Yleisradio Oy – YLE

  • 491 816
  • 3 901

Yx7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valheuutisten ja propagandan ykkösmedia yle jatkoi tänään ylen pahimman vihollisen mustamaalaamista, kukaan ihminen ei ole saanut median puolesta yhtä paljon sontaa niskaan kuin on MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskin saanut viime vuosina ylen toimesta.
Miksi yle mustamaalaa Iljaa ?
No, onhan Ilja erittäin menestyksekkäästi kertonut kansalle ylen propagandasta, aivopesusta, poliittisesta juonittelusta jne.
Iljan ansiosta yle menettänyt maineensa puhtaana mediana.

IL Andorrassa: Ilja Janitskin pääsi vankilasta - joutuu kotiarestiin

Andorralainen tuomioistuin päättää Ilja Janitskinin luovuttamisesta marraskuussa
MV-julkaisun Ilja Janitskin on vangittu Suomessa poissaolevana epäiltynä muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kotimaa
19.10.2017 klo 18:32
Ilja JanitskinYle
MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskin on määrätty Andorrassa kotiarestiin odottamaan oikeuden päätöstä hänen Suomeen luovuttamisestaan, kertoi hänen asianajajansa Emilio Campoz Arauz puhelimitse STT:lle Andorrasta. Päätös annetaan 9. marraskuuta.

Janitskin on odottanut torstaina pidettyä oikeuskäsittelyä aiemmin tutkintavankeudessa. Asianajajan mukaan Suomen luovutuspyynnössä oli puolustuksen mielestä teknisiä virheitä, mutta oikeus katsoi, että virheet ovat korjattavissa, eivätkä ne vaikuta luovutuspäätökseen.

Janitskin on vangittu Suomessa poissaolevana epäiltynä muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, salassapitorikoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Janitskin vastustaa luovuttamistaan.

Oikeuden kotiarestipäätöksestä kertoi ensimmäisenä Iltalehti(siirryt toiseen palveluun).
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Myöhäinen kommentti case-Ukkolaan; Ukkola teki typerästi mutta juuri kukaan eii ole valtamediassa kiinnittänyt huomiota siihen että asian nostanut äärivasemmistolainen aktivisti on julkisesti ehdottanut että leikataan Stubbilta pää ja ko. aktivisti on Ylen ohjelmistossa monesti esiintynyt ko. "letkautuksen" jälkeenkin.

Käsi sydämelle, jos joku äärioikeistolainen olisi ihan läpällä tietysti heittänyt että leikataan Haloselta pää, mikä on todennäköisyys päästä Ylen ohjelmistoon vieraaksi, muuten kuin em. sanomisien takia?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Luultavasti ei ole ääri- taikka mikään muukaan oikeistolainen, mutta mm. Kristian Smedsin Tuntematon sotilas teatteriesityksessä "ammuttiin" Tarja Halonen ja tuo esitys on näytetty myös Ylessä... mutta älä taaskaan anna faktojen hämärtää maailmankuvaasi.
 
Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Myöhäinen kommentti case-Ukkolaan; Ukkola teki typerästi mutta juuri kukaan eii ole valtamediassa kiinnittänyt huomiota siihen että asian nostanut äärivasemmistolainen aktivisti on julkisesti ehdottanut että leikataan Stubbilta pää ja ko. aktivisti on Ylen ohjelmistossa monesti esiintynyt ko. "letkautuksen" jälkeenkin.

No mitäs sitä pienistä hassuista sutkautuksista kamalaa mekkalaa nostamaan, kun tärkeimmät agendat kohtaavat niin ihqusti. Eli jos vastustaa kaikin kuviteltavissa olevien keinoin nationalismia ja edistää kulttuurimarxismia, niin täydellinen sananvapaus on varmistettava jokaista "vastuullista" mediaa, tutkintaviranomaista, oikeuslaitosta ja hybridiosaamiskeskusta myöten. Itseasiassa Auvinen ansaitsisi paikan Ylen aamu-tv:n Jälkiviisaisiin Maryam Askarin rinnalle kunniakkaan ja oikeamielisen toiminnan johdosta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Eiköhän tässä Ukkolan kontekstissa Auvisen henkilö ollut aika sivuseikka ja hänen faktansa mitkä kiinnostivat ja virittivät keskustelua? Jopa ystäväsi Ilja J saattaa sanoa jotakin mistä tulee vilkas yhteiskunnallinen debatti vaikka onkin Suomea vihaava vieraan vallan käsikassara.
 
Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Jopa ystäväsi Ilja J saattaa sanoa jotakin mistä tulee vilkas yhteiskunnallinen debatti vaikka onkin Suomea vihaava vieraan vallan käsikassara.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta en tunne Iljaa ja pidän häntä näytön perusteella yhtä kaukana demokratian arvoista seisovana kuin Auvista, mutta vastakkaisessa päädyssä.

Sen sijaan vastauksesi sävystä paljastuu pieni harmistus, joka on usein tyypillistä neo-kommunisteille. Sitä en osaa tarkkaan sanoa, johtuiko se tällä kertaa Auvisen ja Askarin "oikeamielisen toiminnan" esiin nostamisesta, vai siitä että liitin luettelemani sananvapauden kaksoistandardisointia junttaavat instanssit heidän ajamaansa agendaan.
 
scholl

Jäsen
Luultavasti ei ole ääri- taikka mikään muukaan oikeistolainen, mutta mm. Kristian Smedsin Tuntematon sotilas teatteriesityksessä "ammuttiin" Tarja Halonen ja tuo esitys on näytetty myös Ylessä... mutta älä taaskaan anna faktojen hämärtää maailmankuvaasi.

Se oli muuten loistava esitys. Kävin sen katsomassa Kansallisteatterissa. En noita leffoja ole kiinnostunut katsomaan, mutta yksi syy, miksi teoksesta innostuin, oli juuri se halostapaus ja toisaalta pesukoneet lavalla, joten päätin mennä paikan päälle.

Ukkola muuten kehittyy koko ajan ja tekee siitä ohjelmasta omannäköisensä. Eilen ohjelma oli ihan okei. Aihe ei ehkä itseäni kaikista kiinnostavin, mutta käsittelivät sen ihan hyvin ja vieraat olivat myös ihan aiheeseen sopivia.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut

Tämä on totta. Ihan kokonaan ei kiinnostellut perjantain lähetystä katsoa, mutta oli jo melko ok sen, mitä katsoin. Olisiko käynyt niin, että näennäisestä kaikkivoipaisuudesta on tultu pykälän verran alaspäin?

Hauskasti välillä vieraatkin ovat viitanneet toimittajan suuttumiseen ja reagointiin, joko tahallisena tai tahattomana piikkinä. Ei Ukkola tätä tapausta pakoon pääse, vaikka omassa ohjelmassaan aihe on täydellisessä kiellossa. Jännä nähdä, onko aiheesta mitään, kun JSN-päätös aikanaan valmistuu. Ja onko millainen selitysteos uutisen liitteenä Ylen sivuilla.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset

Eikös noi JSN-päätökset ole lehtien sivuilla aika perusmuotoisia ja suurimmaksi osaksi suoria copy-pasteja päätöksistä.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Hyvä esimerkki ylen surkeasta nykytilasta. Pyrkii aivan liikaa muokkaamaan yleisiä mielipiteitä keskittymättä pelkkää faktaan.

Annettaan kuva että kyseessä on pelkkä keskustelu/väittely. Sitten kuitenkin oma toimittaja sanelee mikä on oikeaa ja väärää ja pyritään ilmeisesti oman torven/toimittajan missio tuomaan oikeaksi ja dumpaamaan toista johdannoilla/kertomuksilla jotka eivät keskusteluun kuuluneet.

Erittäin hyvä idea menee haaskuun kun oma intressi paistaa liikaa läpi. En yhtään ihmettele sitä että yleäkin jo syyllistetään "valemediaksi" ja saati mediaksi joka ei oikaise virheitään.

Esko Valtaoja: vain kasvu pelastaa maailman – tähtitieteilijän visiot puntarissa | Tiedeykkönen | Radio | Areena | yle.fi
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Eikös noi JSN-päätökset ole lehtien sivuilla aika perusmuotoisia ja suurimmaksi osaksi suoria copy-pasteja päätöksistä.

Uutinen toki on copy-paste ja kuuluukin olla. Ylegaten langettavasta päätöksestä vain oli aika epälooginen tulkintaohje uutisen kaverina, ja lopultahan Atte poistui, kun ei ymmärretty eroa JSN:stä huumoriksi.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
No jopas! YLE on hankkinut yksittäisten pelien esitysoikeuksia eurooppalaisista jalkapallon suursarjoista kuin myös NHL:stä. Matseja nähdään YLE:n kanavilla syksyn ja alkuvuoden aikana.
NHL, Serie A, Valioliiga, La Liga... – Ylen kanaville huippusarjojen otteluita | Yle Urheilu | yle.fi

"Huippuotteluiden lähetykset alkavat jo tulevana viikonloppuna. Lauantaina 28.10. klo 18.50 Yle TV2 ja Yle Areena esittävät suorana lähetyksenä Serie A:n jättiläisten kohtaamisen AC Milan - Juventus."
 
scholl

Jäsen
Tuo on hyvä päätös. Moni sanoo, ettei ole julkisen palvelun tehtävä, mutta minusta kansan laajoja rivejä palvellaan parhaiten näyttämällä laaja-alaisesti sisältöä. Yksittäisten matsien näyttäminen arvostetuista urheilusarjoista on hyvä veto.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
No jopas! YLE on hankkinut yksittäisten pelien esitysoikeuksia eurooppalaisista jalkapallon suursarjoista kuin myös NHL:stä. Matseja nähdään YLE:n kanavilla syksyn ja alkuvuoden aikana.
NHL, Serie A, Valioliiga, La Liga... – Ylen kanaville huippusarjojen otteluita | Yle Urheilu | yle.fi

Tämä on kyllä todella hyvä uutinen. Vaikka pelit ovatkin yksittäisiä otteluita eri sarjoista, niin ihan helvetin hyvä juttu kuitenkin. Toivottavasti otteluita näytetään pääsääntöisesti viikonloppuisin ja niin varmaan tehdäänkin, sillä ei kai NHL:ää lukuunottamatta noiden sarjojen pelejä kovin paljoa viikolla pelata. Hieno homma Yleltä.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Todella hieno uutinen. Tuli jotenkin nostalginen olo kun näkee yksittäisiä otteluita silloin tällöin. Nykyään kun halutessaan näkee kaikkien sarjojen kaikki ottelut, jolloin kyllä kiinnostus yksittäistä ottelua kohtaan laskee rajusti.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuo on hyvä päätös. Moni sanoo, ettei ole julkisen palvelun tehtävä, mutta minusta kansan laajoja rivejä palvellaan parhaiten näyttämällä laaja-alaisesti sisältöä. Yksittäisten matsien näyttäminen arvostetuista urheilusarjoista on hyvä veto.
Samaa mieltä. Ainakin urheilun ystäville tässä on Yle-verolle vastinetta, ja tässä tulee sitten hyvä näyteikkuna maksukanavien urheilusisältöihin. Nämä kaikki näytettävät urheilulähetyksethän on Viasatin ohjelmistoa, joten se toimii näyteikkunana heillekin. Toki sitä aloin sitten vähän miettimään, että onko Viasat tehnyt pahastikni persnettoa näillä kaikilla TV-oikeuksilla kun niitä aika paljon on sinne kertynyt.

Mitenkähän mahdolliset studio-osuudet esim. NHL- tai Valioliigapeleistä, tehdäänkö yhteistyössä Viasatin kanssa vai onkohan Ylellä omat? Noh, joka tapauksessa hyvä juttuhan tämä kuitenkin on.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ylelle pisteet tästä kokeilusta, joka tuo lisäarvoa paitsi sille myls Viasatille. Tätä mallia kannattaa yrittää laajentaa muidenkin toimijoiden kanssa, koska Yle ei asetu kaupallisten toimijoiden tielle, vaan toimii heidän kanssaan.

Pitääkin muistaa katsoa tuo Serie A -ottelu, joka lauantaina tulee.
 
Niin hehän tekivät sen juuri sen takia, koska joku työryhmä oli suositellut Ylen tekevän enemmän yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa. Yle saa nuo ottelut poikkeuksellisen halvalla, kun samalla ko. sarja saa julkisuutta. Jos ihminen innostuu Serie A:sta tai NHL:stä tai Valioliigasta, hän tilaa sitten sen paketin, missä se näkyy. Kaikki voittavat. Yleisö, Yle ja kaupalliset yhtiöt. Toivon, että ei jää kokeiluksi.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Luultavasti ei ole ääri- taikka mikään muukaan oikeistolainen, mutta mm. Kristian Smedsin Tuntematon sotilas teatteriesityksessä "ammuttiin" Tarja Halonen ja tuo esitys on näytetty myös Ylessä... mutta älä taaskaan anna faktojen hämärtää maailmankuvaasi.

Et kai ole tosissasi?? Vertaat teatteriesitystä jossa vedetään muutenkin puhtaasti fiktion pohjalta äärivasemmistolaiseen anarkistiin joka ihan ilman mitään teatteridramaturgiaa heittelee näitä keveitä läppiä oikeistopäättäjistä? Just.

Ylelle pisteet tästä kokeilusta, joka tuo lisäarvoa paitsi sille myls Viasatille. Tätä mallia kannattaa yrittää laajentaa muidenkin toimijoiden kanssa, koska Yle ei asetu kaupallisten toimijoiden tielle, vaan toimii heidän kanssaan.

Pitääkin muistaa katsoa tuo Serie A -ottelu, joka lauantaina tulee.

Tavallaan hyvä juttu josta ehkä päästään siihen tilanteeseen että YLE ei kilpaile muita toimijoita vastaan vaan toimii yhteistyössä. Olen tainnut tässäkin ketjussa todeta että Ylen pitäisi toimia ensisijassa yhteistyössä kaupallisten toimijoiden kanssa urheilutapahtumien tv-oikeus -skaboissa sen sijaan että on yksi kilpailijoista.

Ajatellaan Olympialaisia, YLE ilmoittaa etukäteen ettei aio kilpailla yksinoikeuksista vaan tekee diilin sen tahon kanssa joka voittaa lähetysoikeudet -> isoin kukkaro pois skabasta -> oikeuksien hinta laskee. Noin teoriassa siis. Sitten YLE tekee diilin voittajan kanssa ja tarjoaa esim. studio-tuotannon ja ottaa tietyt lajit omille kanavilleen tiettyä korvausta vastaan. Jos ajatellaan talviolympialaisia niin joku curling tai kumpareet tuskin houkuttelee hirveästi katsojia (riippuen suomalaismahdollisuuksista tietysti) joten kaupallinen kanava myy nämä hintaan x Ylelle ja taas Yle myy kaupalliselle kanavalle studio-osuudet tiettyihin lajeihin. Win-win.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC

Lähetysoikeus-busineksesta kun en tiedä käytännössä mitään, niin voin kysyä hyvällä omalla tunnolla tyhmiä: mitenköhän kilpailuviranomaiset esittämääsi kuvioon suhtautuisi?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Lähetysoikeus-busineksesta kun en tiedä käytännössä mitään, niin voin kysyä hyvällä omalla tunnolla tyhmiä: mitenköhän kilpailuviranomaiset esittämääsi kuvioon suhtautuisi?

On vaikea kuvitella miten kilpailuviranomaisilla olisi yhtään mitään sanomista siihen jos valtion omistama tv-putiikki ilmoittaa ettei aio olla mukana kilpailussa.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
YLE:n hiihtotiimiin muutoksia. Tapio Suominen on jäänyt sairauslomalle toistaiseksi ja hänen tilallaan kuullaan - myös olympialaisissa - Jussi Eskolaa.
Tapio Suominen jäi pitkälle sairauslomalle - Yle nimesi toisen hiihtoselostajan olympialaisiin
Eikö tämä Eskola ollut henkilö, jonka YLE vapautti tehtävistään hänen arvosteltuaan talon meininkiä, jossa mennään netti edellä kaikkeen? Ja pieni googlaus antoi vastaukseksi, että kyllä. Noh, onko nyt menty lakki kourassa Jussin pakeille, vai onko hää ollut koko ajan kuitenkin jossain toiminnassa mukana YLE:llä?
Yle hyllytti tylysti suosikkiselostajan
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tapsalle ajatukseni vilpittömästi "höh". Herran sairaus ei ilmeisesti uran lopustakaan helppoa tee.
 
scholl

Jäsen
, vai onko hää ollut koko ajan kuitenkin jossain toiminnassa mukana YLE:llä?

Hän oli vain yhden kauden syrjässä. Hänet alennettiin hiihdosta ampumahiihtoon ja yhden kauden oli Yleisurheilusta pois. Kun NIki Juusela siirtyi Maikkarille, Eskola pääsi takaisin yleisurheiluselostajaksi ja nyt kun Tapsa jäi sairaslomalle, Eskola pääsi takaisin hiihtoon. Tuleekohan joku Pertti Tapola nyt takaisin ampumahiihtoon.

Vielä todettava sen verran, että Jussi Eskola on paljon parempi hiihtoselostaja kuin Tapsa. Ensinnäkin hän on innostuneempi ja toiseksi hiihtää itsekin. Hän käy asiantuntijoiden kanssa kiertämässä ne lenkit ja näin ollen omaa paljon paremman asiantuntemuksen oikeasti siihen, missä ratkaisuja voi syntyä jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös