Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 402 238
  • 22 733

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Virkasyyteartikkelit siis toimitetaan senaattiin maanantaina ja oikeudenkäynti alkaa tiistaina kello 20 Suomen aikaa.
Olihan tossa maininta "unless the Senate reaches an agreement that would push back the trial itself". Eli voi olla että tossa annetaan Trumpin juristeille vielä aikaa valmistella puolustusta. Joka voi olla ihan mahdollista. Mielestäni tässä nyt demokraatit halus vaan tukkia noiden republikaanien suut jotka höpötti siitä että koko oikeudenkäyntiä ei pitäisi käydä. Siellä osa republikaaneista kun oli "eiks tän asian vois antaa olla" - asenteella liikenteessä.

Itse en näe sitä pahana että Trumpille anetas aikaa valmistautua. Ensinnäkin on mielestäni oikeudenmukaista että puolustuksella on aikaa valmistautua. Toiseksi siellä on tutkimukset tosta 6.1. mellakoista kesken, joten tässä voi tulla vielä kaikkiea uutta infoa esille joka saattas esim. helpottaa joidenkin republikaanien äänestyspäätöstä.
 
Stigu

Jäsen
Trumpin patologinen narsismi oli suurin syy hänen häviöönsä. Jos hän olisi ollut vain hiljaa tai twiittaamatta olisi hänen harrastamansa politiikka voinutkin mennä hyvinkin läpi pienemillä julkisuus vahingoilla ja pahoin pelkään hän voisi vieläkin olla presidentti, jos hän vain olisi ollut hiljaa.
Kyllä, mutta toisaalta Trumpin suosion syy johtuu myös pitkälti tuosta patologisesta narsismista. Suokansaan varsinkin tuntui uppoavan tuo erittäin ei-poliitikkomainen toimintatapa, totuuden ja valheen sekoittaminen sekä oman erinomaisuuden jatkuva korostaminen. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni Trumpin kannattaja tulee tajuamaan jossain vaiheessa elämäänsä, että Trump kusetti heitä, eikä häntä kiinnostanut kukaan muu kuin minä itse.

Trumpin presidenttiydessä voi olla muuten yksi erittäin positiivinenkin hyöty USA:lle, jos hän perustaa uudeen puolueen. Ainakin tuo viimeinen puhe enteili aika selvästi tuollaista. Kolmas varteenotettava puolue olisi kyllä taivaanlahja koko jenkkien ummehtuneelle, kaksinapaiselle poliittiselle kentälle.
 
Baldrick

Jäsen
Vaikeaa se on löytää johtaja, joka kaiken muun aikaa käyttäytyy kuin omahyväinen ja vallanhimoinen narsisti useita vuosia, mutta yhtäkkiä h-hetkellä käyttäytyisi toisin. Trump nousi ja kaatui omaan mahdottomuuteensa.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni Trumpin kannattaja tulee tajuamaan jossain vaiheessa elämäänsä, että Trump kusetti heitä, eikä häntä kiinnostanut kukaan muu kuin minä itse.
Todennäköisesti kaikki ne Trumpia äänestäneet, jotka eivät kuulu näihin kategorioihin:
 
Liitteet

  • Know your nut jobs.jpg
    Know your nut jobs.jpg
    107,1 KB · kertaa luettu: 356

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Senaatin äänestyksessä tulee 55 ääntä tuomion puolesta, 45 vastaan, ja Trump vapautetaan syytteistä.

Sori spoilerista. En vain näe mitään mahdollisuutta että 17 republikaania ampuu itseään päähän äänestyksessä. Trump on edelleen järkyttävän suosittu republikaanien ydinkannattajien keskuudessa. Ja senaattoreilla on hyvä tekosyy, koska voivat väittää että pitävät oikeudenkäyntiä perustuslain vastaisena, nyt kun Trump ei ole enää virassa. Näin he voivat välttää ottamasta kantaa siihen, miten paljon tapahtumat 6.1.2021 olivat Trumpin syytä. Ja tuomita itse tapahtumat tuomitsematta Trumpia itseään.

Mahdollisesti jos jostain löytyisi "savuava ase" siitä että Trump oli tietoinen, että porukka pyrkii sisään, ja oli myöskin tietoinen/käskenyt että turvajärjestelyt jätetään sen verran vajaaksi, että sisäänmeno myös onnistuu, niin sitten...
Mutta mistäpä sellaiset todisteet tähän hätään löytyisi.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Trumpin presidenttiydessä voi olla muuten yksi erittäin positiivinenkin hyöty USA:lle, jos hän perustaa uudeen puolueen. Ainakin tuo viimeinen puhe enteili aika selvästi tuollaista. Kolmas varteenotettava puolue olisi kyllä taivaanlahja koko jenkkien ummehtuneelle, kaksinapaiselle poliittiselle kentälle.
Tällä hetkellä rebut ovat todella veitsenterällä, McConnellinkaan aivot tuskin pystyvät hahmottamaan oikeaa toimintatapaa. Buridanin aasin ongelma on todellinen, eli puolue nääntyy kahden heinäsuovan välille.

Jos Trump ulostetaan puolueesta virkasyytteen läpimenon kautta, silloin hän saattaa perustaa puolueen. Ja silloin alkaa ankara taistelu trumpistien sieluista. Trumpistien kova ydin menetetään eli nämä kaikki äärioikeistolaiset hörhöt salaliittoteoreetikkoineen. Rebut palaavat noin 60 miljoonan äänen kategoriaan, kuten Obaman vastaehdokkaille kävi.

Jos Trumpia ei ulosteta, silloin puolue voi joutua trumpistien valtaan. Osa maltillisista siirtyy demokraatteihin. Mahdollisuus tehdä minkäänlaista yhteistyön politiikkaa menetetään. Samoin menetetään puolueen tulevaisuus, on vaikea kuvitella (Florida poislukien), että latinot innostuisivat laajasti tukemaan valkoisten protestanttien puolirasistista liikettä. Toisaalta, Trumpkaan ei kykenisi voittamaan kuin yhdet vaalit korkeintaan, sen jälkeen puolueessa olisi melkoinen valtatyhjiö. Trumpin pojat eivät ole karismaattisia.

Äärioikeistolaisille Patriot Party olisi todellinen unelmien täyttymys. Ja toisaalta Trumpille plus lapsilleen loistava liiketoimintamahdollisuus. Kyse on samanlaisesta brändäyksestä minkä Disney ensimmäisenä keksi. Eli MAGA-väelle on omat tv-kanavat, oma puolue, Trump rakentaa heille omat lomakeskukset, MAGAn koskaan enää tarvitse olla valtaväestön kanssa tekemisissä ainakaan vapaa-aikanaan. Itsestään selvää on, että trumpisteille tehdään omat vanhainkoditkin, sillä kuka oikeasti haluaisi asua elämänsä ehtoota jonkun trumpistin kanssa saman katon alla.

Puoluekentän muutos, jos tapahtuu, antaa painetta myös demokraateille. Jos rebuista tulee lisää väkeä oikeistosiipeen, silloin puolueen vasemmisto kokee jäävänsä vaille vaikutusmahdollisuuksia. Ja varmaan voi herätä ajatus, että uuden puolueen perustaminen toisi omat vaikutusmahdollisuudet suuremmiksi. Täytyy muistaa, että Sandersille herui kannatusta varsinkin nuorilta. Jos nyt progressiiviset löytävät jonkun ei-vanhuksen johtajakseen, myös demokraateissa voidaan nähdä mullistavaa kehitystä.

Vakaa pysyvä tila lienee kuitenkin se, mihin kummankin puolueen johto tähtää. Joten puoluekentän mullistus on silti vielä aika monen mutkan takana.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Näistä uusista puolueista puhuttaessa kannattaa aina muistaa Yenkkilä politiikan rahoitusmalli => perus-MAGA’t on kokolailla persaukista sakkia, joten heidän lahjoituksillaan ei pitkälle pötki vs. esim. Vihreät, saatika Rebut & Demut! Siinä ei yksi ”My Pillow” riitä kun tarvittaisiin valtakunnallista medianäkyvyyttä ja mainostajia omalle TV-kanavalle, jota ison rahan mainostajat tod.näk. välttelevät kuin ruttoa...
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Jos Trump ulostetaan puolueesta virkasyytteen läpimenon kautta, silloin hän saattaa perustaa puolueen. Ja silloin alkaa ankara taistelu trumpistien sieluista. Trumpistien kova ydin menetetään eli nämä kaikki äärioikeistolaiset hörhöt salaliittoteoreetikkoineen. Rebut palaavat noin 60 miljoonan äänen kategoriaan, kuten Obaman vastaehdokkaille kävi.

Jos Donald Trumpia on seurannut, niin ei hänestä ole mihinkään menestyksekkään puolueen perustamiseen. MIeshän on erikoistunut valmiiseen pöytään saapumiseen ja sen tuhoamiseen egollaan. Amerikassakin tajutaan ettei "kolmas puolue" menesty koskaan vaaleissa eikä tämä ole Trumpillakaan mahdollista. Pahempi skenaario on se, että republikaanipuolue vallataan sisältäpäin, joka oli hyvää tahtia menossa Trumpin presidenttikaudella. Nyt nähdään kuinka pitkälle päästiin.
 
Kolmas vaihtoehto on se, että perustetaan "puolue", joka kerää rahaa "vaaleihin osallistumiseen".

Yli 200M kerättiin trumpisteilta rahoitusta "oikeusjuttuihin". Vaikka trumpistit eivät olekaan tulojakotilastoissa ihan kärkikymmenikköön kuuluvia, rahaa riittää hyvään tarkoitukseen. Tietenkin touhua voi rajoittaa se, että eräät oikeistolaiset ovat jo ruvenneet kritisoimaan Trumpiakin. Valloissa on kuitenkin joitakin pelkästään köyhien rahojen hyväksikäyttöön erikoistuneita kolportöörejä, joten mikä ettei Trumpille siitäkin pieni sivubisnes voisi kehittyä.

Isommat rahat ovat pääpuolueessa, joten sieltä tietysti varjopuoluekin voisi kerätä rahaa jonkun teekutsuliikkeen tapaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Jos Trump ulostetaan puolueesta virkasyytteen läpimenon kautta, silloin hän saattaa perustaa puolueen. Ja silloin alkaa ankara taistelu trumpistien sieluista. Trumpistien kova ydin menetetään eli nämä kaikki äärioikeistolaiset hörhöt salaliittoteoreetikkoineen. Rebut palaavat noin 60 miljoonan äänen kategoriaan, kuten Obaman vastaehdokkaille kävi.

Jos Trumpia ei ulosteta, silloin puolue voi joutua trumpistien valtaan. Osa maltillisista siirtyy demokraatteihin. Mahdollisuus tehdä minkäänlaista yhteistyön politiikkaa menetetään. Samoin menetetään puolueen tulevaisuus, on vaikea kuvitella (Florida poislukien), että latinot innostuisivat laajasti tukemaan valkoisten protestanttien puolirasistista liikettä. Toisaalta, Trumpkaan ei kykenisi voittamaan kuin yhdet vaalit korkeintaan, sen jälkeen puolueessa olisi melkoinen valtatyhjiö. Trumpin pojat eivät ole karismaattisia.

Tämä on toki täysin idealistista ajattelua, mutta olisi hienoa, jos tehtäisiin yksinkertaisesti se, minkä tiedetään olevan oikein, etenkin pitkällä tähtäimellä. Tässä tapauksessa se olisi Trumpin ulostaminen puolueesta ja selvän pesäeron tekeminen. Kannettaisiin siis viimein vastuu ja syötäisiin se paska, mikä on lyhyellä tähtäimellä edessä. Varmasti kirpasee esim. kannatuksen alenemisena, mutta ainakin voisi katsoa itseä peiliin ja todeta, että lopulta tehtiin oikein. Voitaisiin aloittaa edes jollain tapaa puhtaalta pöydältä ilman, että tarvii kestää tätä samaa showta puolueen sisällä tulevatkin vuodet. No, toivossa on hyvä elää.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Virkasyyteoikeudenkäynnin aloituspäiväksi on varmistunut helmikuun yhdeksäs päivä. Tuolloin pidetään ensimmäiset kuulemiset. Ensi viikon maanantaina virkasyyteartikkeli esitellään muodollisesti senaatille. Senate impeachment trial arguments to start February 9

Trumpin vaalien jälkeisistä touhuista tulee koko ajan lisää infoa julki. New York Times kertoi tänään Trumpin suunnitelleen oikeusministeri Jeffrey Rosenin potkuja Bidenin vaalituloksen kumoamiseksi. Tarkoituksena oli pakottaa Georgian vaaliviranomaiset kääntämään vaalit Trumpin eduksi. Trump yritti painostaa Rosenia palkkaamaan neuvonantajia tutkimaan vaalivilppiä, mutta tämä kieltäytyi. Trump and Justice Dept. Lawyer Said to Have Plotted to Oust Acting Attorney General
 
Viimeksi muokattu:

ijuka

Jäsen
Loogisesti republikaanien pitäisi saada Trump ulos puolueesta tai menettävät puolueen. Housen republikaaneista suuri osa on jo puhtaita Trumpisteja, kun kaudet ovat vain kahden vuoden mittaiset ja vaihdantaa riittää. Trump voi senaatinkin suhteen hyvin panna omat miehet ehdolle ja heitä hehkuttaa kannattajistolle, mikä tulee nopeasti johtamaan Senaatinkin valtaamiseen. Mitä enemmän näitä Republikaaneja Trumpisteiksi muuttuu, sen helpompaa tulee muidenkin korvaaminen olemaan. Tämän jälkeen Republikaanipuolue koostuu käytännössä vain Trumpisteista ja he määrittelevät republikaanien ajaman politiikan. Trumppia itseään tuskin kiinnostaa monetkaan näistä esim. uskontohörhöilyjutuista eikä millään konservatiivisella republikaanilla muitakaan vaihtoehtoje äänestämisen suhteen ole vaikkeivät näitä innolla ajaisikaan.

Republikaaneilla vaan ei pidemmän aikavälin ajattelu ole kovin jouhevasti luonnistunut, joten todennäköisesti vetävät Trumpia myötäilevällä linjalla koska pitävät tätä lyhyellä tähtäimellä parempana keinona kerätä ääniä.
 
Senaatin äänestyksessä tulee 55 ääntä tuomion puolesta, 45 vastaan, ja Trump vapautetaan syytteistä.

Sori spoilerista. En vain näe mitään mahdollisuutta että 17 republikaania ampuu itseään päähän äänestyksessä. Trump on edelleen järkyttävän suosittu republikaanien ydinkannattajien keskuudessa.
Tässä pitää ottaa huomioon se että Senaatissa on paljon vähemmän trumpisteja kuin edustajanhuoneessa.
Rebusenaattorit voivat myös laskea että kertakirpaisu on vähemmän paha kuin vuosikausiksi tRUmpin panttivangiksi jääminen.

En pidä lainkaan mahdottomana että 17/50 äänestään rumppia vastaan. Plus mahdolliset "poissaolevat".
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Vuoden sisällähän se selviää, mutta en kuitenkaan näe, että Trumpilla ex-presidenttinä olisi sellaista vipuvartta, jolla puoluettaan voisi painostaa. Automaattista pääsyä megajulkisuuteen ei ole, sillä median into hehkuttaa Ajatusten Tonava II:n tempauksia on tämän jälkeen väistämättä vain murto-osa presidenttiaikaan verrattuna. Jos nyt DT jonkun uuden kanavan edes löytää. Niistä 70 miljoonasta äänestäjästä isolla enemmistöllä ei ole sidettä Trumpiin ja kuka tahansa uusi rebuehdokas kelpaa ensi vaaleissa - jotka tosin häviävät. Bidenin jatko tosin ei ole ikääntymisen takia varmaa, ja siinä tapauksessa jää nähtäväksi saako Kamala asemansa vakiintumaan vai nouseeko haastajia.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan nuo Trumpin finanssiongelmatkin kyllä aikamoinen juttu. Kun epäilen, että jos se olisi perinnöksi saamansa omaisuudet myynyt silloin ja laittanut rahat Nordean USA-indeksirahastoon, niin se olisi satoja miljoonia rikkaampi kuin nyt on. Taitaa vararikko uhata, jos ei velkojat anna armoa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Vuoden sisällähän se selviää, mutta en kuitenkaan näe, että Trumpilla ex-presidenttinä olisi sellaista vipuvartta, jolla puoluettaan voisi painostaa. Automaattista pääsyä megajulkisuuteen ei ole, sillä median into hehkuttaa Ajatusten Tonava II:n tempauksia on tämän jälkeen väistämättä vain murto-osa presidenttiaikaan verrattuna. Jos nyt DT jonkun uuden kanavan edes löytää. Niistä 70 miljoonasta äänestäjästä isolla enemmistöllä ei ole sidettä Trumpiin ja kuka tahansa uusi rebuehdokas kelpaa ensi vaaleissa - jotka tosin häviävät. Bidenin jatko tosin ei ole ikääntymisen takia varmaa, ja siinä tapauksessa jää nähtäväksi saako Kamala asemansa vakiintumaan vai nouseeko haastajia.
OAN jatkanee varmaan DT:n mainostorvena, Foxilla on sen sijaan niin tiukassa lonkerot nimenomaan puolueeseen että keskittynevät analysoimaan Bidenin seniiliyttä ja epäisänmaallisia valintoja ilman suoraa tukea kellekään yksittäiselle henkilölle ainakaan siihen asti kunnes puolue ilmoittaa miten ex pressaan tulee suhtautua.

Puolue on tosiaan kusessa DT:n kanssa, kuten jo jokunen tovi sitten kirjoitin. DT:n apostolit eivät äänestä ketään muuta, mutta ukolla on touhut menneet sen verran pahasti yli, että jopa harmaana eminenssinä toiminut McConnell on varaamassa bussivuoroa jonka alle keisarinsa tyrkätä. Lisäksi noista kiihkouskovaisista varmasti ainakin jonkunlainen osuus on saanut melkoisen kolhun uskoon kun q:n profetiat ovatkin osoittautuneet paskapuheeksi. Toki siellä yritetään venyttää vitsiä ja varmaan ne massapidätykset ovat ihan justiisa alkamassa (saanemme tästä uuden "kahden viikon kuluessa" -meemin), mutta kyllä tuommoinen karsii kaikki paitsi tosiuskovat joukosta.

Mutta tosiaan siihen puolueen tilanteeseen. Teekutsuliikkeestä lähtien ovat hyödyntäneet avoimesti patavanhoillisia ja siihen nähden DT:n taakse siirtyminen kun voitti esivaalit on täysin linjassa. Toisaalta jopa porukalle jonka ainoa moraalinen ohjenuora on että kaikki mikä lisää valtaa on sallittua, on DT:n touhut proyd boysseineen yms. menneet aika monen mielestä yli. Toki ei niin pahasti yli että istuvaa pressaa vastaan äänestettäisiin tai ääneen touhua kritisoitaisiin, mutta siinä määrin yli että jos näköpiirissä on bussi jonka alle DT tyrkätä ja harmaa eminenssi vielä vinkkaa että nyt olisi hyvä hetki antaa ukolle vauhtia, niin siellä pistetään puolueen etu vihdoin Trumpin edun edelle. Riskianalyysejähän tuolla nyt räknätään melkoisella innolla, miten iso osa puolueen äänestäjistä lähtee DT:n henkilön perässä tai muuten vaan pettyy politiikkaan jos/kun puolue ilmoittaa että tämä meidän entinen messias onkin täys paska ja nyt ei enää sitä kuunnella ollenkaan. Vaihtoehtoisesti miten iso osa puolueen äänestäjistä sai viimeistään tuossa vallankaappausvirityksessä tarpeekseen tästä isosta vauvasta kuka vinkuu ja valittaa ja mouhoaa salaliittoteorioita kun pitäisi ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja ns. syödä se paska. Eli hyväksyä tappio ja uusin voimin seuraavaan matsiin. Jos DT:llä olisi mitään impulssikontrollia ja kykyä ajatella asioita isommassa mittakaavassa, olisi se pysynyt rebujen keulakuvana huolimatta vaalitappiosta. Toisaalta jos siltä noita ominaisuuksia löytyisi, ei olisi missään vaiheessa ollut edes liki tappiota vaaleissa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Puhdistukset alkaneet Arizonassa. Vastuuntuntoiset republikaanit, jotka eivät suostuneet väärentämään vaalitulosta Trumpille on työnnetty sivuraiteelle, tilalle Trump-kultin jäseniä.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Höh, nyt voi Rudya hieman ketuttaa tuo että Donny ei antanut armahdusta. Meikäläinen olisi tuollaisen korvaussumman edessä ihan polvillaan. Vladilta saattaisi mokoma summa löytyä.
Trumpin entisen asianajajan Michael Cohenin mukaan Trump on saattanut myöntää itselleen ja lähipiirilleen "salaisen" armahduksen. Kohtahan se sitten varmaan nähdään kaivaako Rudy vapaudu vankilasta -kortin taskustaan.

"I kind of think I figured it out," he said to MSNBC host Alex Witt. "I think Donald Trump actually has given himself the pardon. I think he also has pocket pardons for his children and for Rudy and it's already stashed somewhere that, if and when they do get indicted and that there's a criminal conviction, federal criminal conviction brought against him, that he already has the pardons in hand."

Michael Cohen suggests Trump may have already secretly pardoned himself and his children
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Trumpin entisen asianajajan Michael Cohenin mukaan Trump on saattanut myöntää itselleen ja lähipiirilleen "salaisen" armahduksen. Kohtahan se sitten varmaan nähdään kaivaako Rudy vapaudu vankilasta -kortin taskustaan.

Mitenkäs tuolla menee tämä armahdushomma, poistaako se mahdollisen korvausvelvoitteen vankilatuomion ohella?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös