Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Keskiympyrä: 4 Nations Face-Off -kokoonpanot ennakoinnissa – Suomen ja Ruotsin puolustuksiin tarjotaan jymy-yllätyksiäLue lisää »
-
Ilveksen uusi hankinta Carl Klingberg osui heti kahdesti, joskin vain kerran hyväksytystiLue lisää »
-
Kärppien tuska jatkuu, mutta Ohtamaan mukaan kaikki ei ole valmentajasta kiinniLue lisää »
-
Granathin sykähdys pelasti kauden kolmannen Tampereen paikallisen TapparalleLue lisää »
-
Aina saa hävetä − tämä Pelicansin alkoholimainoksessa meni pieleenLue lisää »
-
Jere Karjalainen vahvistaa KalPa-hyökkäystäLue lisää »
Yleisurheilukausi 2024
- Viestiketjun aloittaja Majoneesi
- Alkaa
- 151 894
- 1 150
Mutta Mika olisi varmistanut kaksoisvoiton!
Tuohan on sitten loistoaika Kotirannalta. Melkein samaa vauhtia legendan kanssa, matka taitaa olla yhtä pitkä.
Vihkoon kisat menivät. Vain yksi mitali ja 11 pistesijaa.
Hannes ei tainnut tosin juosta mondolla ja ihmepiikkareilla.
Mika saa vielä hieman lenkillä käydä, en tosin tiedä harjoitteleeko ammattimaisesti, vai onko ns. kova harrastaja. Kyllähän tuohon 31 minuutin kymppiin jo vaaditaan todella paljon aktiiviharrastajalta, vaikka huipputasolle onkin matkaa valovuoden verran.
Katsoin maailman tilastoa tämä kauden osalta, niin tuolla Mikan ajalla pääsee listalla sijalle 1815.
Se on sitten aihe pohdittavaksi että kumpi on kovempi tulos, maailmantilaston 181. keihäsnainen 53 metrisellään, vai Kotirannan sija 1815. kymppitonnilla.
Kotirannan olisi kannattanut kyllä keskeyttää, someirvailun perusteella. Lähti liian kovaa, josta pointsit sinänsä, mutta taisi muutakin häikkää olla.
Vähän joo kaksijakoiset kisat. Useampia ilahduttavia venymisiä/ennätyksiä urheilijoilta, joiden katto oli näistä huolimatta siellä pistesijoilla ja sitten ne edes jonkinlaiset mitalikandidaatit alisuorittavat tai odotukset näitä kohtaan olivat rikkonaiset valmistautumisen myötä ihan liian suuria. Mukavat kisat toki muutoin, eikä ainakaan itseä haittaa, että näitä järjestetään myös olympiavuosina.
Seuraava ei ole pelkästään yleisurheiluketjun asiaa, mutta ajattelin laittaa nyt tänne ne omat pennoseni.
Tiedä sitten voiko nykyään jo huomattavasti vauraampaan Ruotsiinkaan enää oikein verrata? Mielestäni ei. Meillä on tämä ylikireään verotukseen ja liialliseen valtioriippuvuuteen nojaava sosialistinen ihannevaltiomme, jossa kaikki pääomat pitäisi kierrättää mahdollisimman täysimääräisesti valtion kautta eri tukien muodossa. Samalla vain merkittävä osa tästä rahasta hukkuu erinäisten rakenteiden, byrokraattisten toimintojen ym. ylläpitämiseen. Samalla ihmiset opetetaan olemaan automaationa käsiojossa ja löytämään syyt muualta sen oman vastuun ottamisen sijaan. Vika kun on aina muissa! Not.
Kyllähän kynnys vaikkapa huippu-urheilijan suoraan tukemiseen, mistä @Beltran antoi tuossa hyvän konkreettisen esimerkin on ihan liian korkea kun ei niitä "ylimääräisiä tonneja" suuremmalla osalla liikaa lompakossa ole. Oma käsitys on, että vaikkapa muissa pohjoismaissa tämän yksityisen tuen määrä niin urheilijoille kuin lajiliitoille ja etenkin paikallisille urheiluseuroille on juuri se missä ne suurimmat erot Suomeen tulevat, mikä selittyy paljon sillä, että "suoraa rahaa" ja pääomaa on enemmän liikkeellä.
Aika monessa liitossakin ollaan aina ensimmäisenä selittelemässä julkistenresurssien puutteella ym. sen sijaan, että pohdittaisiin mitä tätä yksityisen rahan määrää voitaisiin eri yhteistyö ja muilla kuvioilla kasvattaa? Mitä voitaisiin tehdä enemmän, paremmin tai edes toisella tapaa, että tätä kriittistä tukea tulisi nykyistä paremmin? Vasteettoman "automaattisesti" vuodesta toiseen tulevan julkisen rahan sijaan tarvittaisiin paljon enemmän vasteellista yksityiseltä puolelta tulevaa tukea, jonka eteen sillä omalla tekemisellä olisi huomattavasti suurempi merkitys. Mutta tämä vain vaatisi ajatusmallin muuttumista yhteiskunnan toimimisesta ja pyörimisestä noin ylipäätään, mitä tässä demarilandiassa tuskin on hetkeen tapahtumassa.
Omasta mielestä tälle urheilijoille osoitettavalle suoralle julkiselle tuelle/tukirahoille, minkä varaan jatkossakin siis tultaneen pitkälti Suomen olympiaurheilussa nojaamaan, pitäisi olla joku yläikäraja tyyliin 25-vuotta tms., jolloin se kohdentuisi enemmän nouseviin nuoriin sen sijaan, että tuetaan nykymallilla lähes pelkästään "huipun" jo saavuttaneita yksilöitä, joilla pitäisi olla huomattavasti paremmat edellytyksen tuen kerryttämiseen myös muualta. Totta kai tässä on lajien välillä eroja, mikä on oma pohdintansa jne.
Nythän Suomi pärjää kivasti vielä näissä eri juniorikisoissa, kun urheilulukioiden ohessa toimii tämä vanhempien Kolmen Koon -taktiikka eli kustanna, kannusta ja kuljeta. Siinä vaiheessa kun nuoren pitäisi itsenäistyä ja ottaa vastuu tästä kustannuspuolesta, niin turhan usein joudutaan opiskelun ja harjoittelun ohessa tekemään palkkatyötä kulujen kattamiseksi tai muuten vain liiaksi stressaamaan rahasta, jolloin nopeasti menee turhan vaikeaksi. Tuohon 20 vuoden molemmin puolin pitäisi sitä yhteiskunnan tukea saada jos sitä kerran urheilulle jakaa halutaan.
25-vuotiaan (tuo raja nyt voisi olla 26 tai joku muukin, mutta ymmärtänette pointin) pitäisi olla jo saavuttanut vähintään lajin eurooppalainen huippu, jolloin tukea olisi helpompi kerätä muualta tai sitten siirtyä puhtaammin harrastajaksi ja kohdentaa voimavaroja enemmän elämän muille osa-alueille urheilu-uran tekohengittämisen sijaan. Tämä toki sorsisi marginaalisempien lajien urheilijoita, joiden ympärillä rahaa ei sitäkään vähää liiku, mitä vaikkapa yleisurheilussa tai hiihdossa, mutta onko näin pienen maan tarkoituksena saada esim. olympiaurheilijoita mahdollisimman monesta lajista ainoastaan kisoihin osallistumaan kuten nyt tuntuu olevan trendinä?
Löytyyhän Suomessakin ainakin maastohiihdon ja varmaan muidenkin talvilajien parista näitä liikunta-aliupseereina toimivia huippuja mm. Risto-Matti Hakola, mutta yleisurheilijoiden kanssa tuollainen heikommin toimii kun merkittävä osa harjoituskaudesta kuluu lämpimämpien olosuhteiden perässä ulkomaanleireillä jne.
Italian yleisurheilun noususta ja taustoista olisi varmasti paljon opittavaa, mutta onhan tuolta Välimeren ympäristöstä resurssien puolesta huomattavasti helpompaa ja halvempaa valmentautua kun se treenaaminen onnistuu varsin optimaalisesti ympärivuoden kotoa käsin ja yleinen hintatasokin taitaa varsinkin mitä etelämmäksi saapasmaata menee olla huomattavasti Suomea edullisempi. Ei paljoa tarvitse miettiä hallivuorojenvuokria tai ulkomaanleirityksiä harjoituskaudelle jne. Ei luonnollisesti ole ainoa selitys, mutta osa kokonaisuutta ehdottomasti.
Seuraava ei ole pelkästään yleisurheiluketjun asiaa, mutta ajattelin laittaa nyt tänne ne omat pennoseni.
Tiedä sitten voiko nykyään jo huomattavasti vauraampaan Ruotsiinkaan enää oikein verrata? Mielestäni ei. Meillä on tämä ylikireään verotukseen ja liialliseen valtioriippuvuuteen nojaava sosialistinen ihannevaltiomme, jossa kaikki pääomat pitäisi kierrättää mahdollisimman täysimääräisesti valtion kautta eri tukien muodossa. Samalla vain merkittävä osa tästä rahasta hukkuu erinäisten rakenteiden, byrokraattisten toimintojen ym. ylläpitämiseen. Samalla ihmiset opetetaan olemaan automaationa käsiojossa ja löytämään syyt muualta sen oman vastuun ottamisen sijaan. Vika kun on aina muissa! Not.
Kyllähän kynnys vaikkapa huippu-urheilijan suoraan tukemiseen, mistä @Beltran antoi tuossa hyvän konkreettisen esimerkin on ihan liian korkea kun ei niitä "ylimääräisiä tonneja" suuremmalla osalla liikaa lompakossa ole. Oma käsitys on, että vaikkapa muissa pohjoismaissa tämän yksityisen tuen määrä niin urheilijoille kuin lajiliitoille ja etenkin paikallisille urheiluseuroille on juuri se missä ne suurimmat erot Suomeen tulevat, mikä selittyy paljon sillä, että "suoraa rahaa" ja pääomaa on enemmän liikkeellä.
Aika monessa liitossakin ollaan aina ensimmäisenä selittelemässä julkistenresurssien puutteella ym. sen sijaan, että pohdittaisiin mitä tätä yksityisen rahan määrää voitaisiin eri yhteistyö ja muilla kuvioilla kasvattaa? Mitä voitaisiin tehdä enemmän, paremmin tai edes toisella tapaa, että tätä kriittistä tukea tulisi nykyistä paremmin? Vasteettoman "automaattisesti" vuodesta toiseen tulevan julkisen rahan sijaan tarvittaisiin paljon enemmän vasteellista yksityiseltä puolelta tulevaa tukea, jonka eteen sillä omalla tekemisellä olisi huomattavasti suurempi merkitys. Mutta tämä vain vaatisi ajatusmallin muuttumista yhteiskunnan toimimisesta ja pyörimisestä noin ylipäätään, mitä tässä demarilandiassa tuskin on hetkeen tapahtumassa.
Omasta mielestä tälle urheilijoille osoitettavalle suoralle julkiselle tuelle/tukirahoille, minkä varaan jatkossakin siis tultaneen pitkälti Suomen olympiaurheilussa nojaamaan, pitäisi olla joku yläikäraja tyyliin 25-vuotta tms., jolloin se kohdentuisi enemmän nouseviin nuoriin sen sijaan, että tuetaan nykymallilla lähes pelkästään "huipun" jo saavuttaneita yksilöitä, joilla pitäisi olla huomattavasti paremmat edellytyksen tuen kerryttämiseen myös muualta. Totta kai tässä on lajien välillä eroja, mikä on oma pohdintansa jne.
Nythän Suomi pärjää kivasti vielä näissä eri juniorikisoissa, kun urheilulukioiden ohessa toimii tämä vanhempien Kolmen Koon -taktiikka eli kustanna, kannusta ja kuljeta. Siinä vaiheessa kun nuoren pitäisi itsenäistyä ja ottaa vastuu tästä kustannuspuolesta, niin turhan usein joudutaan opiskelun ja harjoittelun ohessa tekemään palkkatyötä kulujen kattamiseksi tai muuten vain liiaksi stressaamaan rahasta, jolloin nopeasti menee turhan vaikeaksi. Tuohon 20 vuoden molemmin puolin pitäisi sitä yhteiskunnan tukea saada jos sitä kerran urheilulle jakaa halutaan.
25-vuotiaan (tuo raja nyt voisi olla 26 tai joku muukin, mutta ymmärtänette pointin) pitäisi olla jo saavuttanut vähintään lajin eurooppalainen huippu, jolloin tukea olisi helpompi kerätä muualta tai sitten siirtyä puhtaammin harrastajaksi ja kohdentaa voimavaroja enemmän elämän muille osa-alueille urheilu-uran tekohengittämisen sijaan. Tämä toki sorsisi marginaalisempien lajien urheilijoita, joiden ympärillä rahaa ei sitäkään vähää liiku, mitä vaikkapa yleisurheilussa tai hiihdossa, mutta onko näin pienen maan tarkoituksena saada esim. olympiaurheilijoita mahdollisimman monesta lajista ainoastaan kisoihin osallistumaan kuten nyt tuntuu olevan trendinä?
Löytyyhän Suomessakin ainakin maastohiihdon ja varmaan muidenkin talvilajien parista näitä liikunta-aliupseereina toimivia huippuja mm. Risto-Matti Hakola, mutta yleisurheilijoiden kanssa tuollainen heikommin toimii kun merkittävä osa harjoituskaudesta kuluu lämpimämpien olosuhteiden perässä ulkomaanleireillä jne.
Italian yleisurheilun noususta ja taustoista olisi varmasti paljon opittavaa, mutta onhan tuolta Välimeren ympäristöstä resurssien puolesta huomattavasti helpompaa ja halvempaa valmentautua kun se treenaaminen onnistuu varsin optimaalisesti ympärivuoden kotoa käsin ja yleinen hintatasokin taitaa varsinkin mitä etelämmäksi saapasmaata menee olla huomattavasti Suomea edullisempi. Ei paljoa tarvitse miettiä hallivuorojenvuokria tai ulkomaanleirityksiä harjoituskaudelle jne. Ei luonnollisesti ole ainoa selitys, mutta osa kokonaisuutta ehdottomasti.
Viimeksi muokattu:
Camilla Richardsson 31.12,78.
Mikä näiden vertailujen pointti on? Kotiranta aloitti liian kovaa ja jotain muutakin häikkää siellä oli, tämähän on jo kaikille selvää. Loppuaika siten sivuseikka, sehän oli Kotirannankin taso huomioiden kehno. Arvostan silti sitä, että juoksi maaliin eikä keskeyttänyt.
Ehkäpä kehitys miesten kymppitonnilla kulkee nyt taaksepäin. Tässä kuitenkin kiintoisaa tilastotietoa ennätyksen kehittymisestä: Malline:Miesten 10 000 metrin juoksun Suomen ennätyksen kehitys – Wikipedia
Tässä taas käydään hiukan lävitse niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet ennätyksien kehittymiseen: Athletes are going faster, higher, and farther—thanks to technology and smarts
Tarkkaa arviota päällysteen vaikutuksesta aikoihin ei löytynyt. Mutta kun ajatellaan, että vuodesta 1968 Meksikon olympialaisista lähtien on käytetty synteettistä päällystettä, niin päällysteen vaikutus ainakaan näihin ennätyksiin ei enää suuresti vaikuta 2020-luvun juoksijoihin.
Olisikohan Erkki Rantalan v.1959 tai Mikko Ala-Leppilammen ennätykset v. 1968 vielä tehty tiilimurskalla? Sen jälkeen 70-luku oli tietenkin kestävyysjuoksumme uutta kulta-aikaa, jolloin kaikki muukin harjoitteluun liittyvä kehittyi. Kummalta tuntuu, että vaikka olosuhteet ovat kaikin osin parantuneet, kymppitunnilla kulku on vain hidastunut kärkijuoksijoillamme.
Ehkä olisi opettavaista tutustua vaikkapa Viljo Heinon harjoitusmetodeihin. Eiköhän hänkin olisi melkoista vauhtia pitänyt, jos olisi saanut juosta nykyisillä mondoilla ja tossuilla.
Tässä taas käydään hiukan lävitse niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet ennätyksien kehittymiseen: Athletes are going faster, higher, and farther—thanks to technology and smarts
Tarkkaa arviota päällysteen vaikutuksesta aikoihin ei löytynyt. Mutta kun ajatellaan, että vuodesta 1968 Meksikon olympialaisista lähtien on käytetty synteettistä päällystettä, niin päällysteen vaikutus ainakaan näihin ennätyksiin ei enää suuresti vaikuta 2020-luvun juoksijoihin.
Olisikohan Erkki Rantalan v.1959 tai Mikko Ala-Leppilammen ennätykset v. 1968 vielä tehty tiilimurskalla? Sen jälkeen 70-luku oli tietenkin kestävyysjuoksumme uutta kulta-aikaa, jolloin kaikki muukin harjoitteluun liittyvä kehittyi. Kummalta tuntuu, että vaikka olosuhteet ovat kaikin osin parantuneet, kymppitunnilla kulku on vain hidastunut kärkijuoksijoillamme.
Ehkä olisi opettavaista tutustua vaikkapa Viljo Heinon harjoitusmetodeihin. Eiköhän hänkin olisi melkoista vauhtia pitänyt, jos olisi saanut juosta nykyisillä mondoilla ja tossuilla.
Kotirannan ennätys on tosiaan viime vuodelta 29:10.69. Siitä jäi reilusti. B-finaalin 11. sija olisi siis ollut mahdollinen, jos juoksu olisi mennyt nappiin. Siitä voi sitten olla montaa mieltä, onko Mikan oikea paikka vielä arvokisoissa.
Pariisiin 10 000 m tulosraja on 27:00. Tuosta Mika jää vielä melkein 2 kierrosta, motivaatiota lenkkipolulle.
Raha | Ruotsissa kohutaan urheilijoiden omasta taskusta maksetuista kisoista – Suomea ei edes mainita
Ruotsissa maajoukkueurheilijat maksavat keskimäärin 9 000 euroa kaudessa edustaakseen Ruotsia kisoissa.
www.hs.fi
Pavlikovsky
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Minulle jäi näistä EM-kisoista kyllä sellainen käsitys kokonaisuutta tarkastellen, että tällainen kovatasoinen suurkisa kauden alkumetreillä yllätti niin kotimaiset urheilijat kuin valmentajatkin jotenkin perinpohjaisesti. Tuntui jotenkin, että isohko osa urheilijoista oli vielä selkeässä kevätkauden treenijumissa, jonka voinee myös kiristelyiksi/vammoiksi medialle varmaankin naamioida.
Bryggarekin sanoi haastattelussa, että suomalaisille ei vain kerta kaikkiaan sovi näin kova arvokilpailu kauden alkuun ja olen samaa mieltä. Muistelen, että EM-2012 meni vähän samalla nuotilla kuin nyt ja silloinkin meidät ”pelasti” yksi Mannion keihäsmitali Lontoon olympialaisten seuratessa elokuussa, missä Ruuskanen puolestaan ”pelasti” Suomen.
Perinteinen suomalainen valmennusohjelmointi on hieman lajista riippuen luottanut aina siihen, että kuntopiikki on tähdätty yksiin arvokisoihin samaan aikaan tehojen noustessa ja määrällisen harjoittelun vähetessä. On luotettu siihen, että tammikuussa voi olla kuinka tukossa tahansa, koska kevään harjoittelu sulattelee paikat. Näin varmasti onkin, mutta kyllähän loikista ja hypyistä sekä osin pikajuoksuista näki, että kovan vauhdin rutiini on aivan kateissa. Siispä tällainen ajattelu sopii huonosti siihen, että kesässä voi olla kahdetkin kovat arvokisat yhteensä.
Noh, sitten kun hieman tukossa runtataan pyhällä suomalaisella perkelevimmalla, niin jo tulee noidannuolta ja ties mitä tauteja. EM-tasolla Suomella ei ole yhtään varaa antaa tasoitusta tällaisella toiminnalla. Mikäli näin on, niin valmennuksen on hyvä ottaa pitkä katse peiliin, koska sieltä voi löytyä osatotuus.
Mikäli taas valmennukselliset linjat ovat osuneet juuri niin kuin pitikin ja kaikki keventely meni kuin Strömsössä, niin jäljelle jää yksinkertaisesti se vaihtoehto, että taso on liian kova EM-tasolla isolle osalle urheilijoistamme ainakin nykyisen valintajärjestelmän vallitessa niin fyysisesti kuin henkisesti. EM-kisojen arvon mukaista ei mielestäni ole se, että urheilija kaivetaan kisoihin tilastojen kolmannelta sivulta, vaikka siihen sääntökirjamainen oikeutus olisikin ns. pisteiden kautta. Myös sellaista terveydentilan pedantimpaa ja organisoidumpaa selvittämistä ennen arvokisoja olisi ehkä hyvä tehostaa. Neziri jäi itse pois kisoista kunnioitettavasti omasta tahdosta ja kun vaivalistaa joukkueesta kuunteli, niin ehkä se olisi monelle muullekin hyvää tehnyt, koska miksi riskeerata omaakaan terveyttä kisoissa? Miksi vaivat alkoivat vasta paikanpäällä, vaikka ”kevään harjoittelu oli mennyt hyvin”?
Joku mainitsi jossain ketjussa ns. PM-kisat, jotka olisivat isolle osalle urheilijoistamme oikea näyttämö karsintoineen, välierineen ja finaaleineen. Huomattavasti vähemmän vollotusta, sadattelua, vitutusta ja selittelyä, vaan enemmän iloa, onnistumisia, venymisiä ja kovia kamppailuja kotikatsomoihin.
Välillä haluaisin nähdä myös sen, että mediakin arvioisi itsekriittisesti omaa toimintaansa. Olen yllättynyt miten heikoksi urheilun taustastatistiikan ymmärrys on valahtanut eikä nähdä enää kokonaisuuksia. Yllättävän moni ”asiantuntija” jakeli neljää ja hyvä ettei viittä mitalia kisoista Suomelle etukäteen täydellisellä teksti tv-skouttauksella sitä mukaa missä kukin on sijoittunut Euroopan tilastoissa. Ehkä Tervon esimerkki nyt se selkein. Sitten pidetäänkin ”farssina”, kun ne omat sijoitukset eivät osuneet itseasiassa sinnepäinkään ja ihmetellään, että eikö puolustava mestari nyt vaikka tämän parempaan pystynyt.
Pidän tietynlaista optimismin luontia median yhtenä päätehtävänä arvokisojen lähestyessä, mutta joku tolkku olisi hyvä pitää muistaen sen kansallisen piirteen, että harvalle suomalaiselle huippu-urheilijalle ennakkosuosikin asema on istunut kovin hyvin vaikka sukupolvet vaihtuvat.
Pidän näitä kisoja kuitenkin naiskestävyysjuoksulle oodina hienoista juoksuista aina Chydeniuksesta, Määttäsestä, Monosesta ja Blomqvistista lähtien Helanderia unohtamatta. Kiitos sinne minne se kuuluu. Kisat olivat muutenkin viihdyttävät ja kovatasoiset kamppailut, vaikka yleisöä se ei paikanpäällä tahtonut juuri kiinnostaa. On nämä yleisurheilun arvokisat joskus kylmemmäksikin jättäneet ja näissä on mukavaa tiiviyttä verraten esim. MM-kisoihin.
Bryggarekin sanoi haastattelussa, että suomalaisille ei vain kerta kaikkiaan sovi näin kova arvokilpailu kauden alkuun ja olen samaa mieltä. Muistelen, että EM-2012 meni vähän samalla nuotilla kuin nyt ja silloinkin meidät ”pelasti” yksi Mannion keihäsmitali Lontoon olympialaisten seuratessa elokuussa, missä Ruuskanen puolestaan ”pelasti” Suomen.
Perinteinen suomalainen valmennusohjelmointi on hieman lajista riippuen luottanut aina siihen, että kuntopiikki on tähdätty yksiin arvokisoihin samaan aikaan tehojen noustessa ja määrällisen harjoittelun vähetessä. On luotettu siihen, että tammikuussa voi olla kuinka tukossa tahansa, koska kevään harjoittelu sulattelee paikat. Näin varmasti onkin, mutta kyllähän loikista ja hypyistä sekä osin pikajuoksuista näki, että kovan vauhdin rutiini on aivan kateissa. Siispä tällainen ajattelu sopii huonosti siihen, että kesässä voi olla kahdetkin kovat arvokisat yhteensä.
Noh, sitten kun hieman tukossa runtataan pyhällä suomalaisella perkelevimmalla, niin jo tulee noidannuolta ja ties mitä tauteja. EM-tasolla Suomella ei ole yhtään varaa antaa tasoitusta tällaisella toiminnalla. Mikäli näin on, niin valmennuksen on hyvä ottaa pitkä katse peiliin, koska sieltä voi löytyä osatotuus.
Mikäli taas valmennukselliset linjat ovat osuneet juuri niin kuin pitikin ja kaikki keventely meni kuin Strömsössä, niin jäljelle jää yksinkertaisesti se vaihtoehto, että taso on liian kova EM-tasolla isolle osalle urheilijoistamme ainakin nykyisen valintajärjestelmän vallitessa niin fyysisesti kuin henkisesti. EM-kisojen arvon mukaista ei mielestäni ole se, että urheilija kaivetaan kisoihin tilastojen kolmannelta sivulta, vaikka siihen sääntökirjamainen oikeutus olisikin ns. pisteiden kautta. Myös sellaista terveydentilan pedantimpaa ja organisoidumpaa selvittämistä ennen arvokisoja olisi ehkä hyvä tehostaa. Neziri jäi itse pois kisoista kunnioitettavasti omasta tahdosta ja kun vaivalistaa joukkueesta kuunteli, niin ehkä se olisi monelle muullekin hyvää tehnyt, koska miksi riskeerata omaakaan terveyttä kisoissa? Miksi vaivat alkoivat vasta paikanpäällä, vaikka ”kevään harjoittelu oli mennyt hyvin”?
Joku mainitsi jossain ketjussa ns. PM-kisat, jotka olisivat isolle osalle urheilijoistamme oikea näyttämö karsintoineen, välierineen ja finaaleineen. Huomattavasti vähemmän vollotusta, sadattelua, vitutusta ja selittelyä, vaan enemmän iloa, onnistumisia, venymisiä ja kovia kamppailuja kotikatsomoihin.
Välillä haluaisin nähdä myös sen, että mediakin arvioisi itsekriittisesti omaa toimintaansa. Olen yllättynyt miten heikoksi urheilun taustastatistiikan ymmärrys on valahtanut eikä nähdä enää kokonaisuuksia. Yllättävän moni ”asiantuntija” jakeli neljää ja hyvä ettei viittä mitalia kisoista Suomelle etukäteen täydellisellä teksti tv-skouttauksella sitä mukaa missä kukin on sijoittunut Euroopan tilastoissa. Ehkä Tervon esimerkki nyt se selkein. Sitten pidetäänkin ”farssina”, kun ne omat sijoitukset eivät osuneet itseasiassa sinnepäinkään ja ihmetellään, että eikö puolustava mestari nyt vaikka tämän parempaan pystynyt.
Pidän tietynlaista optimismin luontia median yhtenä päätehtävänä arvokisojen lähestyessä, mutta joku tolkku olisi hyvä pitää muistaen sen kansallisen piirteen, että harvalle suomalaiselle huippu-urheilijalle ennakkosuosikin asema on istunut kovin hyvin vaikka sukupolvet vaihtuvat.
Pidän näitä kisoja kuitenkin naiskestävyysjuoksulle oodina hienoista juoksuista aina Chydeniuksesta, Määttäsestä, Monosesta ja Blomqvistista lähtien Helanderia unohtamatta. Kiitos sinne minne se kuuluu. Kisat olivat muutenkin viihdyttävät ja kovatasoiset kamppailut, vaikka yleisöä se ei paikanpäällä tahtonut juuri kiinnostaa. On nämä yleisurheilun arvokisat joskus kylmemmäksikin jättäneet ja näissä on mukavaa tiiviyttä verraten esim. MM-kisoihin.
Viimeksi muokattu:
KummaHosee
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYP
Kotirannan 31:25 10 km loppuaika tarkoittaa tasaisella vauhdilla 3:08 min/km. Noita kilometrivauhteja ei juoksua harrastamaton osaa oikein suhteuttaa, mutta tuolla tasaisella kympin kilometrivauhdilla Cooperin testin tulos olisi 3819m. Tuolle 31 minuutin tasollekkaan pääsemiseen ei ihan aktivinenkaan harrastaminen riitä, vaan vaatii jo täyttä urheilutason panostusta. Kotirannan ennätys 29:10 onkin sitten 2:55km/min vauhtia, Kansainväliselle huipulle tosin on vielä pitkä matka, mutta Kotiranta on vielä nuori urheilija ja tuo ennätysaika osoittaa että on edellytyksiä parempaankin. Nyt vaan oli alkuvauhti turhan kova tämän hetken tasoonsa nähden.
Taisto Mäki juoksi 10 000 m alle 30 min jo vuonna 1939. Silloisilla alkeellisilla olosuhteilla. 1970-luvulla lähes joka kylässä oli joku, ketä juoksi kympin alle puolen tunnin.
En väheksy Kotirannan kovaa vauhtia, mutta kyllä jotain puuttuu, jos ei ammattimaisella treenillä päästä yli 80 v sitten hiilimurskalla juostuihin aikoihin.
Samaa mieltä. Paitsi sanoisin että joka kylässä oli joku, joka juoksi kympin alle puolen tunnin. Tapasin Pohjanmaalla parikymmentä vuotta sitten vanhan juoksijan, jonka ennätys 1970-luvulla oli tuota Kotirannan eilisen juoksun luokkaa. Sanoi, ettei ollut asiaa Kalevan kisoihin sillä ajalla.
Kielletään autot niin eiköhän taas aleta pääsemään tuohon meininkiin.
Eli hävisi olympiavoittajalle vain reilut neljä sekuntia, mikä on tuolla matkalla varsin pieni ero. Kelpuuttaisin ainakin omalle meriittilistalle.
Pavlikovsky
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jos vielä suunnistus ja hiihtokin kielletään, niin kyllä kestävyysjuoksun taso varmasti nousee.
Pavlikovsky
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Entä kuinka paljon Kotiranta juoksisi Kolehmaisen ajan juoksualustalla, kengillä tai sen aikakauden valmennus- ja ravitsemusopilla?
Varmaan alle 30 minsan. Nykyäänhän ollaan niin varovaisia noissa ravitsemusasioissa, ainakin Suomessa.
Asiaa koko viesti, mutta tämä kohta on erityisesti ajankohtaista mediakritiikkiä. Liiallinen optimismi, kaiken maailman tähtikulttien luominen ja kyvyttömyys ymmärtää tilastoja on varmaan osatekijänä median suitsutuksissa. Plus sitten se, että urheilijoita täytyy yrittää myydä suurelle yleisölle, jotta yleisö seuraisi ko. urheilijoita. Tilastojakin pitää osaa lukea ja katsoa vähän kauempaa urheilijan suoritusvarmuutta ja jopa niitä olosuhteita, joissa tulos on syntynyt.
Mainittu Tervo on hasardi, mutta myös high risk, high reward-tyyppi, joka kannattaisi joka tapauksessa valita olympiakisoihin vanhoillakin kriteereillä. Helanderkin sai finaalissa vain yhden heiton onnistumaan. Jos nyt Tervo onnistuisi karsinnassa hyvin ja saisi jotenkin yhden heiton alussa onnistumaan, voitaisiin olla tyytyväisiä. Ja sitten tietysti ilmaantuisi normaaliin tyyliin asiantuntijoita, jotka ovat aina tienneet Tervon onnistuvan arvokisoissa.
Esimerkkinä mediapelistä naiskeihäänheittäjät, joista joku taisi uhota peräti mitalia tavoittelevansa. Kokeneet toimittajat osaavat lypsää hiukan naiivilta haastateltavalta asioita, joita hän ei normaalisti varmaan edes sanoisi. Helanderiakin hiillostettiin aika lailla, mutta onneksi vastasi puheisiinsa nähdyllä tavalla. Itsevarmuutta huokui tavalla, joka ei ole tyypillistä suomalaisille urheilijoille.
Negailun sijaan voitaisiin todeta, että muutama uusi tai kokeneempikin nimi päätyi olympiatasolle asti eli urheilijaksi, jonka mielellään näkeekin olympialaisissa. Näinhän se kehityksen pitääkin kulkea, mutta toisaalta ei pidä siltäkään silmiä sulkea, että on paljon urheilijoita, joille nimenomaan EM-taso voi tulevaisuudessakin olla se maksimitaso.
Kesäkuun loppuun asti on yleisurheilijoillamme aikaa tehdä Pariisin olympialaisten tulosrajat. Tässä olisi tällä hetkellä oleva Pariisin olympialaisiin:
Naiset:
800m:
Eveliina Määttänen (rankingin 34.)
1500m:
Nathalie Blomqvist (rankingin 37.), Sara Lappalainen (rankingin 41.)
5000m:
Nathalie Blomqvist (tulosraja tehtynä), Camilla Richardsson (rankingin 34.)
100m aitajuoksu:
Reetta Hurske (rankingin 30.), Lotta Harala (rankingin 39.)
400m aitajuoksu:
Viivi Lehikoinen (tulosraja tehtynä)
Korkeushyppy:
Ella Junnila (rankingin 18.)
Seiväshyppy:
Wilma Murto (tulosraja tehtynä), Elina Lampela (rankingin 22.)
Kolmiloikka:
Senni Salminen (rankingin 29.)
Moukarinheitto:
Krista Tervo (tulosraja tehtynä), Silja Kosonen (tulosraja tehtynä), Suvi Koskinen (rankingin 25.)
Maraton:
Camilla Richardsson (tulosraja tehtynä)
Seitsenottelu:
Saga Vanninen (rankingin 12.)
Miehet:
110m aitajuoksu:
Elmo Lakka (rankingin 34.)
Seiväshyppy:
Urho Kujanpää (rankingin 28.)
Keihäänheitto:
Oliver Helander (tulosraja tehtynä), Lassi Etelätalo (rankingin 22.), Toni Kuusela (rankingin 28.)
20km kilpakävely:
Aku Partanen (tulosraja tehtynä)
Eli tässä vaiheessa yleisurhelijoukkueemme koko Pariisin olympialaisiin olisi 21 yleisurheilijaa: 15 naista ja 6 miestä.
Naiset:
800m:
Eveliina Määttänen (rankingin 34.)
1500m:
Nathalie Blomqvist (rankingin 37.), Sara Lappalainen (rankingin 41.)
5000m:
Nathalie Blomqvist (tulosraja tehtynä), Camilla Richardsson (rankingin 34.)
100m aitajuoksu:
Reetta Hurske (rankingin 30.), Lotta Harala (rankingin 39.)
400m aitajuoksu:
Viivi Lehikoinen (tulosraja tehtynä)
Korkeushyppy:
Ella Junnila (rankingin 18.)
Seiväshyppy:
Wilma Murto (tulosraja tehtynä), Elina Lampela (rankingin 22.)
Kolmiloikka:
Senni Salminen (rankingin 29.)
Moukarinheitto:
Krista Tervo (tulosraja tehtynä), Silja Kosonen (tulosraja tehtynä), Suvi Koskinen (rankingin 25.)
Maraton:
Camilla Richardsson (tulosraja tehtynä)
Seitsenottelu:
Saga Vanninen (rankingin 12.)
Miehet:
110m aitajuoksu:
Elmo Lakka (rankingin 34.)
Seiväshyppy:
Urho Kujanpää (rankingin 28.)
Keihäänheitto:
Oliver Helander (tulosraja tehtynä), Lassi Etelätalo (rankingin 22.), Toni Kuusela (rankingin 28.)
20km kilpakävely:
Aku Partanen (tulosraja tehtynä)
Eli tässä vaiheessa yleisurhelijoukkueemme koko Pariisin olympialaisiin olisi 21 yleisurheilijaa: 15 naista ja 6 miestä.
Surkealta näyttää miesten osalta.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy