Yhdysvaltojen mielenosoitukset ja mellakat

  • 267 202
  • 2 009

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Shamaani tuotiin näköjään poliisin avusteella ja suojelussa paikalle, liekö sitten ”vain yksittäistapaus”.
Tän lauantaisen klipin mukaan siellä ois yli 12 Capitol Hillin poliisia tutkinnan alla. Tossa klipissä mainitaan myös että 13 vapaa-ajalla ollutta poliisia olisi epäiltynä. Nää luvut on siis parin päivän takaa, eli noi voi vielä kasvaa.

 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta asiaakin. Nythän on ilmeisesti päällä varoitus ja kova taustojen tarkistus kansalliskaartilaisista. Joukossa saattaisi olla joku uhkaamassa Bidenin henkeä.

Kävi mielessä että siinä äärimmäisen epätodennäköisessä tilanteessa että joku tästä jengistä pääsisi käsiksi Bideniin ja veisi tältä hengen ja Harris nousisi presidentiksi niin voisi kuvitella että tuolle äärioikeistolaisjengille tämä olisi vielä huonompi vaihtoehto. No toisaalta tuskin osaavat ihan niin pitkälle asioita ajatella, vaan ehkä kuvittelevat tuollaisen jonkinlaisen tapahtumaketjun kautta johtavan Dumpin uudelleennimitykseen.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmisten typeryys on välillä kyllä niin tajunnan räjäyttävää, etteivät sanat useinkaan pysty kuvailemaan vitutukseni määrää. Ensimmäinen juttu kiinteistövälittäjä Jennasta:
Jenna Ryan, joka matkusti yksityiskoneella tunkeutumaan Capitoliin ei tietenkään kadu mitään, mutta toivoo, että Trump hänet ja muut rauhanomaiset mielenosoittajat armahtaisi (toinen juttu):

... koska hän voi joutua vankilaan. Vaikka hän on vain rauhanomainen mielenosoittaja. Voitteko kuvitella?
Mutta rakkaus Trumpia kohtaan ei sammu, vaikka ei armahtaisikaan.

Itse toivon, että tällaiset jo kypsään aikuisikään päässeet hyväosaiset typerykset tuomitaan ehdottomaan vankeuteen. Koska teoilla on seuraukset.
 

ijuka

Jäsen
Tuollahan on maskipakko. Sentään koronamääräyksiä noudatetaan.

Mutta asiaakin. Nythän on ilmeisesti päällä varoitus ja kova taustojen tarkistus kansalliskaartilaisista. Joukossa saattaisi olla joku uhkaamassa Bidenin henkeä.
Bidenin henkeä tuskin uhkaa kukaan joka osaa ajatella vähän pidemmälle, sillä Kamala Harris on jo ihan Bernie Sanders-tason sosialisti eivätkä Republikaanit missään nimessä haluaisi häntä puikkoihin Bidenin sijaan.

Toki voi olla että nämä henkilöt jotka myös selittävät sitä miten paavi on vangittu, italia valloitettu ja miten kymmeniätuhansia ihmisiä pidätetään ja maailmasta loppuu sähköt tällä viikolla sun mitä muuta näillä QAnoneilla tällä hetkellä on menossa, niin joku näistä valopäistä näin sitten tekisi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ihmisten typeryys on välillä kyllä niin tajunnan räjäyttävää, etteivät sanat useinkaan pysty kuvailemaan vitutukseni määrää. Ensimmäinen juttu kiinteistövälittäjä Jennasta
Onko tämä se sama säkenöivä älyn majakka, joka twatterissa vinkui kirjansa kustantajan nauraneen tuotoksensa ulos?
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Morgoth

Jäsen
Loistavaa se että ovat isänmaan asialla. Oranssi kun uskoo ennemmin venäläisiä kuin omia lähteitä kuten FBI ja CIA, niin miksi kannattajatkaan eivät uskoisi samalla lailla. Miten se sanonta menikää better dead than red.....

Käsittämätöntä isänmaallisuutta ja oman hyvinvoinnin kannalta on myös erittäin järkevää ruveta vehkeilemään Kiinan/Venäjän tiedustelupalvelun kanssa. Parhaimmillaan lopulta ottavat läppärit ilman maksua ja kenties ilmiantavat vielä paikallisille viranomaisille lopuksi.

Olihan tuossa jo aikaisemminkin uutisointia ja varsinkin nyt Trumpin hallinnossa saattaa olla todella paljon katkeria ihmisiä joilla on ollut pääsyä kaikenlaiseen tietoon joka Venäjää/Kiinaa kiinnostavat. Saattaa erilaisia Venäjän/Kiinan henkilötiedusteluoperaatiot pitää CIAta melko työllistettynä kotimaassa lähivuodet...
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käsittämätöntä isänmaallisuutta ja oman hyvinvoinnin kannalta on myös erittäin järkevää ruveta vehkeilemään Kiinan/Venäjän tiedustelupalvelun kanssa. Parhaimmillaan lopulta ottavat läppärit ilman maksua ja kenties ilmiantavat vielä paikallisille viranomaisille lopuksi.

Olihan tuossa jo aikaisemminkin uutisointia ja varsinkin nyt Trumpin hallinnossa saattaa olla todella paljon katkeria ihmisiä joilla on ollut pääsyä kaikenlaiseen tietoon joka Venäjää/Kiinaa kiinnostavat. Saattaa erilaisia Venäjän/Kiinan henkilötiedusteluoperaatiot pitää CIAta melko työllistettynä kotimaassa lähivuodet...

FSB on pyyteetön organisaatio joka varmasti palauttaa tavarat ja tiedostot takaisin niille joille se kuuluu. Eihän kukaan ikinä ole jäänyt mihinkään kiikkiin kun itäeurooppalaisten tiedustelulaitosten kanssa olivat tekemisissä kerran. Että olisi joku joskus muka joutunut pulaan KGB:n tai Stasin takia.

Melkoinen saalis FSB:lle jos saavat käsiinsä näitä läppäreitä. Tieto on kultaa varsinkin näin korkealta tasolta saadut tiedot. Laitteet vielä bonusta kaupan päälle.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suosikkijoukkue
Kärpät

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Self helpiä häneltä? Sallikaa mun nauraa. Ja naurankin. Onneksi hänellä on varmasti omat muistiinpanot tallessa, niin voi niistä nyt sitten hakea itselleen tukea ja apua näinä vaikeina hetkinä.
Ei tälläistä tarinaa voi edes keksiä. Levahti lounas väärään kurkkuun, kun avasin kyseisen twittertilin.

Dallas REAL ESTATE BROKER Who Flew a Private Jet to DC to March for Trump. #Patriots #HoldtheLine
En enää usko, että siellä oli pelkästään ihan perus kannattajajantteria massan mukana, kyllä koko porukka oli aivopestyjä hölmöjä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
On kyl sakeaa sakkia nämä edelleen huijaukseen uskovat. Eilisen A-talkin pätkissä ulvoi joku nainen, kuinka "vaalit oli selvästi vilpilliset, koska kaikkihan sen näkee" ja yhdet valtaajaurpot penkoo istuntosalissa papereita ja sadattelee,että "pakko täältä on löytyä jotain raskauttavaa niistä paskiaisista". Joo, siellä istuntosalin papereissa se savuava ase ihan varmasti olisi, jos nyt hetken hassutellaan, että vilppiä saattoi olla.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkäpä paskin vallankaappausyritys koskaan.

Jep, mutta aika pelottava myös. Jos olen aikajanan oikein ymmärtänyt, niin tuo lauma rynni kongressin kammiohin vain minuutteja sen jälkeen kun sieltä lainsäätäjät oli evakuoitu.

Toki vaikka hyökkäyksessä olisi tapettu puolet senaattoreista ja edustajista (karmea ajatus), niin todennäköisesti se olisi Trumpille itselleen ollut vain huonompi, koska tuskin silloin olisi saanut edes sitä ensimmäistä kauttaan istua loppuun. Saati päässyt toiselle. Joten erittäin typerää innostaa väkeä hyökkäämään kongressirakennukseen.

Mutta kaikki tuohan oli vain seurausta Trumpin pyrkimyksestä luoda vaalituloksen kyseenalaistava kansanliike, joka painostaisi republikaanipoliitikot ja konservatiiviset tuomarit kääntämään vaalituloksen hänen edukseen. Siinä yrityksessä oli myös naurettavia piirteitä, mutta toisaalta se saattoi aikaisemmassa vaiheessa olla aika lähellä onnistua. Lasken, että noin neljä ihmistä lopulta seisoi Trumpin toisen kauden tiellä.

Republikaani Von Langevelde Michiganista (antoi ratkaisevan äänen Michiganin vaalituloksen hyväksymisprosessissa)
Republikaani Doug Ducey, Arizonan kuvernööri, joka vahvisti Arizonan vaalituloksen huolimatta Trumpin painostuksesta.
Republikaanit Brian Kemp ja Brad Raffensperger, jotka vahvistivat Georgian vaalituloksen, huolimatta äärimmäisestä painostuksesta Trumpin taholta heitä kohtaan.

Jos noilla paikoilla olisi ollut selkärangaton Trump-fanaatikko vastuuntuntoisen republikaanipoliitikon sijaan, niin Michigan, Arizona ja Georgia olisivat hyvinkin saattaneet päättää, että vaalit oli vilpilliset ja me annamme valitsijamiehet Trumpille. Silloin Trumpilla olisi ollut valitsijamiehiä tarpeeksi presidenttiyteen. Demokraatit olisi toki vienyt tämän kiistan lakitupiin, mutta on mahdollista, että sieltä tulisi päätös että osavaltioiden päätös jää voimaan.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos ja jos. Yhdysvaltain valkankaappaus vaatii näin maallikon ajatteluna hieman enemmän, kuin muutaman kymmenen pöljän ryntäämisen Valkoiseen taloon.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos ja jos. Yhdysvaltain valkankaappaus vaatii näin maallikon ajatteluna hieman enemmän, kuin muutaman kymmenen pöljän ryntäämisen Valkoiseen taloon.

Varmasti vaatiikin, mutta kun ei sitä tutkimatta tiedä että oliko taustalla enemmän. Nuo terroristithan olivat pääosin juuri niitä hyödyllisiä idiootteja joita jokaisessa vallankumouksessa tarvitaan. Idioottien joukossa oli sitten ehkä kourallinen varsinaisia tekijöitä. Ja jos nämä tekijät olisivat päässeet tavoitteeseensa; joka oli mahdollisesti panttivankien ottaminen; niin silloin olisi ehkä alkanut tulla (tuli)tukea myös muualta ja vallankumouksen rattaat olisivat alkaneet pyörimään.

Nythän koko vallankumous; jos se nyt ylipäätään oli tavoitteena; jäi torsoksi ja homma näyttää maallikolle juuri pöljien riehumiselta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos 9/11 onnistui muutama terroristi tavoitteessaan, lentää maailman ehkäpä tarkimmin vartioituun kaupunkiin, niin näiden hörhöjen tunkeutuminen on aivan yhtä sama. Joidenkin lähteiden mukaan FBI sai tästä "vallankaapoauksesta" vihiä jo edellisenä päivänä. On tuon maan turvalkisuuspolitiikka niin helvetin järjettömällä tasolla.
 

Fordél

Jäsen
Jos ja jos. Yhdysvaltain valkankaappaus vaatii näin maallikon ajatteluna hieman enemmän, kuin muutaman kymmenen pöljän ryntäämisen Valkoiseen taloon.

Sillähän ei ole merkitystä. Jos tavoite oli vallankaappaus ja tavoitteen saavuttamiseksi tehtiin selkeitä toimenpiteitä niin silloin se oli vallankaappaus. On eri kysymys, että kuinka uskottava vallankaappaus tässä tapauksessa oli.

Vähän sama kun lähtisi vähättelemään jonkun kännisen suorittamaa murhan yritystä, että ei tosta ois noilla promilleilla ja tolla suunnitelmalla mitään tullu niin eihän tota voi murhan yritykseksi kutsua. Kyllä voi.

Voisi nyt kuvitella, että tää asia on sulle tässä viikon parin aikana selitetty ymmärrettävästi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös