Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 401 552
  • 22 733
Minä ymmärtäisin tämän väitteen mikäli voit todistaa ettei Moore ole käyttänyt rahaansa systeemin muuttamiseen

"Rahaansa", ei rahansa, ei edes pääosin.

Ihan samaan väärinymmärrykseen kiinnitin itse huomiota. Huomaakohan nimimerkki heavy mitään eroa lauseissa "ammuin miehen" ja "ammuin miestä", kun muodot "rahansa" ja "rahaansa" menevät iloisesti sekaisin.

Comeyn ensimmäinen kirje oli tullut julki ja koko kanava käsitteli päiväkausia vain tätä asiaa: Clinton mailit, Clintonin mailit, Clintonin mailit, Clintonin mailit. Loputtomiin. Ei sitä hullukaan pystynyt pitkään katsomaan - hyvä etten heittänyt televisiota ikkunasta.

Hullukaan ei pystynyt sitä pitkään katsomaan, mutta mjr katsoi sitä päiväkausia. Tämähän kuulostaa loogiselta. Jotkut saattaisivat tietysti miettiä, että olisiko kenties fiksumpaa vaihtaa kanavaa kuin suggeroida itsensä "kohta lentää telkkari" -tason raivoon tuijottamalla päiväkausia yhtä ja samaa mailisirkusta. Mutta ne nyt taitaa olla sellaisia feikkiuutisten vietävissä olevia idiootteja.
 
Viimeksi muokattu:
Pitkälti juuri noin. CNN pyrkii pureutumaan asiaan, ei propagoimaan asialla. Tämän takia CNN saa ääripäät aina vastaansa ja vastaavat valeuutisoinnit CNN:n linjasta kuin @mjr tuossa yllä, ovat arkipäivää.

Juuri näin. Ja CNN pureutuu nimenomaan olennaisiin asioihin. He näyttävät mieluummin "meksikaanit on raiskareita, minä rakennan muurin" -tasoisia juttuja kuin seniilin juutalaispapparaisen höpinöitä jostain pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Ja ovat sitten pölkyllä päähän lyötyjä, kun se muurin rakennuttaja voittaakin vaalit saatuaan niin valtavat määrät ilmaista ruutuaikaa.

Huh huh on kyllä hirviö.

Minä olen ihan pirun huono lukemaan kehonkieltä. Mutta siitä huolimatta jopa minä pystyn tällaisista ilmeistä lukemaan, miten onnellinen Melania Trump on asemastaan first ladynä:

Melania Trump's smile turns into sad frown when Donald turns his back during Inauguration - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
nyt tapahtuma kiistetään. Jos kuvat tai videot julki tulisi niin paha sitä kiistää olisi ja hyvin lähellä olisi lähtö pallilta.

Maassa jossa presidentti meinataan panna viralta kun sai suikkarin avustajalta, ei todennäköisesti ole maa jossa presidentin pissaleikkejä horojen kanssa katsottaisiin sormien läpi.

Varsinkin kun ratkaiseva osuus asiasta päättävistä on näissä asioissa erittäin konservatiivisia.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Näin itsekin asiaa ajattelen, joskin en ihan tarkkaan osaa sanoa että millä mekanismillä tuo tapahtuisi. Clintonin kohdalla tuo valehtelu tulkittiin oikeuden häirinnäksi (obstruction of justice), mutta toki Trumpkin on tuon kiistänyt joten jos todisteitä löytyy, niin valehteluakin on tapahtunut.

Noista Clintonin leikeistä on jotain aikuisviihde-dramatisointeja. Saa nähdä tullaanko Trumpin väitetyistä tekemisistä vastaavia vääntämään genrestä tykkääville...
 
Sanoisin, että Trumpin track recordilla tarvittavat perusteet ovat jo olemassa, se vain vaatii republikaaneilta motivaation toteuttaa vallanvaihto.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Trump todistettavasti tykkää diktaattorien tapaan kaikesta kultaisesta. Miksei siis myös sellaisista suihkuista?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näin itsekin asiaa ajattelen, joskin en ihan tarkkaan osaa sanoa että millä mekanismillä tuo tapahtuisi. Clintonin kohdalla tuo valehtelu tulkittiin oikeuden häirinnäksi (obstruction of justice), mutta toki Trumpkin on tuon kiistänyt joten jos todisteitä löytyy, niin valehteluakin on tapahtunut.

Noista Clintonin leikeistä on jotain aikuisviihde-dramatisointeja. Saa nähdä tullaanko Trumpin väitetyistä tekemisistä vastaavia vääntämään genrestä tykkääville...

Clinton oli presidentti, joka laittoi alaisensa ottamaan suihin. Trumpin hommista ei kukaan välitä, ellet jää kiinni. Clintoniin ei kannata edes verrata, koska oli vain liikemies. Onko mitään faktaa edes olemassa Trumpin jutuista? Oli tai ei, suhteellisen sama.
 
Salama44

Jäsen
Voi kamala minkälainen tilanne Yhdysvalloissa nyt on. Ei pysty tuota kaaosta ja häpeää edes kommentoimaan.

Nyt ennustetaan jo Nixonin kohtaloa että joutuu lopulta luopumaan virasta. Kyse lienee vain siitä miten pian se tapahtuu.

Kaikkien kannalta parasta olisi että mahdollisimman pian ennen kuin hän joutuu päättämään todella isoista asioista. Silloin voi tapahtua kauheita kun hän sekoilee jo pienempien asioiden kanssa.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Todella outoa, kun toimittaja mainitsee Venäjän poliittiset murhat viime vuosilta, vastaa Trump, että ei meidänkaan maa ole viaton ja tappajia löytyy täältäkin. Tuo, että ei edes tuomitse noita, kertoo vain hiljaisesta hyväksynnästä. Ja siirrytään nopeasti heti toiseen aiheeseen.

Median haukkuminen, vaihtoehtoiset faktat, perustuslain ja kansainvälisten sopimusten rikkominen, tulehtuneet välit liittolaisten kanssa, EU:n hajoaminen... Ja hyväksynee vielä poliittiset murhat. Kyllä Yhdysvaltoihin on uusi Putin astunut valtaan.

Jokin Trumpin ja Venäjän välillä on, joka ei kestä päivänvaloa. Hakkerit voisivat tehdä taas työnsä, kyllä se tieto tuolla on.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Trump raivoaa twitterissä maahantulokiellon kumoamisesta. Nyt löytyy vähän ymmärrystäkin, tuntuu vähän pöljältä, että yksittäisen osavaltion tuomari voi päätöksen kumota niin, että muutos astuu heti voimaan koko liittovaltiossa. Mutta joo, tältä osin tietoni järjestelmästä ja sen toimivuudesta heikot.

Tuo oli kuitenkin ihan liittovaltion tuomioistuimen tuomari, joka tuon päätöksen teki, ei mikään osavaltion tuomari. Tässä kyseisessä oikeusjutussa Washingtonin osavaltio haastoi Trumpin oikeuteen ja juttu käsiteltiin liittovaltion oikeuden Läntisen Washingtonin piirissä (United States District Court for the Western District of Washington). Presidentin executive ordereiden pitää kuitenkin olla liittovaltion lakien mukaisia ja on suhtkoht normaalia, että kyseenalaisten EO:iden laillisuus tarkistetaan oikeuden kautta.

Tuolla on putkessa aika monta lakijuttua koskien tämän EO:n laillisuutta:
Lawsuits against the immigration policy of Donald Trump - Wikipedia
(wikipedia.org)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Melkein kyllä väittäisin että tätäkin kaikkea enemmän taustalla on ihan yksilötason fanitus. Trump ihailee Putinin vallankäyttöä ja sitä millaiseksi myyttiseksi hahmoksi tämä on itsensä rakennuttanut. Trump on tehnyt samaa koko uransa ajan, mutta ei ole vielä päässyt leikkimään kokonaisella valtiolla. Sukulaissielut tunnistavat toisensa enkä ihmettelisi vaikka Trump olisi vaalikampanjoinnissaan ottanut Putinista mallia.

Ehkä noinkin, mutta itse näen poliittiset yhteneväisyydet ratkaisevampana. Niitä on erilaisten hihhuli- ja äärijärjestöjen tukeminen, niiden propagandaan uskominen ja sen levittäminen, perinteisten ns. perhearvojen korostaminen, islamin sekä EU:n ja monien muiden järjestöjen näkeminen vihollisena, Venäjä/USA ensin, ihmisoikeuksien halventaminen (mm. kidutus tai naiskuva), turvautuminen saastuttavaan tuotantoon, kansainvälisten sopimusten halveksunta, omat vaihtoehtoiset totuudet jne jne.

Kuvaavaa on, että Venäjän lisätessä sotatoimia Ukrainan itäosissa, Trump ei siihen ole ymmärtääkseni regoinut edes twitterissään, vaikka EU-maat ovat ja ovat vaatineet uskoakseni kuliseissa samaa Trumpilta. Kyse ei mielestäni ole Trumpin Putinia kohtaan osoittamasta fanituksesta tai jostain nauhasta Trump naimassa/kusemassa, vaan nimenomaan poliittisesta lnjasta, joka on pitkälti yhtenäinen Putinin linjan kanssa.

Paras tapa toimia niin Putinia kuin Trumpia vastaan on politiikka, Vaikkapa EU voisi vihdoin tehdä isot korjaukset omissa linjauksissaan, jotta ihmiset eivät koe EU-maissa järjestelmän toimivan eliitin hyväksi ja ihmisiä vastaan.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea

Ketkä tekee nämä korjaukset? Samat poliitikot jotka on ajaneet tilanteen tähän? Ei nykyinen tilanne ole Putinin tai Trumpin luomaa vaan ihan blokin omaa tuotosta. Putin ja Bannon ottavat tilanteesta vaan kaiken hyödyn irti. Trumppikaan ei olisi välttämättä ollut mikään vihollinen jos Hillaryn voitonjuhlia ei olisi aloitettu pitkin poikin EU:ta jo syksyllä. Nyt Bannonin oli helppo asetella The Donald ja EU vastakkain.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuo oli kuitenkin ihan liittovaltion tuomioistuimen tuomari, joka tuon päätöksen teki, ei mikään osavaltion tuomari. Tässä kyseisessä oikeusjutussa Washingtonin osavaltio haastoi Trumpin oikeuteen ja juttu käsiteltiin liittovaltion oikeuden Läntisen Washingtonin piirissä (United States District Court for the Western District of Washington). Presidentin executive ordereiden pitää kuitenkin olla liittovaltion lakien mukaisia ja on suhtkoht normaalia, että kyseenalaisten EO:iden laillisuus tarkistetaan oikeuden kautta.

Tuolla on putkessa aika monta lakijuttua koskien tämän EO:n laillisuutta:
Lawsuits against the immigration policy of Donald Trump - Wikipedia
(wikipedia.org)
Ok, sitten mä sekoilin, ja tuon jälkeen tuo ei enää niin ihmeellistä olekaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ketkä tekee nämä korjaukset? Samat poliitikot jotka on ajaneet tilanteen tähän? Ei nykyinen tilanne ole Putinin tai Trumpin luomaa vaan ihan blokin omaa tuotosta. Putin ja Bannon ottavat tilanteesta vaan kaiken hyödyn irti. Trumppikaan ei olisi välttämättä ollut mikään vihollinen jos Hillaryn voitonjuhlia ei olisi aloitettu pitkin poikin EU:ta jo syksyllä. Nyt Bannonin oli helppo asetella The Donald ja EU vastakkain.

Pitää vaan toivoa, että EU-maiden johto on valmis tekemään. Muussa tapauksessa EU purkautuu vähitellen. Paperilla saattaa toki säilyä ikuisesti, mutta valtiot esimerkiksi ottavat asioita itselleen ja tekevät niitä itse muista välittämättä. Britannian lähtö on tulevina vuosina paljon suurempi ongelma kuin tällä hetkellä ymmärretään.

Trumpin politiikan ydin on USA ensin. Tämä takaa sen, että huolimatta EU-maiden näkemyksistä, ne ovat osittaisesteenä Trumpin politiikalle. EU mielletään kilpailijaksi siinä mielessä, että Trumpin USA:n on helpompi sopia asioista suoraan Ranskan, Saksan ja Britannian kanssa, kuin EU:n kanssa. EU tuo myös Trumpin silmin liikaa politiikkaa pöytään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
EU voisi näyttää että tätä peliä osaa pelata muutkin ja alkaa sopimaan asioista suoraan Kalifornian kanssa, eikä mennä turhaan liittovaltion kautta.
 
tuuriman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Bayern, Berliinin joukkueet , Saksa
onko se sitten Merkel nykyään vapaan maailman johtaja? Onnea vaan Angela valinnan johdosta.

Itse en ainakaan ketään parempaakaan ehdokasta kyseisen "tittelin" kantajaksi keksi.
Sivistyneen, ihmisoikeuksia, kv-lakeja ja vieraiden valtioiden itsemääräämisoikeuksia kunnioittavan maailman johtava maahan Saksa on ollut jo kauan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös se EU:n presidentti kukalieharmaahapsi nyt kuitenkin ole vapaan maailman johtaja.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Viimeksi täällä tullut aiheesta keskusteltua, kun Trump äänestettiin presidentiksi. Sen jälkeen lähinnä olen epäuskoisena seurannut uutisointia.

Tuo Twitterin jatkuva käyttäminen ja asioiden kieltäminen on vähän ihmeellistä, kun se tulee Yhdysvaltain presidentiltä. Viimeisimpänä Trump ehti todeta 140 merkkiin, että kaikki uutiset hänen ennätyksellistä epäsuosiosta ynnä muusta ovat valetta.

Tämä oli lähinnä koomista siitä päivästä lähtien, kun Trump asettautui ehdolle. Ja sitä samaa se on vieläkin.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Kauankohan Trump luottaa tuohon FAKE NEWS huuteluunsa. Trump ilmeisesti on tekemässä modernin version pojasta ja sudesta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vuodot eikun jatkuvat:

https://www.nytimes.com/2017/02/05/us/politics/trump-white-house-aides-strategy.html

Tässä mm. sellaisia helmiä kuin että Trump nimittäessään Bannonin kansallisen turvallisuusneuvoston jäseneksi ei ilmeisersti ymmärtänyt nimittävänsä Bannonia kansallisen turvallisuusneuvoston jäseneksi. Nyt sitten Priebuksen johdolla oltaisiin luomassa "perinteisempää" tapaa luoda ja käyttää näittä executive ordereita ja Bannonin vaikutusvalta ilmeisesti niiden osalta vähentyy. Toinen asia on että työnteko todella ikävästi karsii Trumpin ylivoimaisesti tärkeintä päivittäistä aktiviteettia eli kaapeli-tv:n katselua. Ihan ymmärrettävää: mies ei varmasti ikinä halunnut olla USA:n presidentti, voittaa vaalit kyllä, mutta olla presidentti, not so much.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Toinen asia on että työnteko todella ikävästi karsii Trumpin ylivoimaisesti tärkeintä päivittäistä aktiviteettia eli kaapeli-tv:n katselua. Ihan ymmärrettävää: mies ei varmasti ikinä halunnut olla USA:n presidentti, voittaa vaalit kyllä, mutta olla presidentti, not so much.
Pilallehan tuo harrastus on muutenkin mennyt, kun Diili, Golden Globet, Saturday Night Live ja 95% uutislähetyksistä on ihan hirveää scheissea nykyään. Make American Television Great Again!

Tuo tämänpäiväinen twiitti kaikkien negatiivisten kyselyiden valheellisuudesta oli kyllä taas jotain aika käsitttämätöntä. Ajattelin, että voisin herra presidentille antaa jonkinnäköisen mahdollisuuden, kun valituksi tuli. Vähän alle kolmessa viikossa kaikki usko on kuitenkin jo mennyt ja nyt pidän vain sormia ristissä ettei tuo saa mitään peruuttamatonta aikaan ennen kuin hänen tilalleen saadaan joku oikea presidentti.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vähän alle kolmessa viikossa kaikki usko on kuitenkin jo mennyt ja nyt pidän vain sormia ristissä ettei tuo saa mitään peruuttamatonta aikaan ennen kuin hänen tilalleen saadaan joku oikea presidentti.

Pahaa pelkään vaan, että Trumpetti ehtii kahdeksassa vuodessa tehdä vaikka mitä vielä. Sillä eiköhän tuon sama lössi neljän vuoden päästä jatkokaudellekin vielä äänestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös