Mainos

Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 395 502
  • 29 176

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Niin paitsi, että tuolla menolla meidän väkiluku puolittuu n. 30 vuoden välein.

Meitä on kohta se 5,6M. Jos oletetaan, että on tasamäärä miehiä ja naisia, niin tuolla tasaisella kaavalla seuraava sukupolvi käsittää 2,8M. Ja tästä eteenpäin 1,4M.

edit. Ei väkiluku toki puolitu, kun samaan aikaan on elossa niin lapsia kuin vanhempiakin, mutta isossa kuvassa matemaattisesti siis.
No mitäs tälle sitten pitäisi tehdä? Montako lasta sulla on kasvattamassa Suomen väkilukua?
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
En tiedä onko ongelmana matematiikan taidot vai puutteet väestönkasvun ymmärtämisessä, mutta asia on noin kuin @mesag ja @Petri1981 kertovat. Suhdeluvulla kaksi väestön määrä pysyy suurinpiirtein samalla tasolla, alle sen pienenee ja yli kahden kasvaa.

Kyllä vähän hämmentyneenä saa seurata, kun tälläisestäkin laskutoimituksesta on jotain ”vääntöä” täällä.

Yritetään nyt vielä vääntää rautalangasta:
Jos kaikki ihmiset pariutuisi, niin jokaisen pariskunnan tulisi saada kaksi lasta. Näin pariskunnan mies sekä nainen ”korvattaisiin” samalla määrällä henkilöitä. Näin väestö uusiutuisi. Maahanmuuton ansiosta toki meidän ei tarvitse aivan tuohon päästä, mutta kyllä Etelä-Korean tietä seuraamalla käy pitkässä juoksussa aika mahdottomaksi ylläpitää väestöä.
 
Jos on kymmenen ihmistä joilla on yhteensä viisi lasta, niin lapsia on henkilöä kohden 0,5 eikä yksi. Jotta väestö ei pienene, pitäisi lapsia olla henkilöä kohden yksi tai naisia kohden hieman yli kaksi (koska naisia hieman vähemmän kuin miehiä).
No sehän riippuu miten sen asian ajattelee. Siis toki jos suoraan jakaa lasten määrän aikuisilla niin noin. Kuitenkin jos kysyt tuolta esimerkki porukan ihmiseltä kuinka monta lasta sinulla on niin jokainen vastaa yksi.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Joko trollaat, tai sulla menee kyllä puurot ja vellit niin totaalisesti sekaisin. Se ei ole mitenkään ajattelutavasta kiinni, kun kyse on syntyneiden määrästä henkilöä tai naista kohden.

E. Samalla periaatteella, X ja Y asuvat omakotitalossa. Kun heiltä kysytään montako taloa heillä on, molemmat vastaavat, että yksi omakotitalo. Eli siis omakotitalojahan on silloin kaksi, kun molemmilla on yksi! Sitä toista vaan ei ole kukaan koskaan nähnyt, muissa kuin puheissa.
 
Niin paitsi, että tuolla menolla meidän väkiluku puolittuu n. 30 vuoden välein.

Meitä on kohta se 5,6M. Jos oletetaan, että on tasamäärä miehiä ja naisia, niin tuolla tasaisella kaavalla seuraava sukupolvi käsittää 2,8M. Ja tästä eteenpäin 1,4M.

edit. Ei väkiluku toki puolitu, kun samaan aikaan on elossa niin lapsia kuin vanhempiakin, mutta isossa kuvassa matemaattisesti siis.
En tiedä onko ongelmana matematiikan taidot vai puutteet väestönkasvun ymmärtämisessä, mutta asia on noin kuin @mesag ja @Petri1981 kertovat. Suhdeluvulla kaksi väestön määrä pysyy suurinpiirtein samalla tasolla, alle sen pienenee ja yli kahden kasvaa.
Siis nehän käytännössä tarkoittavat samaa asiaa. Jos ihmisten lapsiluku on keskimäärin 2 ja naisten hedelmällisyys 2, niin tilanne on ihan yhtä hyvä.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Siis nehän käytännössä tarkoittavat samaa asiaa. Jos ihmisten lapsiluku on keskimäärin 2 ja naisten hedelmällisyys 2, niin tilanne on ihan yhtä hyvä.

Mieti nyt itse: Jokaista ihmistä kohden tarvitaan vähintään yksi uusi ihminen, jotta väestön kokonaislukumäärä pysyy samana. Jos Matti ja Maija tekevät lapsen, kumman noista se yksi (1) uusi ihminen korvaa?
 
Joko trollaat, tai sulla menee kyllä puurot ja vellit niin totaalisesti sekaisin. Se ei ole mitenkään ajattelutavasta kiinni, kun kyse on syntyneiden määrästä henkilöä tai naista kohden.

E. Samalla periaatteella, X ja Y asuvat omakotitalossa. Kun heiltä kysytään montako taloa heillä on, molemmat vastaavat, että yksi omakotitalo. Eli siis omakotitalojahan on silloin kaksi, kun molemmilla on yksi! Sitä toista vaan ei ole kukaan koskaan nähnyt, muissa kuin puheissa.
En trollaa, toki en ehkä osaa kuvata nyt ajatustani oikein (ja etenkään aamulla en osannut). Siis pointti lähinnä se, että koska lapsi on elävä henkilö (ei jaettavaa omaisuutta) ja hänellä joitakin poikkeuksia lukuunottamatta aina isä tai äiti, niin se on ihan se ja sama puhuuko henkilöiden lapsiluvusta vai naisten hedelmällisyydestä. Kun nainen synnyttää ensimmäisen kerran niin tilastoissa kaksi lapsetonta ihmistä muuttuu lapsellisiksi.
 
No missä kohtaa sinun esimerkissäsi nuo toteutuvat?
Mieti nyt itse: Jokaista ihmistä kohden tarvitaan vähintään yksi uusi ihminen, jotta väestön kokonaislukumäärä pysyy samana. Jos Matti ja Maija tekevät lapsen, kumman noista se yksi (1) uusi ihminen korvaa?
No luonnollisestihan siksi sen keskimääräisen lasten lukumäärän pitää olla vähintään kaksi jotta tuo toteutuu. Ihan sama mittaatko asiaa syntyvyydellä/nainen vai lastenlukumäärä / aikuinen, niin sen lukumäärän pitää olla vähintään 2.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En trollaa, toki en ehkä osaa kuvata nyt ajatustani oikein (ja etenkään aamulla en osannut). Siis pointti lähinnä se, että koska lapsi on elävä henkilö (ei jaettavaa omaisuutta) ja hänellä joitakin poikkeuksia lukuunottamatta aina isä tai äiti, niin se on ihan se ja sama puhuuko henkilöiden lapsiluvusta vai naisten hedelmällisyydestä. Kun nainen synnyttää ensimmäisen kerran niin tilastoissa kaksi lapsetonta ihmistä muuttuu lapsellisiksi.
Tuo ei edes pidä paikkaansa. Jos naisen hedelmällisyysluku on yksi, henkilöiden keskimääräinen lapsiluku on 0,5, eli kyseessä ei ole sama asia. Ja myöskään naisen synnyttäessä ensimmäisen kerran ei kahdesta lapsettomasta välttämättä tule lapsellisia, koska sillä toisella osapuolella voi hyvinkin olla lapsia jo entuudestaan.

No luonnollisestihan siksi sen keskimääräisen lasten lukumäärän pitää olla vähintään kaksi jotta tuo toteutuu. Ihan sama mittaatko asiaa syntyvyydellä/nainen vai lastenlukumäärä / aikuinen, niin sen lukumäärän pitää olla vähintään 2.
Jos lapsien (syntyneiden) lukumäärä aikuista kohtaan on kaksi, niin silloin naista kohti syntyvyys on neljä. Miehet kun eivät pysty synnyttämään.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kaikenlaisille keskusteluille tuntuu olevan tyypillistä, että joku yksityiskohta kiinnostaa, niin että siihen jäädään pyörimään. Itse mietin, että pääasia olisi ymmärtää, että ilman lapsia meillä ei ole mitään. Oma elämämme on ohikiitävä ja jos ylisukupolvista jatkuvuutta ei ole, niin ei ole mitään muutakaan.

Yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta lapsi on arvoltaan tärkein ja oikeastaan ainoa todella merkittävä investointi. Jos yhteiskunnalla ei ole lapsia, niin sillä ei ole mitään (tulevaisuutta). Ainahan on ollut niin, että osa ihmisistä ei tee lapsia. Vaikkapa rengit ja piiat saattoivat jäädä lapsettomiksi. Nykyäänkin lapsia tekeviä on todennäköisesti riittävästi, ongelmana on vain, että heitä tehdään liian vähän.

Puolueiden tulisi yksissä tuumin alkaa ajamaan suuria veronkevennyksiä kolmannen lapsen tekeville (ja edelleen neljännen jne). Lisäksi voisi vaikkapa tuplata vuosiloma päivät tms. Nämä nyt vain esimerkkeinä. Tärkeintä olisi osoittaa lapsien korkea merkitys yhteiskunnalle.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Yritetään nyt vielä vääntää rautalangasta:
Jos kaikki ihmiset pariutuisi, niin jokaisen pariskunnan tulisi saada kaksi lasta. Näin pariskunnan mies sekä nainen ”korvattaisiin” samalla määrällä henkilöitä. Näin väestö uusiutuisi. Maahanmuuton ansiosta toki meidän ei tarvitse aivan tuohon päästä, mutta kyllä Etelä-Korean tietä seuraamalla käy pitkässä juoksussa aika mahdottomaksi ylläpitää väestöä.
Juuri näin. Tuohon pitää vielä lisätä 0.1 lasta per pariskunta, niin väestö pysyy samana (mutta ei kasva). Tuo 0.1 korvaa ne jotka kuolevat ns. ennen aikojaan esim. tapaturman tai sairauden vuoksi.

Tuo alhainen syntyvyys on kyllä vaikea pähkinä. Useat maat ovat koittaneet ratkoa ongelmaa rahalla, mutta se ei näytä toimivan. Esim. Etelä-Korea on viimeisen 20 vuoden aikana laittanut noin 14mrd USD per vuosi tuohon ongelmaan, mutta tulokset ovat todella heikot.
 
Tuo ei edes pidä paikkaansa. Jos naisen hedelmällisyysluku on yksi, henkilöiden keskimääräinen lapsiluku on 0,5, eli kyseessä ei ole sama asia. Ja myöskään naisen synnyttäessä ensimmäisen kerran ei kahdesta lapsettomasta välttämättä tule lapsellisia, koska sillä toisella osapuolella voi hyvinkin olla lapsia jo entuudestaan.

Jos lapsien (syntyneiden) lukumäärä aikuista kohtaan on kaksi, niin silloin naista kohti syntyvyys on neljä. Miehet kun eivät pysty synnyttämään.
Sä lasket nyt sitä lapsien ja aikuistensuhdetta. Lapsiluvussa taas sitä montako lasta ihmisellä on. Jos sinulla ja puolisollasi on kaksi lasta, on teidän molempien lapsiluku 2.

Edit. Toki tämä keskustelu ehkä kuvastaa sitä miksi on helpompaa vain puhua naisten hedelmällisyysluvusta.
 
En ymmärrä miksi tuot lapsilukua tähän mukaan. Jos kyse on uusperheistä, adoptioista jne., niin niissä puhutaan lapsiluvuista, vaikka eivät biologisia lapsia olisikaan. Samoin jos joku tekee lapsen yksin, niin lapsiluku kohdistuu vain yhdelle. Tai jos minulla ja puolisollani on kaksi lasta molemmilla, voi lapsia todellisuudessa olla neljä, jos taas lasketaan vain biologiset lapset, jos molemmilla olisi edellisestä suhteesta kaksi lasta. Tällöin molemmilla olisi kaksi lasta, mutta lapsia olisi neljä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuota sen syntyvyyden pitäisi olla hiukan yli kaksi jotta se riittää turvamaan sen jatkuvuuden ja säilyvyyden.
Ihan kuriositeettina tiedustelisin, että miksi ja kenelle se syntyvyyden lisäys on niin tarpeellista? Ja onko kysessä todella pyyteetön toive ihmiskunnan jatkumisesta, sillä se jotenkin toimii täällä niin parhaiten, että kannattaahaan sitä vaalia, vai onko motiivit sittenkin pääosin itsekkäitä, kuten pääosin kaikki ihmisen toiminta täällä pallolla, ja sitä jopa täälläkin korostetaan hyvin merkityksellisenä ihmislajin piirteenä, joka pääosin tuottaa vain auvoa ja nirvanaa koko ihmiskunnalle?

Ollaanko täällä tällä hetkellä ihan parasta mitä ihmiskunnalla on tosiaankin tarjota toisilleen ja tälle pallolle, vai olisiko sittenkin järkevämpi suunta, jossa nyt vaan jatketaan enstisätkin itsekkäämmin, mutta ilman turhia tavoitteita syntyvyydestä tai edes pallomme minkäänmuotoisista pelastusyrityksistä, joiden tärkeyttä en niinikään oikein ymmärrä, kun ja jos katsellaan sen ihmisen kyvyttömyyttä edes siitä historiastaan oppimiseen siten, että ei alati toisteta samoja virheitä.

Itse ainakin olen juuri nyt iloinen kaikkien niiden puolesta, jotka ymmärtävät olla lisääntymättä, ja erityisesti jos ei jo valmiiksi ole sellainen turva omille jälkeläisilleen, että oikeastansa eivät joudu edes harkitsemaan vaikkapa vain sen työpaikan etsimistä, saati sen tekemistä, ja varsinkaan kenenkään toisen hyväksi vieläpä. Kun vielä huomioidaan sekin,e ttä voivat joutua osalliseksi sotatoimiinkin henkensä uhalla, niin vielä vähemmän tänne kannattaa tulla tai lisää väkeä moiseen toimintaan omilla toimillaan toimittaa.

Vähemmän itsekästä siis on nimenomaan olla tekemättä lisää porukkaa nähdyn kaltaiseen maailmaan, jossa itsekkyys, ahneus ja hulluus rehottaa valtoimenaan. Kun tähän vieläpä lisätään puheet siitä, että vanhan jputaisi vieläpä romukoppaan tai lopettavaksi, tai ei ainakaan hoidettaisi, ja muutenkin koko hoitokenttä on täysin seinähullujen sijoittajien temmellyskenttänä, ja näin ollen monikaan köyhäksi jäävä ihminen ei edes saa hoitoa, niin miksi hitossa ottaisi riskin, että tarjoaisi moisen elämän jälkeläiselleen.

Ja tästä on taas turhaa vedellä liian kovia johtopäätöksiä mihinkään suuntaan, mutta kiinnostaisi kovin kuulla, että kuinka monella on pokkaa väittää tämän olevan vain ihmiskunnan parhaaksi, ja että itsekkyydellä ei ole mitään tekemsitä sen kanssa, että ensinnäkin tekee itse tänne lapsia, saati että vielä kehtaa odottaa muidenkin niin tekevän.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikenlaisille keskusteluille tuntuu olevan tyypillistä, että joku yksityiskohta kiinnostaa, niin että siihen jäädään pyörimään. Itse mietin, että pääasia olisi ymmärtää, että ilman lapsia meillä ei ole mitään. Oma elämämme on ohikiitävä ja jos ylisukupolvista jatkuvuutta ei ole, niin ei ole mitään muutakaan.

Yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta lapsi on arvoltaan tärkein ja oikeastaan ainoa todella merkittävä investointi. Jos yhteiskunnalla ei ole lapsia, niin sillä ei ole mitään (tulevaisuutta). Ainahan on ollut niin, että osa ihmisistä ei tee lapsia. Vaikkapa rengit ja piiat saattoivat jäädä lapsettomiksi. Nykyäänkin lapsia tekeviä on todennäköisesti riittävästi, ongelmana on vain, että heitä tehdään liian vähän.

Puolueiden tulisi yksissä tuumin alkaa ajamaan suuria veronkevennyksiä kolmannen lapsen tekeville (ja edelleen neljännen jne). Lisäksi voisi vaikkapa tuplata vuosiloma päivät tms. Nämä nyt vain esimerkkeinä. Tärkeintä olisi osoittaa lapsien korkea merkitys yhteiskunnalle.
Hyvä puheenvuoro jatkuvuuden kannalta kyllä, mutta tätä vasten tulee kyllä sitten mieleen, että melko paska hallitus meillä sitten tällaisen tulevaisuuden vision puolesta. Lapsiköyhyys ja koulutuksen heikennykset , sekä kasvavat elämisen kustannukset asumisineen ja jatkuvia hevosenleikkejä harrastavavine sähköyhtiöineen, ei ole oikein toimiva yhtälö tuolle, joten lapsienteko tosiaankin kannattanee jättää jatkossa vain niiden varaan joilla on rahaa moista harrastaa. Siinä taas huono puoli on se, että yleensä nämä eivät haluaisi oman lapsensa sitten joutuvan siivoamaan toisten vessoja, mutta kun ei muitakaan ole, niin pakkohan se sitten on.

Elämä siis on valintoja, ja joidenkin mielestä kuitenkin on ok pitää huolta siitä, että lisääntyvässä määrin moni perhe ja erityisesti ne lapset joutuvat kärsimään hyvin pitkään, ja mahdollisesti jopa elämän mittaisesta, köyhyydestä.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ihan kuriositeettina tiedustelisin, että miksi ja kenelle se syntyvyyden lisäys on niin tarpeellista? Ja onko kysessä todella pyyteetön toive ihmiskunnan jatkumisesta, sillä se jotenkin toimii täällä niin parhaiten, että kannattaahaan sitä vaalia, vai onko motiivit sittenkin pääosin itsekkäitä, kuten pääosin kaikki ihmisen toiminta täällä pallolla, ja sitä jopa täälläkin korostetaan hyvin merkityksellisenä ihmislajin piirteenä, joka pääosin tuottaa vain auvoa ja nirvanaa koko ihmiskunnalle?
Riippuu siitä kuinka radikaalisti erilaisessa maailmassa haluaa tulevaisuuden ihmisten elävän. Nykyinen maailma pyörii aika pitkälti sen varassa että on ihmisiä tekemässä töitä ja lapsia hankitaan. Kun tämä on muuttumassa niin samalla pitäisi muuttaa yhteiskuntaa suuresti ja hyväksyä se että kaikki eivät saa niitä asioita mitä haluavat. Esimerkiksi pienet paikkakunnat katoavat kun ei ole enää lapsia jotka sinne kotiutuisivat ja jäisivät asumaan tyhjälle kylälle. Tämä tapahtuu kaikkialla maailmassa pikkuhiljaa kun kehitys kehittyy. Tuleeko sitten "romahdus" jonka jälkeen ehkä lapsimäärät lähtevät kasvuun? Emme voi tietää.
 
No nähdäkseni sillä jolla ei paljoakaan ole, tämä ei juurikaan merkitse, mutta ne joilla on jo jotakin mikä pitäisi turvata, tämä on välttämätöntä, mutta toisaalta ei mahdollista enää lisärahan tekemistä, joten tässäkin mielessä elämä on valintoja.
Tämähän itseasiassa tarjoaisi sille eniten ääntä niistä "mun rahoja käyttävistä loisista" pitäville ihmisille mitä parhaiten sillä jatkossa koko maailma keskittyisi heidän oman pienen piirinsä ja napansa ympärille, joten nähdäkseni ihan win win siinä mielessä.
Se tietenkin olisi tosiaankin huono, että ei olisi ketään joka palvelisi ja tuottaisi lisää, joten pitäisi sitten vaan tehdä kaikki itse, joten sekin lienee sitten elämän valintoja.
Hyvää olisi se, että ei olisi niitä "kateellisia" ja ahneiksi käyviä duunraeitakaan jaloissa pyörimässä, huonoa taas se, että rahasta ei enää muuta iloa olisi, kuin että siinä voi kylpeä, jos se ei sitten ole siis vain bitteinä jossakin, jolloin edes kylpemisen iloakaan ei enää saa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan kuriositeettina tiedustelisin, että miksi ja kenelle se syntyvyyden lisäys on niin tarpeellista? Ja onko kysessä todella pyyteetön toive ihmiskunnan jatkumisesta, sillä se jotenkin toimii täällä niin parhaiten, että kannattaahaan sitä vaalia, vai onko motiivit sittenkin pääosin itsekkäitä, kuten pääosin kaikki ihmisen toiminta täällä pallolla, ja sitä jopa täälläkin korostetaan hyvin merkityksellisenä ihmislajin piirteenä, joka pääosin tuottaa vain auvoa ja nirvanaa koko ihmiskunnalle?

Ollaanko täällä tällä hetkellä ihan parasta mitä ihmuskunnalla on tosiaankin tarjota toisilleen ja tälle pallolle, vai olisiko sittenkin järkevämpi suunta, jossa nyt vaan jatketaan enstisätkin itsekkäämmin, mutta ilman turhia tavoitteita syntyvyydestä tai edes pallomme minkäänmuotoisista pelastusyrityksistä, joiden tärkeyttä en niinikään oikein ymmärrä, kun ja jos katsellaan sen ihmisen kyvyttömyyttä edes siitä historiastaan oppimiseen siten, että ei alati toisteta samoja virheitä.

Itse ainakin olen juuri nyt iloinen kaikkien niiden puolesta, jotka ymmärtävät olla lisääntymättä, ja erityisesti jos ei jo valmiiksi ole sellainen turva omille jälkeläisilleen, että oikeastansa eivät joudu edes harkitsemaan vaikkapa vain sen työpaikan etsimistä, saati sen tekemistä, ja varsinkaan kenenkään toisen hyväksi vieläpä. Kun vielä huomioidaan sekin,e ttä voivat joutua osalliseksi sotatoimiinkin henkensä uhalla, niin vielä vähemmän tänne kannattaa tulla tai lisää väkeä moiseen toimintaan omilla toimillaan toimittaa.

Vähemmän itsekästä siis on nimenomaan olla tekemättä lisää porukkaa nähdyn kaltaiseen maailmaan, jossa itsekkyys, ahneus ja hulluus rehottaa valtoimenaan. Kun tähän vieläpä lisätään puheet siitä, että vanhan jputaisi vieläpä romukoppaan tai lopettavaksi, tai ei ainakaan hoidettaisi, ja muutenkin koko hoitokenttä on täysin seinähullujen sijoittajien temmellyskenttänä, ja näin ollen monikaan köyhäksi jäävä ihminen ei edes saa hoitoa, niin miksi hitossa ottaisi riskin, että tarjoaisi moisen elämän jälkeläiselleen.

Ja tästä on taas turhaa vedellä liian kovia johtopäätöksiä mihinkään suuntaan, mutta kiinnostaisi kovin kuulla, että kuinka monella on pokkaa väittää tämän olevan vain ihmiskunnan parhaaksi, ja että itsekkyydellä ei ole mitään tekemsitä sen kanssa, että ensinnäkin tekee itse tänne lapsia, saati että vielä kehtaa odottaa muidenkin niin tekevän.

Tämä lasten hankkiminen ja varsinkin se syntyvyyden lisääminen ovatkin olleet aina Suomessa sellaisia asioita, jotka varsinkin jotkut tuntuvat ottavan niin äärimmäisen vakavasti ja joillekkin kun tuntuu taas olevan niin erityisen tärkeää juurikin se, että niitä lapsia hankkivat täällä nimenomaan se suomalainen pariskunta Mikko ja Minna, eikä vaikka samaa sukupuolta oleva pariskunta Mikko ja Pekka tai Minna ja Laura, vaikka silti ihan samalla tavalla se lapsi/lapset syntyvät tähän maahan tätä yhteiskuntaa ylläpitämään.

Maapallon ja luonnon kannalta kun se olisi vain pelkästään hyvä asia, että se väestömäärä pienenisi tällä maapallolla ja huomattavasti, kun niitä luonnonvaroja käytetään jo tällä hetkellä enemmän kun liikaa, joten sitä suuremmalla syyllä se väestönkasvu saisi siis pudota ja syntyvyys laskea nykyisestä.

Kuten tässäkin keskustelussa on todettu moneen kertaan myös se asia, miten sitä työvoimaa voidaan kyllä tuolta ulkomailta tänne tarvittaessa, mutta sekään ei vaan tunnu näille syntyvyyden nostamisesta puhujille riittävän, kun monille tuntuu olevan tärkeintä tässä usein vaan juurikin se, että ne tänne syntyvät lapset ovat niitä syntyperäisiä suomalaisia ja normiydinperheistä tulevia.

Mielestäni sitä adoptiota ulkomailta voitaisiin myös helpottaa, koska se olisi aivan valtavan hieno juttu just siinä mielessä, että näin ollen ei tarvitsisi enää lisätä sitä väestönkasvua maailmassa, kun tuotaisiin tänne niitä jo syntyneitä lapsia sieltä ulkomaiden köyhistä ja kurjista oloista.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Täällä me nauramme ja itkemme vaikkapa sille, että YKn mukaan olemme maailman onnellisin maa. Uutisen ottaa joko vitsinä tai vittuiluna. Tosiasiassa Suomi on aidosti kenties vähiten epäonnistunut kansakunta. Sen huomaa omakohtaisesti, jos on joutunut muualla asumaan.

Lisäksi kannattaa uutisten vastapainoksi lukea vaikkapa Rutger Bergmanin Hyvän historia. Ja havaitsee ihan tilastoista, että melkeinpä kaikki asiat ovat paranevalla käyrällä. Tätä ei edes Venäjän ja Hamasin aggressio estä, eikä ilmaston lämpenemisen hallinta ole kuin oppikappale matkan varrella.

Itse näkisin, että ihmisellä on hyvin pian aito kyky lähteä planeetaltamme eteenpäin. Kyse ei ole vain ihmiskunnasta, vaan todistettavasti ainoasta elämästä maailmankaikkeudessa (ellemme muuta elämää joskus kohtaa). Se on aika hieno mahdollisuus, joka sisältää vastuun ymmärtää, että kannamme miljardeja vuosia sitten syntynyttä elämää tähtiin, emme vain jotakin ihmisryhmää, eikä edes ainoastaan ihmiskuntaa.

Mitä tällä maalailulla on tekemistä Suomen syntyvyyden kanssa? Pidemmällä tähtäimellä pitäisin tärkeänä, että suomalainen tasa-arvoinen sekä rehellisyyttä ja ahkeruutta arvostava elämäntapa eri nyansseineen säilyisi. Vaikka meillä on paljon parannettavaa, niin vähemmän kuin jollakin muilla.

Mutta jos laittaa vain jalat maahan unohtaen edellä mainitun tulevaisuuden, niin yhteiskunnan kannalta tärkeintä on taata yhteiskunnan jatkuvuus. Siihen tarvitaan monia asioita, mutta millään ei ole väliä, jo meillä ei ole lapsia. Ilman lapsia meillä ei ole tulevaisuutta, ilman lapsia meillä ei ole mitään.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä lasten hankkiminen ja varsinkin se syntyvyyden lisääminen ovatkin olleet aina Suomessa sellaisia asioita, jotka varsinkin jotkut tuntuvat ottavan niin äärimmäisen vakavasti ja joillekkin kun tuntuu taas olevan niin erityisen tärkeää juurikin se, että niitä lapsia hankkivat täällä nimenomaan se suomalainen pariskunta Mikko ja Minna, eikä vaikka samaa sukupuolta oleva pariskunta Mikko ja Pekka tai Minna ja Laura, vaikka silti ihan samalla tavalla se lapsi/lapset syntyvät tähän maahan tätä yhteiskuntaa ylläpitämään.

Maapallon ja luonnon kannalta kun se olisi vain pelkästään hyvä asia, että se väestömäärä pienenisi tällä maapallolla ja huomattavasti, kun niitä luonnonvaroja käytetään jo tällä hetkellä enemmän kun liikaa, joten sitä suuremmalla syyllä se väestönkasvu saisi siis pudota ja syntyvyys laskea nykyisestä.

Kuten tässäkin keskustelussa on todettu moneen kertaan myös se asia, miten sitä työvoimaa voidaan kyllä tuolta ulkomailta tänne tarvittaessa, mutta sekään ei vaan tunnu näille syntyvyyden nostamisesta puhujille riittävän, kun monille tuntuu olevan tärkeintä tässä usein vaan juurikin se, että ne tänne syntyvät lapset ovat niitä syntyperäisiä suomalaisia ja normiydinperheistä tulevia.

Mielestäni sitä adoptiota ulkomailta voitaisiin myös helpottaa, koska se olisi aivan valtavan hieno juttu just siinä mielessä, että näin ollen ei tarvitsisi enää lisätä sitä väestönkasvua maailmassa, kun tuotaisiin tänne niitä jo syntyneitä lapsia sieltä ulkomaiden köyhistä ja kurjista oloista.
Jep, ja todennäköisesti ne myös kototuisivat paremmin. Tietenkin valitettavasti tässäkin on vain se sellainen puoli, että sitten lapsia shoppailtaisiin, ja monet, joilla rakkautta kyllä riittäisi, eivät taas saisi edes tilaisuutta, eillä ei välttämättä talous kestä, sillä tukeakaan on jatkossa varmaankin turhaa odottaa, tai olisi vähintäänkin kornia, jos kotomaan lasten keskuudessa köyhyys lisääntyisi, mutta muualta tänne adoptoiduille löytyisi heti rahat vaikka mihin. Voi olla, että ei ihan kaikki ostaisi ajatusta.

Siksi en ymmärrä ollenkaan että joku edes voi puolustaa maailmalla kaptilalisminkin vuoksi ylläpidettävää, jos ei absoluuttista niin ainakin suhteellista köyhyyttä, ja vieläpä intoilee, että mitenkä hyvin sen ansiosta tienaakaan, kun voi teettää lapsilla orjatyönä kaikenlaista kivaa, ja sitten vieläpä sitä vähemmän kivaa, jossa jo muutenkin hyväksikäytetään.

Toki, jotta ei kukaan väärin ymmärrä, niin ei se ole vain kapitalismin nimissä tapahtuvaa, mutta ahneuden kuitenkin, joten siitä ei oikein yli päästä vaikka miten selittelisi.

Mutta hienoa ehdottomasti, jos edes joku lapsi pääsee tältä säätymään, mutta olisi jälleen osoitus siitä, että usein se onni ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen on lopulta hyvin paljon elämää määrittävä asia, vaikka osa luuleekin sen johtuvan vain omasta erinomaisuudestaan, ja kuvittelee ettei muita yhtää erinomaisia joukosta löytyisi kun oikein etsittäisiin.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä lainaamasi henkilö puhuu että syntyvyys on yli yksi per henkilö, mitä se ei tietenkään ole. Syntyvyys on 1,26 per nainen, sillä miehet eivät voi synnyttää, vaikka tälläisiäkin väitteitä nykyään näkee joskus. Noin puolet ihmisistä on kuitenkin miehiä, joten sen syntyvyyden tosiaan pitäisi olla yli 2 per nainen, jotta jatkuvuus olisi turvattu. Kyllähän se miesväestökin pitäisi korvata jotenkin?

Etelä-Korea on mielenkiintoinen ja varoittava esimerkki tästä, sillä se ”johtaa” tätä kehitystä. Siellä tästä puhutaankin jo sinä mitä se on: kansallisena hätätilana ja eksistentiaalisena uhkana maan olemassaololle. Maan väestön ennustetaankin puolittuvan tämän vuosisadan aikana. Valitettavasti Suomi seuraa perässä: Suomen syntyvyys on nyt sama, mitä Etelä-Koreassa oli vuonna 2015.

Suomen väestömäärä voisi tai jopa saisi pudota ihan hyvin vaikka sinne kolmeen tai neljään miljoonaan, koska ei sitä missään ole sanottu, että sen väkiluvun pitää välttämättä koko ajan vain kasvaa ja kasvaa korkeammaksi. Aikoinaan silloin sotavuosina sitä väestöä oli täällä n. 3 miljoonaa ja 70-luvulla 4 miljoonaa ja silloinkin tultiin ihan hyvin täällä toimeen.

Lisäksi tuolloin niitä töitä ja vakituisia työpaikkoja oli myös paljon enemmän ja paremmin tarjolla, kun ei ollut näitä nykyaikaisia tekoälyjä, digitalisaatioita, tietokoneita ym. koneita viemässä niitä ihmisten työpaikkoja ja sitä työttömyyttä kansalle aiheuttamassa.

Joten en vaan tajua sitä, että miksi ihmeessä sitä väestömäärää pitäisi niin pakkomielteisesti saada Suomessa nostettua, kun jo tälläkin hetkellä sitä työttömyyttä on ihan tarpeeksi ja on vaikea saada ihmisiä työllistettyä. Sitten kun tulevaisuudessa niitä työpaikkoja tulee varmasti vain entistäkin enemmän vähenemään ja osa ammateista myös katoamaan sen digitalisaation vaikutusten myötä.
 
Kai se voisi pudotakin ihan rauhassa, mutta tässä vain on semmoinen ongelma että se vaatii erittäin isoja yhteiskunnallisia muutoksia. Esimerkiksi koko eläkejärjestelmän muuttamista ja sitä että tänne sitten alkaa oikeasti tulemaan niitä ihmisiä tekemään töitä meidän puolesta. Jatkuvasti pienenevät ikäluokat ja pidempään elävät vanhukset on vähän huono kombinaatio kun sitten niitä vanhuksia pitäisi kaiketi hoitaakin eikä kaikkia suomalaisia voi siihen hommaan pakottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös