Yhdysvaltojen mielenosoitukset ja mellakat

  • 266 629
  • 2 009

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ristiriitainen on kyllä tuo kansa. Ylimielisyys hakee vertaistaan, kun muistetaan historia. Englannista tulleet maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä päättivät, että Britti-imperiumi ei muuten enää meille sanelekaan mitään ehtoja, vaan me otetaan kohtalomme omiin käsiimme. Sen jälkeen he surmasivat ja häpäisivät laumoittain jo siellä alunperin asuneita ihmisiä, sekä toivat Afrikasta miljoonia orjia tekemään kaikki likaiset työt. Tätä historiallista taustaa vasten se vaatii kyllä aikamoista otsaa suhtautua tuolla asuviin tummaihoisiin ihmisiin, niin epäinhimillisesti, kuin siellä tehdään. Ja olla tajuamatta sitä, että heidän lähtökohtansa tähän elämään on pikkaisen erilaiset, kuin valkoisella väestöllä. Sääli on sairautta, mutta eihän tuolla haluta muuta, kuin että heitä kohdeltaisiin tasaveroisina ihmisiä, ja silloin mistään näistä rotuhommista ei tarvisi enää puhua.

Toisaalta taas jenkkejä ja nimenomaan heidän valkoista väestöään saa olla kiittäminen paljosta. Ilman sitä valtavaa taloudellista koneistoa, olisi esimerkiksi 2. maailmansodan lopputulos ollut kovasti toisenlainen ja täälläkin saatettaisiin virallisena kielenä puhua venäjää.

Moni tuolta mantereelta lähtenyt eri alan kehityssuunta on ulottunut positiivisella tavalla tänne meidän maahamme. Tätähän taidettiin juuri alunperin nimittää valkoisen miehen taakaksi, kun ei tämän kehitykseen luomiseen mistään muusta "rodusta" ollut, niin valkoisen miehen piti kaikki tehdä itse.

Kuten sanoin: ristiriitainen kansa.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itsekään en ole vakituisesti USA:ssa asunut, mutta työskennellyt amerikkalaisten kanssa kuten sinäkin. Itse asiassa paljon pitempäänkin kuin yli 10 vuotta. En minä ole oikea taho sanomaan, onko USA:n rasismi rakenteellista vai ei. Siitähän väitellään nytkin. Oma käsitys on kuitenkin se, että kyse on laajasta, ainakin osin rakenteellisesta ongelmasta, joka vaarantaa yhteiskunnan demokratian ja yksilötasolla oikeastaan kaiken terveydestä alkaen. Niin moni amerikkalainen ammattitaho on tarttunut samaan asiaan.

Mutta hyvää tekstiä sinulla!
Olen sata prosenttisesti samaa mieltä. Ja voi olla, että olen tässä väärässä, mutta itselläni on tunne, että ongelman ydin juurtaa syvälle politiikkaan ja niin erikoista kuin se onkin, niin demokraattiseen puolueeseen. En tiedä ääniprosentteja parhaillaan, mutta ennen Trumppia, demokraatit taisivat kuitata n. 90% tummaihoisten ja varmasti suurimman osan myös latinoäänistä, jonka avulla demokraatit pitävät itsensä tasoissa republikaanien kanssa. Sen isommaksi äänimäärä tuskin tulee, joten heillä ei ole muuta kuin menetettävää. Ja jos vähemmistöjen äänimäärä romahtaa, demokraatit romahtavat republikaanien kyydistä. Näin ollen se skeptikko sisälläni epäilee, että nykytilanne, jossa vähemmistöt ovat tukijärjestelmien talutusnuorassa ja näkevät demokraatit pelastajinaan, pitää äänimäärät demokraateille suotuisina. Ja vaikka tämä ajatelma leimaa tiettyä pahantahtoisuutta demokraattipuolueen suuntaan, en usko siihenkään. Uskon, että demokraatit ovat pohjimmiltaan republikaaneja hyväntahtoisempaa väkeä, mutta eivät halua riskeerata tasapainoa, joten yrittävät korjata tilannetta mielummin tukijärjestelmien kautta.

Omasta mielestäni se isoin ruohonjuuritasolla rasismiksi heijastuva ongelma juurtaa ennakkoluuloista, peloista, joita etenkin valkoisella kantaväestöllä on tummaihoisia kohtaan, ja tähän tulisi ensisijaisesti keskittyä. Ja pelot ovat siitä omituisia, ettei niitä käskemällä saa kuriin, vaan se tapahtuu sitä kautta, kun oppii tuntemaan toista paremmin, ja huomaa, ettei pelättävää ole. Tässä kohtaa tilastot ja niiden tulkinnat tekevät karhunpalveluksen. Tummaihoiset voivat päätellä tilastoista, että tummaihoinen saa kolme kertaa todennäköisemmin yhteiskunnalta (poliisilta, oikeuslaitokselta) epäreilua kohtelua, kun taas tilastojen mukaan, valkoihoinen voi olettaa tummaihoisen olevan kuusi kertaa todennäköisemmin rikollisuuteen taipuvainen, ja siksi pelottava. Molemmat ovat tilastotulkintojen luomia ennakkoluuloja, joissa ei ole otettu huomioon eri muuttujia ja olosuhteita, jotka vääristävät totuutta. Mutta itse siis näen, että tie tummaihoisen yhteisön nousuun, käy itsekunnioituksen ja vastuun kautta. Uhriutuminen ja syyn etsiminen muista ei siihen auta, vaan se, että ottaa vastuun itsestään ja todistaa ennakkoluulot vääriksi ja pelot turhiksi. Ja tiedän, että se tie on raskas ja täynnä rakenteellisia esteitä, ja molempien osapuolien olisi tässä tultava toisiaan vastaan (etenkin ne rakenteelliset esteet - varhaiskasvatuksen epäsuhta, tulisi olla se johon yhteiskunnan tulisi puuttua). Tämä on se syy, miksi en henkilökohtaisesti näe tätä Black Lives Matter-liikettä ratkaisuna, vaan ehkä pidemmän päälle takapakkina. Uhriutumiseen ja syyttelyyn nojaava politiikka on harvoin hedelmällistä, eikä se hälvennä niitä ennakkoluuloja.

En valitettavasti ehdi tänään keskustelemaan asiasta enempää - kiireinen päivä, mutta korostan vielä, että tämä on vain minun näkemykseni siitä, mikä olisi suunta kohti parempaa. Voin olla väärässä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sivusta sen verran, että asiaa on Suomessa tutkittu ja esimerkiksi professori Suvi Keskinen on tuonut esille Suomessa kolmenlaista rasismia, joista yksi on rakenteellinen rasismi. Se näkyy esimerkiksi syrjintänä työ- ja asuntomarkkinoilla. Muita rakenteellista rasismia Suomessa käsitelleitä on esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Shadia Rask.

Tutkittuna en muista, että joku tutkija olisi tuonut esille määritelmän, miksi Suomessa ei ole rakenteellista rasismia.

tagi @kananlento
Tiedän olen lukenut ko. naisen väittämät. Lisäksi asiasta löytyy jotain tutkimuksia, mutta väitteen esittäjällä on se velvollisuus näyttää ne väitteensä todeksi. Minä toivoin asiallista keskustelua tästä väitetystä rakenteellisesta rasismista (onko yksityisten työnantajien syrjintä rakenteellista rasismia jne.) ko. henkilö ei vain kyennyt niitä lähteitä tarjoamaan ja osallistumaan tälläiseen asialliseen keskusteluun, vaan vetosi meidän erilaisiin mielipiteisiimme, tietämättä minun mielipidettäni ja hänen tuttujensa kanssa käymiin keskusteluihin, mitä nyt lähtökohtaisesti ei voi pitää esimerkkinä rakenteellisesta rasismista, tai oikein mistään muustakaan.
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Viestistä on annettu rikepiste
Martin Looter King
 
Liitteet

  • image0.jpg
    image0.jpg
    638,8 KB · kertaa luettu: 374

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ristiriitainen on kyllä tuo kansa. Ylimielisyys hakee vertaistaan, kun muistetaan historia. Englannista tulleet maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä päättivät, että Britti-imperiumi ei muuten enää meille sanelekaan mitään ehtoja, vaan me otetaan kohtalomme omiin käsiimme. Sen jälkeen he surmasivat ja häpäisivät laumoittain jo siellä alunperin asuneita ihmisiä, sekä toivat Afrikasta miljoonia orjia tekemään kaikki likaiset työt. Tätä historiallista taustaa vasten se vaatii kyllä aikamoista otsaa suhtautua tuolla asuviin tummaihoisiin ihmisiin, niin epäinhimillisesti, kuin siellä tehdään. Ja olla tajuamatta sitä, että heidän lähtökohtansa tähän elämään on pikkaisen erilaiset, kuin valkoisella väestöllä. Sääli on sairautta, mutta eihän tuolla haluta muuta, kuin että heitä kohdeltaisiin tasaveroisina ihmisiä, ja silloin mistään näistä rotuhommista ei tarvisi enää puhua.

Toisaalta taas jenkkejä ja nimenomaan heidän valkoista väestöään saa olla kiittäminen paljosta. Ilman sitä valtavaa taloudellista koneistoa, olisi esimerkiksi 2. maailmansodan lopputulos ollut kovasti toisenlainen ja täälläkin saatettaisiin virallisena kielenä puhua venäjää.

Moni tuolta mantereelta lähtenyt eri alan kehityssuunta on ulottunut positiivisella tavalla tänne meidän maahamme. Tätähän taidettiin juuri alunperin nimittää valkoisen miehen taakaksi, kun ei tämän kehitykseen luomiseen mistään muusta "rodusta" ollut, niin valkoisen miehen piti kaikki tehdä itse.

Kuten sanoin: ristiriitainen kansa.
Hyvin kiteytetty. Olen aina mieltänyt Yhdysvallat niin, että sieltä löytyy aivan kaikkea. Todella paljon erittäin hyvää ja todella paljon myös erittäin huonoa. Aivan äärilaidasta äärilaitaan.

Eräs proffani sanoi Jenkkilässä asuttuaan niin, että kun jenkeissä on rikas, niin elämä on todella mahtavaa. Muilla on sitten vähän enemmän tekemistä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olen sata prosenttisesti samaa mieltä. Ja voi olla, että olen tässä väärässä, mutta itselläni on tunne, että ongelman ydin juurtaa syvälle politiikkaan ja niin erikoista kuin se onkin, niin demokraattiseen puolueeseen. En tiedä ääniprosentteja parhaillaan, mutta ennen Trumppia, demokraatit taisivat kuitata n. 90% tummaihoisten ja varmasti suurimman osan myös latinoäänistä, jonka avulla demokraatit pitävät itsensä tasoissa republikaanien kanssa. Sen isommaksi äänimäärä tuskin tulee, joten heillä ei ole muuta kuin menetettävää. Ja jos vähemmistöjen äänimäärä romahtaa, demokraatit romahtavat republikaanien kyydistä. Näin ollen se skeptikko sisälläni epäilee, että nykytilanne, jossa vähemmistöt ovat tukijärjestelmien talutusnuorassa ja näkevät demokraatit pelastajinaan, pitää äänimäärät demokraateille suotuisina. Ja vaikka tämä ajatelma leimaa tiettyä pahantahtoisuutta demokraattipuolueen suuntaan, en usko siihenkään. Uskon, että demokraatit ovat pohjimmiltaan republikaaneja hyväntahtoisempaa väkeä, mutta eivät halua riskeerata tasapainoa, joten yrittävät korjata tilannetta mielummin tukijärjestelmien kautta.

En osaa sanoa, missä määrin demokraatit pyrkivät säätelemään esimerkiksi mustien tilannetta siten, että he toimivat demokraattien äänestyskarjana. Mutta sen voin sanoa, että kovin toimivaa se ei ole. Kun USA:ssa on vain pari puoluetta (+ muita pieniä puolueita ja liikkeitä), tyytymätön musta demokraatti jättää vaalit väliin. Samahan se on Suomessakin. Jos vaikkapa Kepu kuristaa perinteistä tukijoukkoaan, äänestäjät menetetään.

Tiedän olen lukenut ko. naisen väittämät. Lisäksi asiasta löytyy jotain tutkimuksia, mutta väitteen esittäjällä on se velvollisuus näyttää ne väitteensä todeksi. Minä toivoin asiallista keskustelua tästä väitetystä rakenteellisesta rasismista (onko yksityisten työnantajien syrjintä rakenteellista rasismia jne.) ko. henkilö ei vain kyennyt niitä lähteitä tarjoamaan ja osallistumaan tälläiseen asialliseen keskusteluun, vaan vetosi meidän erilaisiin mielipiteisiimme, tietämättä minun mielipidettäni ja hänen tuttujensa kanssa käymiin keskusteluihin, mitä nyt lähtökohtaisesti ei voi pitää esimerkkinä rakenteellisesta rasismista, tai oikein mistään muustakaan.

En lähde keskinäistä keskusteluanne pohtimaan, mutta rakenteelliseksi rasismiksi voi tulkita sen, että Suomessa työnantajat ja vuokranantajat pudottavat automaattisesti esimerkiksi mustalaiset hakemuksista. Tätä taidettiin taas kerran selvitellä muutama viikko sitten Taloustutkimuksen toimesta. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että tässä kyse on enemmän varovaisuudesta ja työnantajan laillisesta oikeudesta valita työntekijänsä, kuin mistään muusta.

Mutta toisaalta olen aikanaan itsekin karsinut hakemuksesta välittömästi "ei ikinä" pinoon työnhakijoita syntyperän perusteella. Jos nyt perinpohjaisesti asiaa ajattelen, mitäpä muuta se on kuin rakenteellista rasisimia - vaikka sitä ei Suomessa haluta myöntää.
 
Niin minua nimen omaan kiinnostaisi tässä keskustelussa se, että miten se rakenne syntyy. Miten sen rakenteen voi murtaa kun laki jo nyt määrää, että tasavertaisuutta pitää noudattaa. Onko se silloin vika rakenteissa vai ihmisissä jotka toimii väärin? Onko se silloin rakenteellista rasismia? Juuri oli tapaus Lahdessa missä vuokranantaja vaati, että on työssä käyvä ihminen, onko se rakenteellista vai yhden ihmisen hölmöyttä? Rakenne kyllä tuli väliin ja tämä vuokranantaja sai sakot tms. Mikä rakenne se on jos yksityinen työnantaja toimii täysin omien valintojensa varassa? Jos kyseessä olisi kunnallinen tai valtiollinen työpaikka niin kyllä, sitten olisi rakenteellisesta rasismista kyse, mutta koskeeko se yksityisiä ja milloin heistä on tullut osa "rakennetta"?

Se työnantaja saa kuitenkin ihan vapaasti valita kenet ottaa töihin muutoinkin "kunhan ei syrji", mutta syrjii ne kuitenkin, eikä silti kyse ole syrjinnästä. Työnantajahan haluaa saada sen parhaan työntekijän, kyse on kilpailusta ja vain yksi voi voittaa. Joka tapauksessa ne ihmiset asetellaan erilaisiin arvoasemiin erilaisin perustein, eli lähtökohtaisesti heitä jo luokitellaan muutenkin paremmiksi ihmisiksi kuin toiset. Pitäisikö todeta, että kaikenlainen valinta on kanssa rasismia? Minusta ollaan aika syvissä vesissä kun pitää alkaa kaivamalla kaivamaan, että sitä rasismia löydetään ja silloinkin se rasismi on niin vaikeasti todennettavaa, että hirvittää.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
mutta rakenteelliseksi rasismiksi voi tulkita sen, että Suomessa työnantajat ja vuokranantajat pudottavat automaattisesti esimerkiksi mustalaiset hakemuksista. Tätä taidettiin taas kerran selvitellä muutama viikko sitten Taloustutkimuksen toimesta. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että tässä kyse on enemmän varovaisuudesta ja työnantajan laillisesta oikeudesta valita työntekijänsä, kuin mistään muusta.
Samaa mieltä, että rakenteellisuutta voi tässä havaita. Yksityisten vuokranantajien kyseessä ollen lienee kuitenkin mahdotonta lakipykäliin perustuen vaatia, että tarjokkaita pitäisi kohdella tasapuolisesti. Kämppä menee sille, jonka vuokranantaja valitsee ja piste.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Mutta toisaalta olen aikanaan itsekin karsinut hakemuksesta välittömästi "ei ikinä" pinoon työnhakijoita syntyperän perusteella. Jos nyt perinpohjaisesti asiaa ajattelen, mitäpä muuta se on kuin rakenteellista rasisimia - vaikka sitä ei Suomessa haluta myöntää.

Voihan sen ajatella noinkin, mutta jos haen vastuutehtäviin henkilöä ja saan vaikka 50 hakemusta, niin ei nykypäivän työkiireillä ole mahdollista haastatella jokaista. Esikarsinnan jälkeen sinulle jää ehkä 5 mielestäsi sopivinta, jotka yleensä nousevat esiin joko aikaisemman työhistorian perusteella, onko siis näyttöä vai ei ole, toisaalta hyvin tehty hakemus voi nostaa osakkeitasi. Siellä siis aina karsiutuu automaattisesti osa pois ja tähän ryhmään voi kuulua ihan henkilöitä laidasta laitaan. Rakenteellinen rasismi, varmaan sitäkin on, mutta kuitenkin työnantaja haluaa valita parhaan mahdollisen henkilön tehtävään.
 
Totta kai. Mutta en tarkoittanut sitä, että työnantaja ei voisi valita parasta. Tietenkin voi ja ilman muuta pitää valita paras. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys. Esimerkiksi tuoreessa Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa osa vastanneista ei palkkaisi henkilöitä Afrikasta tai Lähi-Idästä. Ajatellaan nyt, että työkokemus, kielitaito ja koulutus ja muut asiat olisivat 1:1. Valinta ei silti kohdistuisi valtaosassa Afrikasta tai Lähi-Idästä tulleeseen.

Meistähän tämä on noin yleisellä tasolla (ei siis kaikkien) ihan oikein, kun ne on eri kulttuurista, ruinaa vapaita, ei ole ahkeria, ei ymmärrä samoja vitsejä. Mutta samalla kyse voisi olla rakenteellisesta rasismista työntekijän mittapuulla. Ei hänellä olisi mahdollisuutta saada samassa suhteessa paikkaa.

Tämä menee ohi USA:n mellakoiden, joten jää osaltani viimeiseksi. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, josta on toisaalta vaikea enempää sanoa.

tagit @BlackWolf ja @finnjewel
 
Undrafted

Jäsen

Jäin miettimään koko tilanteen alkua. IS:n juttu kuvaa miten hajanaiset poliisivoimat alueella ylipäänsä on. En ole poliisityön ammattilainen tosiaankaan, joten mutuilen ihmetelle tilannetta. Ymmärrän epäillyn laittamisen käsirautoihin, mutta minun ymmärrykseen ei mene kuristusote. Paikalla oli vielä useampi poliisi, joten käsiraudoitetun epäillyn nouseminen maasta ja juokseminen karkuun olisi helppoa estää muutenkin kuin kuristamalla.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Thurman Blevinsin tapaus parin vuoden takaa juurikin Minneapolis'ssa osoittaa surullisella tavalla, miten mitättömän tilanteen lopputulos on yksi kuollut ja kaksi tappajaa/ampujaa, kun toimitaan ympäristössä, jossa jokaisella kaduntallaajalla on tai ehkä on ase.

Jos katsoo klipin, kannattaa pistää äänet minimiin kovan rätinän vuoksi.

Viimeksi muokattu:
En muuten yllättyisi, jos tuo poliisi Derek Chauvin saisi vielä vapauttavan tuomion. Uhrin verestä kun oli löytynyt metamfetamiinia, ja siitä puolustus ottaa kaiken irti. Ei tarvita kuin vanhan liiton jenkki tuomari, joka katsoo että uhri oli rikollinen ja poliisi teki vain työtään. Katsotaan minkälaiset mellakat siitä syntyy.
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ja pahoittelut viestin sävy on hyökkäävä, mutta niin on ollut alusta asti myös sinun asennoitumisesi. Minä halusin vilpittömästi kuulla siitä väitetystä rakenteellisesta rasismista, koska epäilin että sitä ei meillä esiinny.

Samoin, pahoittelut omasta viestistäni myös. Vastasin toiselle kirjoittajalle asiallisesti, kun tämä ihan asiallisesti omaani vastasi. Sinun viestisi oli omaan silmään sellainen, että siinä oli jo useampi olettamus minun ajatuksistani ja siitä missä kirjoituksessani on kyse. Tämän takia hyökkäsin itsekin liian agressiivisesti.

Rehellisesti voin sanoa, että tänäänkin pitkän työpäivän jälkeen ei virta riitä alkaa asiasta vääntämään. Jos koet sen paskanpuhumisena, niin fine.

Sorry iso OT, mutta fiksuun pahoitteluun on hyvä myös vastata.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En muuten yllättyisi, jos tuo poliisi Derek Chauvin saisi vielä vapauttavan tuomion. Uhrin verestä kun oli löytynyt metamfetamiinia, ja siitä puolustus ottaa kaiken irti. Ei tarvita kuin vanhan liiton jenkki tuomari, joka katsoo että uhri oli rikollinen ja poliisi teki vain työtään. Katsotaan minkälaiset mellakat siitä syntyy.
Tämä on ihan mahdollinen lopputulos, paitsi että ratkaisun tekee valamiehistö eli riittää kun yhdellä jäsenellä on ns. "reasonable doubt" syyllisyydestä eikä saada yksimielistä päätöstä. Nostivat vielä tuota syytettä toisen asteen murhaksi, mikä lisännee vaatimusta syyllisyyden osoittamiselle.

Tässä on aika hyvä juttu tuosta tulevasta oikeudenkäynnistä: Derek Chauvin’s Actions Were Cruel. But a Conviction Won’t Come Easily.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Tuo maailman mahtavin oikeusjärjestelmä on kyllä melkoinen oikeuden irvikuva kun tuomion saa käytännössä se kuka ei satu valamiehistöä miellyttämään ja vastaavasti jos sinne sattuu unohtumaan joku semmoinen henkilö esiskreenausten jälkeenkin kenen mielestä huumeveikko on aina ansainnut mitä ikinä saakaan ja etenkin jos on musta huumeveikko, niin eihän se poliisi vaan tule tuomiota saamaan. Niinhän ne Kinginkin livelähetyksessä porukalla piesseet poliisit selvisivät tuomiotta (mikä toki laukaisi sitten melkoiset hulinat) eikä äkkiseltään tule ylipäätään mieleen tapausta jossa mustan ihmisen tappaminen poliisin ominaisuudessa (tai edes jonkunlaisen vigilante-naapurivahdin ominaisuudessa) olisi nähty oikeudessa asti laittomaksi.

Jenkeissä yksi erikoisuus tuokin että asiantuntejuutta vaativat jutut menevät äänestyksellä. Eli esim seriffin virkaan äänestetään ja sitten on vaan toivottava että valittu henkilö pystyy jakamaan oikeutta ihan oikeasti oikeudenmukaisesti ja samoin syyllisyydestä/syyttömyydestä äänestetään ja sitten on vaan toivottava että valamiehistö on objektiivinen eikä ole hankkinut etukäteen mielikuvaa tapahtuneesta (mikä on luonnollisesti täysin mahdotonta kun ei ne robotteja ole). Systeemi on sitten aiheuttanut kyseenalaisilla todisteilla mutta vakuuttavalla demonisoinnilla elinkautisia ja kuolemantuomioita mm. sille rasismiketjussa mainitulle Central Park five:lle (musta viisikko joka tuomittiin törkeästä raiskauksesta, 15 vuotta myöhemmin DNA todisteilla löytyi oikea syyllinen) ja sille "satanisti"kolmikolle (valkoisia heavymusiikista tykänneitä teinejä) ketkä tuomittiin naapurin pennun tappamisesta kunnes vajaa 10 vuotta sitten penskasta löytyikin "lähisukulaisen" DNA:ta ja tuomiot kumottiin kun mitään varsinaisia todisteita ei ylipäätään ollut kolmikkoa vastaan muuta kuin että pukeutuivat tummiin vaatteisiin ja naapurustossa aiheuttivat pelkoa ja hämmennystä musiikkimaullaan.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Tämä on ihan mahdollinen lopputulos, paitsi että ratkaisun tekee valamiehistö eli riittää kun yhdellä jäsenellä on ns. "reasonable doubt" syyllisyydestä eikä saada yksimielistä päätöstä. Nostivat vielä tuota syytettä toisen asteen murhaksi, mikä lisännee vaatimusta syyllisyyden osoittamiselle.

Tässä on aika hyvä juttu tuosta tulevasta oikeudenkäynnistä: Derek Chauvin’s Actions Were Cruel. But a Conviction Won’t Come Easily.
Eiks se tapposyyte (manslaughter) ole vielä mukana? Ihan kuin varoiksi.

JOL
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eiks se tapposyyte (manslaughter) ole vielä mukana? Ihan kuin varoiksi.

JOL
Manslaughter taitaisi olla lähempänä kuolemantuottamusta. Tuo 2nd degree murder vastaa suunnilleen suomalaista tappoa, tuossa osavaltiossa olemassaoleva ja aiemmin Chauvinin syytteenäkin ollut 3rd degree murder sitten joku tuottamuksellinen kuolemantuottamus tms, eli että ei yrittänyt tappaa mutta edisti hengenlähtöä toiminnallaan reilusti verrattuna siihen manslaughteriin missä asiakas sattui vaan kuolemaan käsittelyn yhteydessä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hesarissa oli juttu, jossa sekä musta naisprofessori että miespuolinen toimitusjohtaja kertovat omia näkemyksiään USA:n nykytilanteesta. Pysäyttäviä sanoja, mihin ainakin mun on henkilökohtaisesti todella vaikea samaistua, sillä en ole koskaan itse kokenut vastaavaa.

James Collier toteaa haastattelussa: ”Ennen oli mahdollista nousta köyhyydestä menestykseen. Enää se onnistuu vain muutamalle harvalle.” Se, jos mikä kertoo siitä, että The American Dream on rikki ja sen pohjallehan koko valtion identiteetti on rakennettu. Ilman sitä on hukassa kaikki, mustat ja valkoiset.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Katselen tässä toista kertaa tuota LA 92 dokumenttia.

Räikeän epäoikeudenmukaisia tuomioitahan tuolloin annettiin, ja ei ole mikään ihme, että mustat ihmiset noista pillastuivat. Korealainen kauppias esimerkiksi ampui 15-vuotiaan mustan tytön takaapäin kuoliaaksi yhden appelsiinimehupurkin takia, eikä saanut siitä vankilatuomiota. Ei tarvi olla mikään Einstein ymmärtääkseen, että oikeuslaitos kohteli vielä tuohonkin aikaan mustia vähempiarvoisempina ihmisinä, kuin muuta väestöä.

Mielenkiintoista nähdä, miten tuo Chauvinin keissi etenee. Koskahan tuo etenee käsittelyyn asti...?

edit: Ja olihan tuo nyt ihan käsittämätön päätös, että noista poliiseista kaikki todettiin syyttömiksi. Tuo pahoinpitely, josta heitä syytettiin näytti siltä, kuin Cosa Nostra tai Meksikon huumekartelli olisi tullut perimään velkojaan. Ei mitään tekemistä poliisityön kanssa.

Onneksi noista vuoden 1992 mellakoista ollaan kuitenkin vielä todella kaukana. Medialla varsinkin on tapana revitellä asioista, että ne ovat suurimpia, hirveimpiä ja merkittävimpiä koskaan, ikinä ja missään. Ja usein kuitenkin ihan lähihistoriastakin löytyy tapahtumia, jotka nuo superlatiivit ansaitsee paljon paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Jos jotain kiinnostaa seurata, niin

löytyy striimit useammasta paikasta. Mielenkiintoista nähdä miten pitkään tämä jatkuu.

No nyt ne mustat thugit on varastanut kaiken muun lisäksi valkoisen ihonvärinkin!

Ja ruvennut niin laiskoiksi, etteivät jaksa enää ryöstellä ja polttaa kauppojakaan!

Eikö mikään riitä?

Voisiko Trump määrätä armeijan ampumaan kaikki yliopisto-opiskelijat?
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hesarissa oli juttu, jossa sekä musta naisprofessori että miespuolinen toimitusjohtaja kertovat omia näkemyksiään USA:n nykytilanteesta. Pysäyttäviä sanoja, mihin ainakin mun on henkilökohtaisesti todella vaikea samaistua, sillä en ole koskaan itse kokenut vastaavaa.

James Collier toteaa haastattelussa: ”Ennen oli mahdollista nousta köyhyydestä menestykseen. Enää se onnistuu vain muutamalle harvalle.” Se, jos mikä kertoo siitä, että The American Dream on rikki ja sen pohjallehan koko valtion identiteetti on rakennettu. Ilman sitä on hukassa kaikki, mustat ja valkoiset.
Tässä pari päivää sitten julkaistussa CBS:n gallupissa kyseltiin näitä tasa-arvoon liittyviä juttuja ja tulokset jaettiin vastaajan puolueen mukaan. PDF jutun lopussa: Americans' views shift on racial discrimination - CBS News poll

Aika huomattavat erot on rebujen ja demareiden vastausten välillä. Esim. onko American Dream "alive and well" (kys. 7), rebut 47% ja demarit 8%. Rebuista 68% vastaa, että mustilla ja valkoisilla on yhtä hyvät mahdollisuudet menestyä, demareista 15% (kys. 10). Ja kysymys 11 koskee juuri tuota varallisuuden vaikutusta menestyksessä.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
No mitä tähän nyt sanoisi? Kieltämättä vaikuttava protesti. Ehkä jälkikäteen 200k katselukeran jälkeen toiminta saattaa tuntua virhearviolta.

Women POOPS on police car [SLC Protests 2020]

Päivä päivältä alkaa syntyä vahvempi käsitys siitä, että näissä mellakoissa on kysymys enemmänkin yleisestä yhteiskuntavastaisuudesta kuin rasismista. Jenkeissä satojen tuhansien ihmisten mielenterveys on selvästi hajonnut vuosia jatkuneiden ja lisääntyneiden paineiden alla, mikä on tietysti valitettavaa.

Tottakai ihmisten pahoinvointiin tulisi reagoida, mutta onhan tuo surullista, että suurinpiirtein kaikki lakia ja järjestystä valvovat poliisit ovat monien mielenosoittajien mukaan natseja, ja tilalle täysisi saada anarkia ja kommunismi. Säälittävää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös