ZSKA Moskova 2014–2015 – Radulovin vastuulla?

  • 8 349
  • 8

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
ZSKA voidaan laskea sarjan suurjoukkueisiin, mutta kaikkein isoimpiin se ei taloudellisesti kuitenkaan kuulu, vaikka näin yleisesti oletetaan. Viime kausi meni osittain vihkoon loukkaantumisten kanssa, joita oli käsittämättömän paljon ja kärkinimiin kohdistuen.

Joukkue on satsannut aivan käsittämättömän osan pelaajabudjetistaan yhteen mieheen - #47 Alexander Raduloviin. Kärki on äärimmäisen kapea, sillä toisiksi eniten rahaa menee konkari Alexei Morozoviin, joka on toki edelleen äärimmäisen taitava sekä hyvä pelaaja. Nuori taitoniekka Nikolai Prohorkin on myös ilmeisimmin jatkamassa joukkueessa. Morozovin ja Prohorkinin koriin menee myös tuore, erittäin pätevä, hankinta Andrei Stas. ZSKA:n pelaajapolitiikkaan ei ole viime vuosina kuulunut kovien sentterinimien hankkiminen, eikä näin näytä olevan ensi kaudellakaan. Tällä hetkellä Stas voi kantaa jopa ykkösketjun sentterin viittaa. Näiden neljän mainitun pelaajan lisäksi pidän Igor Grigonenkoa varmana TOP 6 miehenä. Grigonenko muistetaan parhaiten Ufasta muodostaessaan todellisen superketjun juurikin Radulovin ja norjalaisen Patrick Throresenin kanssa.

Puolustus on ollut aiemmilla kausilla kova ja myös joukkueen päästämät maalimäärät hyvin vähäisiä. Denis Denisov ja Nikita Zaitsev ovat hyviä maajoukkuetason pakkeja ja jatkamassa joukkueessa. Uusista hankinnoista mielenkiintoisin on Bogdan Kiselevitsh, nuorehko viime kaudella maajoukkuedebyytin tehnyt laadukas peluri. Tehoruiskuna tunnettu Jakov Rylov taas suuntaa Kazaniin.

Mutta palataan vielä tuohon Raduloviin. Onko mitään järkeä tuhlata se kolmas-neljäsosa pelaajabudjetista yhteen mieheen? Jos Radulov otetaan rosterista pois, ZSKA:lla olisi suurin piirtein Jokereiden tasoinen nippu kasassa. Tämä on rohkea väite, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne on nähdäkseni tämä. Radulov on kuitenkin kiistatta sarjan paras jääkiekkoilija ja aivan hävyttömän ylivoimainen pelaaja. Viime, tai toissa kaudella noin kolmenkymmenen ottelun jälkeen Radulov oli saanut pisteen 50% ZKSA:n maaleista. Uskomattomin tilasto mitä olen ammattilaissarjoissa nähnyt koskaan. Kaikkihan kuitenkin tietää Radulovin henkisen olemuksen, mikä on hieman hankala. Hänelle sovitettiin C kirjainta rintaan ZSKA:ssakin, mutta se jouduttiin syystä tai toisesta repimään irti. Noh, Radu onkin palkattu ratkomaan pelejä eikä pitämään joukkuelle henkistä valmennusta.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Jotain huhua oli liikkeellä, että SKA olisi ostamassa Radulovia. Tuo taitaa kuitenkin jäädä vain pelkäksi huhuksi.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
TsSKA Moskovaa valmentaa tulevalla kaudella KHL:n parhaisiin päävalmentajiin kuuluva Dimitri Kvartalnov. 48-vuotias päävalmentaja on tehnyt loistavaa työtä aiemmin Severstal Tsherepovetsissa ja Sibir Novosibirskissa. Nyt hänet nähdään ensimmäistä kertaa seurassa, jolla on materiaalinsa puolesta täydet mahdollisuudet taistella KHL:n mestaruudesta.

Kolme ensimmäistä KHL-kautta Kvartalnov valmensi Severstalia kaudesta 2009-2010 lähtien. Kahtena viimeisenä kautena hänet on nähty Sibirin puikoissa. Severstalissa Kvartalnov löi itsensä KHL-seuraajien tietoisuuteen. Kaudet Sibirissä olivatkin jo suorastaan loistavia ja Sibir tuli sarjassa tunnetuksi vastustajana, jota on todella vaikea voittaa, vaikka seuran materiaali oli laadukkaista suomalaispelaajista huolimatta varsin vaatimaton KHL:ään.

Toissa kaudella Kvartalnov vei Sibirin runkosarjassa itäisen konferenssin seitsemänneksi. Playoffeissa joukkue sai vastaansa Petri Matikaisen kivikovan suurseura Avangard Omskin. Muistan tuon ottelusarjan vieläkin kuin eilisen. Sibir antoi hurjan haasteen parhaan vireensä hukanneelle Omskille tiiviillä viisikkopelaamisella. Omsk vei sarjan kuitenkin 4-3, mutta Sibir haastoi toden teolla materiaalilta selvästi kovemman joukkueen.

Viime kausi olikin sitten vielä kovempi suoritus Sibiriltä, kun seura oli runkosarjassa itäisen konferenssin kuudes. Sibirin historian kovin temppu tapahtui playoffien avauskierroksella, kun seura meni pudottamaan sensaatiomaisesti kaksi kertaa KHL:n voittaneen Ak Bars Kazanin. Sibir osoitti tuossa sarjassa, että tiiviillä joukkuepelaamisella ja kärkiyksilöiden ollessa huippuiskussa, voi selvästi materiaalilta kovempikin joukkue kaatua.

Sibir sai vastaansa konferenssin välierissä lopulta mestaruuden voittaneen Metallurg Magnitogorskin. Sarja meni 4-0 Magnitogorskille, mutta lukemat eivät kerro sarjan tasaisuudesta mitään, sillä Sibir löi tosissaan Magnitogorskille kapuloita rattaisiin. Se hävisi kaksi peliä jatkoajalla ja kaksi peliä maalilla varsinaisella peliajalla. Tulokset olivat tasaisia, mutta myös pelillisesti Sibir onnistui haastamaan erinomaisesti Magnitogorskin.

On äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten Kvartalnov pystyy käsittelemään suurilla egoilla varustettuja yksilöitä kuten Aleksander Radulov. Erittäin perinteikästä seuraa kannattaa seurata jo tuonkin takia tarkasti.
 
Viimeksi muokattu:

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Ilari Filppulan kommentit Radulovista: Syöttövirtuoosi Filppula Radulovista: | Jääkiekko | Iltalehti.fi

- Onhan hän omalaatuinen persoona. Radulov on ehdottomasti viiden parhaimman jääkiekkoilijan joukossa, jos mitataan yksilötaitoa. Hän tekee kaikkensa voittaakseen ja ei ole niin huono joukkuepelaaja mitä annetaan ymmärtää. Hänestä on väärä kuva mediassa. Aleksandr on todella mukava kaveri. Välillä vaan hänelle tulee niitä ikäviä ylilyöntejä, Filppula kehui.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Alexei Morozov lähtee ZSKA:sta. Syitä en lähde arvuuttelemaan. Tai no lähden, todennäköisesti palkkaan nähden liian heikot peliesitykset. Mutta kuten olen kirjoittanut: loistava pelaaja edelleen.

Morozovin palkka ZSKA:ssa oli 4 miljoonaa dollaria kaudessa, jonka arvoinen hän ei tosin missään nimessä ollut.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
ZSKA:n loistavan runkosarjan eräänlainen kliimaksi nähtiin tänään, kun joukkue nöyryytti Slovan Bratislavaa 12-0. Radulov teki 3+2 ja taisi samalla käytännössä varmistaa KHL:n pistepörssin voiton. 42 otteluun on syntynyt huikeat 69 tehopistettä. Pistepörssin voiton lisäksi hän on voittamassa myös syöttöpörssin sekä tehotilaston. Tällä hetkellä Radua voi pitää aika ylivertaisena yksilönä tässä sarjassa.
 

huihai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Radulov saattaa voittaa myös jäähypörssin, tosin on nyt toisena.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
ZSKA teki kaksivuotiset jatkosopimukset Stephane Da Costan ja Jan Mursakin kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös