Vaikea ymmärtää, miksi USA:sta joudutaan näköjään oikein kaivamalla kaivamaan nuorempia presidenttiehdokkaita. Löytyyhän niin kongressista kuin senaattoreistakin monia ainakin näennnäispäteviä pitkän linjan poliitikkoja, joiden pitäisi kyetä lyömään Trump ja Biden seuraavissa vaaleissa kevyestikin. Onko siten rahallinen tuki ajautunut niin pienelle piirille, ettei ole oikein haluta yrittääkään, vai onko mukavoituminen ja poliittisten kysymysten kompleksisuus saavuttanut tason jossa ovaalitoimisto ei enää nuorempia siipien palamisen pelossa kiinnosta?
Varsinkin demokraattipuolueen luulisi ottavan Trumpin uhan sen verran tosissaan, että valovoimaisen vastaehdokkaan kampanjan pystyttäminen olisi jo täydessä vauhdissa. Puuttuu vaan, että Hillary Clinton ilmoittautuu ainoana yrittämään ellei Sleepy Joe enää jaksa..
Farssi.
Kun papoilla ja mummilla on 50 vuotta poliittista julkisuutta takanaan, silloin he omaavat poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet tavoittaa jopa politiikan suhteen täydellisiä uuvatteja. He ovat brändejä, joiden varaan on helppoa rakentaa kampanja. Ikävä kyllä brändien takana oleva henkilö ehtii muumioitua ennenkuin brändi niin tekee. Tällä hetkellä ei kateeksi käy valinnanvaraista nuoruutta ihannoivaa kulttuuria: itse asiassa USA näyttäytyy pikemminkin floridalaisena geriatrian ihannemaana. Tai Neuvostoliittona, jossa johtajat käynnistettiin joka aamu sähköshokein duuniinsa, kunnes käynnistys ei enää toiminut.
Ja tämän ongelman takana oleva rakenne on kaksipuoluejärjestelmä. Riskien otto kaikki tai ei mitään tilanteessa ei oikein kannata. Voidaan myös puhua presidenttivetoisen systeemin ongelmista. Presidentillä on liikaa valtaa ja tämä johtaa sitten siihen, että täytyy valita tuttu brändi, jotta mahdollisuuksia menestymiseen olisi. Mietitäänpä vaikkapa rebujen tilannetta 2008 ja 2012 vaaleissa. Silloin heidän ehdokkaansa olivat tietyllä tavalla vinoutuneita: toinen oli mormoni, toinen taas liian maltillinen ja sekulaari persoona, perusrebu. Kummatkaan eivät erityisen säkenöiviä ehdokkaita.
Nyt Trump on kyennyt siihen, mihin edelliset ehdokkaat eivät. Tuomaan rebuille uusia äänestäjiä ja vakuuttamaan myös uskonnollisen oikeiston taakseen. Osittain tämä johtuu siitä, että rebuilla ei ole vaihtoehtoa. Joku Biden nähdään aivan liian maallisena ehdokkaana, joka ajaa aborttioikeutta yms. kuin käärmettä pyssyyn. Trumpille taas erilaiset (peri)aatteelliset kysymykset ovat merkityksettömiä, mutta niitä voi kannattaa, koska se hyödyttää häntä itseään. Ihmiset näkevät hänessä mitä haluavat nähdä. Tämähän on aivan top 1 ominaisuus, jos haluaa poliittisen vallan huipulle.
Poliittinen johtajuus vaatii karismaa ja se vaatii jotakin ominaisuutta, jota voimme vain jälkeenpäin selittää. Joku ihminen voi nousta tuntemattomuudesta poliittisen hyökyaallon päälle ja yhtäkkiä hänet nähdään jopa presidenttiehdokkaana. Tällainen oli Trump tavallaan, tällainen oli Obama. G.W.B ratsasti enemmän nimellään. Bill Clinton taas oli erittäin hyvä esimerkki em. ominaisuudesta. Bush tylsempi ja fiksumpi nautti lähinnä Reaganin jälkihehkusta. Rahalla ei voi poliittista karismaa ostaa, sen sitovasti todisti Bloomberg.
Tänään on näin, huomenna voi olla toisin. Buttigieg olisi muuten uusi Clinton, mutta hän ei pystyne saamaan tarvittavia riippumattomien ääniä. Olisi liian helppo maalitaulu perhekeskeisille amerikkalaisille. Saisi varmasti taakseen suuren määrän osavaltioita, muttei riittävästi. Lähtisikö joku vielä ennen vaaleja nousukiitoon, mahdotonta sanoa. Voi olla, että Biden torppaa nämä nousukkaat, sikäli kun enää tajuaa paljosta mitään.
Tietysti on se kysymys, mikseivät ihmiset jo kyllästy Trumpiin. Ehkä vastaus on, että vain talous ratkaisee. Trumpilta saadaan tuttu paketti, hän on tyhmä kuin saapas, mutta hän pitää kuitenkin rebut tyytyväisenä, Floridassakin ihaillaan ikätoveria presidenttinä (kumma ettei Bideniä). Ja kun tähän soppaan lisätään käsittämätön vaalidenialismi, johon yhdistetään vaaliin liittyvä poliittisen väkivallan uhka, niin ollaan aika lähellä syvintä demokratian kriisiä Yhdysvalloissa ja sitä kautta koko maailmassa.
On ihmisiä, jotka jo avoimesti sanovat, että hyväksyy vaalituloksen vain, jos voittaa vaalit. Rakenna tällaisten kanssa sitten jotakin yhteistyötä. Kun kaiken lisäksi osavaltiotaholla on jo vaikuttajia, jotka pyrkivät jopa muuttamaan valitsijamiesäänet tai oikeammin osavaltion valitsijamiehet, jos presidentinvaalitulos ei miellytä.
Olisi varmaan parempi palata entiseen, sisällissota oli turhaa. Mikseivät jo silloin uskoneet, ettei siitä liitosta mitään kestävää koituisi?
