Yöketju (klo 24:00–06:00)

  • 474 270
  • 5 184

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Jaa-a, tuntuu että tämä kakkoskoronarokote on vaikuttanut ainakin meikäläisen nukkumiseen. Vielä ei ole tullut mitään oireita, käsi vaan taas kosketusarka rokotuskohdalta. Mutta tarkkaileeko noita mahdollisia oireita sitten niin paljon alitajuntaisesti että sen vuoksi nukkuminen nyt hieman hankalampaa?

Jotenkin liian levoton olo nyt nukkuakseen kunnolla. Jotain pari tuntia saanut nukuttua mutta olisihan se kiva nukkua enemmänkin. Huomenna kuitenkin työvuoro. Toki, tässä on nyt tarpeen niin vaatiessa helpohko vedota noihin mukamas oireisiin ja hakea motivaatiovemppaa (ei kyllä ole tapaistani) mutta toisaalta, keskiviikko on vapaapäivä joten tiistai menee varmasti töissä vähemmälläkin unilla. Ja voihan sitä sitten tiistaina kertoa että on huomattavan väsynyt, varmaan se rokote sen aiheuttanut jne.

Arvasin kyllä että olen sen verran moukka ja moukan tuurilla vältän rokoteoireet. Aika iso osahan työpaikallani on jotain oireita saanut ja luulin että minäkin tulen myös jotain oireita rokotteesta saamaan. Toki, onhan se yhä mahdollista.

Tietenkin on hyvä juttu jos mitään oireita ei rokotteesta seuraakaan. Jos se jää vain tähän heikosti nukuttiin yöhön kun jännittää alitajuntaisesti asioiden kulkua.

Ja olen kirjoitellut tänne ketjuun viime aikoina melko paljon. Olen kärsinyt kesken unieni heräämisestä mutta saanut toki unta sitten lopulta tauon jälkeen. Mitään sen isompaa uniongelmaa ei ole lopulta ollut ja unet ovat lopulta olleet myös riittävän pitkiä. En ole vain aamulla kirjoittanut tänne enää että hyvin lopulta nukuin. En vaikka olenkin usein herännyt jo ennen kuutta.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Jokohan tuo onnistuisi, nukkuminen siis. Hyvää yötä.

Toivottavasti onnistuu! Hyvät yöt.

Täällä ei onnistu vieläkään. Ja sitten aloin etsimään tietoa netistä koronarokotteen oireista niin näemmä tämä unettomuuskin voi olla yksi, mutta harvinaisempi oire. Jaa-a, onko minun oireilu tämä unettomuus sitten?
 

pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Täällä ei onnistu vieläkään. Ja sitten aloin etsimään tietoa netistä koronarokotteen oireista niin näemmä tämä unettomuuskin voi olla yksi, mutta harvinaisempi oire. Jaa-a, onko minun oireilu tämä unettomuus sitten?

Eikös sinulla ole ilmennyt unettomuutta ennen rokottamistakin?

Olisiko apu taas melantoniinissa vai oletko lopettanut sen?
 

Glove

Jäsen
Täällä taas vastahan siitä on himpun yli 24 h kun viimeksi kirjoitin. Pitää vissiin valvoa yö niin saa tänäiltana unen päästä kiinni. Vai vetäisinkö niin kovat lärvit, että sammun sohvalle? Vai olisiko arvon palstalaisilla muita hyviä konsteja nukahtaa? On tietysti bentsodiatsepiinit keksitty. Kemialllinen uni ei ole niin hyvää kuin luomu-uni.
 

Glove

Jäsen
Menihän tässä melkein kolme viikkoa, ettei tarvinnut tänne kirjoitella. Joten hei, täällä taas. Mutta onhan se positiivista, että kolme viikkoa on nukkunut ainakin 24-06. Paitsi yhtenä yönä kun oltiin puolen yön jälkeen vielä kaverin saunassa saunomassa. Mutta siitäkin pääsi kutakuinkin yhden aikaan petiin. Ei minulle tuo 6 h kuitenkaan riitä. Ei ole kyllä pitkään aikaan tullut semmoista määrää, etteikö olisi vielä aamulla väsynyt. Kaukana on ne ajat kun aamulla oli herätessä virkeä ja kahdessa minuutissa täysissä pukeissa keittiössä tekemässä aamupalaa. Taitaa edellisestä kerrasta olla joku 6-7 vuotta. Ehkä se onnistuu taas 6-7 vuoden kuluttua.
 

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Menihän tässä melkein kolme viikkoa, ettei tarvinnut tänne kirjoitella. Joten hei, täällä taas. Mutta onhan se positiivista, että kolme viikkoa on nukkunut ainakin 24-06. Paitsi yhtenä yönä kun oltiin puolen yön jälkeen vielä kaverin saunassa saunomassa. Mutta siitäkin pääsi kutakuinkin yhden aikaan petiin. Ei minulle tuo 6 h kuitenkaan riitä. Ei ole kyllä pitkään aikaan tullut semmoista määrää, etteikö olisi vielä aamulla väsynyt. Kaukana on ne ajat kun aamulla oli herätessä virkeä ja kahdessa minuutissa täysissä pukeissa keittiössä tekemässä aamupalaa. Taitaa edellisestä kerrasta olla joku 6-7 vuotta. Ehkä se onnistuu taas 6-7 vuoden kuluttua.
Ei siis enää montaa vuotta kunnes pääsen samoihin lukemiin.
 

Glove

Jäsen
Ei vissiin olisi kannattanut ottaa niitä päikkäreitä. Minkäs teet kun nukahdin sohvalle. Jospa uni tulisi vielä tälle yöllekin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Pitkästä aikaa asiaa tähän ketjuun, valitettavasti. Tähän ketjuun kun on minulla asiaa nykyään niin on se mitä luultavammin vain huono merkki.

Tämä yö ollut tähän mennessä tuskainen. Minulla on ne jalkapohjat olleet kipeät mutta nyt ensimmäistä kertaa koskaan kivut häiritsevät näemmä jo nukkumistakin. Olin eilen ensimmäistä kertaa töissä sairauslomani jälkeen ja nyt sitten kotona jalkapohjat olleet näemmä taas ikävän kipeät. Haitanneet tosiaan jo nukkumistakin.

Jalkapohjissa ollut nyt alkuyöstä kivun tunnetta ja kuumotusta. Mutta menen minä huomenna kuitenkin töihin niin kuin olen sopinut. Katsoo sitten työvuoron jälkeen lääkärin kanssa mikä on tilanteeni. Eli minulla on siis myös lääkärikäynti huomenna. Varmuuden vuoksi.

Pitkään puntaroin tuon asian kanssa että menenkö vieläkin lääkäriin jalkapohjakipujen vuoksi. Tuo tilanteeni oli mennyt selkeästi kuitenkin jo eteenpäin sairauslomanikin ansiosta. Kivun ollessa peräti luokkaa 9-10 asteikolla 4-10 ennen sairauslomaa ja nyt kipu oli töissä luokkaa 6-7. Mutta koska kipua nyt vielä kuitenkin jonkin verran oli niin päätin käydä lääkärissä. Ja näemmä kun on ainakin alkuyöstä haitannut nyt sitten sitä nukkumistakin. Ensimmäistä kertaa kipu on oikein nukkumista haitannut. Vaikka on ennenkin kyllä ajoittain kipua tuntunut myös yöllä.

No joo, on tässä ehkä muitakin asioita mitkä on vaikeuttanut nukahtamista. Iltavuoron jälkeen ei ole paljoa aikaa palautua ja voi olla että pääkoppa käynyt vähän vielä ylikierroksilla silloinkin kun on pitänyt nukkua. Myös ehkä se huominen lääkäri käynti ja päätös mennä lääkäriin on aiheuttanut stressiä ja jännitystä.
 

Glove

Jäsen
Aika hyvin on mennyt kun on yli kuukausi siitä kun viimeksi kirjoitin tähän ketjuun. Toki muutamana aamuna olisin ollut hereillä kirjoittamassa tänne, mutta eipä tullut tehtyä. Taidan tästä suunnata peiton alle, ei ole parempaakaan tekemistä. Toivotaan, että uni tulee houkuttelematta.
 

Glove

Jäsen
Täällä taas. Liikaa ajatuksia pyörii päässä. Yritin jopa rentoutusharjoitusta, mutta jostain syystä pää käy nyt liian isoilla kierroksilla.
 

Glove

Jäsen
Tästä ketjusta alkaa näköjään tulla minun oma ketju. Heittäkääpä joku hyvä leffa tai dokumentti areenasta tai juutuubista niin minulla on tekemistä täksi yöksi. Kummallista kun aina välillä tulee se ilta, ettei nukuta ollenkaan. No, onneksi näiden kirjoitusten perusteella näitä tulee nykyään aika harvoin, kerran pari kuussa. Oli tuossa aikaisemmin semmoinenkin aika, että saattoi mennä monta yötä ihan mitättömillä unilla jos nyt sai yhtään nukuttua. Parempaan päin.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
@Glove
Vaikkapa North Hollywood Shootout. Itse pidän aina tositapahtumiin perustuvista elokuvista, varsinkin jos on ensin ottanut selvää mitä tilanteissa on oikeasti tapahtunut. Pahoittelut jos ehdit nukahtaa viestisi jälkeen.




Jos taas joku vloggari dokkarityylinen kiinnostaa niin ehdottomasti tämän kaljun jäbän matkustusvideoita.




Jos taas lätkänörttinä vanhat rosterit kiinnostaa niin ei kuin katsomaan Tougien roster rundowneja, eri vuosien änäreistä.


 

Glove

Jäsen
@Glove
Vaikkapa North Hollywood Shootout. Itse pidän aina tositapahtumiin perustuvista elokuvista, varsinkin jos on ensin ottanut selvää mitä tilanteissa on oikeasti tapahtunut. Pahoittelut jos ehdit nukahtaa viestisi jälkeen.




Jos taas joku vloggari dokkarityylinen kiinnostaa niin ehdottomasti tämän kaljun jäbän matkustusvideoita.




Jos taas lätkänörttinä vanhat rosterit kiinnostaa niin ei kuin katsomaan Tougien roster rundowneja, eri vuosien änäreistä.



Kiitos näistä. Katselin Areenasta pari jaksoa Komisario Lewisia ja sitten se uni jo tulikin.
 

Glove

Jäsen
Jaa, pariin kuukauteen en olekaan kirjoittanut tänne. Eipä sillä, aihetta kyllä olisi ollut kun en minä joka yötä kuitenkaan ole hyvin nukkunut. Se on kumma jos sattuu yöllä heräämään niin uni on aika hakusessa sen jälkeen. Nyt oli tosin ihan aihetta herätä, muuten olisi sänky kastunut. Pitää,yrittää vielä uudestaan jos se uni kuitenkin tulisi. Jos ei niin pitää sitten vissiin lähteä aikaiselle aamulenkille tai tehdä jotain muuta hyödyllistä.
 

Glove

Jäsen
Nyt ei sitten tullut uni ollenkaan. Pariin kertaan yrittänyt saada unen päästä kiinni tuolla sängyn pohjalla, mutta turha siellä on toista tuntia alkaa maata jos ei uni tule. Pitäisikö kokeilla laittaa joku iltasatu soimaan? Kai juutuupista semmoisiakin löytyy.
 

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Jaaha. Jälleen useampi huonosti nukuttu yö takana. Väsyttää, muttei nukuta. Ja uni on hyvin katkonaista. Painetaan sitten taas päivä läpi jollain kolmen tunnin unilla.
 

Glove

Jäsen
Jaaha. Jälleen useampi huonosti nukuttu yö takana. Väsyttää, muttei nukuta. Ja uni on hyvin katkonaista. Painetaan sitten taas päivä läpi jollain kolmen tunnin unilla.
Samaa täällä eilen piti jo ottaa vahvemmat keinot käyttöön ja kaivaa vielä yksi pilleripurkki esille.
 

Glove

Jäsen
Huomenta vaan kaikille. Tuossa tunti sitten heräsin. Olisin kyllä halunnut vielä nukkua, mutta unihiekat oli vissiin loppu.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Miten @Glove yöhiekat? Täällä ne jostain syystä eivät löytäneet perille.
Pitäs tähän ikään mennessä jo tajuta ettei ne työt yön ressaamisella valmistu.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers & 76ers. ManU. Pioneer DJ
Ei tuu nukkumisesta hevon vittuakaan. Ja silloin kun unta saa, niin näkee jotain tosi friikkiä painajaista. Ahdistusoireisto puskee päälle ihan huolella. Kuunnellaan musiikkia sitten shaatana.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Epänormaali herätys minulle keskellä yötä. Eilinen toinen koronapiikki taitaa jyllätä kehossa.
Olo 3/5
Kuumetta 3/5
Vessahätä 4/5
Kiinnostus käydä WC:ssä 0/5
Erektio herätessä 5/5
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kirjoitan vaihteeksi tähän ketjuun. Vaikka aika useinhan minä olen hereillä jo ennen aamu kuutta ja voisin hyvin näpytellä tänne tekstiä silloin. Mutta nyt on erilainen tilanne, sillä nyt aikaisin heräämisen lisäksi myös yöuneni jäivät samalla varsin lyhyiksi. Nukuin vain noin viisi tuntia. Toki, voisin kokeilla nukahtamista vielä uudelleenkin sillä herätyskello soi kyllä vasta kuudelta.

Mutta asiaan jaarittelun sijaan. Eli nukuin vähäiset yöunet tänä yönä ja luulen että siihen vaikutti eniten stressi ja se että jännittää sitä kuinka työnteko tänään luonnistuu. Kipuni jonka vuoksi olen sairauslomalla ollut jo lähes kaksi viikkoa on siitä poikkeuksellinen että pahimman kivun tuntee vasta töissä, ei niinkään levossa. Ja työputken aikana myös vapaa-ajalla. Siksi minun täytyy välillä aina käydä ainakin töissä tekemässä se yksi vuoro ennen kuin voin tarvittaessa mennä lääkäriin kipujeni vuoksi. Näen ja tunnen siten parhaiten onko niitä pahimpia kipuja enää.

Nyt on taas vuorossa tänään se päivä kun kokeilen ainakin työntekoa. Ja toivon todella sitä että kykenen työntekoon ja tekemään jo pidemmänkin putken töitä ettei vierailuni töissä jää taas noin yhden vuoron mittaiseksi.

Toivon eniten työnteon luonnistumista sen vuoksi että elämä normalisoituisi taas. Työelämään palaaminen tuo mukanaan kuitenkin myös ns. rikkaamman vapaa-ajan elämänkin. Kyllä minä lomalla viihtyisin ja en kumartaisi lomallani edes työpaikkaani päin mutta sairausloma on tietenkin eri asia, eikä siinä turhaan ole sitä sairaus-sanaa edessä. Vaikka minä voisin periaatteessa kipujeni kanssa vähän vapaammin oleilla sairauslomallanikin niin olen siitä periaatteellinen että kyllä sairausloma kuuluu sitten lähinnä viettää vain kotosalla leväten.

Ja kun yksin vielä asunkin niin sairauslomani onkin sitten ollut lähinnä vain kyhjöttämistä neljän seinän sisällä, pienessä asunnossani yksin ja päivien piristyksiä ovat olleet lyhyt kaupassa käynti ja urheilun katselu. Työt toisivat tietenkin elämään jo yksin paljon lisää tekemistä ja sosiaalista elämää, mikä on tervetullutta. Ja tosiaan sen rikkaamman vapaa-ajan elämän, voisi ainakin ilman omantunnon tuskia taas lenkkeillä.

Mutta tosiaan, töissä sen vasta kunnolla näkee onko minusta jo palaamaan työelämään. Jos on pientä kipua niin en valita mutta jos kivut jatkuvat yhtä pahoina kuin ennen sairauslomaa niin sitten kyllä taas hakeudun lääkäriin. Toisaalta sekin olisi hyvä että jalat tulisi nyt kerralla kuntoon eikä jatko työelämässä olisi välillä olemista sairauslomalla jalkakipujen takia.

Ja vähän stressaa tuo pohdiskelu tuon suhteen että olisiko tässä pitänyt jo tehdä jotain ratkaisuja jalkakipuja yrittäessä lievittää. Hankkia isompi lestiset kengät tai jotain. Mutta olen sellainen pohdiskelija ja jaarittelija että sairauslomani aikana en saanut vielä mitään aikaiseksi enkä saanut mitään ostettua. Toisaalta peliongelmankin vuoksi ei minulla kauheasti ole nyt varaa kokeilla erilaisia ratkaisuja ja maksaa niistä hintaa. Eikä se nyt muutenkaan kiva asia olisi tuhlata rahaa ihan tuolla tavalla. Täytyisi olla joku varmuus että tuollainen vaikka kenkäratkaisu voisi tuoda helpotusta ongelmaan.

En usko että jalkakipuni johtuvat vain ja ainoastaan kengistä mutta voisi niillä saada kipuja lievitettyä. Ja jos leveämpi lestiset crocksit tai lenkkarit ostaisin töihin väliaikaiseksi työkengiksi niin niitähän voisi sitten jatkossa käyttää vapaa-ajalla. Emäntä on sanonut että tuollaisiakin kenkiä saisin käyttää väliaikaisesti töissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös