Tapparan valmennus kaudella 08-09

  • 109 150
  • 270

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Ja Juujärvi sai kovasti kehuja itseltään Petteri Sihvoselta Urheilukanavan LeKi-HeKi-ottelussa. Tämä herätti ainakin oman mielenkiinnon miestä kohtaan.
Vaikka Sihvonen kehuisi, niin se ei välttämättä tarkoita vielä yhtään mitään.

Annoin itseni ymmärtää, että Tapparan suunnitelmiin kuului ajaa Mikko Saarista pikkuhiljaa sisään kakkosvalmentajana ja antaa hänelle paikka ykkösenä kun aika on kypsää. Näin olisi saatu ikään kuin oma mies penkin taakse. Noh, mies on nyt harjoitellut aika monta kautta, joten koskakohan hän on kypsä pääkäskiäksi?

Itse yllätyin melkoisesti, kun Urama valittiin Tapparan luotsiksi, sillä olin kuullut, että Saarisen suunniteltiin ottavan ohjat käsiinsä Rautakorven kaksivuotisen sopimuksen päätyttyä. Kun sopimus päättyi aikaisemmin, niin odotin Saarisen siirtyvän automaattisesti askeleen ylemmäs. Aikoinaan olisi ollut järkevää antaa Mikko Saarisen kokeilla siipiään kauden loppuun asti, kun Mika Saarinen potkaistiin kilometritehtaalle.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Se vaan on kumma juttu, että hyvin harvoin nämä kakkosesta ykköseksi samassa organisaatiossa nostettavat valmentajat onnistuvat menestymään.

Kakkosvalmentaja on yleensä se hyvä jätkä, pelaajien kaveri, jolla ei sitten riitäkään auktoriteetti, kun pitää alkaa tehdä kovia päätöksiä ja alkaa olemaan hieman ilkeä. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta jotenkin se auktoriteettiaseman muutos näkyy pelaajistossa todennäköisemmin negatiivisesti.

Lähestulkoon jokainen sen uransa kakkosena aloittaa, mutta moni huippuvalmentaja on sen kakkospestin jälkeen vaihtanut maisemaa ja totutellut ykkösen vastuuseen jossain muualla. Tämä skenaario tuntuu toistuvan niin SM-liigassa kuin NHL:ssäkin.

Urama on Rauman suunnasta katsottuna juuri tekemässä näin. Miestä ei haluttu nostaa suoraan ykköseksi vaan käykööt "tuulettumassa" hetken muualla. Sama se olisi Mikko Saarisellakin, jonnekin SaiPaan pariksi vuodeksi ykköseksi ja sitten Tapparaan takaisin.

Poikkeuksiakin toki on, riittää kun vilkaisee Petri Matikaisen tämän kauden touhuja.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Vaikka Sihvonen kehuisi, niin se ei välttämättä tarkoita vielä yhtään mitään.

Oliko sinulla oikein joku pointti tämän takana?

Tappara tarvitsisi kokeneen koutsin ykköseksi. Kyllähän Uramakin kokenut on vaikkakin ykkösenä vasta harjoittelee näitä asioita. Rautakorpea ollaan taas tuomassa takaisin ja se tietäisi ainakin taas myllerrystä organisaatiossa, saa nähdä miten valmis Tappara olisi siihen tällä kertaa.

Itse olin pohtinut miten Heikki Mälkiä sopisi tai ei sopisi Tapparaan. Kyseessä on kuitenkin huippuvalmentaja ja mies joka on nostanut lukuisia pelaajia uuteen loistoon, tai yleensäkin tehnyt heistä pelimiehiä.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Tappara tarvitsisi kokeneen koutsin ykköseksi. Kyllähän Uramakin kokenut on vaikkakin ykkösenä vasta harjoittelee näitä asioita. Rautakorpea ollaan taas tuomassa takaisin ja se tietäisi ainakin taas myllerrystä organisaatiossa, saa nähdä miten valmis Tappara olisi siihen tällä kertaa.

