Yleistä keskustelua Liigasta

  • 2 444 676
  • 11 115

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Liiga painii suurempienkin huolien kanssa, mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin. Eli olenkohan ainut, jota ärsyttää tämä maalisummerien jatkuva vaihtelu? Ensimmäisten pelien perusteella ainakin Ässät on muuttanut maalisummeriaan. Moni ei varmaan asiasta välitä ja toisaalta moni tykkää vaihtelusta, mutta omasta mielestä summeri voi olla jopa jonkinlainen osa seuran identiteettiä. NHL-joukkueista ainakin suurimmalla osalla on ollut sama summeri käytössään jo vuosien ajan, mutta Liigassa HIFK ja Lukko taitavat olla ainoat joukkueet, joilla on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan sama summeri. Varsinkin HIFK:n summeri onkin sen verran perinteikäs, ettei sitä varmasti tulla muuttamaan.
Eipä ole tullut asiaa pohdittua. Ässien maalisummerin muutoksen huomasin myös itse perjantaina tv:n välityksellä, sillä sen verran se oli muuttunut.
Maalitorven pitäisi omasta mielestä olla sellainen, joka aiheuttaa kylmät väreet sen kuultuaan.

Jos en väärin muista (tietäjät korjatkaa jos väärässä olen), niin TPS:n maalisummeri tuli ennen nauhalta/stereoista, mutta 2018 hankittiin aito sumutorvi mediakuution yläpuolelle, jotta maalisummeri olisi mahdollisimman aidon kuuloinen. Hieman meni tuohonkin silloin aikaa tottua.

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Tähän joku vitsi siitä, että tuota torvea ei ole päästy pahemmin Turussa kuulemaan.

Mutta vakavasti ottaen. Onko aitoja torvia muilla käytössä? Tällä saralla olisi kyllä parantamisen varaa liigajoukkueilla.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onhan tuossa jutussa mielestäni argumentit kohdallaan. Ehkä mikkeliläiset ovat niistä eri mieltä.

Laitetaan tännekin...

Sport tehnyt isolla talousalueellaan, jota kehutaan jutussa, paremmin?

Jukurien ja Sportin neljä viimeistä kautta Liigassa eli seurojen yhteinen liiga-aika
Yleisömäärät: Sport 3108, 2840, 3000 ja 2642 (keskiarvo 2897). Jukurit 3804, 3165, 2869 ja 2694 (keskiarvo 3133). Yhdellä kaudella neljästä Sportilla on ollut isompi yleisökeskiarvo.
Sijoitukset: Sport 14, 15 ,11 ja 15 (keskiarvosijoitus 13,75). Jukurit 11, 13, 14 ja 13 (keskiarvosijoitus 12,75) Yhdellä kaudella neljästä Sport on sijoittunut paremmin kuin Jukurit.

Ja tuo junioripuoli. onko kaikilla liigaseuroilla U20, U18 ja U16 joukkueet SM-sarjoissa?
 
Lasolie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Nashville Predators
Sama pätee mielestäni Sportiin aivan yhtä hyvin.
Liigassa on mestisjoukkueita, ei siitä mihinkään pääse. Taso on laskenut vuosi vuodelta ja jos ikinä oltiin SHL:n tasolla, niin nykyään ollaan Allsvenskanin tasoa. Voisin jopa sanoa että Jokerien lähdettyä ja Bluesin konkkaan mentyä jäi Liigaan tasollisesti ja osittain rahallisesti paikkaamaton aukko.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän se on melko karu fakta, ettei Jukurit kiinnosta Mikkelin ulkopuolella kuin erittäin pientä murto-osaa Liigan seuraajista. Jukurit varmasti yrittää suorittaa niin hyvin, kuin heidän resursseilla pystyy, mutta ongelmat ovat mielestäni enemmän paisuneessa sarjassa, kuin itse Jukureissa.

Toisaalta Isokoski on kyllä aivan oikeassa siinä, että jos Jukureiden taival tämän kauden osalta on selvä jo 10 pelin jälkeen, niin herää kysymys, että miksi joukkue edes pelaa Liigaa. Ei Jukurien maine ainakaan siitä tulisi paranemaan.

Ensimmäinen asia, jota pitäisi lähteä rakentamaan on ehdottomasti perustaa aivan uudenlainen 12+12 mallinen sarjasysteemi, jossa nousu/putoaminen ei tarkoittaisi konkurssia. Nykyisiin Mestis-joukkueisiin pitäisi myös lyödä rahaa valtavasti enemmän, että ko. sarjan tasoa saataisiin nostettua täysin amatöörisarjasta ylöspäin.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Hyvin argumentoitu ja vaikka itse sitkeästi haluan näitä pieniä ja uusia seuroja sarjassa kannustaa ja kannattaa, on tosiaan fakta, että sarjan taso on pudonnut huomattavasti sen jälkeen, kun Jokerit ja Blues menetettiin.
Kyllähän divariin rahaa saadaan nykyistä huomattavasti enemmän, kun sinne tulee divarin tasolla isompia talousalueita, kilpailua ja sitä kautta mielenkiintoa ja tasoa. Uskon, että vaikka nyt sitkeästi pidetään kiinni tehdyistä virhe... ööh, päätöksistä, olisi kaikkien etu pitkässä juoksussa joku mainitsemasi tyylinen sarjajako. Jukurit, Sport, SaiPa ja Pelicans sekä KooKoo painivat kaikki sen verran suurien haasteiden parissa, jokainen vähän omilla mausteillaan, ettei tuo ole edes kovin kaukaa haettua ja ehkä jopa odotettu.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän sama pätee aika hyvin myös Sportin joukkueseen. Tosin jos tässä aletaan joukkueita joskus pudotttaan niin eihän siinä välttämättä nämä heikoimmat joukkueet tipu vaan voi olla Ässät, Saipa, Pelicans ym..

Tosin ei tässä varmaan kaukaa ole haettu että korona vie joukkueita niin automaattisesti tulee jonkinlaisia rakennemuutoksia sarjatasoille.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Missä menee Liigan kipuraja joukkueen pelaajabudjetin suhteen? Olisiko esim. 1,5 miljoonaa euroa sopiva raja (eli puolet Kärppien ja HIFK:n pelaajabudjetista) ? Jos tuota ei saa joukkue kasaan taloudellisesti kestävällä tavalla, niin paikka olisi Mestiksessä.
 
Tosin Jukureidenkin budjetti oli viimekaudella 1,5m ja kai ollut tarkoitus tuota nostaa, nyt koronan takia tippui 1,4 miljoonaan. Eli ei varsinaisesti nyt olisi ratkaisu ellei ensikaudella nouse joku tulokas sarjaan (toki koronan takia varmaan monen budjetti vielä entisestään laskee ensikaudelle)
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä onko tämä nyt aivan oikea paikka mutta mitäs jos Liigaan laitettaisiin vaikkapa 12 jengiä. Karsinnat takas mutta siten että niitä on vaan vaikkapa kolmen vuoden välein. Tämä antaa sekä Mestis että Liiga seuroille mahdollisuuden pidempiaikaiseen työhön todistaa oma osaaminen ettei tulis sitä että joku jengi käy vuoden liigassa ja sit tippuu ja menee konkkaan.

Sitten vaikkapa niinä vuosina kun karsintoja ei ole, niin playoff potista kerättäisiin joku X% määrä rahaa joka sitten annetaan sille joka pitää / nousee liigaan ns. apurahaksi jonka avulla voi kehittää toimintaa.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
12+12 -malliset ajatukset ovat kivaa lätkäromantiikkaa, mutta mihin se nyt ihan oikeasti perustuu, ettei putoaminen tarkoittaisi käytännössä konkurssia?

Jännää, että aina jostain löytyy toimittaja, joka ärsyyntyy siitä väistämättömästä faktasta, että jokin joukkue on aina pienin ja köyhin. Sama juttu se oli SaiPankin kohdalla 2000-luvun alussa. Melko turhaa jauhantaa varsinkin tässä nykytilanteessa, missä koko Liiga on uppoamassa kiehuvaan paskaan.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
12+12 -malliset ajatukset ovat kivaa lätkäromantiikkaa, mutta mihin se nyt ihan oikeasti perustuu, ettei putoaminen tarkoittaisi käytännössä konkurssia?

TV-sopimuksen rahojen jakaminen laajemalle porukalle kuin nyt eli vaikkapa sitten kaikille 12+12 mallissa mukana oleville. Sopii tuskin niille, joille nykyisin Telian rahat ovat merkittävin tulon lähde.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Sopii tuskin yhdellekään nykyisistä liigaseuroista. Realistisempana vaihtoehtona näkisin sen, että aloitetaan jostain 8+8 mallista osittaisella ristiinpelaamisella ja yhteisillä pleijareilla. Laajennetaan siitä vähitellen mikäli bisnes (ennen kaikkea TV-raha) kasvaa, sekä mahdollisesti erotetaan sarjat jos hyväksi nähdään.
 
Kyle

Jäsen
TV-sopimuksen rahojen jakaminen laajemalle porukalle kuin nyt eli vaikkapa sitten kaikille 12+12 mallissa mukana oleville. Sopii tuskin niille, joille nykyisin Telian rahat ovat merkittävin tulon lähde.

Olisikin ihan mielenkiintoista tietää paljonko Telian passin tilaajien määrä kasvaisi jos Telia omistaisi kyseisessä skenaariossa Liigan + Mestiksen TV-oikeudet. Onko Joensuussa, Kajaanissa, Espoossa, Vantaalla jne missä on Mestis-seura mutta ei Liiga-seuraa näitä nykyisiä Telian passin tilaajia nykyäänkään. Tälläinen 12+12 tai 10+10 sarja ja ottelupäivät tyyliin: Tiistai(Liiga), keskiviikko(Mestis), torstai(Mestis), Pe(Liiga), La (Liiga&Mestis), Su(Mestis). Joka päivä teeveen täydeltä jääkiekkoa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ensimmäinen asia, jota pitäisi lähteä rakentamaan on ehdottomasti perustaa aivan uudenlainen 12+12 mallinen sarjasysteemi, jossa nousu/putoaminen ei tarkoittaisi konkurssia. Nykyisiin Mestis-joukkueisiin pitäisi myös lyödä rahaa valtavasti enemmän, että ko. sarjan tasoa saataisiin nostettua täysin amatöörisarjasta ylöspäin.

Se vaan, että tuollaisella "mestis joukkueisiin pitäisi lyödä valtavasti enemmän rahaa" ajattelut johtavat hyvin helposti Espoon Bluesin tielle, jossa homma pysyy pystyssä niin kauan, kuin sitä "rahaa lyödään sisään". Se ei ole kestävän kehityksen tie. Mitä ikinä näille sarjasysteemeille tehdäänkään, niin kyllä sen pitäisi lähteä siitä, että saadaan sitä mahdollisesti uudistettua tuotetta myytyä markkinoilla hyvällä hinnalla eteenpäin.

Ja kun se itse pelin kannalta olisi aika sama, pelattaisiinko kahta ylintä sarjaa Liiga + (liiton) Mestis kombona vai siten, että nuo kaksi porrasta koitettaisiin rakentaa Liiga organisaation sisään, niin ehdottomasti pitäisi pyrkiä jälkimmäiseen. Se voisi osaltaan helpottaa esim. yhteistä koordinointia sponsorimarkkinoilla ja mahdollistaisi helpommin sitä paljon puhuttua tv-rahan jakamista isomman joukon kesken.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkään mestisnostojen kritisoijat evät näköjään halua nähdä ja ymmärtää sitä faktaa, ettei mestiksessä ole mitään realiteetteja rakentaa suoraan kilpailukykyistä organisaatiota liigatasolle. Tulovirtoja ei yksinkertaisesti ole. Ja suurin este sille on suljettu sarja tv-sopimuksineen. Aika naivia osoittaa Jukureita ja Sportia sormella, että katsokaa miten heikkoja noi on, kun muut ovat saaneet vuosikausia rakentaa rauhassa vailla putoamispeikkoa. Mestisseuroilla kestää vuosia saada liigassa eroa kiinni. Kouvolassakin työ on vielä kesken. Ei yksi onnistunut valmentajavalinta vielä dynastiaa tee. Aikoinaan myös Kalpalla oli vaikea alku.

Ei pidä myöskään unohtaa KHL:n vaikutusta. Liiga on muuttunut nimekkäitä pelasjia vilisevästä ammattilaissarjasta kasvattajasarjaksi pitkälti KHL:n takia. Liiga on yrittänyt hakea uutta kasvua laajenemalla kolmelle uudelle paikkakunnalle, mutta parempia pelaajia se ei tokikaan tuo, kun monet haluaa mielummin Venäjälle tienaamaan.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vaikka Jatkoajan "toimittajien" märissä unissa emme liigaan kuulukaan, niin haastamme Liigan kannattajayhdistyksiä mukaan vastaavaan tempaukseen omassa kaupungissa kunkin omien resurssien mukaan:

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Onhan tuossa jutussa mielestäni argumentit kohdallaan. Ehkä mikkeliläiset ovat niistä eri mieltä.
Argumentit kohdallaan? Miten, jos joukkue ei ole samalla viivalla muiden kanssa, pelkästään jo liigaosakkeen maksun aiheuttamien rasitteiden vuoksi? Eikö toimittajien ja kärppien toimareiden kannattaisi nyt ensin odottaa että osake maksettu, ennenkuin aletaan laukomaan näitä sensaatiojuttuja?
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF

Missäs kohtaa linkattua artikkelia puhutaan Kärppien toimarista?
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
12+12 -malliset ajatukset ovat kivaa lätkäromantiikkaa, mutta mihin se nyt ihan oikeasti perustuu, ettei putoaminen tarkoittaisi käytännössä konkurssia?

Jännää, että aina jostain löytyy toimittaja, joka ärsyyntyy siitä väistämättömästä faktasta, että jokin joukkue on aina pienin ja köyhin. Sama juttu se oli SaiPankin kohdalla 2000-luvun alussa. Melko turhaa jauhantaa varsinkin tässä nykytilanteessa, missä koko Liiga on uppoamassa kiehuvaan paskaan.
Mistä taas revitään tämä oletus että putoaminen johtaa konkurssiin? Silloin sopeutetaan omaa toimintaa. Ei sitä suomifutiksessakaan putoajat yleensä konkurssiin joudu.

Toki jos muutos tehtäisiin nyt yön yli niin jälki voi olla rumaa, koska kuilu on tietoisesti kasvatettu isoksi ja se jatkaa kasvua edelleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös