Washington Capitals 2020–2021

  • 108 288
  • 531

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Samalla kaavalla mentiin taas, eli kaks erää kaikki hyvin ja kolmannessa se 3-4 omiin. Tällä kertaa vaan unohdettiin tehä tarpeeks maaleja että ois ollut varaa päästää ton verran kolmannessa.

Ei Vanecekilta mikään sulaminen tms, mutta Shesterkin vei kyllä pelin tolppien välissä isosti. Lopussa alko näkyyn että Caps alkaa jo turhautuun Rangerssiin, jotenkin niillä on meidän numero nyt taskussa. Nekin kaks mitkä näistä kuudesta voitettiin oli pelejä joissa tarvittiin kaikki pomput voittoon. Toivottavasti ei Ragseja pleijareissa kohdata, ei vaan toimi tää homma niitä vastaan.

jos Wilson halus lopussa jotain viestiä lähettää, niin ois ennemmin vaan sen Smithin ottanut poikkarin jälkeen kohteeksi. Kyllä se peli oli jo siinä kohtaa ohi. Toi tyhjän maalin jälkeen rehaaminen aika turha. Melkeen enemmän virtaa seuraavaan Rangers siitä sai kuin me.

Ja jotain myrkkyä tähän kolmansien erien sulamiseen tarttee keksiä. Ei voi illasta toiseen kolmas erä olla näin murheellinen. Onneks sarjataulukko antaa tämän tappion anteeks sentään ja Ragseja ei tartte enää kuin 2 kertaa kohdata.
 

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Itse katsoin taas ensimmäisen erän ja yritin sitten hyvillä mielin (pirun hyvännäköistä peliä koko joukkueelta aluksi jälleen kerran) nukkua hieman. Olisi se pitänyt arvata, että kolmannessa erässä mennään tutun käsikirjoituksen mukaan.

Rangers on meille myrkkyä. Sopii toivoa, ettei joukkue kairaa itseään vielä pleijareihin mukaan. Etäisyys pleijariviivaan on iso, mutta Rangers pelaa tällä kaudella vielä kahdeksan kertaa Buffaloa tai New Jerseytä vastaan ja sopivasti runkosarjan viimeiset kaksi matsia ovat Bostonia vastaan, jos järjestys on mitenkään sama tuolloin kuin nyt. Lisäksi Islanders osoittaa hienoisia sulamisen merkkejä (toivotaan, toivotaan...) ja heitäkin vastaan rongoilla on vielä viisi peliä pelaamatta. Se vasta olisi, kun saataisiin nuo divisioonavoiton myötä ekan kierroksen matchupiksi.

Toki tässä täytyy huomioida, että Penguins tämän divisioonan taitaa vielä viedä. Malkin on vastikään laitettu LTIR:lle ja joukkue vain porskuttaa.

No niin, ehkäpä tämä on vielä hieman aikaista spekulaatiota.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Olisihan tuo voinut muutamalla pompulla toisinkin kääntyä, Sheary ja Bäckström ainakin kävivät kilauttamassa tolppaa. Rangers oli vaan pirun tehokas taas kolmannessa ja tällä kertaa siellä oli myös ihan oikea maalivahti maalissa.

Kyllä tuo Capitalsin maali alkaa hiljalleen valua Sammyn haltuun, Vanecek ei tänään pystynyt ottamaan yhtään pelastavaa torjuntaa, ei toki veskaripeliin kaaduttu kuitenkaan. Pari pomppua sinne tänne ja vastustajan yksi huippuyksilö käänsivät nyt tämän tällä kertaa näin.

Samaa mieltä muiden kanssa siitä, että täytyy kyllä tosissaan toivoa, ettei Rangers nouse tuolta jatkoon mukaan ja osu vielä avauskierrokselle vastaan. Ragsien selostajatkin mainitsivat tuossa loppuhetkillä, kuinka Rangers on pelannut parasta jääkiekkoaan tällä kaudella juuri Capitalsia vastaan, itsellänikään kun ei muuta otantaa Rangersista ole kuin nämä pelit.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
En keksi muuta kun että Lavin systeemi on helposti haavoittuva. Silloin kun se toimii niin se toimii loistavasti mutta silloin kun kaikki osaset eivät toimi niin romahtaa. Näitä on tällä kaudella sattunut ihan liikaa jotta olisi sattumaa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Näitä on tällä kaudella sattunut ihan liikaa jotta olisi sattumaa.

Onko? Capsin piste% on .714, millä ollaan koko NHL:n jaetulla kolmannella sijalla Tampan kanssa ja puolestaan johdetaan omaa divisioonaa. Kun ottaa vielä divisioonan tason huomioon niin näin ulkopuolelta ajateltuna paljon paremmin tuskin olisi voinut edes mennä! Paljon huonommin kylläkin.
 

Ferris

Jäsen
En keksi muuta kun että Lavin systeemi on helposti haavoittuva. Silloin kun se toimii niin se toimii loistavasti mutta silloin kun kaikki osaset eivät toimi niin romahtaa. Näitä on tällä kaudella sattunut ihan liikaa jotta olisi sattumaa.

Miun mielikuvat on sellaset, että nää kolmannen erän romahdukset oli ihan normia settiä jo ainakin Reirdenin aikakaudella ja ehkä jopa osittain Barrynkin aikakaudella.
 

Ferris

Jäsen
Onko? Capsin piste% on .714, millä ollaan koko NHL:n jaetulla kolmannella sijalla Tampan kanssa ja puolestaan johdetaan omaa divisioonaa. Kun ottaa vielä divisioonan tason huomioon niin näin ulkopuolelta ajateltuna paljon paremmin tuskin olisi voinut edes mennä! Paljon huonommin kylläkin.

Pisteiden keruu on toki tärkeää, mutta pudotuspelien suhteen tärkeempää on saada toimiva pelisysteemi kasaan. Capseilla on näistä runkosarjassa menestymisistä "20 minuutin pelaamisilla" ihan tarpeeksi kokemusta. Ne tietää yleensä isoja ongelmia pudotuspelien alkaessa. Sen takia uskoisin monen täällä kaipaavaan kykyä jäädyttää vastustajan peliä kolmannessa erässä sen sijaan, että menetetään peli siinä kohdin aikaisemmasta dominoinnista huolimatta.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Bruinsin meno on tällä kaudella näyttänyt siltä, että aliarvioimatta näyttää onnenpotkulta Capitalsille ja muille lohkolaisille se, kun Hurricanes on toisessa divarissa ja Bruins tuolla. Ei se huono joukkue ole, muttei syvyys ehkä riitä?

On muuten melkoinen dejavu tuonne vajaan 30 vuoden taakse, kun pudotuspeleissä päävastustajat ovat Islanders ja Penguins, sen Bruinsin ohella tietty. 2019 kolmen kärki oli WSH-NYI-PIT, mutta sitä ennen pitää mennä 28 vuoden taakse, kun kaudella 1992-93 eli Patrick-divisioonan viimeisenä elinvuotena sama trio oli paras kolme.

Kevät päättyi Capitalsin osalta ensimmäisellä kierroksella ja Dale Hunter hankki 21 ottelun pelikiellon.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Mietin noin neljän minuutin kohdalla, että oliko Barzal tänään edes kokoonpanossa. Ei tarvinnut loppupelin ajan miettiä.

Eihän tää nyt näytä hyvältä puolustuksen kannalta. Pelien sisällä tulee ihan uskomattomia mustia hetkiä, jolloin kaikki uppoaa sisään. Maalivahtiosastolle todella vaikea peli, joka sai ensimmäisen takaiskunsa Samsonovin otettua heti alussa osumaa. En olisi välttämättä vaihtanut sitä enää takaisin. En nyt lähde veskoja silti dumaamaan tästä, Islesille pomppi kyllä ihan kaikki sisään ja puolustus sai Capitalsin näyttämään ihan Buffalolta.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Heikko peli, ei siinä. Ei näistä peleistä hirveästi viitsisi bussin alle ketään nakata yksistään, kun suoritustaso oli kaikilla vähän sinnepäin. Joo Dillonilta taisi olla heikoin esitys Caps-paidassa. Heikkoja pelejä tulee niin joukkueelle kuin yksittäisille pelaajille. Huonojen pelien jälkeen helposti tuppaa monilla unohtumaan ne hyvätkin pelit ja ne otteet mitä ollaan parhaimmillaan esitetty. Ja ne parhaat esitykset tältä kaudelta on ollut helvetin hyviä.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Pääsiäisen kunniaksi ovet sepposen selällään vähän kiekkoa pelaamaan. Monellakin tapaa epätyypillinen ottelu joka siirretään armollisesti unohdettavat-kansioon ja jatketaan.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Vähän mälsä peli tämäkin, mutta orastava tappioputki sentään katki. Ja Vanecekille vaihteeksi ehjä suoritus.

Aika hampaatonta oli maalintekopaikoilla mutta kaks täppää riitti tällä kertaa. Ovien kolmas putkeen ilman maalia ja eiköhän se rocket ala oleen tältä kaudelta taputeltu ja tiukkaa tekee kolmenkympin kerhoonkin.

7/7 taitaa olla Devils saldo tälle kaudelle? Ja sunnuntai-illalla ois sit kauden viimeinen niitä vastaan ja paikka ottaa clean record. Noita ei taida ihan liigan sisälläkään montaa tulla. Oisko siinä tarpeeks jinksattu..
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Ikävän lähellä oli tappio jatkoajalla vaikka varsinaisella peliajalla hallittiin. Piranha keräsi voimia poppareilla. Alkaako väsymys näkyä noin yleensä ja Lavi siksi vaihtelee pelaajia? 13 tosin on ollut jo pitkään jääkylmä.
 

Ferris

Jäsen
Viimeksi muokattu:

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Jee 8/8 täyteen. Normi Caps-kaavalla myös. Eli jo selvältä näyttäneen kolmen maalin johdon kautta loppuhetkien draaman ja nitrojen jälkeen voittajana koppiin.

Devils ois ansainnut tänään enempi, mutta nää on näitä. Vähänku Pens-Caps pelit kääntöversio pelillisesti tänään.

Eniveis 2 pinna Ovie maali ja seuraavaa kohti.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Tämän tästä Samsonov väläyttää sitä potentiaalia mikä sillä on tulla huippumaalivahdiksi. Nyt oli sellainen peli. Sen lisäksi pomput meille ja se riitti. Muuten tekisi kovasti mieli marista mutta olkoot nyt tällä kertaa.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Tämän tästä Samsonov väläyttää sitä potentiaalia mikä sillä on tulla huippumaalivahdiksi. Nyt oli sellainen peli. Sen lisäksi pomput meille ja se riitti. Muuten tekisi kovasti mieli marista mutta olkoot nyt tällä kertaa.

Juu aina sitä maristavaa touhusta löytyy, mutta ite en kanssa jaksa nyt ressata. Pleijaripaikka alkaa oleen jo taskussa ja koko fusking liigan jaettu kakkossija.

Jos meillä on petrattavaa, reikiä rosterissa ja pelissä, niin sijoitus kertoo siitä että muilla on sitten sitäkin enemmän ongelmia. Cap aikakaudella se täydellisyys ei vaan ole mahdollista. Posia on se että meillä on edelleen se uus koutsi jonka sisäänajo on vieläkin vasta ”työn alla”, ja sitä parannettavaa tosiaan löytyy enemmän pelin sisältä kuin kokoonpanosta.

Kaikki avaimet on mihin vaan. Tulee taas jäämään siitä sitten kiinni että saadaanko pleijareissa puristettua se tarvittava irti. Toivotaan että uudet kaverit Charan johdolla ja Lavioletten teeseillä pystyy ruoskimaan porukan hereille kun sitä eniten tarvitaan. Pleijarit on kuitenkin ihan oma juttunsa, jossa jo sattumallakin on iso rooli.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Hiukan erilainen peli Islesia vastaan kuin viimeksi eli tällä kertaa hävittiin näin. Eihän tuo mikään vääryys ollut missään nimessä vaikka toki olisi voinut kääntyä myös meille. Vanecek oli todella hyvä ja sai tolpista hyvät avut. En osaa arvioida oliko Vrana oppinut mitään poppariakatemiassa, ehkä ja toivottavasti on.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Juu 0-1 ja ei voitettu kuparikerhovetoa. Kolme tolppaa Islandersilla? joten eiköhän ne pinnat mennyt ihan oikeeseen osotteeseen.

Aika arkinen ja trotzimainen runkosarjamittelö, ei paljoa jäänyt jälkipolville tarinoitavaa. Kiva että omiin ei mennyt kahdeksan. Keskinäiset nyt 3-2 meille vielä. Tässä kun katseet alkaa pikkuhiljaa suuntautua kohti pleijareita väkisinkin, niin vielä en kyllä oo saanut yhtään kiinni kenet kolmikosta Bruins, Pens, Isles sieltä "toivoisin" ekalle rundille. Kaikki voitettavissa, ja kaikilta kyllä mahdollista ottaa 0-4 turpaan.

Loppuviikon ohjelmassa torstai-yöllä Bruins, Pe-yöllä Sabres ja su-yöllä uusiks Bruins. Bruinssia vastaan voitot 2-2, tosin meidän molemmat vasta jatkojen kautta. Ois kyllä hyvä ottaa nyt yks ihan ilman jatkojakin. Buffalokin on saanut pari voittoa raavittua joten ei sieltäkään ihan ilmasia enää ole tarjolla. 5-1 on heitä vastaan sou fäär.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös