Yleisurheiluvuosi 2019

  • 194 626
  • 1 085

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinänsä joo, itseäni vaan rassaa se, kun nainen on juossut niin paljon kovempaa urallaan. Ja varmasti ollut vaikeaa ja loukkaantumisia ja ylirasitusta, se kun tuntuu suomalaisessa yleisurheilussa olevan sääntö poikkeuksen sijaan.
No minä en kehtaa muistella mitä joskus oli vaan teki erinomaisen suorituksen siihen nähden miten on mennyt. Ja kyllä nää juoksujen finaalipaikat kun kahdeksan otetaan on ihan päteviä suorituksia. Kentälle taas oli tälle illalle aivan toisenlaiset odotukset.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Keitä muita ennakkosuosikkeja meillä on ollut? Ei Huntington ollut missään nimessä mitalisuosikkeja.

Ehkä näinkin. Hieman vaisuksi jäi kuitenkin tulos/sijoitustaso pirteisiin odotusarvoihin nähden.

Yhet kisat, yhet ikäluokat, ei siinä mitään. Tulostaso Euroopassa jo viimesissä ikäluokkakisoissakin on kuitenkin kova.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Tänään Motonet GP Lapinlahdella. Ykköstoiveena illalle voi tuskin pitää muuta kuin Reetta Hurskeen onnistumisessa MM-rajan alituksessa. Viimeinkin. Tänään siihen on taas kaksi mahdollisuutta.
Topi Raitanen on saapunut vuoristoleiriltä ja tarkoituksensa on juosta kova aika päämatkallaan 3000 metrin esteissä. Raitanen saa jänikseksi Lawrence Kemboin, kisajärjestäjän sivustolla mainitaan tavoitteeksi 2000 metrin väliaika 5.34-5.35 joka tasaisella vauhdilla vie tulokseen 8.21. Savon Sanomissa Kemboi kertoi että 2000 metrin väliaikatavoite on 5.28 joka puolestaan toisi tulokseksi ajan 8.12. Jaa-a.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tuliko Hurskeen huonoksi tuuriksi sateet tänään. Hieman kyllä allekirjoittanutkin kiroilee Reetan puolesta.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Silloin, kun Jukka Keskisalo SE:n juoksi niin mietin, että ei varmaan ihan heti rikota, mutta on tuo Topi Raitasen tekeminen sen näköistä, että ei tuo Keskisalon Suomen ennätys nyt mitään utopiaa ole. Ukonmaanahon Janne on tehnyt Raitasen kanssa todella hyvää työtä.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Miesten tulokset ovat useissa lajeissa aika keskinkertaisia, toivottavasti tulokset paranevat loppukesässä. Esim. miltei kaikki juoksulajit, pituus, kuula, kiekko, seiväs, korkeus - kaikki kertovat vielä aika vahvasta kuntohuipun puuttumisesta. Pituuden taso on jopa romahtanut. Eniten kuitenkin ihmetyttää seiväs, muutama vuosi sitten meillä oli monta lupaavaa seiväsmiestä, nyt vain näyttää siltä, ettei yksikään heistä kehity lajissaan. Missä ovat edes 560 ylittäjät - maailmalla kun sentään 570 on jonkinlaisen hyppääjän raja.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat

Pituushyppyä itsekkin ihmettelen kun jossain vaiheessa hehkutettiin, että on kova taso miehissä suomessa. Onko kukaan suomalaisista päässyt edes lähelle kahdeksaa metriä tänä vuonna?
 
vitozzius

Jäsen
Henri Väyrynen hyppäsi tammikuussa hallissa 794, mutta sitten iski norovirus, joka ilmeisesti vieläkin jyllää, kun miestä ei ole ulkokilpailuissa näkynyt?
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ei se Purolan lukko vain aukea. Ikäluokan EM-kisoissa 10.53 ja yhdeksäs sija. Kyllä tässä huoli lisääntyy viikko viikolta, että näinkö harjoittelussa on tehty jotain perinpohjin väärin. Muista suomalaisista ison luokan nimistä Jessica Kähärä hyppäsi korkeutta karsinnassa ja pääsi finaaliin tuloksella 181. Mainitaan tässä vielä ohessa, että naisten keihäässä Julia Valtanen selviytyi finaaliin ylittämällä karsintarajan.
 
Purolan olisi finaaliin täytynyt juosta sadasosan verran kovempaa. Mutta on se jotenkin tahmeaa silti. Alkupää juoksusta näytti että tulee hyvin porukassa mutta puolivälin jälkeen kun muutama alkoi irrota ei Purola enää tähän saanut vastattua. Erikoinen oli naisten keihäskarsinta. Ihan hirveän näköisiä heittoja jotka kuitenkin vei yli karsintarajan. Ei ole kyllä naisten keihään taso nyt mitenkään ihan hirveän korkea kun niitä heittoja katsoi ja karsintaraja oli kyllä turhan alhainen.
 
Gust

Jäsen
Kähärä oli jo aamulla mukana kolmiloikan karsinnassa ja sieltäkin tuli finaalipaikka. Finaalit ovatkin sitten lauantai-iltana peräkkäin.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Purolahan sai tästä saman ikäluokan EM-kisoista kaksi vuotta sitten hopeaa, jolloin taakse jäi mm. viime viikolla U23-kisoista kultaa voittanut Larsson. Mutta ei valitettavasti yllätä lainkaan tämä kehityskäyrä. Oulu ja varsinkaan Pyrintö ei ole nykyaikana kovin hyvä paikka yleisurheilijalle.

Suomella on muutenkin kyllä hämmentävän pieni ja heikko joukkue tuolla Boråsissa. Tässä ikäluokassa viimeisen vuosikymmenen aikana on tehty kovaakin nousua, mutta nyt on kyllä sattunut romahdus tai vain poikkeuksellisen heikot pari vuosikertaa.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Ammattilaispenkkiurheilijana vaikuttaa siltä, että Purolan vauhti kiihtyi siihen saakka kunnes harjoittelu kunnolla alkoi. Melko surullista.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Miesten tulokset ovat useissa lajeissa aika keskinkertaisia, toivottavasti tulokset paranevat loppukesässä. Esim. miltei kaikki juoksulajit, pituus, kuula, kiekko, seiväs, korkeus - kaikki kertovat vielä aika vahvasta kuntohuipun puuttumisesta. Pituuden taso on jopa romahtanut. Eniten kuitenkin ihmetyttää seiväs, muutama vuosi sitten meillä oli monta lupaavaa seiväsmiestä, nyt vain näyttää siltä, ettei yksikään heistä kehity lajissaan. Missä ovat edes 560 ylittäjät - maailmalla kun sentään 570 on jonkinlaisen hyppääjän raja.
Suomen miesten yleisurheilu, tänä kesänä maininnan arvoista (toistaiseksi): Elmo Lakka, Topi Raitanen, keihäänheitto.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Suomen miesten yleisurheilu, tänä kesänä maininnan arvoista (toistaiseksi): Elmo Lakka, Topi Raitanen, keihäänheitto.

Ja Aku Partanen.

Suomen pikajuoksutietämyksellä Purolasta tehtiin keskikivoja kansallisia aikoja kiihdyttelevä jässikkä, vähän niin kuin pelättiin. Juuri sellainen mitä meillä on jo tusinassa kolmetoista. Suomen pikajuoksuhistoriassa poikkeavat persoonat, jotka ovat uskaltaneet toteuttaa omaa reittiään kauempana tästä tietämyksestä, ovat jonkinlaista tulosta tehneet. Hartonen, Pöyhönen, Åstrand, Hongisto, ihan Bryggaren Artsinkin tähän laskisin. Sen sijaan niitä hassattuja tapauksia riittää, joista tehtiin "voimajuoksijoita" totutuin seurauksin. Toki lahjakkuuksia kaikki, mutta niin on Purolakin ja tässä vaiheessa pitäisi paukuttaa ihan eri aikoja vaikka sadasosat ovatkin nyt tiukassa.

Juuri nuo pikaviestit ovat ehkä se mihin pitäisi satsata. Neljä 10,50:tä junnaavaa juoksijaa voi EU-tasolla huippuvaihdoilla olla kovakin tekijä muttei enää maailman tasolla.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hirveästihän YLE ainakin nostaa näitä nuoria yleisurheilijoita esiin. Käytetään superlatiiveja ja sanoja kuten superlupaus jokaisesta nuorten EM-kisoissa pronssia voittaneesta urheilijasta. Sitten suurin osa näistä vähin äänin katoaa kuvasta.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Suomen miesten yleisurheilu, tänä kesänä maininnan arvoista (toistaiseksi): Elmo Lakka, Topi Raitanen, keihäänheitto.

MM-kisojen myöhäisyys voisi selittää realistisia osallistumistoiveita omaavien vaisuuden, mutta lähinnä ruotsiotteluun tähtäävien kuntohuippu pitäisi alkaa jo näkyä. Ehkä sitten Kalevan Kisoissa räjähtää, vaikka katsojana ne kisat useimmiten tuottavat odotuksiin nähden karvaita pettymyksiä. Kolmiloikassa Lipsanen on tehnyt jo ihan ok. tuloksen, 17 metria mennee pian rikki.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hirveästihän YLE ainakin nostaa näitä nuoria yleisurheilijoita esiin. Käytetään superlatiiveja ja sanoja kuten superlupaus jokaisesta nuorten EM-kisoissa pronssia voittaneesta urheilijasta. Sitten suurin osa näistä vähin äänin katoaa kuvasta.

Totta, jokainen ikäluokan kärkiurheilija hehkutetaan puhki, tehdään henkilökuvia ja maalaillaan jotain tulevaisuudenkuvia, vaikka kyseessä olisi aivan raakile niin henkisesti kuin fyysisesti. Suomalaisuuteen ei mitenkään kuulu mikään ennakkosuosikin asema tai hypetys, kulta-Jukat tekevät temput aina altavastaajana.

Toinen ongelma on Suomessa, että meillä pidetään vielä 26-vuotiaita jonain lahjakkuuksina ja ikään kuin annetaan olettaa niin urheilijalle kuin yleisölle, että "sitten seuraavalla olympiadilla tärähtää". Vittu, jos aiot olla maailman kärjessä joskus, sinun tulee olla sitä heti 16-18 v alkaen ja pysyä siellä ja ottaa ekat mitalit teholajeissa etenkin mielellään melko nuorena. Kolmekymppinen on jo pikajuoksussa ihan jatkoajalla urakaarta katsoessa. Siksi musta on huolestuttavaa, että meillä 200 metrillä ykkösjuoksija naisissa on päälle kolmekymppinen juoksija ja ei ole kaukana ettei hänetkin vielä tulevaisuuden komeetaksi lasketa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös