Yhdysvaltain presidentti Joseph R. Biden jr.

  • 175 505
  • 1 088

teppana

Jäsen
Odotan vielä valitsijamiesäänestystä ja senaatin lopullista hyväksymistä Bidenin USA:n seuraavaksi presidentiksi. Kun Biden on virallisesti valittu USA:n 46. presidentiksi ja hän astuu kyseenomaiseen virkaan, niin silloin vasta voidaan aloittaa keskustelu Bidenin presidenttikaudesta.

Kyllä Bidenin vaikutus tulevana vapaan maailman johtajana on de facto alkanut. President-elect (titteli joka hänellä epävirallisesti tällä hetkellä on) on valtaa käyttävä hahmo niin USA:n sisäpolitiikassa kuin myös ulkopolitiikassa. Ei hänellä samanlaista laajamittaista valtaa tietenkään ole, mutta arvojohtaminen on tosiasia.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Vähän on tosiaan sellaista makua että mestaruuslippikset tilattu kesken finaalisarjaa, näissä kisoissa on vielä tilannehuonekin vastapuolen hallussa.
Kirjoitin tämän googleen ja se sanoi, että 20. tammikuuta.
Tämä pitää paikkansa eli 20.1.2021... Tätähän trumpetistit eivät hyväksy. Kovaa on, kun he eivät hyväksy tappiota. TRUMP ON MENNEEN TALVEN LUMIA.
 

OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitenkä tuo menee kun jossain sattui silmään että hallintoa aletaan muuttaa Bidenin teamiin jo periaatteessa saman tien?
Virallisestihan pressa vaihtuu vasta tammikuun loppupuolella.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kai tämä uusi resitentti tulee myös käymään Suomessa. Tämä nykyinen resitentti kävi enkä usko, että uusi haluaa olla tuossa suhteessa huonompi kuin edeltäjänsä.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Bidenin valinta vaikuttanee aika nopeasti myös EU-politiikkaan, koska Boriksella taisi olla tavoitteena laaja kauppasopimus Trumpin kanssa ja sitä kautta vahvempi neuvotteluasema brexitin suhteen. Saa nähdä uskaltaako Boris jatkaa vielä tiukka linjaa EU:n kanssa nyt, kun merkittävä kumppani ei olekaan enää tukena.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kai tämä uusi resitentti tulee myös käymään Suomessa. Tämä nykyinen resitentti kävi enkä usko, että uusi haluaa olla tuossa suhteessa huonompi kuin edeltäjänsä.
Ehkä tämä ei koe kunnia-asiaksi tai velvollisuudeksi lähteä jutustelemaan mukavia Putinin kanssa kun Kremlin suunnalta käsky käy, niin voi olla ettei Helsinkiinkään ole sitten asiaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Biden ainakin aikoo heti ensitöikseen palauttaa USA:n takaisin Pariisin ilmastosopimukseen ja myös perua WHO:sta eroamisen. Lisäksi hän aikoo kumota Trumpin asettaman matkustuskiellon joistakin Lähi-idän maista sekä laittaa DACAn uudelleen täytäntöön. Biden plans executive actions that would undo Trump's policies

Katsoin nyt ensimmäistä kertaa tuon Bidenin voittopuheen. Kyllä USA sai nyt ihan oikean johtajan tuolle maalle. Se oli valtionpäämiehen puhe parhaasta päästä.
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kai tämä uusi resitentti tulee myös käymään Suomessa. Tämä nykyinen resitentti kävi enkä usko, että uusi haluaa olla tuossa suhteessa huonompi kuin edeltäjänsä.

Veikkaan, että tämä vierailu on prioriteettilistan hännillä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kai tämä uusi resitentti tulee myös käymään Suomessa. Tämä nykyinen resitentti kävi enkä usko, että uusi haluaa olla tuossa suhteessa huonompi kuin edeltäjänsä.

Voisi vihjata, että Kamala Harrisin olisi syytä käydä Suomessa. Varapresidenteistä Suomessa ovat nimittäin käyneet Lyndon B. Johnson, George H.W. Bush ja Biden. Kaikki ovat sittemmin nousseet tai valittu presidentiksi.
 

Avuton tunari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vähän kaikki.
Ennenaikaista tehdä ketjua- asia on viellä kesken- mutta tällä mennään nyt.

Oikeustaisot ym ovat vielä kesken, mutta Tällä hetkellä onnea Bidenille mahdollisesta presidentinvirasta.

Mielenkiinnolla odotan, minkälaiset suhteet Biden pitää mm Venäjään.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Bidenin valinta vaikuttanee aika nopeasti myös EU-politiikkaan, koska Boriksella taisi olla tavoitteena laaja kauppasopimus Trumpin kanssa ja sitä kautta vahvempi neuvotteluasema brexitin suhteen. Saa nähdä uskaltaako Boris jatkaa vielä tiukka linjaa EU:n kanssa nyt, kun merkittävä kumppani ei olekaan enää tukena.
Saas nähdä mitä britit tykkää uudesta pressasta. Menikö pupu pöksyyn.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Biden on hoitanut tähän asti puheensa tyylikkäästi ja maltillisesti. On mukava nähdä jälleen aikuinen, toki turhan vanha aikuinen, USA:n johtajana. Bidenin valinnan myötä oma kiinnostukseni Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan laskee nollaan ja sitä myöten lienee turha kommentoida Bidenin tekemisiä enempää. Demokratia on pelastettu ja juuri se olikin tarpeen, jenkit tekivät sen ihan itse.

Ulkopolitiikassa Biden palaa kansainvälisen yhteistyön tielle, isolationalismi on jälleen historiaa. Eritoten liittyminen ilmastosopimukseen on olennaista. Turha on kuitenkaan olettaa, että USA olisi yhtään helpompi kumppani jatkossakaan, politiikan tyyli muuttuu, mutta tavoitteet ovat aina valtiollisella tasolla itsekkäät. Tämäkin on jälleen sitä normaalia, johon jokainen ulkopolitiikan seuraaja on jo tottunut. Yhteiset julkilausumat tullaan toki muotoilemaan hiukan toisin, emmekä näe Bideniltä sellaista lapsellista käytöstä kuin Trumpilta.

Trump ei milloinkaan osannut erottaa itseään instituutiosta. Presidentin instituutio on se, jota ihmiset tapaavat kunnioittaa, mutta Trump yhdisti instituution persoonansa osaksi, hänen olisi pitänyt palvella instituutiota, mutta hän keskittyikin kääntämään suhteen nurinpäin. Bideniltä emme näe mitään tällaista. Hän ymmärtää olevansa presidenttinä velvollinen noudattamaan maansa lakeja, ottamaan huomioon asemansa kaikkien presidenttinä, välttämään lapsellisia loukkaantumisia, jos joku on eri mieltä hänen kanssaan. Laki on presidentin yläpuolella, ei päinvastoin.

Bideniä tulee kritisoida, vapaa lehdistö tulee tekemään sen mielellään, kunhan alkuun päästään. Mutta Biden ei varmaan rupea itkemään jotakin fake newsiä, vaan hoitamaan puolustuksensa presidentillisellä tavalla. Trump oli kokeilu, nyt päädyttiin jälleen tutuksi tulleeseen ratkaisuun, jossa presidentin virkaa hoitamaan saadaan henkilö, joka oikeasti käsittää virkansa vaatimukset ja velvoitteet. On syytä toivoa, että Biden pystyy poistamaan presidentin virasta kaiken Trumpin tuoman kuonan ja palauttamaan virkaan kuuluvan arvokkuuden. USA on kuitenkin esimerkkinä maailmalle demokratiasta, joten on parempi, etteivät erinäiset populistit saa ainakaan huonoja vaikutteita USA:n presidentiltä.

Eli, loistavaa, että Biden voitti ja kunhan aloittaa tehtävänsä, sen jälkeen hän on vapaan kritiikin kohteena demokratian parhaiden periaatteiden mukaan. Toivottavasti yksikään liberaali ei kuvittele, että Biden pitäisi nostaa jollekin jalustalle. Omassa puolueessaankin hän tulee saamaan osakseen melkoista kritiikkiä ja hyvä niin. Demokratia on tällaista, kaikkien ei ole pakko olla politiikassa, mutta joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Trump ei kestänyt: toivon mukaan hänelle löytyy Pohjois-Koreasta kivoja golfratoja, joissa voi pelailla ystäviensä kanssa, niiden jotka muuten vielä eivät ole onnitelleet Bideniä voitosta.
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Mitenkä tuo menee kun jossain sattui silmään että hallintoa aletaan muuttaa Bidenin teamiin jo periaatteessa saman tien?
Virallisestihan pressa vaihtuu vasta tammikuun loppupuolella.

Kyllähän ne ovat aloittaneet valmistelut käytännössä heti kun valinta on alkanut näyttää selvältä, sillä monet eri virastojen korkeat virkamiehet käytännössä eroavat presidentin vaihtuessa(haluamansa virkamiehen uusi presidentti voi pyytää jatkamaan virassaan jos katsoo että virkamies on myös hänelle sopiva)
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Seuraavaksi se vasta alkaa; työ.

Haasteet ovat USA:n presidentillä ehkä haastavimmat kuin koskaan. Covid-19, talous, jakautunut kansakunta, ilmastonmuutos, terveydenhuolto ja ulkopolitiikka joitakin mainitakseni.

Seuraavat 4 vuotta uurastusta näiden asioiden parissa, sitten ansaitut eläkepäivät Joe!
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Biden on nyt saavuttanut yhden tavoitetötterön. Seuraavan tötteron voisi asettaa sellaisen viivan kohdalle, että tämä neljä vuotta tehdään kaikki sen eteen, että Donald Trumpin kaltainen sekopää ei voi nousta maan presidentiksi.

Tehtävä ei ole helppo, koska Trump ei ollut vain yhtäkkinen ilmiö, vaan seurausta pidempään jatkuneesta kehityksestä.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vertasin aiemmin Trumpin ketjussa Donald Trumpia Caesariin ja Augustukseen. En toki ihan kaikilta osin, ja läpällä tietenkin. Yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyi. Bidenille nähdäkseni on vielä selkeämpi esikuva Rooman historiassa.

Vuonna 96 j.a.a. senaatti oli saanut tarpeekseen keisari Domitianuksesta ja tämän autoritäärisestä hallinnosta. Kansa (tai ainakin osa siitä) toki piti Domitianuksesta, mutta senaatti näki keisarin julmana ja vainoharhaisena tyrannina. Domitianus sai siis lähteä. Tilalle senaatti nosti miehen, jonka tehtävänä oli vakauttaa tilanne ja siirtää valta sitten eteenpäin. Niin he valitsivat jo vanhan miehen, jotta tämä ei kuvittelisi olevansa keisarina turhaan pitkään, ja tämä keskeisimmäksi tehtäväksi jäi valita sopiva seuraaja. Keisariksi nostettiin vanhempi valtiomies, ja konsulina (keisariajalla vähän niin kuin varapresidentti) aiemmin toiminut Marcus Cocceius Nerva. Valinta oli onnistunut, tilanne rauhoittui, ja Nerva adoptoi seuraajakseen Trajanuksen, jota roomalaiset itse pitivät parhaan keisarina ikinä. "Felicior Augusto, melior Traiano!" toivottivat roomalaiset myöhemmille keisareille, eli olkoon hän onnellisempi kuin Augustus, ja parempi kuin Trajanus.

Nähtäväksi jää, kuka on Bidenin Trajanus.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän ne ovat aloittaneet valmistelut käytännössä heti kun valinta on alkanut näyttää selvältä, sillä monet eri virastojen korkeat virkamiehet käytännössä eroavat presidentin vaihtuessa(haluamansa virkamiehen uusi presidentti voi pyytää jatkamaan virassaan jos katsoo että virkamies on myös hänelle sopiva)
Ainakin allekirjoittaneelle tuntemattomia nimiä Bidenin hallintoon ja ministereiksi Hesari käy läpi eilisessä jutussaan.


Vivek Murthy
Susan Rice
Tony Blinken
Michele Flournoy

 
Ainakin allekirjoittaneelle tuntemattomia nimiä Bidenin hallintoon ja ministereiksi Hesari käy läpi eilisessä jutussaan.


Vivek Murthy
Susan Rice
Tony Blinken
Michele Flournoy


Ei kai noista yleisesti kuulukaan muiden kuin Ricen soittaa kelloja. Niinhän se aika usein on, että sinne tulee nimiä, joita ei etukäteen tunne, jos ei tarkasti seuraa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tässä on Politicolta hyvä juttu siitä ketkä ovat vahvimmilla Bidenin hallinnon huippuvirkoihin:
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sehän on yksi teoria, että Biden luopuu vallasta kolmen vuoden jälkeen ja Kamala nousee presidentiksi, jolloin hän pääsee ponnistamaan seuraaviin vaaleihin pressan paikalta. Kaikenlaista voi pyöritellä, ja varsinkin Trumpin kannattajien joukoissa varmasti pyöritellään, spekulointia tietysti kaikki. Mutta eihän tuo demokraattien pläninä ihan huonolta kuulosta, siis jos tavoitteena olisi tehdä Kamalasta seuraava pressa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Bideninhän pitää ainakin ministerit käydä hyväksyttämässä myös Capitol Hillillä, tämä vaikuttanee siihen ettei sinne ilmesty Sandersin yms. nimiä listalle jos GOP on senaatissa hallitsevassa asemassa.
 
Vertasin aiemmin Trumpin ketjussa Donald Trumpia Caesariin ja Augustukseen. En toki ihan kaikilta osin, ja läpällä tietenkin. Yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyi. Bidenille nähdäkseni on vielä

Nähtäväksi jää, kuka on Bidenin Trajanus.

Larry Hogan , Marylandin kuvernööri.

Kutsuttu Yhdysvaltain rakastetuimmaksi kuvernööriksi. Republikaani, joka hallitsee täysin sinistä osavaltiota, mutta nauttii yli 60+% kannatusta, vaikka GOP huutelee 40 prosentissa.

Kuvailtu pragmaatikoksi, keskitien kulkijaksi, luotettavaksi, rehelliseksi.

Totesi vaaleista, että country before party, ja sanoi että Liittovaltion yhtenäisyys ja perustuslain noudattaminen on tärkeintä. Kertoi Trumpin oikeusjuttujen olevan vain miehelle tyypillistä käytöstä, ja ettei niitä GOPissa vakavasti oteta.

Kehotti puolueen muuta johtoa tunnustamaan tappion miehekkäästi, iloitsemaan hyvästä vaalimenestyksestä kongressivaaleissa, ja huomautti, että Mitch McConnell ja useat pitkän linjan senaattorit tuntevat Bidenin niin hyvin, että mahdollisuudet työskentelyyn ovat hyvät.

Jopa CNN-ankkuri hämmästyneenä kysyi, että oletko siis ehdolla presidentiksi 2024, johon Larry hymyili, ja sanoi, että hoidetaan nyt ensin corona ja talous kuntoon...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös