Youtube Levyraati – arvostele edellistä biisiä

  • 203 010
  • 1 325

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Aluksi luulin että linkki on lähinnä vitsi, mies laulaa täysin epävireessä. Sen jälkeen lähinnä karaoke-laulantaa. Odotin koko biisin ajan että muu orkesteri tulee auttamaan laulajaa, mutta se ei tullut. Laulajan ääni ei kanna mielestäni mihinkään, kuulen karaoke-baarissa parempaa laulantaa eli kappaleelle 4 1/2.

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki

Olipas virkistävä muisto meikäläisen kouluvuosilta. Deep Purple kuului niihin aikoihin meikäläisen lempparibändeihin. Taattua hyvää soittoa ja jytinää. Sellaista se oli 1970-luvun alussa. Tosin bändillä on ollut parempiakin biisejä, kuten Child In Time ja Smoke On The Water. Laitetaan kouluarvosanaksi sellainen 9/10 tälle biisille.

Vähän samantyyppistä musaa on täältäkin tulossa Hampurissa perustetulta pitkään soittaneelta saksalaisbändiltä.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Kohtalainen kappale, mutta silti tasapaksua saksalaista laatua. Biisi ei tarjoa mitään uutta kyseiseen genreen, mutta silti välillä hyvää kitarointia. Kappaleelle 6 1/2 pistettä.
 
Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki

Kanadalainen Saga-yhtye on meikäläiselle tuttu 80-luvulta. Bändi soittaa ihan mukiinmenevää crossover progea. Muistaakseni yksi silloisista duunikavereistani tykkäsi kovasti bändistä ja lainasi mulle muutaman älppärin, jotka sitten tallensin C-kaseteille. Se oli sitä aikaa. Nyt sitten arvosteluun eli biisi oli hyvä ja loppupuolen kitarat soivat hienosti eikä laulajan äänessä ollut mitään valittamista. Annan biisille pisteitä 8½/10.

Kun minulta on pyydetty muutakin kuin sitä ainaista progea, niin laitetaanpas tähän vaihtoehtorokkia Islannista arvioitavaksi.

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun minulta on pyydetty muutakin kuin sitä ainaista progea, niin laitetaanpas tähän vaihtoehtorokkia Islannista arvioitavaksi.

Of Monsters and Men on mielenkiintoinen indie pop / rock / folk suuntaan kallellaan oleva kokoonpano. King And Lionheart on varsin rauhallinen biisi. Laulajan ääni on mielenkiintoinen, mielellään sitä kuuntelee. Vaikka rauhallisesti lähtevä biisi ei missään vaiheessa aivan henkseleistään irtoa, niin mukavasti se silti kierroksia ottaa vielä rauhallisemman alun jälkeen. Lyriikat ja soitto on mukavassa harmoniassa. Musiikkivideoonkin on selvästi panostettu, mikä puolestaan on selkeä plussa näinä päivinä. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että joku jaksaisi panostaa videoon yrittäen silläkin tarinaa kertoa. Heitetään kokonaisuudelle 8+ vaikka.

Käännytään vaikka metallin puoleen seuraavaksi. Arch Enemy - The World is Yours:

KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis
Käännytään vaikka metallin puoleen seuraavaksi. Arch Enemy - The World is Yours:

Kyseisen kappaleen arvosteleminen on allekirjoittaneelle helppoa koska kyseessä on yksi suosikkiyhtyeistäni ja mielestäni heidän viimeisimmän levyn paras biisi.

Eli homman nimi on melodista death metallia ruotsin maalta joka sisältää seuraavat pakollisuudet kyseiseen genreen: Murinalaulu, melkein tauoton tuplabasari ja kauniita melodioita pitkin kappaleita. Kappaleen sanoma on myös mitä loistavin kehottaen yksilöä käyttämään omia aivojaan tässä elämässä.

Tässä kappaleessa on yksinkertaisesti kaikki palikat kohdallaan. Koko maailman kauneus ja rumuus samassa paketissa.
Genrensä moderni mestariteos. Arvosana 9,5/10 (puolikas piste pois koska laulaja ei ole videolla alasti).

Käydäänpä seuraavaksi mutka saksassa:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

Se oli bändi, jota minulle monesti suositellaan, niin elävien ihmisten kuin tekoälyn toimesta. En kuitenkaan ole suosikkia siitä itselleni saanut. Tämä biisi oli ehkä yksi parhaimmista, jonka olen heiltä kuullut. Biisi toi minulle soitannolta mieleen jonkun Deriksen ajan Helloween biisin, jota en saa päähäni nyt. Ja sehän nostaa vain tämän biisin osakkeita. Valitettavasti Alyssa White Gluz (meniköhän oikein) ei ole kuin ulkonäöltään Andi Derisiä mieluisampi esiintyjä. Hänhän osaisi laulaa puhtaastikin, mutta on tässä bändissä laitettu vain örisemään ja kuiskailemaan. Jahas ja joku ehtikin jo väliin.. arvostelen kuitenkin. Hyvä biisi, ehkä kuuntelen tämän uudelleenkin ja levyn, jolta tämä on, kokonaisuudeessaankin 8 / 10

Kyseisen kappaleen arvosteleminen on allekirjoittaneelle helppoa koska kyseessä on yksi suosikkiyhtyeistäni ja mielestäni heidän viimeisimmän levyn paras biisi.

Eli homman nimi on melodista death metallia ruotsin maalta joka sisältää seuraavat pakollisuudet kyseiseen genreen: Murinalaulu, melkein tauoton tuplabasari ja kauniita melodioita pitkin kappaleita. Kappaleen sanoma on myös mitä loistavin kehottaen yksilöä käyttämään omia aivojaan tässä elämässä.

Tässä kappaleessa on yksinkertaisesti kaikki palikat kohdallaan. Koko maailman kauneus ja rumuus samassa paketissa.
Genrensä moderni mestariteos. Arvosana 9,5/10 (puolikas piste pois koska laulaja ei ole videolla alasti).

Käydäänpä seuraavaksi mutka saksassa:

Kovasti tulee mieleen Sabaton sen vähän perusteella mitä olen heitä kuunnellut. Laulaja murtaa hyvinkin samankaltaisesti. Minä en pidä sitten yhtään Sabatonista ja kun tämä vaikuttaa heidän jalanjäljissään kulkevalta bändiltä, en minä tästäkään erityisemmin otetta saa. Biisi on toki simppeli ja ymmärrän kertakuuntelulla, mitä on tarjolla, mutta tämä ei ole minua varten. 4/10

Pistetäänpä ehkä vähän yllättävämpi.

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pistetäänpä ehkä vähän yllättävämpi.

Jope Ruonansuu oli muutakin kuin koomikko. Enkeleitä toisillemme on hyvä osoitus siitä. Enkeleitä toisillemme osoittaa sitä Jopen vakavampaa puolta. Jope ei laulajana huono ole, joskaan ei nyt kiistatta erinomaineenkaan. Musiikillisesti lasken tämän teoksen kotimaisen iskelmän hyväksi esimerkiksi. Laadukasta soitantaa, mutta ei mitään ihmeellistä. Lyyrisesti laadukas, mutta ei mestariteos. Kotimainen iskelmä ei oikein allekirjoittaneen soittolistoilla viihdy. Tarjotaan arvosanaksi 6.

Heitetään seuraavaksi vaikka ruotsalaista rockia. Sparzanza - Temple of The Red-eyed Pigs:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Heitetään seuraavaksi vaikka ruotsalaista rockia. Sparzanza - Temple of The Red-eyed Pigs:

Ihan kelpo hard rockia ruotsalaisbändiltä. Tosin näitä biisejä on tehty aika paljon. Olihan tuossa biisissä myös heavy metal -vaikutteita. Biisi ei ollut huono, joten annan sille pisteitä 7/10.

Laitetaan seuraavaksi instrumentaalista ambient post-rockia irlantilaisbändiltä "God Is An Astronaut"

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Hyvin soitettu instrumentaalinen musiikki toimii itselleni aina. Tämä ei ole sitä. Ihan keskitasoa, mutta unohdan kappaleen ensikuunteleman jälkeen. Biisi olisi tarvinnut vähintään kunnon kitarasoolot kappaleen loppuun ja niitä ei tullut. Biisin kuunneltuani mieleeni tuli hissimusiikki. 6-

Työkalu.
 
Viimeksi muokattu:

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Ei oikeen iske, vähän tulee mieleen Five Finger Death Punch mutta vähän heikommilla leluilla varustettuna. Menee kumminkin hyvässä seurassa vähän kuten sanoit, hissimusiikkina. 5/10.

Progee seuraavaksi

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Jeppe_68 trollaa Porista, ilmeisesti hänellä ei ole mitään muuta tekemistä, mutta arvostellaan kuitenkin biisi. Proge on aika kaukana tästä biisistä, Jeppe ei taida ymmärtää mitä proge on? Itse kappalehan on hyvä, Bruce toimii aina 7 1/2
 
Viimeksi muokattu:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki

Kanadalaista punk-rockia oli tarjolla Billy Talent -nimiseltä yhtyeeltä. Kyllähän tuo oli varsin vauhdikas biisi, mutta minulla on jotenkin sellainen olo, että tuo hukkuu massaan. Näitä tämän tyyppisiä biisejä on julkaistu paljon 1970-luvun lopusta lähtien. Annan biisille pisteitä 6½/10.

Minulla jjatkuu instrumentaalilinja, ja vuoron saa heavy progea ja progemetallia soittava amerikkalaisyhtye.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät

Ihan hyvää jammailua ja kitarointia, alkusta tuli mieleen urheiluruutu mikä ei välttämättä ole hyvä. Yleensä kuuntelen biisit kahteen kertaan, tätä ei vain jaksanut. Nimenomaan jammailua ja mukavaa soitantaa, jota soitetaan ennen varsinaista levytystä .6-

Tähän biisin tutustuin ensikertaa Platoon leffan myötä
 
Tässä ketjussa on tainnut aiemminkin tulla leffamusiikkia kohdalle. Tällainen musiikki ei minulle toimi, muutenkuin sen leffan kanssa. Ilman leffaa tämä on vain pitkästyttävää. Onhan tämä tavallaan kaunista ja haikeaa, mutta sitä saa paremmassa paketissa vaikkapa Porcupine Treeltä. Tämä biisi olisi tullut neljässäkin minuutissa selväksi. Taistelin loppuun, vaikka kieltämättä kova oli urakka. Ehkä pitää joskus laskuhumalassa kokeilla, voiko yhtään masentuneemmaksi oloa enään saada.

Jatketaan melankolisilla sävelmillä

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Kerrankin on helppo antaa arvio. 10. Youtuben kommenttiosioissa käytetään usein ilmausta underrated. Kasevaa ja muitakin 70-luvun helmiä kuulee radiossa todella vähän, ei todellakaan sitä määrää, mitä musiikin laatu vaatisi. Kaunista, selkeää, harmonista, koskettavaa, kikkailematonta. Omaperäistä, itse luotua, mutta silti perinnetietoista. Itse löysin Kasevan tuotannon 90-luvun puolivälissä ja palaan esimerkiksi tähän piisiin aina tietyn tunnelman sitä vaatiessa.

Seuraavaksi biisi teini-cover-bändinä esille nousseilta kanukeilta:
 
Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Seuraavaksi biisi teini-cover-bändinä esille nousseilta kanukeilta:

Ihan mukiinmenevää rokkia kanadalaisbändiltä. Tykkäsin biisistä, mutta pieni särö naislaulajan äänessä olisi tehnyt kokonaisuudesta vielä paremman. Taustavideo oli myös ihan hyvä, joten annan pisteitä 8+/10.

Laitetaan seuraavaksi australialaista kitaraprogea.

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Laitetaan seuraavaksi australialaista kitaraprogea.

Skippasin tuon @ILIMAVEIVI kappaleen, kun sääntöjen vastainen suoritus on... Mutta Aragon: Hyvinkin rikkeetön suoritus. Eteerinen, taitavasti soitettu. Piisin loppuun on rakennettu pari "nyrjähdystä", joilla on hiukan onnistuttu rikkomaan tylsäksi jäämässä olevaa kokonaisuutta. Minulle juurikin kokonaisuus jää kaikkinensa hitusen etäiseksi. Vähän kuin erittäisi tarttua hologrammikuvaan saippuasta. Pahuksen kaunis ja kiehtovakin, mutta silti käteen jää vain hiukan turhautunut tunne. 8.

Seuraavaksi arvosteltavaksi sedät-jaksaa-heilua-musiikkia:
 
Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Seuraavaksi arvosteltavaksi sedät-jaksaa-heilua-musiikkia:

Blue Öyster Cult on tosiaan erittäin pitkään soittanut bändi, joka muistaakseni perustettiin jo 1960-luvun loppupuolella. Hyvin ne sedät vielä heiluvat ja rokkaavat tänäkin päivänä. Arvosteltavana oleva biisi näyttää olevan ihan uutta musaa kuluvalta vuodelta. Hyvin soitetusta letkeästä rokkibiisistä tulee aina hyviä pisteitä meikäläiseltä eli annan sille niitä 9/10.

Laitetaanpa seuraavaksi musaa myös erittäin pitkään soittaneelta toiselta jenkkibändiltä.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Crack The Skyn biisi on kappaleen nimen ensimmäisen sanansa veroinen. Ihan ok tyypit vetävät, mutta tällaista progea on 13 tusinassa ja se unohtuu samantien. Ei vain löydy mitään lisättävää vaikka kuinka yrittää miettiä jotain kappaleesta. Biisissä ei tosiaan ole mitään vikaa, mutta ei kehuttavaakaan joten tosiaan goodbye, tuskin kuulen kappaletta enää. 6-

Tähän väliin jotain rauhallisempaa.
 
Viimeksi muokattu:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Tähän väliin jotain rauhallisempaa.

Tämä on tuttu biisi mulle, ja on myös tunnustettava, että on kuulunut mun ehdottomiin lemppareihin. Enyasta olen aina tykännyt. Hänellä on erittäin kaunis lauluääni. Vähän vaikeaa mun on antaa tälle pisteitä, kun on niin ihana biisi. Laitetaan May It Be -nimiselle biisille 10-/10 pistettä.

Jatketaan samaa genreä, joka ei ole progea, kanadalaisella laulajattarella.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Luulin aluksi, että Loreena on Irlannista tai Skotlannista. Biisi on hyvä silloin kun käsissä nousee karvoja ylös, tässä tapauksessa nousi. Mukava kuunnella ihanaa ääntä, itse olen hyvien naislaulajien perään. Ainoa miinus biisissä on se, että se on vähän liian pitkä. Vastaus on: KANADA. 8+

Lisää naisenergiaa, mutta tällä kertaa yksinkertaisempaa poppia.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Tässä on hauskasti vaikutteita monenlaisesta musiikkityylistä. Sekoitus uutta ja vanhaa. Jaksoin kyllä kuunnella, joka on jo hyvä saavutus tämän vuosituhannen musiikilta. Ansaitsee 7,5.

Seuraavaksi örinäheviä USA:sta 50 vuoden takaa. Hieman harvemmin kuultu biisi, mutta kestää aikaa.

Joskus olen kyseiseen bändiin törmännyt. Annetaan sen verran armoa, että aika on vähän purrut tätä ainakin nyt omaan makuun. Ei tämä sinänsä huonoa ole, mutta ei tämä säväytäkään millään tasolla. Sellaista ihan kivaa rock'n rollia ja jos sattuu rokettirollista pitämään niin varmaan tästäkin. 6/10

Laitetaanpa välillä Maidenia, muttei niitä ikivihreitä

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös