Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 913 533
  • 81 126

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Näistä luvuista ja prosenteista ei ihan hirveästi mitään varmoja johtopäätöksiä voi vielä vetää. Sairastuneita (siis niitä joilla tartunta on varmistettu laboratoriokokeet) on "vasta" reilut pari tuhatta ja vaikka nyt fatality rate on pyörinyt siellä 3 - 3,5% tuntumassa niin tuo saattaa lähteä elämään kumpaan suuntaan tahansa jos käy niin että tartuntojen määrä lähtee todella isoon kasvuun ja ennenkaikkea jos virus mutatoituu herkästi.

Se, että toistaiseksi kuolleet ovat pääsääntöisesti olleet vanhempia ja joilla on usein ollut joku perussairaus kertoo toki jotain, mutta tässäkin tilasto todennäköisesti vielä hämää hieman ja jos tauti alkaa ihan kunnolla leviämään niin myös perusterveitä nuoria tulee altistumaan selvästi enemmän.

Se ei toki tarkoita sitä, että jatkossakaan tauti välttämättä muuttuu tappavammaksi mutta mielestäni on tällä hetkellä vielä vaikea sanoa näillä nykyisillä tilastoilla mitään kovin varmaa ja luotettavampia lukuja saataneen vasta viikon parin sisään, eritoten koska taudin itämisaika saattaa olla jopa sen pari vkoa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin alkuvaiheessa virus voi ymmärtääkseni olla myös tappavampi, kuin mitä myöhemmässä vaiheessa. Virus muuntuu kaiken aikaa, ja nyt saattaa olla liikkeellä periaatteessa samaa virusta, josta löytyy kuitenkin eri variaatioita, jotka vaihtelevat niin tarttuvuudeltaan kuin tappavuudeltaan. Yleensä ainakin influenssaviruksilla se pandemiaksi leviävä kanta on tarttuva, mutta heikommin tappava. Virusten evoluutio kun on sellainen, että tehokkaimmin leviävät ne muodot, jotka eivät tapa niin tehokkaasti. En tiedä, että miten tämä menee koronaviruksilla, mutta samat lainalaisuudet varmaan pätevät niilläkin.

Voi siis olla niin, että kun aikaa kuluu vähän, tuosta koronaviruksestakin ryhtyy dominoimaan se tyyppi, joka on vaarattomampi.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Noitahan on varmasti satoja erilaisia tauteja, jotka siirtyy eläimestä ihmiseen ympäri maailmaa. Suomessakin myyräkuumetta ja Lymen tautia punkeista jne. Tämän wuhanin viruksen isäntäeläintä ei vielä edes tiedetä, tai millä tavalla siirtynyt ihmiseen, joten vähän paha spekuloida mitä Kiinan tulisi tehdä toisin kulttuurissaan.

Leviäminen ei kai ole ihme noin väkirikkaassa maassa jos pisaratartuntana leviää.

Keino on lopulta aika yksinkertainen lopettaa näiden eläimien syöminen, jotka kuuluvat taudin levittäjissä riskiryhmiin. Ei ole lopulta ihan hirvesäti järkeä syödä lepaikoita, rottia, kissoja, koiria, sun muita, jotka ovat pyydystetty ties mistä kaatopaikalta. Myös siolle ei kannata syöttää ihan mitä roinaa vaan irti lähtee, kun sielläkin leviää herkästi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Keino on lopulta aika yksinkertainen lopettaa näiden eläimien syöminen, jotka kuuluvat taudin levittäjissä riskiryhmiin. Ei ole lopulta ihan hirvesäti järkeä syödä lepaikoita, rottia, kissoja, koiria, sun muita, jotka ovat pyydystetty ties mistä kaatopaikalta.

Niin, kaatopaikoillahan haisee pahalta ja ilma on huonoa. Samat tekijät aiheutti aikoinaan mustan surmankin. Tai ainakin näin ajateltiin 1300-luvulla.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Veikkaaminen on vain urheilua. Kiinassa ehkä 3-5%, lännessä selvästi vähemmän.
Ei tule ikinä olemaan noin korkea. Tällä hetkellä siis diagnoosin saaneita se noin 2000. Oikeasti viruksen saaneiden määrä on jotain 10-10000 kertaa tuo, eli sellaisia jotka sairastavat kotonaan, oireet eivät ole niin pahoja että lääkärihoito olisi tarpeellista. Ja tuo parantuneiden tarkastelu nyt on aivan turhaa tässä vaiheessa epidemiaa, eiköhän noista diagnoosin saaneista aika suuri osa vielä tervehdy, vastahan ne ovat saaneet diagnoosin.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Niin, kaatopaikoillahan haisee pahalta ja ilma on huonoa. Samat tekijät aiheutti aikoinaan mustan surmankin. Tai ainakin näin ajateltiin 1300-luvulla.

Et ole nyt tosissasi tässä, ettei muka ole perusteltua miksi länsimaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi rottia pidetään taudin levittäjinä.

Edit- en ihan nyt ymmärrä mikä tässä asiassa on nyt sellaista mitä pitää kyseenalaistaa. Olen yrittänyt vain sanoa, että kulttuuri jossa syödään potentiaalisia taudin levittäjiä on aika altis tautien syntymiseen ja leviämiseen. Yleensä minulle menee järkeen monikin kyseenalaistaminen, mutta tässä nyt ei mene yhtään.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Et ole nyt tosissasi tässä, ettei muka ole perusteltua miksi länsimaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi rottia pidetään taudin levittäjinä.

Yritän ymmärtää miten tämä teoriasi menee. Onko se jotenkin näin:

a) Taudit tulee "aina" Kiinasta
b) Kiinalaiset saa niitä tauteja kun syövät eläimiä
c) Länsimaalaisetkin syö, mutta puhtaita eläimiä (sika, kana, nauta) kun taas kiinalaiset syö likaisia eläimiä (koira, kissa, lepakko) jotka on luuhanneet ties missä kaatopaikoilla.

Ei kai noista mikään pidä paikkaansa. Kiinassa syödään koiria kuulemma, mutta taitaa olla aika marginaalista kumminkin. Ja eikö virukset kuole kun liha paistetaan? Länsimaalainen taas ottaa koiran tai kissan (joka on luuhannut ties missä) syliinsä ja rapsuttaa, jonka jälkeen kaivaa nenäänsä, joten luulisi että länsimaalainen saa herkemmin ne taudit eläimestä.
 
Niin no viilaataan sitten pilkkua ja lisätään sana villi joukkoon. Lemmikit eivät ole muutenkaan yleensä ole länsimaissa syötäväksi, ja eivät yleensä hengaile paikoissa joissa taudit leviävät eläimissä. Possut, kanat ja naudat hengailevat sitten omissa ryhmissään eristettyinä toisista laumoista ja näille ei myöskään syötetä jätteitä jotka voi sisältää tauteja.

Itse olen ainakin saanut kasvatuksen, jossa minulle sanoittiin pentuna aina, että älä koske villeihin rottiin, hiiriin, myyriin tai lepakoihin, koska niissä voi olla tauti.

Edit- ja eihän tämäkään asia mikään mustavalkoinen ole, vaan pointtina on lähinnä ettei Kiinassa ole minimoitu riskiä eläintartunnoille kovin tehokkaasti. En todellakaan väitä ettei moinen voisi tapahtua myös jossain missä ei villieläimiä syödä, mutta riski on pienempi.
 
Viimeksi muokattu:

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Mitä tulee erilaisten eläinten syömiseen ja hygieniaan, niin aika monessa maassa meininki on suomalaisesta näkökulmasta katsottuna hurjaa. Kiinassa on kuitenkin niin helevetin paljon ihmisiä, että todennäköisyydet osuvat usein sinne. Kyse on kuitenkin evoluutiosta, joten aina silloin tällöin syntyy näitä viruksia, jotka voivat hypätä eläimistä ihmisiin.

Sikäli mikäli olen ymmärtänyt tämän viruksen syntyhistoriaa, niin alkuperä on lepakoissa, mutta välissä on ilmeisesti ollut lintu tai jopa nisäkäs ennen ihmistä. Geenejä on siis monista lähteistä. Sama tarina oli myös sikainfluenssalla.

P.S. Vieläkö siellä Wuhanissa kaatuillaan kadulle?
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Tämähän vaikutta nykyisten tietojen valossa täydelliseltä sairaudelta korjaamaan ikääntyvän väestön ongelmaa. Ei tarvitse uusia eläkejärjestelmää ja sotekulutkin saadaan pidemmällä aikavälillä hallintaan. Eiköhän joku oikeistolainen yhteiskuntakriitikko ole matkalla hakemaan tautia.
 
K

Kiekkokatsoja

Tällähetkellä vaikuttaa, että Sanna Marinin hallitus tarvitsisi selviytyäkseen joko ihmeen, taikka tuon pöpön Kiinasta. Joten heiltä löytynee joku aktivisti, ihmisoikeusnimikkeellä, salaiseen noutotehtävään.
Tosin kannattaa miettiä kenet laittaa pöpön hakemaan, sillä vasemmistolaiset ja vihreät todennäköisesti riehuisivat Kiinassa ihmisoikeuksien puolesta.. ja tulisivat pidätetyksi. Ja pöpö ei ehtisi pelastamaan hallitusta.

Aika-ajoin näyttää tulevan jokin pöpöuhka maapallolla, mutta korona on ainakin toistaiseksi jäänyt pelättyä helpommaksi. Saa nähdä minkälainen tulee influenssakaudesta, ja sen tuhoista?
Mitäs jos tuollainen pöpö yhdistyisi influenssaan..?
 
julle-jr

Jäsen
Kuinkas pitkä tässä on itämisaika? Viikko sitten tulin Kiinasta, matkustin siellä mm. junalla joku vajaa 2000 km. Junat, lennot ja asemat olivat tietenkin aivan täynnä, joten jos jotain helposti tarttuvaa tautia oli tarjolla, sen varmaan myös hyvällä todennäköisyydellä sai.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Luuletko tosissasi että Kiinan koronavirus tulee tappamaan yli 50% tartunnan saaneista? Tai luuletko että se luku tulee olemaan edes 2%? Vai voiko kyse olla olemattomasta otannasta puolueellisen datan kanssa?

Onhan tuo 2% ihan perkeleen kova luku sekin, esim. jos miljardi kiinalaista sen saa niin siinä tipahtaa törkeät 20 000 000 kiinalaista.

Ainiin, Wuhanissa on muuten kiinalaisia top-luokan laboratorioita missä ilmeisesti on voitu tutkia kaikkea kivaa. En nyt lähde millään ruokkimaan näitä salaliittoteorioita, mutta toivottavasti noista mestoista ei pääse mitään pahempaa ulos nyt kun siellä myllää tämä epidemia.

Baldrick

Jäsen
Oma terveydentila ottikin hieman takapakkia ja nyt on taas flunssainen olo. Täytyy tässä nyt puntaroida, että kannattaako mennä sairaalalla käymään tarkistettavana vai olisiko kaikkien edun mukaista, että parantelen itseäni kotona. Voinhan matkalla tartuttaa jonkun muun tai jos on vain normiflunssa, niin sen päälle sairaalassa saatu wuhanin pöpö voisi olla jo vaarallinen.
 
Baldrick

Jäsen
Tasaluvuin 2800 tartuntaa ja 80 kuollutta tällä hetkellä. Vauhti kiihtyy.
 
K

Kiekkokatsoja

Tasaluvuin 2800 tartuntaa ja 80 kuollutta tällä hetkellä. Vauhti kiihtyy.
Pöpösodan kaatumisprosentti on melko suuri.
Leviäminen hieman hitaampaa, mitä luulin. Tosin en tiedä, että missä ajassa saavat Kiinassa tutkittua sairastuneet +tulokset.
Vai tutkivatkohan kaikkia sairastuneita..?
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vai tutkivatkohan kaikkia sairastuneita..?

Pari päivää sitten sairastuneet ja muuten vaan flunssaiset ihmiset kansoittivat "terveyskeskukset" ja sairaalat täpötäyteen. Käytävät pullistelivat ihmisiä ja kuvissa vaikutti siltä että kuolleitakin oli vain lakanoin peitelty samaan tilaan. Eli terveenä sairaalaan tutkittavaksi lähtenyt sai melkoisella varmuudella tartunnan tuosta episodista. Tulokset nähdään parin viikon viiveellä. Tällä hetkellä ihmiset jo tiedostavat tilanteen ja pysyttelevät kotosalla vältellen kontakteja. Ruokaa on kuitenkin haettava jostain.
 
Ohos. Hurjalta kuulostaa tilanne. Tämäkö siis siellä Wuhan alueella?
Mikäs oli tietolähde?
 
Baldrick

Jäsen
Sairaalassa kävin, peruslääkärikäynti. Kysyttiin vain, että olenko Wuhanissa käynyt tai olenko ollut lähikontaktissa ihmisen kanssa, joka on. En tietääkseni, mutta toissa viikolla joka päivä ja viime viikon alussa olin täyteen ahdetussa metrossa kylki kyljen ihmisten kanssa, enkä kysellyt heidän liikkeitään. Nuuskaa huuleen likaisilla käsillä etc.

No, koska en ole Wuhan-kontaktissa tähän tietoon ollut, niin mitattiin ruumiinlämpö 37.0 ja kuunteli keuhkot. Antibioottikuuri varman päälle ja yskänlääkettä. 3 päivän päästä takas, jos jatkuu. 5. päivä nyt menossa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Näin alkuvaiheessa virus voi ymmärtääkseni olla myös tappavampi, kuin mitä myöhemmässä vaiheessa. Virus muuntuu kaiken aikaa, ja nyt saattaa olla liikkeellä periaatteessa samaa virusta, josta löytyy kuitenkin eri variaatioita, jotka vaihtelevat niin tarttuvuudeltaan kuin tappavuudeltaan. Yleensä ainakin influenssaviruksilla se pandemiaksi leviävä kanta on tarttuva, mutta heikommin tappava. Virusten evoluutio kun on sellainen, että tehokkaimmin leviävät ne muodot, jotka eivät tapa niin tehokkaasti. En tiedä, että miten tämä menee koronaviruksilla, mutta samat lainalaisuudet varmaan pätevät niilläkin.
Käsittääkseni tämä voi toimia myös toisin päin. Muistini mukaan (ja saatan nyt olla väärässä, korjatkaa jos näin on) viimeinen Euroopassa riehunut pandemia, eli Espanjantauti oli huomattavasti tappavampi nimenomaan siinä toisessa aallossa, eli mutaation jälkeen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nämä ovat ne samat videot, joihin ketjussa on viitattu noin 1000 kertaa jo aiemmin. Ja joilla saattaa olla tai saattaa olla olematta tekemistä viruksen kanssa - ja joissa saattaa olla kuolleita tai sitten ei. Ei oikein jaksaisi tätä parin nimimerkin apokalyptista laukkaamista enää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös