Hyvät lajivalinnat ovat tärkeässä asemassa. Sileitä juoksumatkoja ei suomalaisen yleisurheilijan ehkä kannata harrastaa, jos tavoite on menestyä MM- ja Olympiatasolla.
Esimerkiksi Samuli Samuelsson juoksi viime vuonna 100 m hienosti 10,16. Silti maailman tilastossa tuo riitti jaetulle sijalle 141. Naisten seiväshypyssä saman sijoituksen saa tuloksella 4.23 m ja naisten 100 m aidoissa ajalla 13,18.
Pitää silti arvostaa näitä, jotka jaksavat tosissaan juosta, vaikka menestystä ei olekaan luvassa.
...
Niin - väestöltään, ym. resursseiltaan Suomen kokoisesta maasta harvoin nousee lajeja/urheilijoita missään urheilussa aivan maailman huipulle. Poikkeuksena ovat olleet muutamat lajit kuten esim. keihäänheitto ja vaikka mäkihyppy, joissa harjoitteluolosuhteet ja tietotaito kantoivat ylättävänkin pitkälle myös ajallisesti. Toki, talvilajit ylipäätään vielä pitävät pintansa, joten kuten, mutta juuri niissä saadaankin tasoitusta olosuhteissa.
Nykyisessä kilpailutilanteessa yleisurheilun lajikirjossa on tilanne juoksulajeissa suomalaisittain aika toivoton, jos tähtää ihan maailman huipulle, kun jo lähtökohtaisesti joutuu antamaan tasoitusta ihan maantieteellisistä so. ilmastollisista syistä. On lähdettävä sinne, missä voi harjoitella täyspainoisesti myös pohjoisen pallonpuoliskon talviaikaan ja se taas kysyy sellaisia resursseja, joita ei vain voi kaikilla olla. Ne, jotka jäävät kotiin harjoittelemaan, luopuvat siis jo lähtökohtaisesti menestysmahdollisuuksista maailman huipulla - hattua päästä silti heillekin...
Kenttälajeissa tilanne ei ole noin polarisoitunut eli myös pääsääntöisesti Suomessa voi harjoitella ja menestyä huipulla, joskin suuntaus niissäkin on ollut jo hyvän aikaa pitkät talviajan leirit jossain lämpimässä.
Kunnioitan suuresti niitä, jotka pistävät itsensä ihan totalisesti peliin vuositolkulla saamatta siitä oikein mitään palkintoa, korkeintaan podiumsijoja GP- ja Kalevan kisoissa ja huippuna osallistuminen Ruotsi-maaotteluun.