Venäjän suorittamat terrori-iskut Euroopassa

  • 44 083
  • 233

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiinankaalin tuoksussa onkin venäläisen kaalin vivahdetta?

Newnew Polar Bearin omistaja on eri sivustojen mukaan kiinalainen NewNew Shipping Co. -niminen yhtiö. Nimellä löytyvät verkkosivut eivät ole toiminnassa, mutta kyseisen verkkosivun IP-osoitteen sijainti on Venäjällä ja se on perustettu vuonna 2022. Lisäksi sama verkkosivupalvelu, jolla sivut on tehty, isännöi myös useita venäläisiä verkkosivuja.

Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosatom on hiljattain myöntänyt Newnew Polar Bear -alukselle liikenneluvan Koillisväylälle. Koillisväylä on Aasian pohjoispuolella kulkeva meritie Atlantilta Tyyneenmereen.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kiinankaalin tuoksussa onkin venäläisen kaalin vivahdetta?

Ei olisi uskonut, että jäljet johtaa idän ihmemaahan. Mielenkiintoisintahan tässä on nähdä reagoiko Kiina tähän mitenkään. Tuskin julkisesti, mutta taustalla käydään keskusteluja aivan varmasti tai on käyty aikaisemmin. Tämähän riippuu täysin siitä, onko operaatio Kiinan kanssa yhteisesti toteutettu vai selvisikö operaatio myös Kiinalle samaan aikaan, kuin meille.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Naapurin paskiaiset ovat pariinkin kertaan yllättäneet Kiinan ikävästi terroritemppuineen niin on tosiaan mahdollista että tälläkään kertaa Kiinan valtiolle ei ole muistettu kertoa että heidät tahrataan tunkioimperiumin paskalla. Jos näin sattuisi olemaan, niin "Vyö ja Tie" symposimissa voi olla hyvinkin viileä vastaanotto kuminaamaiselle pikkuhitlerille.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Nyt pitää ihan globaalisti ymmärtää että kaikki mahdollinen teollisuus on siirrettävä Kiinasta takaisin Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.
Ymmärretään varmasti ihan joka puolella tämä mutta ei olla valmiita tekemään sitä koska se räjäyttäisi inflaation pilviin. Kaikki siis ihan kaikki alkaisi maksaa niin paljon kun hyödykkeiden tuottaminen maksaisi niin vitun paljon enemmän. Se olisi itsemurha taloudellisessa mielessä. Siis kukaan ei sitä tee ikinä.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tässä kaasuputkiasiassa on paljon hämmästyttäviä asioita.

Yksi niistä - joskaan ei asian suhteen merkityksellisin - on se, että miksi joku keksii laivalle nimen "Uusiuusi Jääkarhu". Hyvin kiinalaisen kuuloinen idea.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Semmoinen ajatus tuli mieleen että onkohan kaikki Venäjän sukellusveneet varmasti tallessa? Joku möykky meren pohjassa voisi hyvin olla joku tunkiomaan U-botski.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
KRP kertoo kaasuputken tutkinnasta – suora lähetys kello 17

KRP pitää tänään klo 17.00 alkaen tiedotustilaisuuden. Joko tänään kuullaan muutakin kuin epämääräistä jargonia?

Syyllinen on se UusiUusi Jääkarhu -laiva. Mutta oliko tahallinen vai ei? Teoriassa nimittäin on mahdollista että puosu Ling Chang katkaisi ruosteisen ankkuriketjun kompastuessaan siihen jurripäissään juotuaan pullollisen baijiuta aikansa kuluksi. Myös tämä on saattanut aiheuttaa ankkurin irtoamisen sekä osumisen kaasuputkeen. Siksi ei kannata tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.

Eli vakavasti sanottuna ei taida olla todennäköistä, että sabotaasista olisi länsimaisten standardien mukaisia todisteita.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Myös kapteeni oli sen verran laitamyötäisessä, että päätti olla vastaamatta yhteydenottoon. Onhan tämä selvää kauraa, mutta mutta..
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Millä tälläisen valtamerialuksen ankkuri tiputetaan? Tarkoitan tiputukseen liittyvän operaation kestoa. Kauan kestää ankkurin saavuttaa tuo 60m syvyys tiputuksen aloittamisesta pohjaan päätymiseen?

Newnew Polar Bearin maksimivauhti on 37km/h ja normaali seilausnopeus n. 28-30km/h. Myrskyssä menty ehkä aavistuksen varovaisemmin, sanotaanko 25km/h.

Alus etenee tuolla nopeudella n. 100m 10s aikana, joten jos ankkuri on pudonnut KRP:n mukaan metrejä ennen putkea ja raahausjälki on jatkunut kilometrejä, on tapaus aika selkeä.
 
Millä tälläisen valtamerialuksen ankkuri tiputetaan? Tarkoitan tiputukseen liittyvän operaation kestoa. Kauan kestää ankkurin saavuttaa tuo 60m syvyys tiputuksen aloittamisesta pohjaan päätymiseen?
Ei se operaationa montaa minuuttia ole, eli käytännössä lukitukset/jarrut auki joita on 2-3, ja sinne se lähtee tippumaan kivenä pohjaan. Itse ankkurin pudotus 60 metriin ei ole montaa sekuntia siitä kun se lähtee tippumaan. Tarvittaessa noita lukituksiakin saa herkisteltyä niin, että pudotus lähtee sekunneissa käskystä, joskin kovassa merenkäynnissä se on tietysti hieman hitaampaa.

Itseäni on hieman ihmetyttänyt pelipaikalta otetut vedenalaiset kuvat - eihän tuo putki näytä yhtään siltä, mitä aikaisemmin esitellyt ”rakennelmat”. Tuossahan on melkolailla paljas putki mennyt pohjassa.
 
Kooki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS

Nuo vedenalaiset rakennelmat ovat vain osassa kohtaa, missä juuri tälläisille "onnettomuuksille" on suurempi riski, ei siis koko putken matkalla.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Syyllinen on se UusiUusi Jääkarhu -laiva. Mutta oliko tahallinen vai ei? Teoriassa nimittäin on mahdollista että puosu Ling Chang katkaisi ruosteisen ankkuriketjun kompastuessaan siihen jurripäissään juotuaan pullollisen baijiuta aikansa kuluksi. Myös tämä on saattanut aiheuttaa ankkurin irtoamisen sekä osumisen kaasuputkeen. Siksi ei kannata tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.

Eli vakavasti sanottuna ei taida olla todennäköistä, että sabotaasista olisi länsimaisten standardien mukaisia todisteita.
Jos tuo olisi oikeasti tapahtunut vahingossa, niin kyllähän olisivat ilmoittaneet, että ankkuri putosi ja jotain taisi tapahtua. Tämä on ihan verrattavissa rattijuopon pakenemiseen onnettomuuspaikalta. Jos teknisellä tutkinnalla saadaan näyttö, niin sanktio pitäisi napsahtaa. Toivottavasti tämä ei eskaloidu Suomen ja Kiinan rajakiistaksi.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itseäni on hieman ihmetyttänyt pelipaikalta otetut vedenalaiset kuvat - eihän tuo putki näytä yhtään siltä, mitä aikaisemmin esitellyt ”rakennelmat”. Tuossahan on melkolailla paljas putki mennyt pohjassa.
Sorapatjalla putki on peitetty vain tietyin paikoin. Matalissa paikoissa kaiketi.

On tullut myös ilmi, että alus on peukaloinut AIS- järjestelmää. Muka on löysätty vauhtia ankkurin pudotusta varten, mutta todellisuudessa on painettu ankkuri pohjassa matkavauhtia.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
Jos tuo olisi oikeasti tapahtunut vahingossa, niin kyllähän olisivat ilmoittaneet, että ankkuri putosi ja jotain taisi tapahtua. Tämä on ihan verrattavissa rattijuopon pakenemiseen onnettomuuspaikalta. Jos teknisellä tutkinnalla saadaan näyttö, niin sanktio pitäisi napsahtaa. Toivottavasti tämä ei eskaloidu Suomen ja Kiinan rajakiistaksi.
Muistutan tässä vaiheessa jo aikaisempia tietoja laivan varustamosta, jonka taustat on aika epäselvät. Siten en usko, että tästä tulee suurta selkkausta Kiinan kanssa.

Vahinko?
En usko, koska: Mikä on todennäköisyys että ankkuri putoaa vahingossa? 1/100000? Mikä on todennäköisyys että se tapahtuu juuri putken ja kaapelien kohdallan, sanotaan hihasta sama 1/100000. Siitä saadaan sellainen 1/10000000000 todennäköisyys tahattomuudelle.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Oli teko tahallinen tai ei (vahvasti näyttää tahalliselta), niin olen kyllä vain nyt todella tyytyväinen jo siitä, että tämä saatiin selvitettyä näin nopeasti. Erittäin hyvää duunia monet ovat tehneet, jotka ovat tätä olleet selvittämässä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos tuo olisi oikeasti tapahtunut vahingossa, niin kyllähän olisivat ilmoittaneet, että ankkuri putosi ja jotain taisi tapahtua.

Useampikin merikapteeni ja muu asiantuntija on jo kertonut, että ankkurin putoaminen todellakin huomattaisiin laivalla. Eli jos muka olisi vahinko, niin lienee tosiaan mahdotonta, että eivät olisi olleet siitä tietoisia saman tien.

Olettaisin myös, että laivojen tärkeimmät osat tarkastetaan satamassa ennen kuin laiva lähtee uudelleen matkaan. Eli vaikka olisi vielä joku promillen todennäköisyys sille, että ankkurin putoamista ei jostain mystisestä syystä olisikaan huomattu saman tien, niin kaipa se viimeistään satamassa olisi käynyt ilmi. Ja siinä vaiheessa jopa Venäjällä olisi varmasti osattua laskea 1+1 kaasuputkiuutisinnoin suhteen. Mutta päätetty vieläkin olla asiasta hiljaa.

Mutta lähes yhtä oudolta kuulostaa sekin, että tehdään tahallaan sabotaasi niin, että siitä jää selvääkin selvemmät todisteet.

Toisaalta, onhan se tässä jo opittu, että idän logiikka on aivan erilaista kuin meillä. Eli vaikka me ei tajuta mitään järkeä jossain asiassa, niin asia saattaa olla siltikin juuri niin kuin ovat sen tarkoittaneet. Pätee ainakin naapuriimme, mutta mahdollisesti myös vielä kaukaisempaankin itään.
 
Samaan tapaan länsimaalaisen korvaan kuulostaa oudolta esimerkiksi "kansan vihollisten" (lue: mafiaorganisaation pettäneiden) "sala"murhaaminen hermomyrkyllä tai radioaktiivisella aineella joita on käytettävissä ainoastaan valtiotoimijoilla ja todistettavasti ainoastaan yhden valtiotoimijan tuottamana. Naapuri rakastaa näitä "länsimaalaiset lampaat eivät uskalla sanoa mitään kun olemme liian ovelia ja nerokkaita" tyylin käytännössä täysin avoimia tempauksia, joilla pyrkivät levittämään pelkoa sekä regimenpettureiden että myös länsimaiden suuntaan. "Meitä ei kiinnosta paskan vertaa että kaikki tietävät meidän olevan täysin psykoottisia murhaajia ja terroristeja."

Mielestäni Suomen pitäisi laittaa Kiinan suuntaan täysin avoin ja selkosanainen nootti tästä UusiUusiJääkarhu -laivan touhusta. Ei se tietenkään avoimesti vaikuttaisi mihinkään, mutta syventäisi entisestään juopaa Kiinan ja bensa-asemansa välillä. Naapurin terroritunkio kuitenkin petti lupauksensa Xille ensin aloittamalla avoimen sodankäynnin ja vielä enemmän kun ei kyennytkään sitä lopettamaan, vaan on päinvastoin aiheuttanut sivistysmaailman vuosikymmeniin näkemättömän rivien kasaamisen, mikä pelaa suoraan kiinalaisten taiwaninvaltausta vastaan. Todennäköisesti kroonisen epäonnistumistelun seurauksena Kiina tulee jossain vaiheessa ottamaan bensiksensä valtaamat osat Mantsuriaa takaisin omistukseensa virallisestikin.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta lähes yhtä oudolta kuulostaa sekin, että tehdään tahallaan sabotaasi niin, että siitä jää selvääkin selvemmät todisteet.

Pelikirja on idässä ihan sama kaikissa tilanteissa.

Tehdään röyhkeä toimenpide ja sen jälkeen levitellään käsiä. Vaikka tapauksesta löytyisi vedenpitävät todisteet itää vastaan, levitellään käsiä edelleen ja keksitään mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita. Ja todennäköisesti yritetään saada asia lännen syyksi kuitenkin.

Tavoite on levittää oman toiminnan aluetta koko ajan suuremmaksi, mitä voi tai saa tehdä. Eli kokeillaan koko ajan suurempaa ja suurempaa toimintaa. Josko lännestä löytyisi joskus vastaus, mitä ei enää saa tehdä.

Ei itä usko mitään muuta kuin sitä, että nenä tulee kipeäksi. Sellaisella vastauksella edes kerran idän paskanaamailuun voisi tulla jotain rotia. Ehkä.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jokainen joka joskus veneen ankkuria on pudottanut tietää, ettei se välttämättä heti pohjaan tartu(riippuen pohjan materiaalista). Ankkurit kuitenkin suunniteltu, että aika optimaalisella kulmalla pohjaan hakeutuvat. Noin iso laiva kuitenkin vetää suurella voimalla ankkuria kohden pohjaa ja ei se kilometrejä ole se tarttumismatka. Ymmärtäisin vielä jos vaikka puhuttaisiin kymmenistä metreistä tai vaikka jopa sadasta, mutta nyt puhutaan kymmenistä kilometreistä mitä ankkuri on pohjassa roikkunut. Näyttää selvästi ettei ankkurille ole haluttu antaa tarpeeksi kettinkiä, jotta edes mahdollisuus olisi tarttua kunnolla pohjaan ja tavittaessa varmaan laitettu kaasua että matka jatkuisi. Kyllähän tuo selkeältä sabotaasilta näyttää.

Ihmetyttää kyllä lehdistön asiantuntemus. Kysyvät asioita, jotka jo kerrottu tai tietävät ettei vastata. Nytkin oleellista olisi ollut kysyä, että onko puuttuva lapa löytynyt ja kenties mistä tai ollaanko sen etsimiseen keskitetty.

Mutta Kiinalla tuskin tarvetta tähän hommaan on, niin eiköhän tämä ole naapurin tilaama juttu tai pyytämä vastapalvelus jostain. Vahvasti veikkaan.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Millä tälläisen valtamerialuksen ankkuri tiputetaan? Tarkoitan tiputukseen liittyvän operaation kestoa. Kauan kestää ankkurin saavuttaa tuo 60m syvyys tiputuksen aloittamisesta pohjaan päätymiseen?

Newnew Polar Bearin maksimivauhti on 37km/h ja normaali seilausnopeus n. 28-30km/h. Myrskyssä menty ehkä aavistuksen varovaisemmin, sanotaanko 25km/h.

Alus etenee tuolla nopeudella n. 100m 10s aikana, joten jos ankkuri on pudonnut KRP:n mukaan metrejä ennen putkea ja raahausjälki on jatkunut kilometrejä, on tapaus aika selkeä.

Tuo purkki meni vähän alle 20 km/h.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös