World Cup 2016 – dopingtestaus

  • 7 375
  • 45
Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Dopingtestaus on ollut kuuma peruna World Cupiin liittyen. NHL ilmoitti jo ajat sitten, että kansallisilla antidopingtoimikunnilla ei ole asiaa testaamaan pelaajia, vaan sarja hoitaa itse sen ja "omilla säännöillään". Vielä keväällä Suomen ADT, kuten myös Ruotsin vastaava, olivat sillä kannalla, että tulevat testaamaan pelaajia. Sittemmin ääni kellossa on muuttunut. WADA on antanut hyväksyntänsä NHL:n toiminnalle. Nyt ollaan sen äärellä, että Suomen jääkiekkomaajoukkue leireilee ja pelaa harjoitusmatsin Helsingissä, mutta Suomen ADT:llä ei ole oikeutta testata pelaajia. Jääkiekkoliitto vaikenee, urheiluasioista ja myöskin dopingtestauksesta vastaava ministeri Sanni Grahn-Laasonen vaikenee. Tilanne on suomalaisen antidopingtyön kannalta kestämätön.

Palkittu journalisti Pekka Holopainen ja dopinglegenda Kari-Pekka Kyrö ainakin antavat sapiskaa kovastikin: Jääkiekon World Cup pitää Suomen ADT:tä pellenään – miksi ministeri vaikenee? - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

Omalla tavallaan on sekin mielenkiintoista, että yleistoimittaja Holopaisen pitää olla aktiivinen tässä asiassa, kun IS:llä kuitenkin on iso läjä lätkään erikoistuneita journalisteja, joiden luulisi olevan myös soitimella asian suhteen. Tai no olihan Hiitelä, käytännössä katsoen puolustaessaan NHL:n ja sen pelaajayhdistyksen linjaa. Ja syyllistää voi myös Yleä, jonka pitäisi olla asiassa äänekäs, mutta suorin polvin mennään sielläkin.

Mitä ajatuksia asia herättää? Onko yes vai no, että NHL toimii omalakisesti tässä asiassa?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei vaan jaksa jotain nuhalääkekäryjä. Antaa poikain pelata.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Mitä ajatuksia asia herättää? Onko yes vai no, että NHL toimii omalakisesti tässä asiassa?

Niin kauan kuin WADA:n ja jenkkien omat listat eroavat, niin paljon ei noille testeille ole paikkaa. Komppaan Henkkaa eli kuka tässä jaksaisi kuunnella sitä kamalaa itkua, mikä pääsisi jostain huoltoasemalta saatavan piristeen käytöstä johtuneesta kärystä? Suomessa varsinkin doping on DOPINGIA, oli kyse sitten ihan kunnon kamasta tai jostain yskänpastilleista.
 
NHL nyt ilmoittaa pelaajilleen dopingtestien päivät, kuten ilmoittaa myös muut suurimmat sarjat muissa urheilulajeissa. Tämän takia kaverit pystyvät kuurittamaan itsensä asiaan kuuluvilla tuotteilla ja tässä vaiheessa, kun tehdään talven pohjia, niin luultavasti siellä on suurin osa mömmöissä, jotka WADA:n mittapuulla tarkoittaisivat kahden vuoden bänniä.

Kun tämä on sallittua NHL:n toimesta tai sitä katsellaan sormien välistä olisi tyhmää, että kaverit nyt käräyteltäisiin jonossa tämän turnauksen johdossa. Totta kai suurin osa käyttää vähintäänkin jotain TRT:tä, että saadaan testotasot korkealle ja lihasta kroppaan.
 
Ilman muuta hyvä, että NHL testaa itse. Jos päästetään ulkopuolisia tahoja sinne sörkkimään, on olemassa riski, että tulee positiviisia testituloksia. Ja se olisi huonoa mainosta. "Huoltoasemalta saatavat piristeet" saattaa vähän leukaa kasvattaa mutta mitä sitten.
 

Armoured Andy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pens
Wadaa ei pidä ikinä päästää sekaantumaan NHL:n asioihin. Suljettu sarja, omat doping-säännöt ja testaus. Ei korruptoituneelle ylikansalliselle järjestölle. Kaikki meni siis oikein.
 
Wadaa ei pidä ikinä päästää sekaantumaan NHL:n asioihin. Suljettu sarja, omat doping-säännöt ja testaus. Ei korruptoituneelle ylikansalliselle järjestölle. Kaikki meni siis oikein.
Tähän on vaikea ottaa kantaa, mutta kyllä se WADAn linja silti on se toimivin, vaikka maakohtaisia eroja onkin. Verrattuna siihen, että testataan nimellisesti sen takia, koska tiedetään suurimman osan käyttävän suoritusta parantavia aineita.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Wadaa ei pidä ikinä päästää sekaantumaan NHL:n asioihin. Suljettu sarja, omat doping-säännöt ja testaus. Ei korruptoituneelle ylikansalliselle järjestölle. Kaikki meni siis oikein.

Ei ole todellista: jos joku tässä on korruptoitunut niin moraalisesti NHL, mitä tulee näihin doping-asioihin. Wada ei ole täydellinen mutta sillä on sentään jotain yritystä tässä kysymyksessä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Dopingtestaus on ollut kuuma peruna World Cupiin liittyen.
Ei ole. En muista lukeneeni WC:n tiimoilta yhtään dopingtestaukseen liittyvää uutista tai tviittiä ja olen lukenut World Cupista melko ahkerasti.

Taitaa tässäkin tapauksessa olla niin, että dopingtestaus on kuuma peruna niille, joita kiinnostaa dopingtestaus.

Mitä tulee Wadaan ja WC:iin, niin monellako työpaikalla käydään testaamassa työntekijöitä ilman työnantajan lupaa millään tavoin? Kusi-, palikkatestejä tms? Ei onnistu.
 
Wadaa ei pidä ikinä päästää sekaantumaan NHL:n asioihin. Suljettu sarja, omat doping-säännöt ja testaus. Ei korruptoituneelle ylikansalliselle järjestölle. Kaikki meni siis oikein.

Sen ehkä jotenkin ymmärrän ettei NHL anna dopingtestauksille tilaa/arvoa kauden aikana (en tosin hyväksy),mutta sitten kun aletaan keräämään maajoukkueita turnaukseen niin mielestäni Wada saisi tehdä työnsä. Silloin kyse on kansainvälisestä turnauksesta johon osallistuu erimaiden lajiliitot jotka taas ovat Wadan piirissä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Lisäksi on melko käsittämätöntä, miten vuonna 2016 jotkut näkevät edelleen Wadan jonain puhtaan urheilun puolustajana. Kyse on korruptoituneesta organisaatiosta, joka haluaa pissaleikeillä osille ammattilaisurheilun rahavirroista. NHL(PA):n ei ole mitään syytä ottaa Wadaa mukaan jakamaan WC:n kakkua, koska sen ei tarvitse. Yleisö on tällä kertaa sellainen, ettei tarvita Wadan brändiä luomaan illuusiota puhtaasta urheilusta. Ei kiinnosta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Yleisö on tällä kertaa sellainen, ettei tarvita Wadan brändiä luomaan illuusiota puhtaasta urheilusta. Ei kiinnosta.

Luulisinpa että NHL-yleisölle on melkoisen tärkeätä illuusio puhtaudesta, mikä on syynä siihen että NHL pitääkin sitä huolella yllä pyrkien suojelemaan julkisuudelta sarjassa vallitsevaa, hmm, sanoisiko doping-kulttuuria. Jossain vaiheessa epäilisin että vyyhti lähtee purkautumaan (kuten esim. baseballissa) ja sitten todennäköisesti ryhdytään johonkin vähän konkreettisempaan hillintään. (Wadan leimaaminen erittäin korruptoituneeksi on muuten harhaanjohtavaa - lähinnä se työskentelee hyvin korruptoituneessa järjestökentässä ja erilaisissa kansallisissa olosuhteissa, monesti hyvinkin ei-korruptoituneesti.)
 

Katto

Jäsen
"Jos et huijaa, et oikeesti haluu ees voittaa"

Minua NHL miesten joukkokäry lämmittäisi näin syyspimeällä.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Eiköhän se nyt ole ihan vaiettu mutta tiedossaoleva "salaisuus", että jenkkiliigoissa mömmöjä saa vetää suht vapaasti. En usko että suomalaisille NHL-pelaajillekaan noita jenkkileukoja on ilmestynyt ihan pelkästään paikallisen ilmapiirin ansiosta...
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Eikös Teemukin sanonut että NHL:ssä ei käytetä mitään. Kyllä sen pitäisi riittää kaikille.
Ja Alpo Suhonen sanoi Sel8nne-leffassa, ettei dopingista ole mitään hyötyä jääkiekossa. Esimerkiksi räjähtävyyden, nopeuden, kestävyyden tai hapenottokyvyn keinotekoisella parantamisella ei saavuteta hyötyä jääkiekossa, jonka takia olisi mielestäni täysin turhanpäiväistä sisällyttää Wadaa World Cupiin.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Usea NHL-pelaaja on vahvistanut, että liigassa ei käytetä doping-aineita. Tämän pitäisi riittää myös WADA:lle, koska kukapa näkisi tilanteen lähempää kuin pelaajat itse?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Usea NHL-pelaaja on vahvistanut, että liigassa ei käytetä doping-aineita. Tämän pitäisi riittää myös WADA:lle, koska kukapa näkisi tilanteen lähempää kuin pelaajat itse?

Juuri näin - tämän periaatteen soisi leviävän laajemmallekin, mikä säästäisi valtavasti rahaa ja vaivaa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Usea NHL-pelaaja on vahvistanut, että liigassa ei käytetä doping-aineita. Tämän pitäisi riittää myös WADA:lle, koska kukapa näkisi tilanteen lähempää kuin pelaajat itse?

Niin pelaajat eivät käytä NHL-dopinglistalla olevia aineita (tai eivät ainakaan jää testeissä kiinni, mutta se on toinen juttu se). Suuremmaksi ongelmaksi muodostuu se, että Wadan, ADT ja NHL:n dopinglistat eroavat niin paljon toisistaan. Mikä on pelaajan oikeusturva, jos hän jäisi dopingtestissä kiinni työpaikallaan (NHL) täysin sallitusta aineesta, mikä kuitenkin olisi ADT:n listan mukaan dopingaine? On ymmärettävää, että NHL, NHLPA ja pelaajat itse eivät halua näitä yskänpastillin tutkijoita testaamaan. Se vasta huonoa julkisuutta olisi, jos joku kärähtäisi jostain mitättömästä huoltoasemalta saatavasta piristeestä ja kohu asian ympärillä kestäisi paljon kauemmin kuin tämä ADT:n testeistä kieltäytyminen.

Muutenkin NHL:ssä douppaus on nykypäivänä näiden piristeiden käyttöä. Nämä legendaariset horkkakuurit ovat suuremmilta osin ohi, varmasti joku yksittäinen pelaaja vetää kunnon mömmöjä, mutta liigan muuttuessa yhä nopeampaan ja vikkelempään suuntaan, niin maksimaallinen lihasmassa ja voima eivät enää ole välttämättömiä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Luulisinpa että NHL-yleisölle on melkoisen tärkeätä illuusio puhtaudesta, mikä on syynä siihen että NHL pitääkin sitä huolella yllä pyrkien suojelemaan julkisuudelta sarjassa vallitsevaa, hmm, sanoisiko doping-kulttuuria. Jossain vaiheessa epäilisin että vyyhti lähtee purkautumaan (kuten esim. baseballissa) ja sitten todennäköisesti ryhdytään johonkin vähän konkreettisempaan hillintään. (Wadan leimaaminen erittäin korruptoituneeksi on muuten harhaanjohtavaa - lähinnä se työskentelee hyvin korruptoituneessa järjestökentässä ja erilaisissa kansallisissa olosuhteissa, monesti hyvinkin ei-korruptoituneesti.)
Seurasitko baseballin doping-spektaakkelia ollenkaan? Sillä sitä se juuri oli, spektaakkeli. Paljon suuria uutisia, kieltämistä, tunnustamista, KOHU! Toimittajat saivat tilaisuuden taivastella ja kirjoittaa isoja uutisia. Yleisö sai tilaisuuden jeesustella. Sitten jo seuraavalla kaudella yleisö halusi nähdä uuden HR-ennätyksen, aineiden käytöstä viis.

Puhdas urheilu on kuin uskonto. Löytyy uskovat, tapakristityt ja kieltävät. Iso kuva on se, että kaksi edellistä ryhmää jeesustelee ja kahta jälkimmäistä ryhmää ei lopulta kiinnosta: he eivät boikotoi Grahn-Laasosena otteluita.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Puhdas urheilu on kuin uskonto. Löytyy uskovat, tapakristityt ja kieltävät. Iso kuva on se, että kaksi edellistä ryhmää jeesustelee ja kahta jälkimmäistä ryhmää ei lopulta kiinnosta: he eivät boikotoi Grahn-Laasosena otteluita.

Ongelmahan tässä lähinnnä onkin jeesustelu, NHL:n siis. Minun puolestani saa olla täysin vapaat kädet dopingin suhteen, mutta näinhän he eivät väitä tilanteen olevan vaan teeskentelevät puhtautta. Se jos mikä on tekopyhyyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös