Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 385 486
  • 22 705
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kokenut toimittaja Carl Bernstein kertoo CNN:n artikkelissa siitä, millaisia puheluita Trump käy muiden valtionpäämiesten ja hallitusten päämiesten kanssa.

Tyypillistä keskusteluille on, että niissä Putinin ja Erdoğanin kaltaiset autoritääriset johtajat soittavat Trumpia kuin viulua, Trumpin mahtaillessa heille varallisuudellaan, neroudellaan, saavutuksillaan presidenttinä ja päivitellessään edeltäjiensä tyhmyyttä. Trump ei viitsi valmistautua puheluihin mitenkään ennalta ja kieltäytyy ottamasta asiantuntijoiden neuvoja vastaan omaan erinomaisuuteensa vedoten, helpottaen olennaisesti vastapuolen manipulointipyrkimyksiä. Erityisesti Putinin kanssa jutellessa suuri osa ajasta menee Trumpin hakiessa Putinin arvostusta, ihailua ja hyväksyntää, joka tuntuu Trumpille olevan erityisen tärkeää.

Perinteisesti Yhdysvaltain läheisimpinä liittolaisina tunnettujen maiden johdolle (etenkin jos puhelimen toisessa päässä on nainen) Trump on sen sijaan erityisen tyly (omaan alakouluikäisen kiusaajan tyyliinsä), haukkuen mm. Angela Merkeliä tyhmäksi ja syyttäen häntä Venäjän taskussa olemisesta.

Bernsteinin lähteet vahvistavat myös Boltonin kirjassa esitetyt väitteet siitä, että Trump sekoittaa jatkuvasti oman henkilökohtaisen etunsa ja kansallisen edun, pitäen puheluiden aikana kirkkaasti mielessään uudelleenvalituksi tulemisen ja koston hautomisen kriitikoitaan ja poliittisia vastustajiaan kohtaan.

 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis




Siinäpä sitä... Ja tämä ei nyt ole mikään ”Muellerin lista”, tämä on amerikkalaisten syvästi kunnioittama ja palvoma armeija jonka tRUmp on jättänyt oman onnensa nojaan hakiessaan hyväksyntää omalta ”nukkemestariltaan”!

Toki voihan se olla, että kirjallisena briefinä annettu selonteko on mennyt lukutaidottomalta idiootilta ohi, mutta liekö se nk. lieventävä asianhaara?
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Toki voihan se olla, että kirjallisena briefinä annettu selonteko on mennyt lukutaidottomalta idiootilta ohi, mutta liekö se nk. lieventävä asianhaara?
Eiköhän Trump tästä selviä vanhalla periaatteella: "Shoot the messenger!". Potkut vaan taas jollekin esittelijälle, josta Trump ei ole koskaan pitänyt, eikä itse asiassa tunnekaan...
 
K

kiwipilot

Joku voisi sanoa, että onneksi on korona: ilman sitä oranssi sontasäkki istuisi heittämällä toisen kauden. Pandemia on kohtuullisen ok hinta siitä, että vältetään Naton hajottaminen, Putinin Venäjän jatkuva vahvistuminen sekä transatlanttisten suhteiden murskaaminen. Puhumattakaan siitä mitä lasikuituhattu saisi aikaan Amerikalle toisen kauden aikana.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.



Toki voihan se olla, että kirjallisena briefinä annettu selonteko on mennyt lukutaidottomalta idiootilta ohi, mutta liekö se nk. lieventävä asianhaara?


  • Ratcliffe sanoo, että "mitään raporttia ei ole olemassakaan".
  • Trump sanoo, että "raportti on, mutta se oli niin huono, ettei siihen voinut luottaa".
  • Valkoisen Talon tiedottaja sanoo, että "raportti on olemassa, mutta sitä tutkitaan vielä eikä Trump ole nähnyt sitä".
  • Nyt sanotaan, että "raportti on ollut olemassa ja sisältynyt viralliseen päiväpakettiin ja saattaa olla, että Trump on lukenut sen myös, mutta kun siinä ei ole ehkä ollutkaan toimenpide-ehdotuksia" niin kaikki lehdistön jutut on fake news.
Melkoinen sirkus.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
  • Ratcliffe sanoo, että "mitään raporttia ei ole olemassakaan".
  • Trump sanoo, että "raportti on, mutta se oli niin huono, ettei siihen voinut luottaa".
  • Valkoisen Talon tiedottaja sanoo, että "raportti on olemassa, mutta sitä tutkitaan vielä eikä Trump ole nähnyt sitä".
  • Nyt sanotaan, että "raportti on ollut olemassa ja sisältynyt viralliseen päiväpakettiin ja saattaa olla, että Trump on lukenut sen myös, mutta kun siinä ei ole ehkä ollutkaan toimenpide-ehdotuksia" niin kaikki lehdistön jutut on fake news.
Melkoinen sirkus.
...ja Bolton kertoo nyt antaneensa asiasta briefin jo maaliskuussa 2019. "On tää shaatana työmaa", sano...
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ongelma ei ole se, etteikö Trump olisi osoittautunut kaikkien tosiseikkojen valossa uskomattoman tuhoisaksi presidentiksi, joka on surutta tuhlannut ulkopolitiikassa USA:n tuskalla ja vaivalla hankkimaa johtajuutta toisen maailmansodan jälkeen ja sisäpolitiikassa heittänyt vastuuttomasti bensaa liekkeihin kansakunnan syvimpien ongelmien suhteen, sekä totaalisesti epäonnistunut espanjantaudin jälkeen pahimman modernin pandemian torjumisessa. Tämä kaikki on selvää rationaalisille tarkkailijoille. Ongelma on siinä, että miljardöörien ja suuryhtiöiden rahoitus läpeensä korruptoituneessa poliittisessa järjestelmässä, uskonnollisen fanatismin vaikutus sekä Fox Newsin systemaattinen propaganda ovat johtaneet siihen lopputulokseen, että vielä nytkin 40% äänestäjistä tukee Trumpia ja että hänellä on edelleen realistinen mahdollisuus voittaa vaalit. USA on ihan oikeasti vaarassa epäonnistua liberaalidemokraattisena oikeusvaltiona.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
vielä nytkin 40% äänestäjistä tukee Trumpia ja että hänellä on edelleen realistinen mahdollisuus voittaa vaalit. USA on ihan oikeasti vaarassa epäonnistua liberaalidemokraattisena oikeusvaltiona.
Vaaleihin on aikaa ja Suuri Tuhoaja voi todellakin tulla uudelleenvalituksi. Eikä se ole kiinni kuin muutamasta vaankieliosavaltiosta, tuon vaalijärjestelmän ihanuus.

Jenkeillä on nyt oma UKK, kuka olisi uskonut? Sääli dt:n kannalta, että nootilla eivät pysty Suuren Tuhoajan uudelleenvalintaa ratkaisemaan...
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Täällä palstalla usein ihmetellään sitä, että miten Trump on säilyttänyt edes tuo 40% approval raten. Onko hänen kannattajansa ihan sokeita idiootteja ja täysin kykenemättömiä näkemään Trumpia mokia ja järkyttäviä toimia. Kuitenkin aloin miettimään, että ovatko tämänkään palstan kannattajat jotka vaaleja ennen kyseenalaistivat Trumpin arvostelua pystyneet myöntämään että nämä ennakot osuivat surullisenkin hyvin maaliin. Ei ole tullut ydinsotaa, mutta ei sellaista suuri enemmistö ennustanutkaan eli tuo on ihan olkinukke väitteenä.
 
K

kiwipilot

Täällä palstalla usein ihmetellään sitä, että miten Trump on säilyttänyt edes tuo 40% approval raten. Onko hänen kannattajansa ihan sokeita idiootteja ja täysin kykenemättömiä näkemään Trumpia mokia ja järkyttäviä toimia. Kuitenkin aloin miettimään, että ovatko tämänkään palstan kannattajat jotka vaaleja ennen kyseenalaistivat Trumpin arvostelua pystyneet myöntämään että nämä ennakot osuivat surullisenkin hyvin maaliin. Ei ole tullut ydinsotaa, mutta ei sellaista suuri enemmistö ennustanutkaan eli tuo on ihan olkinukke väitteenä.

Arvelisin että tässä tapauksessa hiljaisuus on myöntymisen merkki: Trumpin fanipojat - ei trollit - ovat hävinneet ketjusta vähin äänin. Ja jos nyt joku tuota idioottia sattuu puolustamaan, kyseessä on joko trolli tai sitte teemuvehkala (=mt).
 

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Kuitenkin aloin miettimään, että ovatko tämänkään palstan kannattajat jotka vaaleja ennen kyseenalaistivat Trumpin arvostelua pystyneet myöntämään että nämä ennakot osuivat surullisenkin hyvin maaliin.

Tämä on kyllä jotenkin käsittämätön ilmiö. Olkaa rauhassa maahanmuuttoa vastaan, mutta eikö nyt saatana suomalaisille löydy siltä saralta järkevämpiä esikuvia, kuin DONALD VITUN TRUMP.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Mitenhän Suomen suurin putinis...siis trumpisti Laura "desantti" Huhtasaari on näistä viimeisistä käänteistä mieltä? En viitsi mennä hänen Twitteriinsä, koska oksennan mieluummin hyvän ryyppyreissun jälkeen kuin lukemalla sitä. On toi sementoitu kyllä Trumpin asema, jos tämä(kään) ei häntä paljoa heilauta. Siis se, että nyt on maksettu tapporahaa Venäjän toimesta (tai näin väitetään) Yhdysvaltain armeijan sotilaiden tappamiseksi ja sitten kun miettii, että missä asemassa armeija tuossa maassa on. "Families welcoming soldiers"-videot vaan tulille tubeen ja samaan aikaan maassa istuu presidentti, joka on tiennyt tästä toiminnasta, mutta ei sano mitään, koska bff Kremlissä voi suuttua.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Mitenhän Suomen suurin putinis...siis trumpisti Laura "desantti" Huhtasaari on näistä viimeisistä käänteistä mieltä?
Huvittavaa tässä on vielä tuo persujen ideologina "isänmaallisuus". Kieli syvällä Vladimirin pakaroiden välissä. Vähän kuin vetäisi sotaveteraaneja kuivana ...... Ei kehtaa edes kirjoittaa moista.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Huvittavaa tässä on vielä tuo persujen ideologina "isänmaallisuus". Kieli syvällä Vladimirin pakaroiden välissä. Vähän kuin vetäisi sotaveteraaneja kuivana ...... Ei kehtaa edes kirjoittaa moista.

Persuille Trump ja Putin edustavat samaa: Tahoa joka pysäyttää sen kiihtyvän liberaalin arvokehityksen. Suomessa tietysti on historiallisista syistä vaarallista julkisesti fanittaa tai myöntää olevansa kanssakäymisessä "virallisen Venäjän" kanssa. Huhtiksen ja Allah-Ahon kaltaisille ydinpersuille tuo ei sinänsä ole ongelma, mutta puolueen kannatus ei olisi sillä tasolla jos Jussi ja Laura rupesivat julkisesti kertomaan kenen leirissä seisovat.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Viestistä on annettu rikepiste
Huhtiksen ja Allah-Ahon kaltaisille ydinpersuille tuo ei sinänsä ole ongelma, mutta puolueen kannatus ei olisi sillä tasolla jos Jussi ja Laura rupesivat julkisesti kertomaan kenen leirissä seisovat
Mukava tulla aina välillä katsomaan Trump ketjuun vassareiden ja muiden mielenterveyskuntoutujien 4 vuotta jatkunutta ulinaa ja huomata, että täällä vedetään jo Halla-Ahoa ja Putinia samaan leiriin.


Kohti psykoosia ja sen yli.


Vaikea keksiä mitään positiivista Trumpin ajasta, mutta onhan tämä persekivun määrä jotain aivan käsittämätön suloista. Sivistyneinä intelektuelleina esiintyvät suvaitsevaisetkin osoittavat täällä ja persuketjussa sen oman persumaisen tasonsa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikea keksiä mitään positiivista Trumpin ajasta, mutta onhan tämä persekivun määrä jotain aivan käsittämätön suloista.
Tuo onkin yksi niistä syistä, minkä takia jotkut Trumpia tukevat.

Vox kirjoitti:
Trump’s political victory and continuing appeal depend on a brand of politics that marginalizes and targets groups disliked by his supporters. Trump supporters don’t so much love the Republican party as they hate Democrats, a phenomenon political scientists call “negative partisanship.” They like Trump not because he sells them on the GOP, but because they believe he’ll stick it to the Democrats harder than anyone else.

Tai kuten eräs Trumpia äänestänyt asian ilmaisi:

Crystal Minton kirjoitti:
I voted for him, and he’s the one who’s doing this. I thought he was going to do good things. He’s not hurting the people he needs to be hurting.

Lainaukset Voxin jutusta:

 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mukava tulla aina välillä katsomaan Trump ketjuun vassareiden ja muiden mielenterveyskuntoutujien 4 vuotta jatkunutta ulinaa ja huomata, että täällä vedetään jo Halla-Ahoa ja Putinia samaan leiriin.

No Trumpin retoriset keinot näyttää olevan sinullakin käytössä. Eikä siinä mitään - sananvapaus ja kaikkea. Mikäs siinä on esimerkiksi sairaita ihmisiä pilkatessa.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
...
Nämä on myös hauskoja.

Minä jaksoin katsoa koko kymmenminuuttisen videon, koska se oli kieltämättä hauska.

USAn vallitseva presidentti on huumorihahmo, hauskuuden tahaton kehittäjä.
Mikä saa minut hieman surulliseksi.
Toivottavasti Trumpin luoma tositeevee-naurettavuus loppuu kuitenkin yhden kauden jälkeen.
Sen verran rankkaa settiä hän tyrkkää, ettei kukaan kestä sitä pitkään.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vaikea keksiä mitään positiivista Trumpin ajasta, mutta onhan tämä persekivun määrä jotain aivan käsittämätön suloista. Sivistyneinä intelektuelleina esiintyvät suvaitsevaisetkin osoittavat täällä ja persuketjussa sen oman persumaisen tasonsa.
Tätä vähän vähemmän intellektuellien logiikkaa on välillä vaikea tajuta. Jos tällainen nero matkustaa lentokoneessa josta hajoaa moottorit, niin hän varmasti on tyytyväinen kun muiden mielestä tilanne on ikävä. Mikä alemmuuskompleksi tai trauma saa aikuisen (?) ihmisen käyttäytymään kuin angstinen teini.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
  • [*]Ratcliffe sanoo, että "mitään raporttia ei ole olemassakaan".
    [*]Trump sanoo, että "raportti on, mutta se oli niin huono, ettei siihen voinut luottaa".
    [*]Valkoisen Talon tiedottaja sanoo, että "raportti on olemassa, mutta sitä tutkitaan vielä eikä Trump ole nähnyt sitä".
    [*]Nyt sanotaan, että "raportti on ollut olemassa ja sisältynyt viralliseen päiväpakettiin ja saattaa olla, että Trump on lukenut sen myös, mutta kun siinä ei ole ehkä ollutkaan toimenpide-ehdotuksia" niin kaikki lehdistön jutut on fake news.
Melkoinen sirkus.
  • Tänään sitten Valkoisen Talon tiedottaja sanoo, että "Trumpin on maapallon parhaiten perillä oleva ihminen mitä tulee kansallisiin uhkiin (most informed person on Earth regarding national security threats)".
Jonnet ei ehkä muista miten Comical Ali:lle naureskeltiin aikoinaan... nykymeininki ei tuosta juurikaan eroa ja puhutaan maasta joka mainostaa olevansa "vapaa demokratian paras valtio koskaan, ikinä, milloinkaan".
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tuo onkin yksi niistä syistä, minkä takia jotkut Trumpia tukevat.
Trumpia ei varsinaisesti kai voi "tukea" muualla kuin USA:ssa. Vaalivoitto 2016 tuotti käsitykseni mukaan ulkomailla tietyissä piireissä nimenomaan vahingoniloa eikä aitoa tyytyväisyyttä tai odotuksia jostain paremmasta. "Kansa sai sellaisen johtajan kuin ansaitsikin".
Hiukan samaa mieltä olin ensin itsekin, mutta onhan tuo meininki jo mennyt sairaaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös