Yrittäjät - kansakunnan asialla

  • 86 374
  • 427

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Otetaanpas tähän asiaan noin yleisesti kantaa, itse yrittäjänä kun on näppituntuma asiaan.

Yhdelle asiakkaalle työskentely ei ole mikään ongelma ellei se jatku pitkän aikaa (vuosia) ilman, että voidaan olettaa ettei muita asiakkaita edes ole tarkoitus hankkia; "paraatiesimerkki" voisi olla yrittäjäksi "pakottaminen", jossa irtisanomisen jälkeen tekee samaa työtä, mutta omalla yrittäjävastuulla. Tällöin ollaan tilanteessa, jossa voidaan tulkita kierrettävän työsuhdetta. - - -

Tästä on aivan omakohtaista kokemusta, joskin joidenkin vuosien takaa. Perustin oman firman kun ex-tirehtöörin kanssa oltiin joistain käytännön asioista hiukan eri mieltä. Hän kuitenkin tilasi minulta heti kättelyssä 4 pv viikossa á 8h, ja muille duuneilleni jäi se päivä/vko. Pari-kolme vuotta meni näin ihan ok, mutta sitten vaihtui meikäläisen kylässä verojohtaja. Pk-seudulla siis ollaan.

Uusi verojohtaja tulkitsi minun olevan pääasiallisesti päivätöissä siinä firmassa töissä jossa olin 4pv/vko ja siten aiemmat verottomat matkakulut ja päivärahat menivätkin verolle, muutaman vuoden ajalta takautuen ja korkojen kera. Ei auttanut selvitykset ja lausunnot, että muitakin työnantajia oli ja niiden työt olin hoitanut perjantaisin, iltaisin ja viikonloppuisin. Aika huomattava summa mätkähti niskaan silloin.

Tällä hetkellä olen edelleen yrittäjä. Ja jatkuvasti ihmettelen miksi. Verottaja ja vakuutusyhtiöt kun edelleen tekevät parhaansa saadakseen yksityisen yrittämisen mahdottomaksi tässä maassa.

Jopa ansiosidonnaisena työttömänä olisi helpompi olla ja tienestit olisivat kohtuulliset ja vakaat eikä tarvitsisi kuin aamupäivän syljeskellä kattoon ja iltapäivän väistellä klimppejä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No sitä koitin selvittääkin, mutta kaikki hakutulokset oli rakennusalaan liittyviä. En siis tiedä päteekö se tässä tapauksessa. Mitään tarvikkeita ei myydä, vaan ihan vain palvelua.

Jos oikein ymmärsin sen, että myyjä ei ole alv-velvollinen, niin siinä tapauksessahan ostaja ei vaan saa alv-vähennyksiä. Eli joutuu maksamaan verot koko loppusummasta.
 
Jos oikein ymmärsin sen, että myyjä ei ole alv-velvollinen, niin siinä tapauksessahan ostaja ei vaan saa alv-vähennyksiä. Eli joutuu maksamaan verot koko loppusummasta.
Jep. Eli sanotaan vaikka näin. Mää käyn tekemässä jollekin firmalle hommia. Mun firma ei oo alv-rekisterissä, kohde on. Joten, en laita laskuun mitään merkintään alv:stä? Ja asiakas maksaa sen sellasenaan? He eivät maksa alv:tä, eivät saa sitä toki silloin vähentääkään. Jos taas oisin alv-rekisterissä, päälle vain lämmättäisiin se 23% ja mulle tulis sen verta maksettavaa, ostaja puolestaan saisi sen omiin alveihinsa vähennyksenä.
Näinkö?
 
Tuamas

Jäsen
tuo yo. Asiahan ei liity mitenkään käänteiseen alviin. Eli ko. Tapauksessa laskuun merkitään "myyjä ei ole arvonlisäverovelvollinen, vähäinen toiminta". Tarkka sanamuoto ei ole nyt muistissa, mutta suunnilleen noin. Huomaa sitten että jos alvn liikevaihtoraja täyttyy, joudut tilittämään alvin koko tilikauden myynneistä takautuvasti ja korkoineen. Ja ko. Tilanteessa et saa vähentää alvia tekemistäsi ostoista.
 
Kylläkyllä. Laskutusohjelmassani ei moista vaihtoehtoa ollut valittavissa valmiina, joten siksi meni sormi kyynerpäätä myöden suuhun.
Ja juu, tarkoitus on alv-rajan alla pysyä - kun ei mitään ostotarpeitakaan ole.
 
Eli "Myyjä ei arvonlisäverovelvollinen, AVL 3§, vähäinen toiminta".

Tuon lisäät sitten vaikka laskupohjaan laskutusohjelmaan.
 
Tossa kun suoritti laskelmia, niin näyttääpi siltä, että alv-velvollisuus kutsuu kuitenkin. Mitenkäs tuon jälkikäteen velvolliseksi astumisen kanssa - pistetäänkö asiakkaille lasku pelkästä alv:stä jälkikäteen? Nyt laskut ovat menneet 0%:lla.
 
mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Tossa kun suoritti laskelmia, niin näyttääpi siltä, että alv-velvollisuus kutsuu kuitenkin. Mitenkäs tuon jälkikäteen velvolliseksi astumisen kanssa - pistetäänkö asiakkaille lasku pelkästä alv:stä jälkikäteen? Nyt laskut ovat menneet 0%:lla.

Tämä ei ole missään tapauksessa varmaa tietoa, koska lienee aikalailla tapauskohtaista. Veikkaisin silti, että nyt joudut kärsimään nuo alvit omasta pussistasi. Voithan sä laittaa asiakkaille uuden laskun, mutta saa nähdä mitä mieltä ovat, varsinkin, jos alkuperäisessä laskussa on ollut tuo maininta, ettet ole alv-velvollinen. Toisaalta taas todennäköisesti asiakkaasi vähentävät alvisi omista alveistaan, joten sinänsä heille asian pitäisi olla suht sama.

Tämän vuoksi juuri olisi kannattanut rekisteröityä samantien alv-velvolliseksi. Aika pieni lisätyö kuukausittain, (yritys)asiakkaille mun kokemuksen mukaan aivan sama onko laskussa alvia vai ei ja kuitenkin saat pientä liikevaihtoa pyörittäessäsi alvista alarajahuojennuksen myötä jopa isonkin osan takaisin eli lisää tuloa.

Arvonlisäveron alarajahuojennus laskuri

Editoidaan: Mä ehkä kuitenkin yrittäisin jotenkin sopia laskuttavani tulevat laskut vaikka seuraavan tilikauteni puolella tai muuta vastaavaa, jotta saisin nyt tämän kuluvan tilikauden liikevaihdon puristettua alle tuon alv-rajan. Tämä siis tietenkin vain, jos asiakkaasi eivät suostu tuota pelkkää alv-laskua maksamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, sillä sitä aattelinkin, että asiakashan ei siitä oikeastaan mitään haittaa koe, kun vähennyksiin menee kuitenkin. Eikä heidän kannaltaan tilanne ole millään tavoin erilainen, kuin jos oisin ollut alv-velvollinen heti alusta alkaen. Mikä nykyisen tiedon mukaan olisikin ollut perin järkevää - juuri noiden huojennusten ansiosta.
 
DC.PAPA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, vuodesta -72
Onko kellään kokemusta tälläisestä: Firma Oy:n osakas haluaa myydä käytössään vuosia olleen asuntonsa omalle firmalleen, josta omistaa vaikkapa 20%.

Hänen tarkoituksensa ei ole jäädä asuntoon asumaan, vaan se laitetaan vuokralle tietysti yrityksen nimiin. Kauppa summa otetaan esim. parin välittäjän arvion keskiarvosta, ei ole tarkoitus ostaa/myydä ylihintaan, eikä tietenkään alihintaankaan, vaan keskiarvo markkinahinnasta. Onkohan verottajalla jotain tälläistä kauppaa vastaan?

Entä verovapaa osinko, tuleeko myyjälle jotain seuraamuksia kun on itse osakkaana firmassa mihin asunto myydään?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Miksi olisi jotain tuota vastaan? Ei verottajalla muutenkaan mitään ole eri asioiden tapahtumista vastaaan, mutta voivat silti verottaa, jos on yritetty jotain hienoa kusetusta.

Avainsana on nimenomaan käypä hinta ja sitten se, että ei jää asumaan eikä muutenkaan enää henkilö tule liittymään mitenkään asuntoon liittyviin asioihin, eli ei esim. säilytä jotain tavaroitaan siellä tai asustele toistuvasti.

Tuossa voisi ainoastaan epäillä peiteltyä osinkoa, mutta jos osakas olisi saanut saman hinnan vapailtakin markkinoilta, niin silloin ei mitään peiteltyä osinkoa ole tullut. Parin välittäjän keskiarvo voi tietysti olla hämäävä siinä tapauksessa, että osakas pyytää arviot ~kymmeneltä välittäjältä ja ottaa keskiarvon kahdesta suurimmasta. Silloin tosin ei ole kyse enää käyvästä hinnasta.
 
Kiitos vastauksesta. Joo ei ole varmaan verottajalla mitään kauppoja "vastaan", lähinnä juuri veroseuraamuksia tarkoitin, my bad.

Ei ole taustalla mitään hienoa kusetus ideaa, tarkoitus on ihan vilpittömästi ostaa/myydä asunto firmalle osakkaan toimesta.

Täytyy vielä harkita asiaa ja varmistaa se huolella, ettei tule mitään ylläreitä.

Kiitos kommentista.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos epäilet asunnon myynnin seuraamuksia, niin pyydä paikalliseta verottajalta ennakkopäätös. Siitä net heidän kantansa asiaan.

Itse olen pari kertaa eri jutuissa näin tehnyt ja homma on toiminut kivuttomasti.
 
Slibard

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

On tullut sellainenkin tapaus vastaan, ettei verottaja ole uskonut välittäjän hinta-arviota vaan verotarkastaja on itse selvitellyt alueen kauppahintoja. Tässä tapauksessa yrittäjä osti asunnon yhtiöltä. Verottajan mukaan kauppa oli alihintainen, vaikka yrittäjällä olikin välittäjän hinta-arvio. Eli tarkkana saa tosiaan olla.
 
Tuamas

Jäsen
Jos epäilet asunnon myynnin seuraamuksia, niin pyydä paikalliseta verottajalta ennakkopäätös. Siitä net heidän kantansa asiaan.

Itse olen pari kertaa eri jutuissa näin tehnyt ja homma on toiminut kivuttomasti.

Tämä on ainoa keino jolla voidaan välttyä käytännössä varmasti veroseuraamuksilta. Mitkään välittäjien hinta-arviot tai muut eivät suoraan sido verottajaa, eli sen verran kannattaa tässä tapauksessa nähdä vaivaa että hakee tosiaan verottajalta ennakkopäätöksen.
 
DC.PAPA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, vuodesta -72
Tämä on ainoa keino jolla voidaan välttyä käytännössä varmasti veroseuraamuksilta. Mitkään välittäjien hinta-arviot tai muut eivät suoraan sido verottajaa, eli sen verran kannattaa tässä tapauksessa nähdä vaivaa että hakee tosiaan verottajalta ennakkopäätöksen.

Tämä täytyy varmaan tehdä, kiitos kaikille kommenteista.
 
No niin, viisaammat palstalaiset. Onkos jollain tietoa kuinka verottaja suhtautuu siihen, jos yrityksen osakas työskentelee firmalle toiminimellä? Eli, jos olisin osakkaana puljussa X ja laskuttaisin töistäni sitä. Samalla tekisin töitä toisellekin taholle toiminimen kautta.
 
Jos laskutus perustuu todellisiin töihin, on markkinahintaista ja toiminimi maksaa veronsa, niin verottajalla ei ole asiaan mitään sanottavaa.

Jos laskutus on ylihintaista, ostajan taloudellinen tilanne ei mahdollista laskutusta tai laskutus ei perustu todellisiin töihin, voi verottaja tulkita sen esim. peitellyksi osingonjaoksi.
 
Kiitos Tuamas vastauksesta. Kaikki pitäisi olla ihan sääntöjen mukaista. Tässä nyt vain on pohdinta käynnissä tehdäkkö kaikki toiminimen kautta, vai nostaako palkkaa oy:stä ja toiminimellä tehdä sivutulot - pitäen kuitenkin sen alle yel-rajan. Toisaalta houkuttaisi tehdä kaikki toiminimen kautta, jottei tarvitsisi säännösteillä töitä yel-rajan alla pysymiseksi. Lopulta käteen jäävässä summassa tuskin ihan hirveää eroa syntyy? Oy:ltä en kuitenkaan laskuttaisi enempää kuin mitä palkkakulut firmalle olisivat. Enhän nyt omaa firmaani ala kuppaan!
 
Palkasta joudut(te) joka tapauksessa tilittämään Tyel-maksun (~27% yhteensä), joka on suurempi kuin YEL (21,6 % työtulosta, jonka voi itse määrittää. Lisäksi neljä ensimmäistä vuotta saa 25 pinnaa alennusta, eli YEL on 16,2% työtulosta) sekä sosiaaliturvamaksun (2,12%) jota toiminimestä rahaa nostettaessa ei tarvitse maksaa.
 
Joo, näinhän se on. Kyllähän siitä taitais vähän enemmän lapaseen jäädä, jos tmi:n kautta tekis kaikki työnsä. Ensimmäiset vuodet joka tapauksessa maksaisin minimi-YELiä, jotta saa maksettua firman käynnitykseen otettua lainaa pois. Kiitos vielä vastauksista!
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo työnantajan maksuosuushan ei liene ihan 27%, ellen ole ihan väärässä. Työnantajan maksuthan koostuu seuraavasti:

työnantajanTyEL-maksu 17,63 %
työnantajan työttömyysvakuutusmaksu 0,80 %
työntekijän ryhmähenkivakuutus 0,70%
lakisääteinen tapaturmavakuutus 0,84%
työnantajan SOTU-maksu 2,12 %

Nämä yhteensä 22,09% .

Lisäksi työntekijä maksaa TyEL-maksua 4,7 % (jos alle 53 v) ja työttömyysvakuutusmaksua 0,6%. Nämähän työnantaja perii normaalisti palkanmaksun yhteydessä.

Tuo YEL-maksu on muuten yllättävä kompastuskivi monelle yrittäjälle. ALkuun käytetään kaikki huojennusket ja jatkossakin koitetaan maksaa niin minimi kuin mahdollista. No sitten kun eläke häämöttää huomataan, että sen 3500-4000 €/kk sijaan saakinvaan tuollaiset 2000 €/kk bruttona. Eli siitä ei kannata hirveästi nipistää vaikka allee 30-kymppisenä itse kukin ajatteleekin, että eläke on joskus ja sitten.
 
..

Sehän se. Houkutus minimirajan maksuun on suuri. Itse aion sen käyttää vain sen takia, että kaikki irti revittävissä oleva raha suuntautuu lainojen maksuun. Parin vuoden päästä sitten tehdään tarvittavat korjaukset eläkemaksuihin. Siirtynen ehkä jopa ihan vaan palkkatyöläiseks ja lopetan mahdollisesti ne sivuhommatkin. Tarkoitus kuitenkin on, että siinä vaiheessa palkka + osingot tuo riittävät tulot.

Ja se pääasiallinen tarkoitushan on, ettei sitten aikanaan työuran jälkeen tarvis ees kauheesti kuukausittaisten eläkkeiden määrää katsella, vaan se sukanvarsi olis pullollaan jo muutenkin. Se, että toteutuuko tämä visio, onkin sit eri juttu.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Enhän nyt omaa firmaani ala kuppaan!

HAH! Tää on kyllä hieno kommentti. Olen nähnyt kyllä aikalailla toisen suuntaisia yrittäjiä kyllä omassa työelämässäni reippaasti enemmän kuin näin ajattelevia:)

Toivottavasti kykenet myös näin elämään, mikäli niin oikeasti tarkoitit. Muuan yrittäjä kommentoi, ettei ole 30 vuoteen tarvinnut omilla rahoilla mm. paskapapereita kotiinsa hankkia, kun yrittäjäksi rupesi:D

...puhumattakaan mökin rakentamisista, autoista yms. yms.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös