Sekalaisia kysymyksiä jääkiekosta

  • 1 995 714
  • 8 416
Typeriä kysymyksiä kultaisesta kypärästä maanantain ratoksi

Otetaanpa kuvitteellinen esimerkki:

Jääkiekon SM-liigakausi alkaa. Joukkue X häviää ensimmäisen ottelunsa 0-3. Seuraavassa ottelussa joukkue X saa tehtyä peräti kaksi maalia, joilla molemmilla on eri tekijä ja kummankin maalin ainoaksi syöttäjäksi merkitään joukkueen maalivahti Y.

Veikkauksen kultainen kypärä astuu peliin kauden kolmannella kierroksella. Em. joukkueen X sisäistä pistepörssiä johtaa siis maalivahti Y tehopistein 0+2=2.

Saako maalivahti päähänsä hienon kultaisen maskin vai pääseekö kullanvärisestä päähineestä nauttimaan jompikumpi edellisen ottelun maalintekijöistä? Ainakin Wikipedian mukaan kultaista pottaa kantaa eniten pisteitä tehnyt pöytäkirjaan merkitty pelaaja, eli ainakaan siellä ei mainita erikseen, että kultaisen kypärän saavat käytettäväkseen vain ja ainoastaan kenttäpelaajat.

Esimerkki osa kaksi:

Joukkue Z tekee kesällä monimiljoonaisen yhteistyösopimuksen Kultamokan/Virpin kullan/T:mi Kultasen kanssa. Sopimukseen merkitään, että joukkue Z pelaa tulevan kauden kullan värisissä kypärissä, kun kerran Jokereillakin oli joskus vuosikymmen takaperin semmoiset hienot hopeaiset potat päässään.

Kysynkin siis, että minkä väristä kypärää joukkueen Z paras pistemies kantaa kauden aikana? Ihan tavallistako?

Semmoista.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kysynkin siis, että minkä väristä kypärää joukkueen Z paras pistemies kantaa kauden aikana? Ihan tavallistako?

Veikkaus on Liigan iso sponssi, joten yhden joukkueen tuollaista sopparia ei tod. näk. hyväksyttäisi, jos se aiheuttasi Veikkauksen pois vetäytymisen.

Eli eivät pelaisi kultasissa potissaan.

Tästä on oikeastaan ennakkotapauskin, kun PAF mainosti Tapparan paidassa, ja Veikkauksen vaateesta tuo soppari piti purkaa (ok, kyse oli myös laista, joka estää PAF:n mainostmisen mannermalla, mutta Liigan ja Tapparan kannalta siis siitä, että Veikkaus on liian iso yhteistyökumppani, jotta sitä lähdettäs sotkemaan vaikka kultapottasopparilla)
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
En ole varma, olisiko jostain löytynyt parempi ketju kysymykselleni, mutta en kovin montaa tuntia jaksaisi kahlata.

Eli, onko Jokereiden maalilauluna aina ollut Gonna Fly Now ja jos ei, niin mikä sen edeltäjä oli? Tiedän kyllä että nykyisestä biisistä on ollut eri versioita, mutta sitä ei nyt haeta.
Kiitoksia jo etukäteen jos joku tietää ja sen lisäksi vielä jaksaa vastata.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
The Hockey Newsin tuoreessa erikoisnumerossa on juttua maalivahtien maskeista ennen ja nyt, josta tulikin mieleen kysymys: Kuka pelasi SM-liigassa ensimmäisenä nykytyylisellä maskilla sen perinteisen kypärä+verkko yhdistelmän sijaan?

Muistelisin, että ainakin täällä Turussa maalivahdeilla oli helmet-and-cage tyylinen ratkaisu vielä kaudella 90-91, mutta seuraavana syksynä Palloseuran Rokamalla oli jo maski, samoin kuin TuTon Arto Peltolalla. Jorma Valtosella oli 80-luvulla jonkinnäköinen maski (ei tosin ihan nykytyylinen), mutta ei kai hän ensimmäinen ollut?
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
The Hockey Newsin tuoreessa erikoisnumerossa on juttua maalivahtien maskeista ennen ja nyt, josta tulikin mieleen kysymys: Kuka pelasi SM-liigassa ensimmäisenä nykytyylisellä maskilla sen perinteisen kypärä+verkko yhdistelmän sijaan?
Vastausta en tiedä, se kiinnostaa itseäkin.

Viimeisimpänä kypärä+verkko yhdistelmällä on pelannut liigassa ilmeisesti Tim Thomas?

Kuka kenttäpelaaja pelasi viimeisenä ilman kypärää, vai vaihtuiko kaikille kypäräpakko samaan aikaan? Viimeinen soturi ilman visiiriä on Janne Ojanen.
 
Fiiu

Jäsen
Kuka kenttäpelaaja pelasi viimeisenä ilman kypärää, vai vaihtuiko kaikille kypäräpakko samaan aikaan? Viimeinen soturi ilman visiiriä on Janne Ojanen.

Hauskana kuriositeettina mainittakoon että Ojanen saa SM-liigassa pelata ilman visiiriä mutta missään virallisessa harrastesarjassa ei.
 
op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Entä jos joukkueessa on kaksi samoissa pisteissä olevaa tehomiestä? Enemmän maaleja tehnyt saa kultapotan? Entä jos maalit ja syötöt ja pelimäärä on tasan?

op777
 
MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
maskeista

Kuka pelasi SM-liigassa ensimmäisenä nykytyylisellä maskilla sen perinteisen kypärä+verkko yhdistelmän sijaan?

Itse muistan (tai muistan nähneeni kuvia) Jokerien Rauli Sohlmanin ja Jorma Valtosen ensimmäisinä ja vanhimpien aikojen veskareina, joilla on ollut nykyidealla toteutetut maskit ja se on ollut 1980-luvun alussa se.

Sen jälkeen tosin maskin käyttö ei yleistynyt, vaan kypärä + verkko -yhdistelmiä nähtiin erilaisia, ehkä muistettavimpina Ruotsin Rolf Ridderwallin kammotus Jofan pallokypärä + jokin käsittämättömän ruma ruutuverkko. Myös Hasekin käyttämä kombinaatio Cooper / NikeBauer -kypärä + ruutuverkko ovat jäänne noilta ajoilta.

Maskin uudelleen tulo nähtiin 90-luvun alussa, jolloin yksi ensimmäisistä liigaveskareista maski päässään oli Jokerien Jarmo Uronen. Hänellä oli ainakin kaudesta 1990-91 alkaen maski, kun esimerkiksi Markus Ketterer otti maskin käyttöönsä Tepsistä Jokereihin siirtyessään kaudeksi 1991-92.

Ilveksen Jukka Tammi oli myös etujoukoissa maskinkäyttäjänä.

Tiesikö Jatkoajan nuori polvi, että nykyisin lähes jokaisessa maskissa nähtävä verkkotyyppi on itsensä Vladislav Tretjakin suunnittelema? Cooperin valmistama HM30 -ristikko nähtiin ensimmäistä kertaa Tretjakin kasvoja suojaamassa (muistaako joku milloin?) ja se muodostui ylivoimaisesti parhaaksi ja suosituimmaksi verkoksi veräjänvartijoiden keskuudessa. Ja eräs suurimmista tekijöistä sen suosiossa on häkin tyylikkyys.
 
JuVii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues

Samaan voidaan esittää kysymys, että pitääkö paikkansa sellainen sääntö, ettei junnut johonkin tiettyyn ikävuoteen asti saa käyttää tuota Tretjak-ristikkoa sen takia, koska mailan pää voi mennä tuosta paljon helpommin läpi kuin perinteisestä ristikosta?
Täyttä paskaa vai totta?
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Nykyisin Tretjak-ristikkoa saa käyttää A-juniorit ja sitä vanhemmat miespuoliset maalivahdit. Nuoremmilta ja naisilta käyttö on kielletty. Uusien sääntöjen mukaan maskin pitää olla sellainen, ettei kiekko mahdu siitä läpi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
.
Tiesikö Jatkoajan nuori polvi, että nykyisin lähes jokaisessa maskissa nähtävä verkkotyyppi on itsensä Vladislav Tretjakin suunnittelema? . .. Ja eräs suurimmista tekijöistä sen suosiossa on häkin tyylikkyys.

Syy on paras näkyvyys, kun näkökentässä ei ole poikkirautoja.

Nykyisin Tretjak-ristikkoa saa käyttää A-juniorit ja sitä vanhemmat miespuoliset maalivahdit. Nuoremmilta ja naisilta käyttö on kielletty. Uusien sääntöjen mukaan maskin pitää olla sellainen, ettei kiekko mahdu siitä läpi.

Eli siis Tretjak maskin silmikosta menee läpi mailan lapa, ja siksi sitä on jouduttu muokkaamaan silmien kohdalta.

Joku varmaan muistaa, kuinka Kanada mittautti Myllyksen ristikon Naganossa? Ja mittalapa meni silmänaukosta sisään, laiton varuste, ja Myllykselle jäähy ja loppupeli kokopleksisuojalla. Kyse oli juurikin Tretjak maskista, josta oli sääntömuutoksen (mailan lavan minimiokoon muutos) tullut laiton varuste.
 
Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Onko HC Slavia Prahassa pelaava Jiří Doležal JYPissä 90-luvun alussa pelanneen samannimisen pelaajan poika?
 
batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä joukkue on tuottanut runkosarjassa kotipeleissä eniten ilonaiheita kotiyleisölleen nykymuotoisen sm-liigan aikana?

Eli mikä joukkue on voittanut eniten kotipelejä ja millä kaudella. Kuinka paljon voittoja oli ja paljon niistä tuli pisteitä?

Ei nyt aleta vielä mitenkään leijumaan, mutta alkoi vaan kiinnostaa, voiko vielä enemmän iloa kotipeleissä tuottaa, kun aloin noita JYPin kotipelejä ynnäämään. Kohtuu vakuuttavaa kuitenkin tähän mennessä tuo JYPin kotisaldo. 12 kotipeliä, joista 11 voittoa, pistein 33-3. Ainoan voiton on ottanut siis HPK täältä Synergia-areenalta.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ja silti JYP ei onnistu jatkuvasti myymään 4000-katsojan halliaan täyteen.
Kertoo paljon Jyväskylän kiekkokulttuurista ja jyväkyläläisten odotuksista. Ehkä sitten pudotuspeleissä?
 
ladamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Sergei Fedorov,D-Team
Jyväskylässä ollut jo vuosia "tapana", että tiistain ja torstainkin Saipa-Pelicans-Ilves ym. "tylsät" joukkueet eivät kiinnosta oman joukkueen sijoituksesta huolimatta. Kun taas Hifk Kärpät ja Jokerit on vastasssa niin yleisö löytää hippokselle sijoituksesta huolimatta. Toisaalta kun halli on yleisökapasiteetiltaan niin pieni, niin jää myös hyödyntämättä mielenkiintoisten joukkueiden tuomat "yleisöpiikit". Väitän, että jos halliin mahtuisi, olisi parhaissa runkosarjankin otteluissa 5-6 tuhatta katsojaa.
Mutta ihmetyttää kyllä miksi ei kunnon buumia olla saatu aikaan, vaikka kärjessä ollaan. Ja samalla pelottaa, että mitä käy taloudelle jos JYP ei pääse ensimmäistä playoff- kierrosta pidemmälle.
 
batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja silti JYP ei onnistu jatkuvasti myymään 4000-katsojan halliaan täyteen.
Kertoo paljon Jyväskylän kiekkokulttuurista ja jyväkyläläisten odotuksista. Ehkä sitten pudotuspeleissä?

Niin kysymykseenhän ei vastausta tullut, mutta pitäähän noissa katsojaluvuissa ottaa huomioon, että täällä on vieraillut TPS x 2 Pelicans x2 ja Lukko x2. Pari seuraavaa kotipeliä on vähän kiimaisempia, kun iki-ihana paikallisvastustaja Kalpa myy areenan täyteen, seuraavalla viikolla onkin vastassa taas Jokerit.

Täyttöaste on kuitenkin sm-liigaan kohtuullinen 95,3%
 
ladamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Sergei Fedorov,D-Team
Ja tuo täyttöaste-hömpötys ainakin JYPin kohdalla on aivan turhaa, koska hippos on niin pieni. Katsoppa TPS:n täyttöaste ja yleisökeskiarvo.
 
batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja tuo täyttöaste-hömpötys ainakin JYPin kohdalla on aivan turhaa, koska hippos on niin pieni. Katsoppa TPS:n täyttöaste ja yleisökeskiarvo.

Kyllähän se menestys tuo katsojia ja päinvastoin. Ei JYPin katsojalukumäärä alkaisi edes kolmosella, jos odotukset kauteen olisivat olleet samanlaiset TPS:n kanssa, ja tulostaso myös. Tällä hetkellähän melkein 60% lipuista myytiin jo kausikortteina.

Ja tuohon vähän vaille täyttä jääneisiin peleihin lienee syynä se, että kaikkia aitioita ei ole saatu myytyä. Sinne kuitenkin menee se 20 ihmistä/aitio. Ei ole ihan kaikki ollut täyteen myytynä arkipäivinä, varsinkin pikkujoulukauden ulkopuolella.

Ja tuosta täyttöasteesta vielä, runkosarjahan on erikseen, mutta luulisi edes playoffit kiinnostavan porukkaa. Kuitenkin "hiukan" enemmän vetävissä areenoissakin oli tiukassa saada se 6000 ihmistä kasaan ennen välieriä, kuten viime kauden linkki osoittaa: (huomaa ero tuossa vertaamasi JYPin ja TPS:n katsojamäärissä/hallintäyttöasteessa..)

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2008/04/04/jokerihalli-tyhjaa-taynna/20089553/12

Edit: TPS tosin pelasi vain yhden pelin, mutta olihan se eittämättä kauden tärkein.
 
Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Ja tuohon vähän vaille täyttä jääneisiin peleihin lienee syynä se, että kaikkia aitioita ei ole saatu myytyä. Sinne kuitenkin menee se 20 ihmistä/aitio. Ei ole ihan kaikki ollut täyteen myytynä arkipäivinä, varsinkin pikkujoulukauden ulkopuolella.
Suurin vajaus on seisomakatsomoissa. Eilen aitioissa näytti olevan ihan hyvin porukkaa (oliko kaksi tyhjää aitiota?), mutta kulmakatsomoissa näköhavaintojen perusteella runsaasti tilaa, eikä päädyn seisomakatsomossakaan ahdasta ollut. Sama tilanne on ollut muissakin alle 4000 katsojan otteluissa.
 
Eilen oli hyvin porukkaa aitioissa kyllä (alkaa pikkujoulukausi olla ovella, kuten varmaan seuraavissakin peleissä tammikuuhun saakka.), mutta normaalisti arkipelipäivinä (en laske tähän perjantaita) oli alkukaudesta melkein puolet aitioista tyhjänä. Lisäksi Puukeskuksen päädyn ns. kasikympin pöydät loistivat tyhjyyttään. Pahimmillaan 2 pöytää oli varattuna noista reilusta parista kymmenestä. Tästä olen jo aiemmin kirjoitellut tuonne JYPin puolellekin. Seisomokatsomoissa on oudon tyhjää, kun se 500 ihmistä otetaan sieltä pois, kun katsojamaksimia pudotetaan se 320, ja loput seisomaliput myydään aitioihin, kuten JYPin sivuilla mainitaan. "Kun jokainen vieras joutuu lisäksi ostamaan halvimman pääsylipun" Voitko itse väittää, että kertaakaan tällä kaudella olisi ollut lähimainkaan yhtä tungos tuolla seisomokatsomossa, kuin edellisillä, vaikkei hallia olisikaan myyty täyteen..
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Joukkue A:lla on kiekko hallussa omalla puolustusalueella, kun joukkue B:n pelaaja tulee siniviivan yli paitsioasemaan, mutta ei kuitenkaan koske kiekkoon (eli peliä ei paitsion vuoksi vihelletä poikki). Ennen kuin joukkue B:n pelaaja palaa keskialueelle, joukkue A söhlii kiekon omaan maaliinsa. Hyväksytäänkö maali vai tulkitaanko tilanne paitsioksi?

Oliko tarpeeksi sekavaa?
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyväksytäänkö maali vai tulkitaanko tilanne paitsioksi?

Case book: "Hyökkäävä joukkue ei voi tehdä maalia siirretyn paitsion aikana (ts. linjatuomarin käsi ylhäällä), ellei puolustava joukkue laukaise tai pelaa kiekon omaan maaliinsa ilman hyökkäävän joukkueen toimintaa tai kontaktia."

Tuon perusteella maali hyväksytään, jos ymmärsin tilanteen oikein.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Case book: "Hyökkäävä joukkue ei voi tehdä maalia siirretyn paitsion aikana (ts. linjatuomarin käsi ylhäällä), ellei puolustava joukkue laukaise tai pelaa kiekon omaan maaliinsa ilman hyökkäävän joukkueen toimintaa tai kontaktia."

Tuon perusteella maali hyväksytään, jos ymmärsin tilanteen oikein.

Tätä juuri hain. Eli maali siis hyväksytään. Kiitos Borre.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös