Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 207 444
  • 62 135
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ettei nyt alkaisi haista siltä, että VV kohta "tarvitsee Äiti Venäjän apua" vakauttaakseen oman turvallisuustilanteensa ja Putler joutuu ikävä kyllä vetämään joukkonsa Ukrainasta ja siirtämään ne VV:lle suojellakseen liittolaistaan Natsi-Natolta?
Venäjä ei varsinaisesti tarvitse mitään erityistä syytä Valko-Venäjän miehittämiselle, jos päättävät siihen hommaan ryhtyä. Lähinnä varmaan rukoilevat tällä hetkellä tosissaan, ettei VV asetu enempää poikkiteloin / partisaanitoiminta vilkastu entisestään. Jokainen ukko tuolle suunnalle johonkin muuhun hommaan kuin Ukrainaa uhkaamaan olisi kuitenkin pois sieltä tärkeimmästä paikasta. Ja aina on pieni mahdollisuus siihen, että VV:n asevoimat eivät hyäksyisi saneltua miehitystä, vaan aloittaisivat taistelun Ukrainan tukemana ainakin maan eteläosissa. Yksimielisyys ja puolustustahto kyseisessä tilanteessa eivät olisi lähelläkään Ukrainan vastaavaa, mutta eipä olisi Venäjälläkään heittää peliin lähellekään mitään vastaavaa kuin helmikuussa 2022 oli liikkeellä.

VV on vielä toistaiseksi niin tukevasti Putinin narttu, että jonkinlaisella miehitysoperaatiolla tehtäisiin enemmän vahinkoa kuin vahvistettaisiin Venäjän asemaa.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
VV on vielä toistaiseksi niin tukevasti Putinin narttu, että jonkinlaisella miehitysoperaatiolla tehtäisiin enemmän vahinkoa kuin vahvistettaisiin Venäjän asemaa.
Se on juurikin näin, mutta ajattelin itse siltä kantilta, että Puttepossu saisi tällä verukkeella tekosyyn suihkia huittuun koko Ukrainasta ilman selkäsaunaa ja sodan totaalista häviämistä? Siis keino pelastaa edes osa omista kasvoistaan oman kansan edessä... Mutta ei siinä, katsellaan mitä VV:n partisaanit saa aikaan!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Laitetaan tähän, koska tämäkin vaikuttaa taustalla
Tämän mukaan vain 46% saksalaisista pitää USAa luotettavana liittolaisena


En oikeastaan edes ihmettele tuota. Itse pidän nykyistä(Bidenin) USA:ta hyvinkin luotettavana, mutta entäs pressanvaalien jälkeinen USA. Enpä osaa sanoa. En tosin usko, että edes Trumpin USA tekisi täyskäännöstä ulkopolitiikassa, mutta silti.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Tuliko nämä voimaan? Unkari arvatenkin vastustanut, ja Puola olisi halunnut tiukempia pakotteita.

Kuinka onkaan käsitys muuttunut, aika moni piti Puolaa ja Unkaria samana p-kasana, äärioikeiston tyyssijoina. On kyllä Puola kerrassaan tehnyt omissa silmissä aikamoisen brändiloikan, en tiennytkään että heillä on noin terve luontainen vastustus itänaapuria kohtaan, toki kun miettii niin aivan ymmärrettävää.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En oikeastaan edes ihmettele tuota. Itse pidän nykyistä(Bidenin) USA:ta hyvinkin luotettavana, mutta entäs pressanvaalien jälkeinen USA. Enpä osaa sanoa. En tosin usko, että edes Trumpin USA tekisi täyskäännöstä ulkopolitiikassa, mutta silti.
Tämä on hyvä pointti. Mikäköhän olisi ollut vastaava prosentti Suomessa, silloin Trumpin pahimpaan Putin-sekoiluaikaan. Varmaan korkeampi juu, mutta ei USA ihan ongelmaton kumppani ole ollut.
Se on juurikin näin, mutta ajattelin itse siltä kantilta, että Puttepossu saisi tällä verukkeella tekosyyn suihkia huittuun koko Ukrainasta ilman selkäsaunaa ja sodan totaalista häviämistä? Siis keino pelastaa edes osa omista kasvoistaan oman kansan edessä... Mutta ei siinä, katsellaan mitä VV:n partisaanit saa aikaan!
Tämäkin on ihan hyvä kulma, eli voisiko Länsi "avustaa" Putinille (tai hänen seuraajalleen) jonkun "kunniallisen" exitin Ukrainasta ja millainen se voisi olla.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
En oikeastaan edes ihmettele tuota. Itse pidän nykyistä(Bidenin) USA:ta hyvinkin luotettavana, mutta entäs pressanvaalien jälkeinen USA. Enpä osaa sanoa. En tosin usko, että edes Trumpin USA tekisi täyskäännöstä ulkopolitiikassa, mutta silti.
Tämä on hyvä pointti. Mikäköhän olisi ollut vastaava prosentti Suomessa, silloin Trumpin pahimpaan Putin-sekoiluaikaan. Varmaan korkeampi juu, mutta ei USA ihan ongelmaton kumppani ole ollut.

Tärkeää kuitenkin huomioida, että USA on suurine puutteineenkin demokratia eikä sinne neljän vuoden välein valittava presidentti ole yksinvaltias. Vaikka Putin vei tapaamisissa Trumppia 6-0 ei USA:n suhde Venäjään ollut hänen aikanaan yhtään sen parempi kuin Bidenin. Ulkopolitiikassa ja suhtautumisessa Venäjään ei USA:n puolueilla ole mainittavampia eroja.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tämäkin on ihan hyvä kulma, eli voisiko Länsi "avustaa" Putinille (tai hänen seuraajalleen) jonkun "kunniallisen" exitin Ukrainasta ja millainen se voisi olla.
Luulisin, että joku tai jotkut ovat tätä kulisseissa miettineet pää sauhuten. On juttuja, johon esimerkiksi Suomi viiteryhmineen ei tule koskaan suostumaan, ei ainakaan ennen kuin Ukraina niitä ehdottaa, siis esimerkiksi vaikka se, että venäläiset joukot pitää vetää pois koko Ukrainan alueelta. Mutta sitten on varmaan sellaista inhorealistista ajattelua, että loppuviimeksi sota loppuu nopeiten, jos Venäjä sen lopettaa ja ajan kanssa se voi suostua jonkinlaiseen diiliin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kuinka onkaan käsitys muuttunut, aika moni piti Puolaa ja Unkaria samana p-kasana, äärioikeiston tyyssijoina. On kyllä Puola kerrassaan tehnyt omissa silmissä aikamoisen brändiloikan, en tiennytkään että heillä on noin terve luontainen vastustus itänaapuria kohtaan, toki kun miettii niin aivan ymmärrettävää.
Itse asiassa historiaan peilaten Unkarille olisi vähintään yhtä paljon syitä muistaa pysyä turvallisella etäisyydellä itäisestä paskaimperiumista, semminkin kun olivat kansojen vankilan hierarkiassa alempirotuisia kuin puolalaiset ketkä kuitenkin ovat slaaveja, vaikkakin toki isovenäläisiä arvottomampia. Aikamoista arpapeliä näyttäisi siis olevan, mikä arvokonservatiiviseen nostalgia/uhmapopulismiin perustuva valtio kestää koetuksen ja mikä romahtaa siinä. Euroopan turvallisuus huomioiden toki että jos toisen oli pakko alistua Kremlin puudeliksi, niin mieluummin sitten Unkarin. Puolan sijainti ja koko olisivat tehneet siitä monin verroin pahemman terrorismipesäkkeen EU:ta ja NATOa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Puola ja Venäjä ovat aina olleet toisilleen vihollisvaltioita. Ne ovat vuosisatojen ajan käyneet taistelua slaavikansojen hegemoniasta, isoimpana erottavana tekijänä uskonto (katolisuus vs. ortodoksisuus) mutta paljon muitakin on. Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia on molemmilta osiltaan EU:n heikointa lenkkiä suhteessa Venäjään.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuinka onkaan käsitys muuttunut, aika moni piti Puolaa ja Unkaria samana p-kasana, äärioikeiston tyyssijoina. On kyllä Puola kerrassaan tehnyt omissa silmissä aikamoisen brändiloikan, en tiennytkään että heillä on noin terve luontainen vastustus itänaapuria kohtaan, toki kun miettii niin aivan ymmärrettävää.

Joo osittain Puola yllättänyt positiivisesti, mutta toki heidän inho Venäjää kohtaan oli ainakin itsellä tiedossa. Enemmän tässä on yllättänyt tuo Unkarin ”rakkaus” venäjää kohtaan. Luulisi historian niitäkin opettaneen, mutta taitaa Orbanin omat edut ja korruptio mennä edelle.
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Ikävänkantaja, Jerry100, Hereworth
Alkaako laarinpohja näkymään. Ei ne Venäjän rajattomat resurssit näytä välttämättä koskevan maastureita. Nyt aletaan pohtimaan josko takavarikoitaisiin liikennerikkomuksia tehneiden maastoautoja. Koska nähdään ensimmäiset luxusmaasturit rintamalla?

Linkki vie IS:n uutiseen.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Mielenkiintosta juttua Condoleezza Ricelta ja Steve Hadleylta Georgian sodan ajalta
Yhdysvaltojen oli sodan alettua päätettävä, kuinka toimitaan. Rice kertoo, että Yhdysvallat ei aikonut käyttää sotilaallisia keinoja Venäjää vastaan.
–Muistan, kuinka tuossa kansallisen turvallisuusneuvoston kokouksessa testosteronitasot olivat huipussaan. Kollegani Steve Hadley kysyi, aiommeko aloittaa sodan Venäjää vastaan, Rice sanoo.
Samassa Brookings-instituutin paneelissa mukana ollut, Bushin hallinnossa turvallisuusneuvonantajana työskennellyt Steve Hadley kertoo presidentti Bushin reaktiosta.
– Hän katsoi minua kuin olisin hullu. Halusin tehdä presidentille selväksi, että historiallisia dokumentteja varten olisi tärkeää näyttää, että kaikki vaihtoehdot käsiteltiin, Hadley sanoo.
– Teimme hyvin selväksi tuolloin sisäisissä keskusteluissa, että jos me emme saa aikaiseksi strategista häviötä Putinin hyökkäyksessä Georgiaan, huomenna Putin hyökkää Ukrainaan ja sitä seuraavana päivänä Baltian maihin. Ja silloin kyseeseen tulee Naton viides artikla, joka johtaisi Naton ja Venäjän väliseen sotaan. Halusimme välittää selkeän viestimme Putinille, että Venäjällä ei voi olla suhteita länteen, jos tämä on hänen tiensä, Hadley sanoo.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Alkaako laarinpohja näkymään. Ei ne Venäjän rajattomat resurssit näytä välttämättä koskevan maastureita. Nyt aletaan pohtimaan josko takavarikoitaisiin liikennerikkomuksia tehneiden maastoautoja. Koska nähdään ensimmäiset luxusmaasturit rintamalla?

Linkki vie IS:n uutiseen.

Se olisi kyllä näky kun Sergei ja Vanja painaa etulinjassa jollain Jaggella mihin on pultattu konekivääri katolle.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eikös noita edelleen löytyisi Helsinki-Vantaan parkkitalosta? Jotain natseja ovat kun Suomeen ovat autonsa jättäneet?
 

omaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ne oikeat natsit ajavat Venäjän soilla, sorilla ja mutavelliteillä Lada Nivoilla, koska "Lada Nivassa yhdistyy kuntosali, sauna ja hieromalaitos".

Zelenskyi ennustaa Vuosi-nimisessä dokumentissa (27.2 IS/Sunday Times), että sisäpiiri tappaa Putinin Ukrainan voiton jälkeen. Ennustaa… tuli mieleen, että ennemmin kehottaa/vihjaa varmaankin. Hyvä niin, pelkoa Kremliin
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
On kyllä ihan vähintään outoa että kaikki mediat Suomessakin uutisoi isosti että Venäjän seuraava kohde on Moldova.

Miten helvetissä ne yhtäkkiä pääsisi valtaamaan Moldovan kun Ukrainassakaan eivät saa mitään aikaan.?
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
On kyllä ihan vähintään outoa että kaikki mediat Suomessakin uutisoi isosti että Venäjän seuraava kohde on Moldova.

Miten helvetissä ne yhtäkkiä pääsisi valtaamaan Moldovan kun Ukrainassakaan eivät saa mitään aikaan.?

Koska Putin on hullu. Sellaisilta voi odottaa mitä tahansa, epätoivoisessakin tilanteessa. Kuten monesti todettua, niin Venäjälle ei ole mikään ongelmaa tunkea porukkaa tykinruoaksi sinne ja tänne.
 

Byvajet

Jäsen
On kyllä ihan vähintään outoa että kaikki mediat Suomessakin uutisoi isosti että Venäjän seuraava kohde on Moldova.

Miten helvetissä ne yhtäkkiä pääsisi valtaamaan Moldovan kun Ukrainassakaan eivät saa mitään aikaan.?

Mitään en asiasta ymmärrä, mutta sen tiedän, että Moldova on Euroopan köyhimpiä maita ja äärikorruptoitunut. Sen koko olemassa olo horjuu. Moldovan reservin kooksi Wikipedia ilmoittaa 58 000 miestä. Puolustusbudjetti niin ikään Wikipedian mukaan vuonna 2020 oli 38 miljoonaa euroa (770 miljoonaa leuta). Suomessa puolustukseen taitaa mennä vuosittain reilusti yli viisi miljardia euroa.

Tuollaisessa maassa puolustuksen taso tai tahto ei välttämättä kovin korkea ole, joten miksipä Venäjä ei voisi vain kävellä sinne sisään. En tiedä, voiko.

Lukujen totuudenmukaisuudesta en tiedä.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
On kyllä ihan vähintään outoa että kaikki mediat Suomessakin uutisoi isosti että Venäjän seuraava kohde on Moldova.

Miten helvetissä ne yhtäkkiä pääsisi valtaamaan Moldovan kun Ukrainassakaan eivät saa mitään aikaan.?
Kaikki mediat? Jostain syystä en ole törmännyt vielä yhteenkään tuollaiseen uutiseen. Ja mikä on seuraavan määritelmä? Nyt heti vaiko sitten joskus, kun taas pystyvät jotain tekemään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös