Ylen jääkiekkokierros

  • 254 011
  • 706

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä voimme enää toivoa?

Sitä vakiosoittajaa joka alkaa Järvelän kanssa inttämään "poikittaisella mailalla lyömisestä" ja "mailalla kampittamisesta" ja joka hieman ennen puhelunsa katkaisemista haukkuu vielä Järvelää ja liigan tuomareita idiooteiksi.

Kahdesti jollei kolmesti tuo kyseinen soittaja on jo näihin "kysykää jääkiekon SM-liigasta"/"kysykää jääkiekon MM-kisoista"-lähetyksiin soittanut. Muistaakseni ei enää viime syksynä eikä keväänä soittanut, mutta jospa nyt taas pääsisi ääneen.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Nyt haluaisin vastauksen seuraavaan kysymykseen:

Miksi Yleisradio lähettää merisään toistuvasti tiettyinä aikona, eikä sitä syrjäytä edes niin tärkeä asia kuin SM-liigakierros?
Näin kertoo Wikipedia "Merisää on viranomaistiedote ja osa YLEn julkisen palvelun tehtävää. Merisää on luettu vuodesta 1926 lähtien."

Eiköhän ohjelma ole jo ammattilaisillekin tärkeää millaiseen keliin pitää lähteä ja millä kalustolla ja tullee tämän takia sekuntilleen samaan aikaan. Joskus tosin tulee pelkät varoitukset kesken jonkun lähetyksen ja paikkakuntakohtaiset tiedot tauolla.
Uutiset usein sivutetaankin, mutta ei merisäätä. Nykyään tietysti voisi olla muitakin viestimiä löytää sama tieto.
 
lihaani

Jäsen
Nyt haluaisin vastauksen seuraavaan kysymykseen:

Miksi Yleisradio lähettää merisään toistuvasti tiettyinä aikona, eikä sitä syrjäytä edes niin tärkeä asia kuin SM-liigakierros?

Jostain kuulin, että Merisää on Ylen toimilupaan kuuluva laissa määrätty viranomaisvelvollisuus. Samoin kuin kriisitiedottaminen.

Ja aina Merisää kiekkokierroksen ohessa on pienempi paha kuin tämä Urpo TV, josta näillä näkymin ei kaapeliverkossa ei näy ja kuulu pihaustakaan.

edit: karhu ehti ensin!
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin kertoo Wikipedia "Merisää on viranomaistiedote ja osa YLEn julkisen palvelun tehtävää. Merisää on luettu vuodesta 1926 lähtien."

Eiköhän ohjelma ole jo ammattilaisillekin tärkeää millaiseen keliin pitää lähteä ja millä kalustolla ja tullee tämän takia sekuntilleen samaan aikaan. Joskus tosin tulee pelkät varoitukset kesken jonkun lähetyksen ja paikkakuntakohtaiset tiedot tauolla.
Uutiset usein sivutetaankin, mutta ei merisäätä. Nykyään tietysti voisi olla muitakin viestimiä löytää sama tieto.

Niin, merellä vesi voi olla joskus kuopalla ja siellä liikkujille tämä on tärkeä tieto. Mutta suhtauminen tähän kertoo paljon nyky-yhteiskunnasta, viiden minuutin katkos jääkiekkoselotukseen on katastrofi.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä siellä Kuopiossa näitä pelejä Radio Suomeen selostaa? Tänään rupesin kuuntelemaan Lukon pelin päätyttyä Kiekkokierrosta Radio Suomesta, ja ainakin kaksi kertaa sen viiden minuutin aikana kun kanavalla olin "tamppooni" kiersi kaukaloa.

Studioisäntäkin hieman naureskeli tuolle, se itse puheli sentään "sampoonista". Zamboni sen vekottimen nimi kai on, jos ei jääkone kelpaa.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kuopiossa nyt on asiallinen selostaja huolimatta tuosta tamppooni-jutusta jonka itsekin bongasin.

Mutta kuka on tämä tänään (siis lauantaina) HIFK:n matsia selostanut nieleskelijä? Vituttaa kuin pientä eläintä (olen iso eläin) se, että about 2/3 jokaista sanaa ennen pitää nielaista ja katkoa lauseita "gmmkiekko pelattiin mmmhifk:n toimesta mmgmmsitten hyökkäys. alueelle..." jne..selostaa joskus myös ainakin Bluesin matseja. Siis Radio Suomessa.
 
vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts

Petri Viljanen.
 
Silkkiuikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lentävä Kalakukko
Kuopiossa nyt on asiallinen selostaja huolimatta tuosta tamppooni-jutusta jonka itsekin bongasin.

Mutta kuka on tämä tänään (siis lauantaina) HIFK:n matsia selostanut nieleskelijä? Vituttaa kuin pientä eläintä (olen iso eläin) se, että about 2/3 jokaista sanaa ennen pitää nielaista ja katkoa lauseita "gmmkiekko pelattiin mmmhifk:n toimesta mmgmmsitten hyökkäys. alueelle..." jne..selostaa joskus myös ainakin Bluesin matseja. Siis Radio Suomessa.

Komppaan. Usein olen vaimolle sanonut, että kuuntele nyt tuota mumisijaa. JJjaaa kiekko tulee mmmmjokeripäätyyn ja mmmmsieltä sen ottaa..." RAsittavan kuuloista.

Kuopiossa Kari Salmela on kyllä mielestäni kierroksen parhaita äijiä huolimatta siitä, että usein toistelee itseään:"Ja metelistä kuulette..." jne. Lappeenrannassa on mies, joka puhuu, kuin pikkulapsi. kiekko tulee tapparaLAISpäätyyn josta sen nappaa saipaLAISpelaaja, joka menettää sen jokeriLAISmiehelle. Eihän noin voi puhua suorassa radiolähetyksessä.
 
Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
Mikä siellä Kuopiossa näitä pelejä Radio Suomeen selostaa? Tänään rupesin kuuntelemaan Lukon pelin päätyttyä Kiekkokierrosta Radio Suomesta, ja ainakin kaksi kertaa sen viiden minuutin aikana kun kanavalla olin "tamppooni" kiersi kaukaloa.

Studioisäntäkin hieman naureskeli tuolle, se itse puheli sentään "sampoonista". Zamboni sen vekottimen nimi kai on, jos ei jääkone kelpaa.

Jo mainittu Kari Salmela sekoilee normaalia keskiverto merisää-selostajaa enemmän, monet kerran on myötähäpeää aiheuttanut.
 
Iiro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liperin Taimi
Kun nyt kerran arvostelulinjalle lähdettiin, niin JYPin otteluita selostavalta Jussi Lindroosilta haluan kysyä, että miksi ihmeessä etunimi on merkittävämpi kuin sukunimi?

"KALLE Koskinen antoi hyvän pystyavauksen ja vapautti TUOMAS Vänttisen läpiajoon, mutta DEIVID Letsho venyi paraatipelastukseen..."

Tämähän on välisuomalaisen suullisen ilmaisun murrekohtainen piirre, joka korostuu savolaisen kieliperheen edustajalla entistä vahvempana. Vähän niinkuin pistepörssi-sanan lausuminen porilaisittain. Suomen kielessä keskellä oleva p-kirjain kahdentuu ääneen lausuttaessa, mutta Porissa (ja Raumallakin) se pysyy yhtenä. Sama toteutuu myös esim. kiekkoselostuksissa harvemmin kuullun "hernekkeiton" kohdalla.

Yleiskielen lukuharjoituksia, Jussi! Kyllä se siitä.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Vähän niinkuin pistepörssi-sanan lausuminen porilaisittain. Suomen kielessä keskellä oleva p-kirjain kahdentuu ääneen lausuttaessa, mutta Porissa (ja Raumallakin) se pysyy yhtenä. Sama toteutuu myös esim. kiekkoselostuksissa harvemmin kuullun "hernekkeiton" kohdalla.
Rajua OT:tä, mutta Rauman giäl ja Porin murre kuuluvat eri murreryhmiin ja tuo kahdentumisen puuttuminen on nimenomaan Porin murteen erityispiirre. Muutenkin kannattaa olla todella varovainen murrevertailussa varsinkin noiden kaupunkien kohdalla.
 
Iiro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liperin Taimi
Rajua OT:tä, mutta Rauman giäl ja Porin murre kuuluvat eri murreryhmiin ja tuo kahdentumisen puuttuminen on nimenomaan Porin murteen erityispiirre. Muutenkin kannattaa olla todella varovainen murrevertailussa varsinkin noiden kaupunkien kohdalla.

Pieni varovaisuuteni näkyi sulkujen käyttämisellä ja myös sillä, että muistilähteenäni oli jääkiekkojournalistinakin mainetta niittänyt ex-raumalainen Laura Ruohola, jonka muistan käyttäneen usein pistepörssi-sanaa juuri ilman kahdentumista, mikä ärsytti kovin. Joten panen tämän nyt Lauran piikkiin ja pesen käteni koko jutusta.
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Suomen kielessä keskellä oleva p-kirjain kahdentuu ääneen lausuttaessa, mutta Porissa (ja Raumallakin) se pysyy yhtenä. Sama toteutuu myös esim. kiekkoselostuksissa harvemmin kuullun "hernekkeiton" kohdalla.
Aina sitä vaan oppii jotain uutta. Mä koskaan oo ees kuullu mistään kahdentumisista. Meikä oli ihan varma että kaikki ihmiset sanovat nuo sanat yhdellä peellä tai koolla.

Aiheeseen - olen mennyt ja hylännyt Radio Suomen kiekkokierroksen täysin ja siirtynyt vallan kuuntelemaan Radio Ramonaa netistä. No autossa jos olen niin silloin paan valtakunnallisen päälle kierroksen ajaksi.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Oulussa ei ollutkaan tänään vanha tuttuni, ammattimainen P. Pietilä äänessä, vaan tilalla oli joku nuori jannu. Onko ollut kauankin/useinkin jo? Hieman jännitti ja oli pihalla - se suotakoon, sillä kaikkien on aloitettava joskus ja jostain. On kuitenkin anteeksiantamatonta, että joukkueurheilua ammatikseen selostava ei 'kele tiedä kotijoukkueen, selostuskaupunkinsa uuden vahvistuksen nimeä, vaan sanoo "maalintekijänä oli KASPAR LUKAS". Tankataan niitä tilastoja ja nimiä!

Sata punnerrusta ja kymmenen Hockey Handbookia lukuun nyt ~AUF MARSCH!!!

EDIT: Lahden jannu taas arveli että olikohan Siim Liivikille eka liigamaali.
 
Viimeksi muokattu:

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tampereen ottelusta taasen ei selostettu eilen muuta kuin Ojasen tekemiset. Hyvin kyllä pysyi perillä siitä milloin oli kentällä, milloin luisteli vaihtoon ja missä päin vaihtopenkkiä istui. Ottelun tilannetta piti seurata muualta.
 
Ja Lappeenrannassa tuo sama sössöttäjä taas ihmetteli kun jyppiläiset ja saipalaiset luistelivat kentällä. Mies myös sanoi saipan yv tilanteessa jyppiläisten lyövän pitkän kiekon jota ei kuitenkaan tässä tilanteessa vihelletä... Yleisesti ottaen omat inhokin ovat tuo Lappeenrannan sössöttäjä sekä Tampereella selostava akka joka tuntuu olevan melko kujalla...
 
CuChulainn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, FC Honka, Flyers, DFB-Elf
Tampereen ottelusta taasen ei selostettu eilen muuta kuin Ojasen tekemiset. Hyvin kyllä pysyi perillä siitä milloin oli kentällä, milloin luisteli vaihtoon ja missä päin vaihtopenkkiä istui. Ottelun tilannetta piti seurata muualta.

Komppia tälle. Oli muuten käsittämättömän rasittava eukko, joka selosti todellakin vain Ojasen ja Ojasen perheen edesottamuksia ottelusta. Kolmannen erän alku - täytyykö muuta sanoa, mitä helvettiä voidaan päästää ko. henkilö ääneen. "Janne Ojanen menee istumaan kotijoukkueen vaihtopenkille ja ottaa paikkansa penkin vasemmasta päädystä Mutikaisen ja Keijosen vierestä."
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Siellä pyörii tällä hetkellä canalplussalla tätä liigakierrosta muistuttava lähetys elävänä kuvana.... joskus sm-liigastakin?
 
Eilen oli taas niin huikea alku kierroksella että oli pakko lopettaa kuuntelu merisäähän. Turun selostaja jaksoi mainita n.4-5 kertaa ensimmäisen erän aikana "Tuuruuun iiison jääään" ja sen vaikutuksen peliin.

Tähän kun lisätään vielä Lahden selostajan joka kerta mainitsema kanadan-ranskalainen maalivahti niin ärsykkeitä riitti. Lahden selostaja unohti muuten kerran mainita että kyseessä oli kanadan-ranskalainen maalivahti, mutta nielasi kesken lauseen ja lisäsi tuon ranskalaisen siihen...
 
suomi-poika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämä Turun selostaja on kyllä huumorimiehiä. '' Pieeneellää rahalla koottu TPS:n joukkue pyörittää täysin peliä isolla budjetilla koottuua Kärppien joukkuetta vastaan! '', ja ''turkuhallin iso jää'' on toinen vakio. Ei siinä, kyllä tämä selostaja on mielestäni kiekkokiekan paras selostaja, vaikka en mikään TPS-fani olekaan. Nyppii semmmoset selostajat, jotka ei nosta maalin tullessa äänentasoa yhtään, ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten jääkiekkomatseja pitäisi selostaa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jassoo. Taas on se aika vuodesta kun kansalaiset saavat soittaa radioon ja kertoa mielipiteensä torstaina alkavasta SM-liigasta. Radio Suomen Jääkiekkoilta tänään kello 18.06 alkaen, studiossa vieraina Arto Ilmari Järvelä, Jarmo Koskinen, Sakari Pietilä sekä Kalle Sahlstedt. Toimittajina Jussi Eskola ja Kimmo Porttila.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tämä on varmaankin kuunneltava ihan perinteiden vuoksi. Kunnon Radio Suomi fanille tämähän on melkein sama kuin joulukirkko tai juhannuskokko perus Reinoille. Aika monena vuotena olen lähetyksen kuunnelut ja jotekin on jäänyt sellainen kuva, että "show" on aina täysin samanlainen ja jopa soittajat samoja ;) Täytyykin oikein kuunnella soittaako lähetykseen jälleen kaveri, jolla on ilmeisesti jokin vamma tai puhuminen muutoin vaikeaa. Ihan asiallinen hemmo tuo on kaikin puolin, tunnistamista vaan helpottaa nimenomaan tuo hieman epäselvä puhe.

Taustalle vähän kopterin meteliä, kiekko jäähän ja selostajavirtuoosit vauhtiin !
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Legendaarinen Radio Suomen kiekkokierros. Tämä herättää suuria tunteita allekirjoittaneessa. Junnuna tuli lätkittyä pihalla parikin tuntia illassa palloa/kiekkoa faijan tekemään puumaaliin ja samalla ulkona pauhasi jostain kirpparilta ostettu pieni radio kiekkokierrosta julistaen. Tämä oli tapa silloin 80-90 -lukujen taitteessa, kun liigaa pelattiin vielä to, la ja su. Merisää toi kiekkolähetykseen piinaavan pitkän tauon, mutta samalla lisäsi jännitystä siitä, miten pelit olivat tuon tuikitärkeän tiedotteen aikana edenneet.

Sitten tähän päivään. Kyllähän tuota ennakkohöpinää on tänäänkin vähän kuunneltava. Koko lähetystä ei varmaan jaksa seurata, koska studiossa istuu Sakke. Mitä vittua se nyt tämänkin pilaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös