Yleistä keskustelua Liigasta

  • 2 465 032
  • 11 220

pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Siis Liiganhan sanotaan olevan ennen kaikkea kasvattajasarja, joten klo 03 alkava kierros olisi palvelus Pohjois-Amerikan kykyjenetsijöille.

NHL:ssä on lanseerattu 'European Game of The Week', joten mikseipä täällä peräpohjolassakin voisi olla vastaava jenkkikierros jota sponsoroimaan saataisiin Jenkki-purukumi ja mainoskasvoksi Matikaisen Pena.

Muutoksissa menee aina oman aikansa, jolloin tämä yökokeilu voisi sijoittua samoin aikoihin hypoteettisen taklauskiellon suhteen, jota on aivovammakeskustelun yhteydessä väläytelty. Siinäpä vasta olisi pohjois-amerikkalaisilla katsojilla ihmeteltävää kun suomalaisissa lentokenttäkaukaloissa ei tule kontaktin kontaktia pelikieltojen pelossa samaan aikaan kun puolityhjissä katsomoissa ihmiset sammuu, oksentelee, nai ja saattaapa vaihtoaition takana näkyä jokunen paljas persekin pleksiä vasten painettuna jos omien otteet tai vastustajan jarrukentän pelaajan naama ei miellytä. Pelikatkojen aikana vieläpä näytetään pöhöttynyttä ja viiksekästä MacGyveria jauhamassa purkkaa. Saisi äkkiä Suomen jääkiekko aivan uudenlaista mainetta - tosin vähän eri syistä mihin on aiemmin totuttu.

Jatkoon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuo olisi turvallista järjestää testinä jossain pelissä missä ennakkoarvioituna molemmat häviää eikä yleisöä kiinnosta kummankaan tiimin ripalointi joten katsojakato ei olisi kovin suurta. Viinanmyynti kuittaisi mahdolliset irtolipputappiot ja sen juonti kotijoukkueen paskuudesta aiheutuvan vitutuksen. Hyvin jos kävisi, niin ei muistaisi edes olevansa kiekko-ottelussa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

En tiedä tuosta klo 3 pelistä mutta joku viikonloppupeli/kieros voisi teemoittaa aikuisille ja alkaa vaikka siinä 22 aikoihin. Silloin jäisi sopiva aika ihmisillä sitten siirtyä suoraan yöelämään pelin jälkeen. Sopivasti ovet auki vaikka 2h ennen matsia ja tarjouksia pöytään. Osa katsomoista k18 katsomoiksi ja hintaan sisältymään juomalippu. Välillä tuntuu että suomalaiset kuitenkin tarvitsee sitä viinaa että katsomoon saa eloa ei välttämättä olisi huono veto johonkin vähemmän ennakkoon tylsään otteluun tämmöinen. Samalla ettei liiga saa liikaa negatiivista tuosta niin sitten seuraava kieros olla perhepeliteemalla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ylipäätänsä jos olen oikein käsittänyt nykyään on sallitumpaa tuo esim. juomien vienti katsomoihin, tyyliin jossain Turussa voisi ihan hyvin järjestää aikuisten matsin jossa pääsisi johonkin sikahalvalla hinnalla yläkatsomoihin jotka olisi k18 ja sisältäisi vaikkapa sen yhden juomalipun vielä, sikailut ja muut tapahtuisi siellä omassa karsinassa (jos niitä edes tulisi). Tietenkin tiettyä imagoa liigakin yrittää säilyttää mutta en tiedä olisiko näissä eri teemaotteluissa lopulta niin haittaa kunhan selkeästi ennakkoon ilmoitettu mitä se sisältää että mahdolliset lapsiperheet tietää jäädä pois.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Tuollaiset yöpelit olisi myös hyvä paikka - samalla kun ne jo juominkien ja katsomossa paneskeluiden takia meinattiin k18 - pelata ns. Ruumiit vihelletään säännöilä. Saisi ajaa kentän vauhdeilla sokkona hyppäämällä päähän "pidä pääsylhäällä sun vastuu!" "Lätkä on erittäin vaarallinen laji" ja tapella niin paljon kuin huvittaa ilman jäähyjä jne.

Saisi silloin tämän kovan aidon vanhan hyvän ajan kunnon lätkän ystävät myös nauttia kiekosta! Samalla kun pystys eo. ehdotuksien mukaisesti jonkun toisen lätkäjätkän kanssa yhtyä nautintoon -useammassakin merkityksessä kuin yhdessä-.

Ehdottomasti kannatetaan yöpelejä.

Sitten vois vielä Liiga myydä lehdistöyksinoikeudet Telian tyylisille mottipäille aamun seksiuuhwau otsikoista kun raatoja niin katsomosta kuin kentältä kannettaisiin ulos, mahtavat tulot Liigalle vaikkei katsomoissa paljoa kävisikään väkeä. Saisi Heikkiset & co.kin vielä pelata ja vedellä puun takaa kunnolla päihin eikä tarvis lopettaa suotta vielä kesken pelaajauraa. Win win win kaikinpuolin.
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Mikä on sen ruotsalaisbändin ja -kappaleen nimi, mikä soi aika usein Liigapeleissä. Ja aika usein Raahen jäähallissakin. @oiler99.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä Liiga tarvitsisi karsinnat takaisin, edes näennäisen tunteen palauttamiseen joukkueille, jotka viimeisestä sijasta sekä karsintapaikasta"taistelevat".

Rehellisesti sanottuna hävetti aivan helvetisti katsoa eilen Tepsin pelailua Lukkoa vastaan, johon kotijoukkue oli saapunut työpaikalle ilman pienintäkään ammattiylpeyttä, panosta, kunnianhimoa taikka edes pikkuriikkistä tunteenpaloa. Kavereille kuitenkin maksetaan aika merkittävää liksaa ja vastineeksi päättivät vetää paikallesaapuneita TPS-kannattajia urotyönä oikein kunnolla kuivana kakkoseen.

Jos Liiga olisi auki, niin TPS olisi kovaa vauhtia menossa kohti karsintoja, suurseurana ja entisaikojen mahtavana dynastiana. Puheen, paniikin sekä lööppien määrä olisi valtaisa, mutta nyt on vain hengetöntä paskaa sekä "seuraavat kaudet" raipeineen ja muilla tulevilla pelaajilla sekä kuvioilla.

Oppiiko TPS-organisaatio tästä kaudesta yhtään mitään? Kun ei ole vaaraa pudota, niin ei ole myöskään vastuuta toiminnasta. Onko yksi murheellinen kausi historiassa oikea herätys Turun ylpeydelle, vai olisiko oikea herätys organisaatiolle, todellinen uhka putoamisesta pääsarjasta karsinnoissa?

Kun pelissä on panosta, niin surkuhupaisimmankin kauden aikana nähtäisiin varmasti tunnetta, kuten video tässä alla todistaa.

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Onhan tässä melkoinen umpikuja rakennettu noiden karsintojen suhteen. Kabineteissa potentiaaliset joukkueet ylös niin nyt voidaan sanoa, että mikä järki karsinnoissa kun ei sieltä kukaan pärjää kuitenkaan...

Mutta samaa mieltä, vaikka karsinnat olisi edes näennäiset, niin silti ne pitäisi olla. Jos ei muuta, niin nöyryytyksenä jumbolle. Ja kyllä sieltä joku vuosi varmasti saataisiin myös hyvät pelit aikaan.

Mutta eihän nykytouhussa ole järkeä. Kuukauden päästä viimeistään lienee pari joukkuetta jotka pelailevat ilman panosta.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Kyllä Liiga tarvitsisi karsinnat takaisin, edes näennäisen tunteen palauttamiseen joukkueille, jotka viimeisestä sijasta sekä karsintapaikasta"taistelevat".

Rehellisesti sanottuna hävetti aivan helvetisti katsoa eilen Tepsin pelailua Lukkoa vastaan, johon kotijoukkue oli saapunut työpaikalle ilman pienintäkään ammattiylpeyttä, panosta, kunnianhimoa taikka edes pikkuriikkistä tunteenpaloa. Kavereille kuitenkin maksetaan aika merkittävää liksaa ja vastineeksi päättivät vetää paikallesaapuneita TPS-kannattajia urotyönä oikein kunnolla kuivana kakkoseen.

Jos Liiga olisi auki, niin TPS olisi kovaa vauhtia menossa kohti karsintoja, suurseurana ja entisaikojen mahtavana dynastiana. Puheen, paniikin sekä lööppien määrä olisi valtaisa, mutta nyt on vain hengetöntä paskaa sekä "seuraavat kaudet" raipeineen ja muilla tulevilla pelaajilla sekä kuvioilla.

Oppiiko TPS-organisaatio tästä kaudesta yhtään mitään? Kun ei ole vaaraa pudota, niin ei ole myöskään vastuuta toiminnasta. Onko yksi murheellinen kausi historiassa oikea herätys Turun ylpeydelle, vai olisiko oikea herätys organisaatiolle, todellinen uhka putoamisesta pääsarjasta karsinnoissa?

Kun pelissä on panosta, niin surkuhupaisimmankin kauden aikana nähtäisiin varmasti tunnetta, kuten video tässä alla todistaa.

Saat uskoa et samalla siinä katsojien ohella painaisivat SaiPaakin vielä samalla tavoin.. että todellakin nyt olisi Liigalla miljoonan taalan paikka peluuttaa pudotuskarsinat ja jatkaa 14 joukkueen kanssa kun sitä on haluttu. Samalla pääsisi yhdestä ei liigatason navetastakin eroon. Saisi yksi perseaukinen kaupunkikin huokaista helpotuksesta kun ei tarviis tuskailla uuden tekemisen kanssa enää.
 
Suosikkijoukkue
KK

Kuka sitä on halunnut? Itse olen ymmärtänyt, että Liiga olisi halunnut 16 joukkueen sarjan. No Blues meni konkkaan ja nyt joudutaan odottamaan Kiekko-Espoon uutta nousua pääsarjatasolle. Uskoisin, että viiden vuoden päästä tämä olisi aikasintaan tapetilla.
 
Mee selamaan ehdotuksia sarjajärjestelmäksi tms.ketjua, niin löydät aika montakin. Ja vähän joka puolella muuallakin tuo tulee jatkuvasti vastaan et liikaa on kuulemma joukkueita.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo

Minusta seuraavasta sopimuksesta tulisi poistaa kaikki vapaa-ajan harrastuskiellot. Jokainen saa minusta päättää, mitä työajan ulkopuolella tekee.

Lisäksi pelaajien pitää saada tehdä omia yhteistyösopimuksia ja henkilökohtaiset varustesopimukset.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Minusta seuraavasta sopimuksesta tulisi poistaa kaikki vapaa-ajan harrastuskiellot. Jokainen saa minusta päättää, mitä työajan ulkopuolella tekee.

Luulisin että periaatteessa tässä ei ole muuta ongelmaa kuin se että joukkueet eivät varmasti halua pelaajiensa tekevän henkilökohtaista kaupallista yhteistyösopimusta sellaisen yhtiön kanssa joka kilpailee joukkuetta sponsoroivan yhtiön kanssa.

Tästähän ristiriidasta on olemassa esimerkki yksilöurheilussa kun Iivo Niskanen enemmän tai vähemmän avoimesti piilomainostaa/ Red Bullia samalla kun maajoukkueen vehkeissä oli/on kilpailevan Teho Sportin(Olvin kilpailevan energiajuoman logot).
 
Suosikkijoukkue
KK
[URL
Minusta seuraavasta sopimuksesta tulisi poistaa kaikki vapaa-ajan harrastuskiellot. Jokainen saa minusta päättää, mitä työajan ulkopuolella tekee.
Tästä olen erimieltä. Pelaaja kuitenkin on ammattiurheilija ja moni muu laji saattaa sotkea omaa tai joukkueen harjoittelua. Et sinä nyt ihan mitä haluat saa harrastaa, jos työsi on ammattiurheilija. Onneksi tuon kaikki ammattiurheilijat tajuavat. Se mitä teet harjoitus- ja ottelukauden aikana on ihan se ja sama. Tämä taas omaa mutua.
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Tästä olen erimieltä. Pelaaja kuitenkin on ammattiurheilija ja moni muu laji saattaa sotkea omaa tai joukkueen harjoittelua. Et sinä nyt ihan mitä haluat saa harrastaa, jos työsi on ammattiurheilija. Onneksi tuon kaikki ammattiurheilijat tajuavat. Se mitä teet harjoitus- ja ottelukauden aikana on ihan se ja sama. Tämä taas omaa mutua.
Viittaan tuolla lähinnä kesä-aikaan. Näkisin, että esim. jalkapallo ja vuorikiipeily voisivat tukea jääkiekkoa. Luulen ainakin hapenottokyvyn kehittyvän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös