Spyro-trilogia löytyy esim. remasteroituna, se on leppoisaa menoa kivoissa maisemissa ja eteenpäin pääsemisen kynnys on aika matala, mutta sitten taas 100% pääseminen tuottaa jo vähän onnistumisen tunnetta. Lisäksi onhan noita Lego-pelejä yhtä sun toista aina jostain avoimen maailman sisältävästä Undercoverista näihin elokuvalisensoituihin peleihin. Ovat vielä halpoja ja paljon noita on ainakin löytynyt jo pelkästään tuolta PS Plussan streamauskirjastosta. Sitten on esimerkiksi LittleBigPlanet / Sackboy -pelit, joissa jossain viimeisimmissä oli saman konsolin moninpeliäkin.
Sitten esimerkiksi Crash Team Nitro Fueled on yksinpelinä, mutta erityisesti moninpelinä, ihan järjettömän hauska ja tarjoaa aika loputonta viihdettä. Yksinpelissä yritetään voittaa ensin kisoja, että päästään seuraavalle alueelle. Kisan voittamisen jälkeen voi ajaa rataa uudelleen läpi yrittäen rikkoa kaikki radalle asetetut laatikot, tai yrittää ajaa tietyn ajan alle jne.
Crashin N'Sane trilogia voi olla loppua kohden liian hankala, mutta onhan sekin tosi kivaa hyppelyä. Eivät ole tosin enää niin vaikeita tuossa remasterissa muistaakseni kuin alunperin. Ratchet & Clankit on kivaa piirroselokuvamaista, hyvin humoristista, keräilyä ja vihulaisten "ammuskelua" erilaisilla koomisilla vempeleillä.
Rayman Legendsissä taitaa olla siinäkin mahdollisuus moninpeliin ja siitä ei pelattava lopu heti kesken. Minecraftiahan tuo nuoriso tuntuu kanssa himona vetävän, vaikka en itse ole sitä koskaan kokeillut. Sitten on vielä vaikka esim. Unravel ja Tearaway Unfolded, sekä Sonic Frontiers.
Kannattaa katsella pelivideon pätkiä Youtubesta, että miltä vaikuttavat.