Toivottavasti Rautakorpi ei valmenna enää koskaan tapparaa. Se on jo nähty mitä sillä saralla tapahtuu vaikkakin yksi mestaruus tuli. Jos viihdearvoa katsoo niissä peleissä niin kauheaa sontaa katsella se peli mitä Rautakorven edustama pelityyli on, valitettavasti. Mika Saarisen pelikirjakin oli paljon parempi ja pelit viihdyttävämpiä. Saarinen vaan yliarvioi pelaajien kyvyt ja tuloksena potkut.

Mikäli Urama ei jatka niin Mikko Saarinen olisi ykkösvaihtoehto ainakin allekirjottaneelle. On tehnyt hyvää työtä ja ansaitsee mahdollisuuden.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Toivottavasti Rautakorpi ei valmenna enää koskaan tapparaa. Se on jo nähty mitä sillä saralla tapahtuu vaikkakin yksi mestaruus tuli. Jos viihdearvoa katsoo niissä peleissä niin kauheaa sontaa katsella se peli mitä Rautakorven edustama pelityyli on, valitettavasti. Mika Saarisen pelikirjakin oli paljon parempi ja pelit viihdyttävämpiä. Saarinen vaan yliarvioi pelaajien kyvyt ja tuloksena potkut.

Mikäli Urama ei jatka niin Mikko Saarinen olisi ykkösvaihtoehto ainakin allekirjottaneelle. On tehnyt hyvää työtä ja ansaitsee mahdollisuuden.

Rautakorven viimeisen kauden kiekko oli itseasiassa ihan viihdyttävää. Silloin otettiin isoja askeleita Tapparassakin tämä modernin kiekon suuntaan. Kaukana oli se alueita voittava totaali-Tappara. Saarisen pelikirja ei tasan ollut parempi vaan erittäin riskialtis ja siltä osin myös keskeneräinen. Lisäksi Saarinen treenasi joukkueen siihen kuntoon ettei keväällä ollut mitään asiaa pärjätä. Saarisen ajan joukkue ei ollut mitenkään huono ja joku muu olisi saanut siitä enemmän irti.

Minäkään en ole varma onko Rautakorpi hyvä ratkaisu. Hyvä valmentaja varmasti edelleen mutta tuo sitoutuminen on kysymysmerkki. Nämä kahden vuoden jaksot ovat liian lyhyitä Tapparan pitkäjänteisen rakennuksen kannalta. Seuraava koutsi joutuu taas aloittamaan tyhjältä pöydältä.
 
TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Toivottavasti Rautakorpi ei valmenna enää koskaan tapparaa. Se on jo nähty mitä sillä saralla tapahtuu vaikkakin yksi mestaruus tuli. Jos viihdearvoa katsoo niissä peleissä niin kauheaa sontaa katsella se peli mitä Rautakorven edustama pelityyli on, valitettavasti. Mika Saarisen pelikirjakin oli paljon parempi ja pelit viihdyttävämpiä. Saarinen vaan yliarvioi pelaajien kyvyt ja tuloksena potkut.
Mikään joukkue ei ole esittänyt yhtä viihdyttävää ja yleisöön menevää kiekkoa, kuin Rautakorven Tappara kaudella 99-00. Noh, ehkä Hifk 97-98, mutta siinä ne ovat. Sen jälkeen pelit menivätkin asteittain lähemmäksi robottikiekkoa.

Mika Saarisen pelitavasta en osaa sanoa oikein yhtään mitään, koska se ei oikein koskaan minulle auennut, eikä tainnut aueta pelaajillekkaan, ainakaan puolustus- ja keskialuepelaaminen. Mies miestä vastaan ei oikein toiminut ja yv-hyökkäyksiä sateli. Jokatapauksessa Saarisen aikainen peli oli 04-05 harjoituspelejä ja alkukautta lukuunottamatta melkoista paskaa.

Mikäli Urama ei jatka niin Mikko Saarinen olisi ykkösvaihtoehto ainakin allekirjottaneelle. On tehnyt hyvää työtä ja ansaitsee mahdollisuuden.
Itselläni ei ole tällä hetkellä suosikkia Uraman tilalle. Rautakorpea en toivo, koska vettä ei vielkään ole tarpeksi koskessa virrannut.
 
Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Minä en toivo Uraman tilalle ketään, sillä viimeiseen asti uskon ja toivon Ralen jatkavan kirvesrintojen peräsimessä. Edelleen korostan sitä, että melkoisen erikoista olisi, jos Urama lähtisi projektin tässä vaiheessa pois. Se olisi kova takaisku koko Tapparalle.

Eikä vapaana edes ole juurikaan kiinnostavia päävalmentajia. En halua Rautakorpea, en Mälkiää, en Toivolaa, en Makkosta jne. Ainoa joka hieman lämmittäisi mieltä olisi Lehkosen Ika.
 
Jasu76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Minkä ihmeen takia option lunastamista sitten ei olla julkaistu? Auttaisi rauhoittamaan tämän veikkailun/arvailun muutaman lehden osalta ja lisäksi ensikauden pelaaja neuvottelut saisi paremmin käyntiin. Taasko ollaan myöhässä...
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Minä en toivo Uraman tilalle ketään, sillä viimeiseen asti uskon ja toivon Ralen jatkavan kirvesrintojen peräsimessä. Edelleen korostan sitä, että melkoisen erikoista olisi, jos Urama lähtisi projektin tässä vaiheessa pois. Se olisi kova takaisku koko Tapparalle.

Eikä vapaana edes ole juurikaan kiinnostavia päävalmentajia. En halua Rautakorpea, en Mälkiää, en Toivolaa, en Makkosta jne. Ainoa joka hieman lämmittäisi mieltä olisi Lehkosen Ika.

Kyllähän tämä rassaa kun joukkueella on kilpailukykyinen materiaali niin valmentajat sitten tulevat ja menevät kuin sokoksen ovista. Kyllä Uraman lähtö kieltämättä hyvin outoon aikaan tulisi, ihmettelen jos mies itse ei halua tätä projektia katsoa loppuun. Tai sitten hän ei ole saanut haluamiaan pelaajia ja sen vuoksi tehnyt omat johtopäätöksensä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Minkä ihmeen takia option lunastamista sitten ei olla julkaistu? Auttaisi rauhoittamaan tämän veikkailun/arvailun muutaman lehden osalta ja lisäksi ensikauden pelaaja neuvottelut saisi paremmin käyntiin. Taasko ollaan myöhässä...

Vielähän nuo Raumallakin valittaa, että ei saada jatkosopimuksia pelaajille, kun valmentajakysymys on vielä auki. Joten odotellaan nyt ihan rauhassa.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tämä rassaa kun joukkueella on kilpailukykyinen materiaali niin valmentajat sitten tulevat ja menevät kuin sokoksen ovista.

Jännä juttu muuten, että ennen kauden alkua oli hyvin vaikea sanoa onko meillä kilpailukykyinen materiaali. Etenkin hyökkäyskalusto vaikutti kovin heppoiselta, kun 1-2-ketjun porukkaa häipyi pikkubussillisen verran kuka minnekin. Puhuttiin välivuodesta ja ties mistä. Urama on tästä muistutellutkin pari kertaa syksyn aikana, ja ihan aiheesta. Hän on tehnyt mahtavaa työtä, enkä ollenkaan ihmettele että asia on huomattu muuallakin. Ehtihän "maan johtava analyytikkokin" tuomita Uraman pelikirjatta operoivaksi aloitteijaksi, joka menestyi viime kaudella lähinnä huippuyksilöiden ansiosta. Tosiasiassa Urama on Suomen lupaavimpia päävalmentajia, ja saa tällä hetkellä varmasti eteensä toinen toistaan houkuttelevampia työtarjouksia. Tapparan johto ei ole aivan täysin luottanut Uramaan pannukakuksi jääneen viime kevään johdosta, mikä saattaa hieman kaivella Raulia. Ehkä mies kaipaa paremman palkan ohella myös materiaalia, jolla tavoitella mestaruuksia jo lähitulevaisuudessa.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ehkä mies kaipaa paremman palkan ohella myös materiaalia, jolla tavoitella mestaruuksia jo lähitulevaisuudessa.

Kyllä Tappara mielestäni tavoittelee ihan realistisesti mestaruutta jos ei ensi kaudella niin viimeistään keväällä 2010, jos Urama jatkaa puikoissa ja edes osa näistä lupaavista nuorista saadaan pidettyä joukkueessa.

Mikäs olisi sen hienompaa Uramalle kuin taistella mestaruudesta "Uraman näköisellä" joukkueella, jonka mies on itse rakentanut neljässä vuodessa?
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkä mies kaipaa paremman palkan ohella myös materiaalia, jolla tavoitella mestaruuksia jo lähitulevaisuudessa.

Asiasta ihan moottorisahaan: Mahtaako jollakulla olla parempaa tietämystä Sm-Liigavalmentajien palkoista? Mitä päävalmentaja tienaa kotoisessa sarjassamme? Pelaajien palkoista aina puhutaan niin kiinnostaisi tietää valmentajien rahallisista ansioista.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä Tappara mielestäni tavoittelee ihan realistisesti mestaruutta jos ei ensi kaudella niin viimeistään keväällä 2010...

Siinähän se onkin. Uraman markkina-arvo on viime ja viimeistään tämän kauden alun myötä huipussaan. Viime vuosi oli kohtalainen työnäyte hyvällä materiaalilla, tämä syksy varsinkin hieno osoitus siitä miten mies saa kaiken irti nuoresta joukkueesta. Ei hän välttämättä halua ottaa riskiä, ettei olisikaan enää parin vuoden kuluttua yhtä hyvissä neuvotteluasemissa kuin tällä hetkellä. Mies on myös monessa haastattelussa sanonut unelmoivansa Lukon päävalmentajan postista tulevaisuudessa. Lienee vaikea olla tarttumatta tilaisuuteen, jos sellaista tarjotaan muhkealla palkankorotuksella.

Toivotaan nyt kuitenkin ettei mitään sopimuksia vielä tässä vaihessa ole allekirjoitettu, ja että Tapparan organisaatio saa vakuutettua Uraman omilla toimillaan siitä että täällä kannattaa jatkaa. Urama on näyttönsä antanut, nyt on Leinosen, Miesmäen ja muun johdon vuoro.
 
Asiasta ihan moottorisahaan: Mahtaako jollakulla olla parempaa tietämystä Sm-Liigavalmentajien palkoista? Mitä päävalmentaja tienaa kotoisessa sarjassamme? Pelaajien palkoista aina puhutaan niin kiinnostaisi tietää valmentajien rahallisista ansioista.
Sheddenillähän tuo tais olla yli 350k€ - eli ei ihme, että Harkimo&Kummola sopivat maksujen puolituksesta.
Muilla taitanee olla hivenen pienempi tili.
 
Miguel

Jäsen
Asiasta ihan moottorisahaan: Mahtaako jollakulla olla parempaa tietämystä Sm-Liigavalmentajien palkoista? Mitä päävalmentaja tienaa kotoisessa sarjassamme? Pelaajien palkoista aina puhutaan niin kiinnostaisi tietää valmentajien rahallisista ansioista.

Hannu Aravirta ansaitsi viime vuonna verotettavaa tuloa aavistuksen yli 100k. Häntä isompaa palkkaa nauttivat oletettavasti Shedden, Jalonen ja Baxter. Petri Matikainen ja Mika Toivola taitavat myös saada avokätisiltä työnantajiltaan hyvää korvausta, mutta muiden liigaluotsien vuositulot pitäisi kaiken järjen mukaan olla alle sadan tonnin ja palkkahaitarin kohtalaisen pieni. Vaativassa ja paljon julkista painetta tarjoavassa ammatissa palkka ei voi olla samaa luokkaa kuin oman joukkueensa kolmosketjun hyökkääjällä, mutta ilman huippunäyttöjä tai avokätistä työnantajaa ei liigavalmentaja pröystäilemään pääse.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toivotaan nyt kuitenkin ettei mitään sopimuksia vielä tässä vaihessa ole allekirjoitettu, ja että Tapparan organisaatio saa vakuutettua Uraman omilla toimillaan siitä että täällä kannattaa jatkaa. Urama on näyttönsä antanut, nyt on Leinosen, Miesmäen ja muun johdon vuoro.

Mä olen kyllä samoilla linjoilla, että hämmentää vähän Tapparalaistenkin reaktio, kun huhut Uraman lähdöstä Lukkoon alkoivat: Välitön tyytyminen, että näin siinä nyt taitaa käydä, eli kukas me siihen saatais tilalle. Ei Tapparan johto mielestäni tule ansaitsemaan puhtaita papereita, jos käy ilmi, että Urama taistelutta Lukkoon päästettäisiin ja siten taata ainakin se, että jos mies siellä ensi kaudella valmentaa, se tapahtuu erittäin kalliilla.
 
070896

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt kun on varmaa, että Urama ei jatka, niin epäilen vahvasti Juujärven siirtyvän ensi kaudeksi Tapparan puikkoihin.

Yleensähän halvalla ei saa hyvää, mutta kannattaisi sitä Juhan muodossa koittaa. Onnistuihan se Ralenkin kohdalla.
 
axe

Ei saakeli, Ralella oli kuitenkin vuosikymmenen kokemus liigavalmennusryhmästä ja puolen tusinan huippupäävalmentajan lähiesimerkki pohjalla ennen hyppyä vastuuseen. Juujärvi on valmentanut miesten tasolla nyt vajaan kauden. Hänen aikansa tulee vielä, mutta se ei vain VOI tulla vielä. Liigavalmennusryhmään tervetuloa ilman muuta, mutta kyllä päävastuussa täytyisi olla jonkun kokeneemman.

Menee kyllä melkoisesti alamäkeen Tapparan 10-vuotissuunnitelma. Aina kun päästään hyvään vauhtiin, niin valmentaja loikkaa muualle ja palataan nollapisteeseen rakentelemaan kaikkea alusta. No, voihan ne kaksi mestaruutta ja yhteensä neljä mitalia ottaa sitten 10-vuotisjakson neljällä viimeiselläkin kaudella.
 
Kyllähän se niin on, että sen tulevan valmentajankin kanssa esisopimus on jo tehty.Uramalta ok. suoritus , mutta tuskin joukkueen sijoitus keväällä on ed.vuotta parempi joten turha itkeä perään. Kiitokset silti.
 
Ikävä homma, ettei Urama jatkopahvia tehnyt. Positiivista kuitenkin, että Enlund ei seurannut perässä.

Onko jollakulla nyt sitten varma tieto Juujärvestä tai jostain muusta? Juujärvi-Saarinen, Saarinen-Juujärvi? Jokumuumikä-Juujärvi/Saarinen?
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Perkele että vituttaa toi Uraman lähtö. Itse veikkaan että ensi kaudella Tapparaa valmentaa Lehkosen Ika.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän se niin on, että sen tulevan valmentajankin kanssa esisopimus on jo tehty.Uramalta ok. suoritus , mutta tuskin joukkueen sijoitus keväällä on ed.vuotta parempi joten turha itkeä perään. Kiitokset silti.
Olen todella hämmästynyt, että kukaan on mitaleja tältä kaudelta edes suurissa unelmissaan odottanut, kun katsoo rosteria. Urama on tehnyt hyvää työtä keskitason porukalla ja harmittaa todellakin hänen päätöksensä lähteä, josko sitten edes jatkoa haluttiin? Huonompi valmennus tulee ensi kaudella eli se siitä perkele, kun alkaa taas joku uusi projekti uusilla ajatuksilla ja Ralen luoma yleisöystävällinen pelityyli vaihdetaan jukkamaiseen tuloskiekkoiluun.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Urama on tehnyt loistavaa jälkeä Tapparassa varsinkin kun muistaa lähtökohdat. Tämäkin kausi pahasti vielä vaiheessa, mutta näyttää runkosarjan kannalta hyvältä. Mikäli Urama johdattaisi meidät pleijareissa vaikka pronssille, niin sitten se itku vasta alkaisikin. Olisi mukava kuulla vähän tämän päätöksen taustoja. Sellainen kuva jäi Tapparan uutisoinnista, että lopettamispäätös oli yksin Uraman.
Toivottavasti tämä valmentajavaihdoksen ennenaikainen julkistaminen ei vaikuta joukkueen loppukauden suoritukseen negatiivisesti vaan toisi tuloksekkaan työrauhan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös