Yli- ja aliarvostetuimmat liigapelaajat

  • 125 920
  • 345

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhdistäkää jos tällainen ketju jo löytyy. En itse ainakaan pitkän etsimisen jälkeen löytänyt.

Ilari Melart lienee tällä hetkellä yksi liigan aliarvostetuimpia pelaajia. Suorastaan raivostuttaa lueskella näitä juttuja joissa toisten joukkueiden kannattajat haukkuvat miehen puukätiseksi paskasäkiksi, joka ei ole missään hyvä. Todellisuudessa kundi on ottanut suuria harppauksia parin viime kauden aikana eteenpäin. Esimerkiksi vielä viime kaudelta tutut merkkausvirheet, liian innokas hyökkääminen ja jonkin sortin ylipelaaminen ovat jääneet tällä kaudella kokonaan pois. Nyt Ilari suorittaa illasta toiseen varmalla tasolla puolustuksessa, antaa hyvän avaussyötön, siivoaa vankasti maalin edustan ja tekee sitä peruduunia kentällä, mitä hänen kaltaisen pakin pitääkin tehdä. Ja kuten viime viikon Kärppä-matsissa nähtiin, niin osaa myös tuon ärsyttäjän roolin enemmän kuin hyvin. Humlilta vietiin kaikki peli-ilo ja mies turhaantui tilanteissa. Matikainen saisi käyttää miestä enemmän jopa ylivoimalla, sillä kundin laukaus on ihan hyvää luokkaa SM-Liiga tasolle. Uskallan väittää, että Melart menisi nykyiseltään jo lähes jokaiseen liigapakistoon, ellei jopa kaikkiin. Ukko on ajanut jo käytännössä Kankaanperästäkin ohi IFK:n pakkilistassa ja se on kova teko, kun ottaa huomioon että Kangen taso on edelleen helvetin korkealla.

Toinen kaveri on sitten Kurvis-Mikko, joka on aina varma valinta laittaa jäälle, kun pelataan tärkeitä hetkiä ottelun kannalta. Suorittaa peruspuolustajan virkaa aikalailla täydellisesti liigassa. Kukaan ei miestä huomaa kentällä, koska ei tule virheitä, eikä myöskään mitään urotekoja. Jos mennään ajassa muutama vuosi taaksepäin, niin muistan kyllä hyvin kuinka moni IFK:n kannattaja, minä mukaanlukien kauhisteli Kurvisen paluuta punaisiin. Edellisellä Nordis visiitillähän Mikko oli aivan saatanan huono. Lempinimi Irma kertoo jotain. Pelasi kuin vanha ämmä. Elitserien reissu näytti kuitenkin tehneen hyvää Kurviselle ja nyt voidaan ihan huoletta sanoa, että tässä on SM-Liigan TOP10 peruspakkeihin lukeutuva puolustaja.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Jokaisen joukkueen nelosketjun duunarit ja kolmosparin peruspakit ovat aina aliarvostetuimpia. Vastaavasti kaikki hieman laiskasti puolustavat starat ovat yliarvostettuja. Niin se vain menee, Suomessa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ismo Lehkonen totesi lauantain Ässät-Lukko- pelin tv-lähetyksessä, että Ryan Caldwell olisi aliarvostettu pelaaja, vaikka kuuluu liigan kiekollisten pakkien ehdottomaan eliittiin.

Jäin miettimään, että pitääkö tämä todella paikkansa?

Ässä-fanien omassa keskuudessa mielestäni erittäinkin arvostettu pelaaja etenkin ylivoimaosaamisensa, rauhallisuutensta ja laukauksensa takia. En sitten tiedä nähdäänkö Ryan muualla ihan peruspakkina.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Tästä tulisi varmaan mielenkiintoisempi keskustelu, jos kukaan ei saisi ehdottaa oman suosikkijoukkueen pelaajia kumpaankaan kategoriaan.
 

trap

Jäsen
Mikke11:ltä hyvin tiivistetty! Noinhan se tosiaan tuntuu menevän.

Mikko Kurviseen en ole koskaan kiinnittänyt juuri huomiota. Muistan vaan sen ettei tehnyt maaliakaan mestaruuskaudella ja on kova vetämään vastustajia dunkkuun. Varmasti pätevä peruspakki. Ilari Melartilta olen nähnyt tällä kaudella vain muutaman pelin eli otanta on pieni, mutta ollut kaikissa aivan luokattoman paska, minkä takia on ihmetyttänyt palstan HIFK-osion hehkutukset jostain NHL-urasta.

Noin yleisesti ottaen termit yliarvostettu ja aliarvostettu on aika väsyneitä, koska noistakin tulee helposti helvetinmoisia mantroja ja tiettyjä pelaajia kutsutaan aina aliarvostetuiksi tai yliarvostetuiksi. Miten esim NHL:ssä joku Dion Phaneuf voi olla yliarvostettu, kun kaikki jauhaa yliarvostuksesta?
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Noin yleisesti ottaen termit yliarvostettu ja aliarvostettu on aika väsyneitä, koska noistakin tulee helposti helvetinmoisia mantroja ja tiettyjä pelaajia kutsutaan aina aliarvostetuiksi tai yliarvostetuiksi.
Totta. Jos esim. Ville Kohoa kutsuu sata ihmistä aliarvostetuksi, niin eikö se tarkoita, että Koho onkin aika arvostettu pelaaja?

Omasta suosikkijoukkueestani en äkkiseltään keksi yhtään aliarvostettua pelaajaa. Filip Riskaa pidin aiemmin aliarvostettuna, mutta hänkään ei enää osaa pelata jääkiekkoa, joten sekin titteli karisi pois. Hytösen näkisin pompanneen aika nopeasti aliarvostetusta yliarvostetuksi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jokereista Tomi Mäki on mielestäni aliarvostettu, samoin suurelle osalle kiekkokansaa Erosen Teemu on yhä tuntematon heppu/ynnämuut- sarjaa, vaikka oikeasti hyvä pelimies.

Vastaavasti I.Filppula on räikeästi yliarvostettu, vaikka totuus pn paljastunut yhä useammalle. Silti otteluketjussa näkee harva se päivä muutaman kovakalloisen fanin laskevan Filppulan lättysyöttöjä, että "miksi ei kaverit laita sisään".

Tietyllä tapaa voisi myös sanoa Markus Granlundin olevan pahasti yliarvostettu. Erittäin hieno, lupaava ja lahjakas pelimies, mutta hype mennyt täysin yli broidinsa suosion lainehtiessa ympärillä.

Monet pikkuseurojen tärkeät roolipelaajat ovat suurelle yleisölle luokkaa neverhöörd. Mieleen tulee ainakin Mankisen Jesse sekä Niemisen Niko.

Mainitaan vielä sama, minkä mainitsin jo edellisessä viestissäni, eli Ika Lehkosen mukaan Ryan Caldwell on aliarvostettu (!?!).
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicansista tulee ainakin ensimmäisenä mieleen aliarvostettuna Joonas Jalvanti. Saa aina paskaa ja kuraa niskaansa faneilta, vaikka kuuluu joukkueensa +/- tilaston kärkeen. Myös SaiPan Brian Salcido on tietääkseni takonut tällä kaudella varsin mukavia pistemääriä, saamatta kuitenkaan pahemmin arvostusta(?).
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilari Filppula on erittäin hyvä heitto nimimerkiltä MustatKortit tuossa edellä. Eiköhän se nyt pelaa unelmapleijarit, kun vähän kritisoi.

Harri Tikkasen Lukosta voisi pistää aliarvostettujen listalle. Erittäin hyvä puolustaja, joka saa tehdä nimekkäämpien pelaajien varjossa duunia (siis sisältäen kaikki joukkueet). Aika outo juttu se yksi Mestis-kausi, jonka kävi vetämässä. Voisiko joku kertoa minulle tuon visiitin funktion?
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tapparasta tuskin hirveästi aliarvostettuja ainakaan löytyy, mutta Jussi Makkosen nimen voisi heittää tässä yhteydessä. Makkoselle on paljon naureskeltu kaupungilla ja Jatkoajassakin, mutta vaikka kädet eivät samettiset olekaan, niin työmoraali on kiitettävällä tasolla illasta toiseen. Ei ole Makkosen vika, että mies pelaa Tapparassa aivan väärässä roolissa, mutta olisi mielestäni melkoisen ideaali kolmossentteri menestyvässä joukkueessa. Yliarvostetuksi sanoisin Tuomas Vänttisen. Todella sympaattinen äijä, mutta eihän hänestä ole laukausten blokkausten ja asenteen lisäksi erityisesti hyötyä. Pelisilmä on melko heikko ja hyökkäyspeliin hänellä on hyvin vähän annettavaa. Fanit Jyväskylässä ja Tampereellakin tuntuu tykkäävän, mutta mielestäni hitusen ylihypetetty pelaaja.

Yliarvostettuina pidän myös pääsääntöisesti vanhoilla meriiteillä ratsastajia kuten Mika Noronen, Mika Hannula ja Tuomas Pihlman. Toisaalta myös nämä nuoret nimet kuten Teemu Pulkkinen, Markus Granlund ja Joonas Donskoi ovat rankasti ylihypetettyjä. Aliarvostetuiksi voisi melkein yleistäen sanoa puolustajat. Hyökkääjät tuntuvat vievän kaiken mediahuomion ja esim. Toni Söderholm, Teemu Eronen, Oscar Eklund ja Joonas Järvinen ovat liigatasolla huippupuolustajia, mutta eivät lööpeissä paistattele.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Yliarvostetuista löytyy omista papereistani ainakin Mika Noronen. Tämä kiekkokiertolainen käy hakemassa paikasta kuin paikasta hakemassa hyvän tilin ja aloittaa joka kevät aikaisen kesäloman. Toinen nimi mikä tulee mieleen on Teemu Pulkkinen, jonka taso viime kaudesta on romahtanut erittäin pahasti. Oikeastaan koko kausi on ollut aivan hirveetä katsottavaa ja on hankala nähdä, että hänestä tulisi enään änäriä peluria ellei nopeasti lähde, jonkun AHL-valmentajan haukuttavaksi. Markus Granlund ja Joel Armia ovat myös tällä hetkellä mielestäni yliarvostettuja, Markus tosin paljon enemmän kuin Joel. Nuoria kavereita, joilla on aikaa näyttää, mutta tällä hetkellä puhetta riittää enemmän kuin tekoja (vaikka Armia heittikin helvetin hienon byyrin lauantaina).

Aliarvostettuja pelaajia taas on jo mainittu Tomi Mäki, joka tekee erittäin hyvää duunia Jokereiden jarruketjuissa. Samoin Jarkko Ruudun pelitaitoja aliarvostetaan tälläkin palstalla erittäin paljon. Ruudun satunnaiset typerät tempaukset jäävät niin paljon paremmin ihmisten mieliin kuin ne hyvät ja loistavat pelisuoritukset.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
KalPan Joonas Riekkinen on sellainen tasainen pelaaja joka ei ole huipputasoa missään mutta näyttää pystyvän pelaamaan ihan missä roolissa vain ja millä pelipaikalla vain ja aina tasaisen hyvin. Ainakin niissä KalPan peleissä mitä minä olen nähnyt niin Riekkinen on aina ollut hyvä. Tällä kaudella ihan hyvät pisteetkin vaikka on pelannut välillä pakkinakin. Taitaa silti olla aika tuntematon pelaaja ja edustaa sellaista pelaajatyyppiä joita ei yleensä osata tarpeeksi arvostaa.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ässistä voi heittää ainakin Veli-Matti Savinaisen nimen ilmoille, ässä-fanien rakastama mutta muualla tuntemattomampi raataja on jo vuosia ollut aliarvostettu.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Petteri Wirtanen. Yksi liigan kokonaisvaltaisimmista ja parhaista senttereistä, joka pelaa kellottaa usein IFK-hyökkääjistä isoimman peliajan. Todella luotettava pelaaja, jonka voi laittaa jäälle tilanteessa kuin tilanteessa ja mies pelaa todella paljon "vaikeita minuutteja". PW on myös loistava aloittaja.

Ilari Melart. Liigatason puolustava puolustaja ja hieno joukkuepelaaja, joka kärsii siitä, että vain harvat ihmiset oikeasti seuraavat liigotteluita.
 

Eleanor

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Devils
Ylihypetetyistä tulee ensimmäisenä mieleen Ilari Filppula. Miehen piti taistella pistepörssin voitosta, mutta kuinkas kävikään?

Aliarvostettuja nimiä on paljon, mutta ensimmäisenä mieleeni tulivat juuri ylempänä mainittu Ässien Savinainen ja SaiPan Ville Koho. Koho on SaiPa-kannattajien keskuudessa arvostettu pelaaja, mutta suurelle yleisölle taitaa olla melko nevöhööd.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muista joukkueista otetaan esille pari aliarvostettua

Jani Hakanpää, Blues
Erittäin vakuuttava kaikissa HIFK-peleissä, ja myös u20-skaboissa.

Simon Backman, SaiPa
-pari vuotta sitten yleinen vitsi liigatasolla ja ihan oikeasti sysipaska. Tällä kaudella plusmiinus +14 pohjakastin joukkueessa. Muutamassa nähdyssä pelissä yllättänyt.


Yliarvostetuisa Harri ja Jussi Pesonen sekä Aki Uusikartano.
 

Isabella#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmala och Solna
Ässistä voi heittää ainakin Veli-Matti Savinaisen nimen ilmoille, ässä-fanien rakastama mutta muualla tuntemattomampi raataja on jo vuosia ollut aliarvostettu.

täysin oT mutta VMS on ollut ennen tätä kautta ihan nobody, nytten zabon avulla nousuut
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
täysin oT mutta VMS on ollut ennen tätä kautta ihan nobody, nytten zabon avulla nousuut

Savinainen on tehnyt kahdella edelliskaudella yli 20 pistettä, toissa kaudella 25. Tällä kaudella noin 30 pistettä on haarukassa, joten onko tuo 5 pisteen ero tuossa se häilyvä viiva nobodyn ja aliarvostetun pelaajan välillä?
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Petteri Wirtanen. Yksi liigan kokonaisvaltaisimmista ja parhaista senttereistä, joka pelaa kellottaa usein IFK-hyökkääjistä isoimman peliajan. Todella luotettava pelaaja, jonka voi laittaa jäälle tilanteessa kuin tilanteessa ja mies pelaa todella paljon "vaikeita minuutteja". PW on myös loistava aloittaja.

Itse ainakin arvostan Petteriä korkealle. Pystyy vetää puolustavaa roolia, mutta omaa loistavat kädet ja älyn. Arvostetaan myös muualla, koska ei varmasti jatka täällä ensi kaudella näillä näytöillä.

Aliarvostettuja pelaajia ovat mielestäni ainakin T.Mäki, J.Ruutu, M.Kurvinen, J-P.Hytönen, M.Alikoski, O.Honkaheimo, J.Keränen, J.Jalvanti, J.Järvinen, T.Koskiranta, V-M.Savinainen ja S.Sillanpää.

Yliarvostetuimpia taas: Ma.Granlund, J.Laakkonen, T.Pulkkinen, I.Filppula, A.Masuhr, V.Mäntymaa, J.Donskoi, M.Noronen, T.Aalto, M.Kuukka, J.Leimu, J.Makkonen, A.Erkinjuntti, M.Birner...
 

Ralph

Jäsen
Aliarvostettuja pelaajia ovat mielestäni ainakin J-P.Hytönen

No ei nyt enää. Oli silloin joskus, mutta pari +50 pisteen kautta ja saa ihan riittävää arvostusta, esim. EHT-turnaukset.
 

Nynoamous

Jäsen
No ei nyt enää. Oli silloin joskus, mutta pari +50 pisteen kautta ja saa ihan riittävää arvostusta, esim. EHT-turnaukset.
Eiköhän ketjun ultimaattinen tarkoitus ollut listata pelaajia, jotka fanien/tavallisten pulliaisten/tyhmän median silmissä ovat liian yli/aliarvostettuja. Eikä meillä valitettavasti ole sanavaltaa EHT-valintoihin.

Silti olen kanssasi samaa mieltä, että ei JPH enää nykyään kovin aliarvostettu pelaaja ole.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Aliarvostetuin pelaaja on ehdottomasti Sami Vatanen. Ylivoimainen pelaaja joka tekee kentällä mitä haluaa. Sääli ettei aina halua. Espoossa pelatuissa otteluissa Vatasella oli selkeitä motivaatiovaikeuksia, mutta nyt loukkaantumisen jälkeen on ollut aivan huikea ja todistanut että halutessaan on töysin pitelemätön. Reilussa kolmessa pelissä tehot 3+2 pakilta ei ole huonosti. Pakkien pistepörssin kakkonen loukkaantumisesta huolimatta. Valitaan jälleen kerran liigan parhaaksi pakiksi, ellei mitään käsittämätöntä tapahdu.

Sami ei välttämättä tällä foorumilla ole juurikaan aliarvostettu, mutta normaalien "karjalalippisten" keskuudessa tuntuu olevan. Muistetaan vaan se MM-kisojen yksi virhe ja sen perusteella pidetään Vatasta huonona puolustuspäässä. Hohhoijaa.

Edit: Yliarvostettuihin pelaajiin luen Bluesin Jani Hakanpään. Järkyttävää katsottavaa tuon kaverin luistelu. Tasapainokin on heikon luistelun takia surkea. Nuori ja lupaava kaveri, mutta ei ole tällä hetkellä kummoinen pelaaja. Joo, onhan se iso ja rightti, automaattisesti hyvä pelaaja siis!

Hakanpää on toki nuori ja erittäin lupaava, eli en tuomitse hänen tulevaisuuttaan.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Sakari Salminen. Pari kautta sitten Porissa hieman yliarvostettu Dominaattori, mutta olisiko nyt aliarvostettu, kun on pelannut vahvasti?

Zoltán Hetényi. - Legenda jo syntyessään. Ehkä saisi paremman kuvan ensi kaudella, mutta nyt pelaamissaan ottelussaan saanut arvostusta omilta enemmän kuin tarpeeksi.
 
Harri Tikkasen Lukosta voisi pistää aliarvostettujen listalle. Erittäin hyvä puolustaja, joka saa tehdä nimekkäämpien pelaajien varjossa duunia (siis sisältäen kaikki joukkueet). Aika outo juttu se yksi Mestis-kausi, jonka kävi vetämässä. Voisiko joku kertoa minulle tuon visiitin funktion?

Siis tarkoitatko tuota puolikasta Mestis-kautta silloin vuonna 2004? Eikai tuossa mitään ihmeellistä ole. Alkukausi ei sujunut SaiPassa erityisen hyvin ja haki sitten KooKoosta uutta vauhtia uralleen 30 ottelun ajan. Ei Tikkanen tuota kautta ennen mikään erityisen hyvä puolustaja liigatasolla ollut vaikka pari kokonaista kautta olikin liigaa pelannut. Tai siis ainakaan minä en näe tuossa puolikkaassa Mestis-kaudessa mitään outoa. Vai sekoititko johonkin toiseen pelaajaan?
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Silti olen kanssasi samaa mieltä, että ei JPH [J-P Hytönen] enää nykyään kovin aliarvostettu pelaaja ole.

Niin no nää on taas näitä vähän "mistä kulmasta kattelee"-juttuja. Esim. maajoukkuejohdon silmissä ilmeisesti Hytöstä on pidetty erinomaisena puolustavana sentterinä, JYPin fanien keskuudessa J-P saa aikalailla ansaitsemansa arvostuksen kipparina, mutta joskus muiden joukkueiden fanien keskuudessa "j-p hytöset" viittaa HMV-pelaajiin. Mitä nyt olen noin keskimääräisesti seuraillut, hän on lähinnä "vain" ja "jopa" "arvostettu" pelaaja. JYPistä on helppo nostaa monia muitakin aliarvostettuja pelaajia, koska joukkue kokonaisuutena on saanut joskus aikoinaan jo HMV-leiman, joka viitannee samalla aliarvostamiseen. Esim. Olli Malmivaara on erinomainen puolustava puolustaja, ei näy, ei kuulu, ei tee pisteitä, mutta tehotilastokärjessä taas JYPissä.

Mutta mitä tulee yleisemmin tähän yli- ja aliarvostamiseen, niin uskoisin sen olevan lähinnä jääkiekkoa seuraavien kannattajien päätettävissä, koska esimerkiksi valmentajat ja pelaajat yleensä kyllä ovat suhteellisen selvillä siitä kuka on kuka.

Minä nostaisin Bluesin Camilo Miettisen aliarvostamissarjassa esiin, en tosin ole tänä vuonna nähnyt enää niin monta peliä häneltä, mutta viime kausina ollut todella hyvä pelaaja ja itse arvostan suuresti tätä kaveria. Bluesista vielä Toni Kähkönen on ehkäpä vähän aliarvostettu pelaaja, semmoinen perstuntuma olisi.

Lisäksi SaiPan Jesset Mankinen ja Saarinen ovat mielestäni hitusen aliarvostettuja, pitäneekö paikkansa, SaiPa-fanit?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös