Yhdysvaltain presidentti Joseph R. Biden jr.

  • 175 490
  • 1 088

Baldrick

Jäsen
Joko saa sanoa ääneen? Alkaa näyttää jo niin vahvasti siltä, että valta siirtyy Valkoisessa talossa taas kyvykkäisiin ja kansasta välittäviin käsiin. Toivotan onnea ja menestystä Bidenille koronan selättämiseen, talouden tervehdyttämiseen ja kansan yhdistämiseen.

USA! USA!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Vähän on tosiaan sellaista makua että mestaruuslippikset tilattu kesken finaalisarjaa, näissä kisoissa on vielä tilannehuonekin vastapuolen hallussa.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jaa, sekö ratkesi jo? No nyt sitten mahdollisesti päästään spekuloimaan vuodet Bidenin terveydellä ja hänen mahdollisilla motiiveillaan olla astumatta syrjään Harrisin tieltä selkeistä terveysongelmista huolimatta. Onko Biden sittenkin rasisti? Vallanhimoinen narsisti? Vanhan vallan airut? Oman mielenkiintonsa tuo myös demokraattien ja koko valtakoneiston kosto Trumpia kohtaan. Valjastaako Biden Valkoisen talon arvovallan Trumpin rankaisuun? Entä kurmotetaanko Trumpia äänestänyttä kansanosaa? Siinä on jo kerrakseen ohjelmaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
JOS Biden nyt voittaa niin tän palstan osalta onkin hauska nähdä miten pieneksi tämä ketju jää Trumpin kerjun rinnalla. Kymmenesosaan?
Vai siirtyykö nämä Trump-ketjun Trump-trollit jotka eivät nähneet Trumpin tekemisissä mitään väärää nyt tuomitsemaan Bidenin jokaisen teon kun tämä tekee niinkuin esim asiantuntijat ohjeistavat?
 
Alkaa näyttää jo niin vahvasti siltä, että valta siirtyy Valkoisessa talossa taas kyvykkäisiin ja kansasta välittäviin käsiin.
Aika kirkasotsainen näkemys. Mielestäni nämä pressanvaalit olivat tasoa hiv vai aids, ja olisin itse jenkkinä luultavasti sekä protestina että huumorilla äänestänyt Jorgensenia, tai piirtänyt Kanyen kuvan. Pahoittelut myös negailusta kaiken tämän ilon keskellä, mutta luotan että ketju tulee olemaan 99% posiposia ja kaikkea ihanaa, joten kaipa tänne yksi hieman varautuneempi näkemyskin mahtuu. Minun silmissäni Biden on tyypillinen korruptoitunut establishment-demokraatti ja opportunisti, joka haistelee tuulia ja muuttaa julkista näkemystään sitä mukaa mitä se vaatii valtapositiossa pysymiseksi. Biden on varmasti monilla osa-alueilla parannus verrattuna Trumpiin, kuten nyt vaikkapa julkisissa puheissaan, ja tietyiltä osin käytöstavoissaan. Tietyiltä osin taas ei. Vai päästäisitkö sinä uncle Joen lähelle lastasi, vaimoasi tai tyttöystävääsi?



(ylläolevaa videota ei ole enää vähään aikaan löytynyt suoralla haulla)



Ihan normaalia käytöstä. Ehkä käyttäytyy paremmin kun kamerat eivät ole paikalla..
Entäpä sitten Bidenin politiikka ja aiempi elämä? Näitähän on käyty läpi myös Trumpin kanssa, joten miksipä ei nytkin. Poliittisiin vastustajiin voi aina luottaa kaivelussa, joten aloitetaan alla olevalla:




Muutama ranskalainen viiva:

- Law school, valmistuminen yhtenä luokkansa huonoimmista, valehtelu opiskelumenestyksestä ja plagiointi: Biden's Law School Ranking Not as He Said
"However, in September 1987, newspaper stories stated he had plagiarized a speech by British politician Neil Kinnock. Other allegations of past law school plagiarism and exaggerating his academic record soon followed. Biden withdrew from the race later that month." (wiki)
Pakko rakastaa myös Bidenin trumpismia jäädessään kiinni valehtelusta: "A clearly angered Biden added: “I think I probably have a much higher IQ than you do. "

-
Rasistiset kommentit:
"I mean, you got the first mainstream African-American who is articulate and bright and clean and a nice-looking guy," Biden said. "I mean, that's a storybook, man."
"you cannot go to a 7-Eleven (a convenience store) or a Dunkin' Donuts unless you have a slight Indian accent"
“poor kids are just as bright and talented as white kids.”

Ja näitä löytyy. Kaikki on tietysti otettu vain irti asiayhteyksistään, ja tarkoitettu positiivisiksi.

-
Hunter ja MBNA + myöhemmät aktiviteetit käyttäen Biden nimeä hyvänään. Isukki ei tietenkään tiennyt mistään näistä yhtään mitään, vaikka Bobulinski muuta väittääkin! Alla vähän keissistä mbna: Kansasta välittävät kädet: "Consumer and civil rights groups and unions, as well as Democratic opponents, had argued that the bankruptcy legislation was unfair to low-income working people, single mothers, minorities and the elderly, and would remove a safety net for those who have lost their jobs or face mounting medical bills. "

-
Ulkopolitiikka.
Yhden henkilön subjektiivinen näkemys:
"Robert Gates, who served as defense secretary for the Obama administration, paused for a moment and said "I don't know" in an interview Sunday when asked if he thinks former VP Joe Biden would be a good president.
CBS's "Face The Nation" host Margaret Brennan asked Gates if he stood by a statement from his memoir that Biden has "been wrong on nearly every major foreign policy and national security issue over the past four decades."
"I think I stand by that statement," Gates said."

-Biden tuki sotaa Irakissa, ja valehteli myöhemmin vastustuksestaan. 2010 joukot pois Irakista, ja "you're gonna see a stable government in Iraq that is actually moving towards a representative government "
-Biden vastusti Obaman Osama-iskua
-2012 Biden pilkkasi avoimesti niitä, jotka pitivät Venäjää geopoliittisena uhkana (esim. Mitt Romney). Biden oli mukana luovuttamassa Syyriaa Venäjälle, ja myöhemmin näimme myös kuinka munaton koko Obaman hallitus oli Krimin/Ukrainan tapauksessa
-Iran-diili, Bidenin mielestä loistava rauhan takaava diili. Jonkun toisen mielestä paska diili, jolla rahoitettiin terrorismia ja jenkkisotilaiden tappamista. Myöhemmin Suleimani-iskun arvostelu.
-Kiina. Vielä viime vuonna (2019) Biden sanoi, ettei Kiina ole kilpailija/uhka Yhdysvalloille. "Come ooonn mannn.... They can't figure out how they're gonna deal with the corruption that exists within the system. I mean.. they're not bad folks, folks! But guess what, th th they are not a competition for us!" Ja voi että tätä ironian määrää.. Viime aikoina on tullut vähän kovempaa kommenttia, mutta käytännöntoimet nähdään myöhemmin.
- Israel-Palestiina-suhteet. Tyypillinen vasemmiston kanta, eli paleterroristien myötäily, eikä lähetystöä Jerusalemiin.
- Sisäpolitiikkaa en jaksa tässä sen enempää ruotia, mutta suunta ja mielipiteet ovat jatkuvasti muuttuneet politiikan muoti-ilmiöiden ja tuulten mukana (mm. crime bill, aborttioikeus, laittomat maahanmuuttajat). Joku voi kutsua sitä vaikka edistykseksi ja ajattelun kehittymiseksi, joku toinen opportunismiksi ja valtaan takertumiseksi.

Meille suomalaisille lienee kuitenkin tärkeintä se miten valinta vaikuttaa Suomen ja Euroopan tilanteeseen, toki laajemmin myös maailman tilanteeseen. Koronatoimet, liittyminen takaisin Pariisin ilmastosopimukseen, Iranin diilin uusiminen, mahdollisesti Trumpin toimia suurempi kansallinen elvytys mitä kautta hyvällä tuurilla myös parannusta maailman talouteen. Toki korona on ikävästi tällaistenkin haavekuvien tiellä. Rikkaiden veronkorotukset jne. Entä Suomi? Tuleeko kutsua valkoiseen taloon tai käykö Biden Suomessa? Odotusarvo monella on, että Biden tulee olemaan tiukempi Venäjää kohtaan, ja kohentamaan suhteita Nato-kumppaneihin. Miten Biden suhtautuu Nato-kumppani Turkkiin? Miten kaikki tämä tulee käytännössä näkymään, ja vaikuttamaan Suomen tilanteeseen? Emme edelleenkään ole Natossa, ja Biden on joskus tainnut vähän lupailla turvatakuita Ruotsille Näkökulma: Joe Biden on jo antanut Ruotsille turvatakuut – Suomi vaarassa luisua Venäjän etupiiriin
Meidän lienee turha edelleenkään tuollaisia odotella, joten jäämmekö joka tapauksessa yksin? Tai hetkinen, ehkä luotamme tähän Lännen medialle annettuun vastaukseen: Joe Biden lupaa turvata Suomen, jos hän on seuraava presidentti – "On valtava työ korjata Trumpin aiheuttamat vahingot"

Lännen Media kysyy, onko Suomi turvassa Bidenin presidenttikaudella, mikäli Venäjä yrittää jotain.
– Kyllä, Biden vastaa varmaan äänensävyyn katsoen toimittajaa vakavasti silmiin.
– Olen viettänyt aikaa Suomessa, hän lisää.
Biden tosiaan oli Suomessa kaksi päivää maaliskuussa 2011. Hän kapuaa valkoiseen tila-autoon ja häviää Los Angelesin iltaan.

 

teppana

Jäsen
Aika hurjaa menoa kun Ben Shapiron YouTube videoita käytetään kertomaan kuinka Joe Biden on moraalisesti korruptoitunut ja epäkelpo presidentti. Ja ei, en katsonut videota. Kuten en katsonut Watsonin videotakaan. Watson on Brittiläinen Infowarsin toimittaja ja salaliittoteoreetikko. Äärioikeistolainen itsejulistautunut anti-feministi. Ihan rehellisesti sanottuna uskottavuudeltaan Junes Lokkaa viisi pykälää huonompi.

Aeoflex kanava on itselleni tuntematon, mutta suosittelisin jokaiselle tutustumaan sen videotarjontaan. Viisi vuotta sitten videot olivat pelkästään tieteeseen liittyviä. Sitten kahden vuoden tauko ilman yhtään uutta videoa, sen jälkeen jokainen video on ollut Islamiin ja muslimeihin liittyvää propagandaa.

TIetysti jokainen tässäkin ketjussa on vapaa tekemään omat johtopäätökset ja varmasti jokunen ajattelee että siellä se käyttäjä teppana taas lammastelee eikä usko vaikka todisteet on silmien edessä.

No kiteytettynä, Ben Shapiro, Paul Watson ja joku random islaminvastainen youtubetili ei tälle miehelle kyllä riitä todisteeksi Joe Bidenin pedofilisista tai seksuaalisista taipumuksista. Tai yhtään mistään muustakaan. Todistusarvo on sama, kuin Alex Jonesilla ja ihan rehellisesti sanottuna kyseenalaistan sellaisen henkilön kyvyn lähdekritiikkiin joka näitä videoita ottaa muuna kuin sekopäiden sekoiluna.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ei perkele jinxata tätä
 
No kiteytettynä, Ben Shapiro, Paul Watson ja joku random islaminvastainen youtubetili ei tälle miehelle kyllä riitä todisteeksi Joe Bidenin pedofilisista tai seksuaalisista taipumuksista. Tai yhtään mistään muustakaan. Todistusarvo on sama, kuin Alex Jonesilla ja ihan rehellisesti sanottuna kyseenalaistan sellaisen henkilön kyvyn lähdekritiikkiin joka näitä videoita ottaa muuna kuin sekopäiden sekoiluna.
Odotettu kommentti. Toki Shapiro ja Watson toimivat tässä vain viestintuojina ja parhaina tiivistäjinä, mutta jos haluaa ummistaa silmänsä ja sulkea korvansa, niin kyllähän se onnistuu. Mutta jos ei edes silmien eteen toimitettu todistusaineisto kelpaa, kannattaa miettiä omaa kykyä kriittiseen ajatteluun, ja sitä miksi suhtaudut asiaan kuin fanaattinen kiekkofani. Toinen video ei ole Watsonin, vaan siinä on ihan vaan kuvattu Bidenin käytöstä. Shapiro tuo esiin ihan yleisesti tiedossa olevia faktoja, höystettynä toki omalla poliittisella biaksellaan. Tuossa ylhäällä on myös lähteitä ja linkkejä. Kaikki löytyy googlettamalla, ja ihan oikeista uutislähteistä.

Kelpaako Guardian? " The former vice-president joked that a child gave him 'permission to touch him' in his first public appearance since allegations last week by at least seven women that his physical behavior made them uncomfortable. "




i24news:



Jopa CNN on ottanut kantaa osaan tapauksista:


Tosin esim. tällä videolla leikkasi pois kaiken lapsen koskettelun, mikä siis näkyy edellisen viestin videolla:



Washington post, joka ottaa esille lähinnä pari näistä hieman varttuneempien tapauksista:



ABC News: Joe Biden Gives Dating Advice to Girls...Again and Again...
 

Baldrick

Jäsen
Siinä missä Biden laskee kädet harteille, kun ei ymmärrä personal spacen päälle, tarttuu Trump suoraan tuheroon. Nytkin tappelee oikeudessa veronmaksajien varoilla, että ei tarvitsisi DNA-näytettä antaa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Siinä missä Biden laskee kädet harteille, kun ei ymmärrä personal spacen päälle, tarttuu Trump suoraan tuheroon. Nytkin tappelee oikeudessa veronmaksajien varoilla, että ei tarvitsisi DNA-näytettä antaa.

Älä tule pilaamaan hyvää yritystä tehdä Bidenista Trumpin kaltainen tai pahempi.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nopealla analyysilla itsestäkin tuntuu että Biden on vanhanliiton setämies eikä tajua vain sitä. Ei se toki harmitonta ole muttei äärettömän vakavaakaan. Trump on naisseikkailuissaan varmasti härskimpi ja muodostan mielipidettä vaikkapa ystäviensä kuten Jeffrey Epsteinin kautta.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Odotellaan nyt sen aikaa, että nykyinen uhka maailmanjärjestykselle saadaan kammettua ulos valkoisesta talosta - koska on päivänselvää että Biden on parannus ko. herraan ja sinällään stabiloi tilannetta monellakin rintamalla jo pelkällä olemuksellaan ja sillä faktalla, ettei ole Trump.

Bidenista kyllä löytyy kuraa sekä henkilökohtaisella että poliittisella taholla sen suurempia etsintäretkiä suorittamatta (toisin kuin moni sinisilmäinen haluaa täälläkin uskoa), mutta aletaan niitä ruotimaan vasta sitten kun vaalien savu hälvenee ja on varmaa että edellisestä apinasta on päästy eroon.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei varmasti niin paha kuin Trump missään nimessä, mutta kyllähän nämä vaalit olivat Trump-vaalit, jossa vastakkain olivat trumpetistit ja anti-trumpetistit. Biden nyt tuskinpa tulee olemaan mikään erityisen hyvä presidentti, jos nyt koko kauden pysyy järjissään edes. Ei varmaankaan tule istumaan kuin tämän yhden kauden ja veikkaanpa, että neljän vuoden päästä republikaanit ovat taas vallassa.
 
K

kiwipilot

Kuraa Bidenistä...

Jos ainoa törky minkä rebujen lokaosasto sai tongittua Bidenistä oli keksitty tarina Hunter Bidenin läppäristä, niin aika hyvin on vanhalla herralla pullat uunissa.

Se, että Donald Trump on naisia pillusta kouriva, Jeffrey Epsteinin kanssa kaveerannut iljettävä sika ei tarkoita että Joe Biden olisi sellainen - tai edes lähellekään sellainen. Toki jossain peräkammarin Trumpia fanittavien persupoikien fantasiamaailmassa kaikki on mahdollista.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Biden nyt tuskinpa tulee olemaan mikään erityisen hyvä presidentti, jos nyt koko kauden pysyy järjissään edes.
Katoitko ollenkaan Bidenin vaaliesiintymisiä? Se on järjissään ja suurella marginaalilla vastapuolen valehtelukoneeseen verrattuna.
. Ei varmaankaan tule istumaan kuin tämän yhden kauden ja veikkaanpa, että neljän vuoden päästä republikaanit ovat taas vallassa.
Se on jo sanonut, että ei tule pyrkimään toiselle kaudelle.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Katoitko ollenkaan Bidenin vaaliesiintymisiä? Se on järjissään ja suurella marginaalilla vastapuolen valehtelukoneeseen verrattuna.

Se on jo sanonut, että ei tule pyrkimään toiselle kaudelle.
Katsoin. Vanhasta miehestä on kyse. Saattaa yhtäkkiä vointi tuon ikäisellä huonontua nopeastikin.

Kertakaikkiaan erikoista, että demokraattien ehdokas on tuota tasoa, mutta silti 100 kertaa pätevämpi kuin vastapuolen ehdokas.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katsoin. Vanhasta miehestä on kyse. Saattaa yhtäkkiä vointi tuon ikäisellä huonontua nopeastikin.

Kertakaikkiaan erikoista, että demokraattien ehdokas on tuota tasoa, mutta silti 100 kertaa pätevämpi kuin vastapuolen ehdokas.
Pätee molempiin ehdokkaisiin, että on vanhoja. Bideniä ei ole kuiteskaan tarvinnu raahata dementiatesteihin kesken viikonlopun kuten trumputinta....

Demarit valitsi äänestämällä ehdokkaansa, joten vaalikarjan älykyyttä tässä voi arvostella jos haluaa...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Ehkäpä me odotellaan vielä jonkin aikaa tämän ketjun kanssa, varsinkin kun ensimmäiset viestit eivät ole hirvittävän kovatasoisia. Availemme ketjun joskus myöhemmin uudelleen sikäli jos Biden presidentiksi valitaan ja mahdollinen presidenttiys lähestyy.

Moderaattorit
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
No niin. Ketju on taas auki, joten nostellaas tätäki ylemmäs. Eli näillä näkymin seuraavat neljä vuotta (ensi tammikuun lopusta lähtien) valkoisessa talossa mennään Biden komennossa ja ainakin itselle jäänyt medioista se käsitys, ettei aio kahta kautta vetää. Edelleen medioista on jäänyt sellainen kuva, että Biden tarttuisi korona ongelmaan nyt jo heti maanantaista lähtien, mutta mitähän kaikkea konkreettista hän voi tehdä nyt sitten, ennenkuin virkavala on vannottu? Toki voi aloittaa toimimana hyvänä esimerkkinä ja suosittelemaan vahvasti kansalaisille maskien käyttöä ja muita suojakeinoja, mutta voiko hän ennen virkavalan vannomista ohjata missään määrin esim. liittovaltion rahoja? Ja jos Biden tosiaan käy täysillä koronan kimppuun maanantaista lähtien, niin voi olla kyllä irvokas näytelmä, kun istuva presidentti tekee kaikkensa vaalituloksen hylkäämiseksi samaan aikaan, kun valittu tekee jo töitä kansakunnan hyväksi.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Kas nyt se kai on varmaa että Biden on presidentti kun jatkoaikakin sen tunnustaa.

ONNEA MATKAAN JOE BIDEN!

Hän ei aio opettaa meitä uimaan mutta nyt sentään kukaan ei enää yritä meitä tahallaan hukuttaakkaan.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Odotan vielä valitsijamiesäänestystä ja senaatin lopullista hyväksymistä Bidenin USA:n seuraavaksi presidentiksi. Kun Biden on virallisesti valittu USA:n 46. presidentiksi ja hän astuu kyseenomaiseen virkaan, niin silloin vasta voidaan aloittaa keskustelu Bidenin presidenttikaudesta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse odotan eniten sitä, että suomaliset valtionpäämiehet tapaavat tai ovat muuten yhteyksissä tulevaan varapresidenttiin.

Jää murretaan heti aloittelemalla kepeä small talk aiheella:

"Do you know that in Finland your name Kamala means horrible?"
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Tuolta on nähtävissä Bidenin prioriteetit ja työlista, millä presidenttikausi aloitetaan. Neljä tärkeintä prioriteettia siis ovat koronaviruksen vastainen taistelu, talouden elvyttäminen, rotujen oikeudenmukaisuus ja ilmastonmuutoksen vastainen taistelu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös