Eikö meillä osata treenata oikein vai mistä tämä johtuu, että tulostaso jää junnaamaan paikoilleen tai jopa laskee siinä parinkymmenen ikävuoden jälkeen.
Itse näen kolme sellaista keskeistä seikkaa, josta nämä voisivat johtua.
1. Ne kuuluisat pohjat fyysisten ominaisuuksien pohjat vuotavat. Arvokisoihin alkaa vähitellen saapua milleniaalien sukupolvi, joiden lapsuus ei suinkaan ole koostunut arkiaktiivisuudesta, fyysisiä ja motorisia taitoja haastavista peleistä/leikeistä/työn tekemisestä, vaan yhä enemmän ja enemmän passiivisesta istumisesta, tietotekniikasta, digitaalisaatiosta jne. Kyllä, tämä koskee myös sitä ns. huippu-urheilupolvea milleniaaleista. Tämä yleinen kallisarvoinen ja monipuolinen tekeminen lapsuudessa ja nuoruudessa on äärimmäisen merkityksellistä peruskestävyyden kasvuun, tuki- ja sidekudosten kehittymiseen/vahvistumiseen sekä motoristen/koordinaation kehittymiseen, jotka ovat se kuuluisa pohja vaativille lajispesifeille taidoille, joita yleisurheilun kaikki lajit ja suoritustekniikat ja fyysiset vaatimukset vaativat. Toista on ollut 60-90 - luvulla syntyneillä saati sitä vanhemmilla ja en sano, etteikö siellä olisi vammoja ollut, mutta he sietivät rasitusta paremmin ja palautuivat kovemmista harjoituksista paremmin sekä myös vammoista. Jos 18 - vuotiaan täytyy erikseen harjoitella peruskestävyyttä, niin juna meni jo.
2. Valmennus on suurimmalta osilta vielä melko amatööritasolla. Onneksi ammattivalmentajien osuus kasvaa, mutta huolestuttavan paljon vielä huipulle tähtäävillä on oman työnsä ohella valmentavia valmentajia, jotka kyllä varmasti kouluttavat itseään sen minkä ehtivät, mutta lopulta laadussa tingitään aina yhä enemmän, mitä enemmän urheilija kehittyy tai vaatimukset kasvavat. Tutkinnot suorittanut ammattivalmentaja omaa aivan erilaisen ajankäytön ja teoreettisen sekä käytännöllisen taidon kehittää urheilijaa ja tästä ei tarvitse varmaan pitkään jankata. Tästä pääsemme sujuvasti kohtaan kolme.
3. Resurssien vähyys. Iso osa arvokisatason urheilijoista joutuu käymään töissä tai hankkimaan elantoa/opiskelemaan ynnä muuta ammattimaisen harjoittelun rinnalla. Uskallan väittää, että tällöin myös henkinen, fyysinen ja sosiaalinen stressi kasvaa liian isoksi, joka altistaa ylikuormitukselle ja vammoille, jos jatkuvasti taiteillaan tulotason kanssa. Lajista yksinkertaisesti puuttuu raha niin valmennuksen kuin urheilijoiden tasolla. Leiritykset, kilpailut, lääkärit/fysiot, ruokailu, hotellit ym ym. Jos kaikkea tehdään vasemmalla kädellä, niin ennen pitkää leikki sakkaa kyllä jossain vaiheessa tai ainakin kehitys taantuu. Tämän vuoksi suurin osa maamme yleisurheilijoista on mallia kansallinen taso, koska laji ei elätä kuin murto-osaa ja jotain on tehtävä tulevaisuuden työllistymisen eteen.