Uuden vuosikymmenen ensimmäinen turnaus Pyhillä Nurmilla. Naisten skabaan ei multa löydy juuri tietämystä tai kiinnostusta, mutta miehiä tulee varmasti seurattua tarkasti. Tosin heti alkuun pitää tiedustella, että mikä on televisionnin tola? Viime kaudella ei ainakaan näkynyt Eurosportilta, joten jäin Maikkarin hikisten koosteiden varaan, eli koko turnaus meni käytännössä täysin ohi.
Miehissä Federer on sijoitettu ykköseksi maailmanlistasta huolimatta. Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, etten muista vastaavaa tapahtuneen oman tennisseuraamiseni aikana, eli tuosta vuosituhannenvaihteesta alkaen. Se ei toki tarkoita, etteikö niin olisi käynyt, mutta siitä olen melko varma, ettei nyt viimeiseen viiteen vuoteen ole tälläistä tapahtunut. Osaako joku heittää tarkempaa infoa?
Lämmittelyturnaukset Hallessa ja Queensissa tarjosivat enemmän tai vähemmän yllättävät lopputulokset, kun Hallessa Lleyton Hewitt selätti finaalissa Roger Federerin ja Queensissa nähtiin Sam Querryn ja Mardy Fishin välinen jenkkifinaali, joka päättyi Sammyn voittoon. Toivottavasti turnausvoitoista saatu itseluottamus kantaa myös itse Wimbledonissa, ja nähtäisiin pitkästä aikaa kelpo menestystä myös muilta USA:laisilta kuin Roddickilta. Myös Hewittin taistelua on aina ilo katsoa, toivon hänellekin kelpo turnausta.
Nimekkäimmät poissaolijat ovat Del Potro, Stepanek ja Gonzalez. Määrä ei ole onneksi suuri, mutta varsinkin Delpon poissaolo on todella harmittava, nousukiidossa ollut ura ottaa nyt vähän osumaa vammoista johtuen. Ensimmäisen kierroksen mielenkiintoisimpia otteluita ainakin minulle ovat Luczak - Robredo, Cilic - Mayer, Fish - Tomic, ja Söderling - Ginepri. Tietysti mukana on myös suomalaisedustusta, Jakke kohtaa ensimmäisellä kierroksella lähinnä väkivaltapuolella viime aikoina mainetta niittäneen Stefan Koubekin. Tuosta pitäisi tulla voitto, ja sitten toisella kierroksella tulisi todennäköisesti Andy Murray vastaan. Toki kannatan aina suomalaista, mutta Murray on ykköstoiveeni (ulkomaalaiseksi) turnausvoittajaksi, joten Niemisen nykyisen vireen huomioonottaen en hirveästi masentuisi, vaikka Murray tuon matsin voittaisikin. Toki Andyn kaatamisen jälkeen kaavio avautuisi Jakelle ihan mukavasti, mutta nykyään Nieminen voi hävitä jo melkein kelle tahansa.
Niemisen ja Murrayn ohella allekirjoittaneen suosikkeihin voi lukea tutusti myös Nadalin. Näistä jollekin voitto niin kaikki on hyvin.