Vuokra- tai omistusasunto

  • 533 099
  • 2 712

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko HYPO vieläkään saanut laajennettua omaa tarjontaansa ja etenkin verkkopankkiansa vai vaatiiko edelleen sen, että varsinainen päivittäisasiointi tapahtuu jonkun muun pankin tilin kautta?

Meillä oli aikanaan osa lainoista Hypossa vaimon työetujen takia ja ihan hyvät kokemukset pääosin, mutta se kivikautinen verkkopankki aiheutti vitutusta joka kerta, kun sinne piti kirjautua. Toisekseen kaikki päivittäinen pankkiasiointi olisi pitänyt hoitaa jonkun muun pankin kanssa niin ei edes harkittu heitä edellisellä kierroksella.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Laitoin Osuuspankille viestiä, että olen aikeissa kilpailuttaa asuntolainaa. Katsotaan tuleeko parempaa tarjousta. Ilmoitin, että minulle on tarjottu 0,4 marginaalia parhaimmillaan, tämä olisi siis 0,15 halvempi mitä nykyinen.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nordealta viime keväänä 0,35% uudehkon omakotitalon lainalle Joensuussa. Aiempi pankkini OP tarjosi 0,80%, joten eipä ollut kovin vaikea valinta. Enkä myöskään jaksanut Nordean tarjouksen jälkeen enää edes muualta kysellä.

Nordea on myös käsittääkseni huomattavasti joustavampi, jos haluaa pitää lyhennysvapaata. Mutta en ole viitsinyt lähteä OP:sta otettua lainaani kilpailuttamaan, kun kokonaiskorko on jo joitakin vuosia ollut pyöreä nolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Bird

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos sinulla oli vuodelta 2019 laina, niin ei sinänsä koske sinua, mutta vanhemmissa lainoissa kannattaa tsekata tuo marginaaliasia, eli voiko korko mennä nolliin, jos viitekorko on miinuksella vähintään marginaalin verran. Taisi olla niin, että jos ei pankki vaihdu niin tuo ei muutu, mutta pankkia vaihtaessa ei varmaankaan tuollaista ehtoa enää saa.
Ja tietysti muutkin ehdot ja kulut kannattaa huomioida.
Mulla on tuommoinen vanhempi laina vuodelta 2010 ja vielä 3kk euriborilla. Vaikka marginaali on senaikainen 0,65, niin ei tuohon ole moneen vuoteen uskaltanutkaan kilpailutusmielessä koskea näin miinuskorkojen aikaan. Vaikka samassa pankissa pysyisi, niin sitä kuitenkin sen verran muokattaisiin, että negatiivinen korko ei ole mahdollinen. Tänhetkinen näyttäis olevan 0,137 ja on se jo monta vuotta pysytellyt alle 0.4 lukemissa. No eipä sitä muutenkaan ole enää kuin joku kolmekymppiä jäljellä, että se ja sama miten korot loppupätkällä heiluu.

Muistaakseni tuo koron mahdollinen negatiivinen vaikutus poistettiin uusista sopimuksista joskus 2012 paikkeilla kun euriborit dumppasivat lähelle nollaa. Miinukselle nuo tipahtivat 2015 aikana.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaikka samassa pankissa pysyisi, niin sitä kuitenkin sen verran muokattaisiin, että negatiivinen korko ei ole mahdollinen.
Ei kai se nytkään negatiivinen ole, vaan nolla? Tai sitten on kyllä ehdot kohdillaan.
Minulla on kyllä se käsitys, että jos pankki ei vaihdu, niin tuohon ehtoon ei ole pankilla oikeutta puuttua vaikka muita ehtoja (esim marginaali) uusiksi neuvoteltaisiin, mutta toki ottavat asian varmaan marginaalissa huomioon jos kilpailutat.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No joo oli hieman epätarkka ilmaus. Tarkoitin tosiaan tuota negatiivisen euriborin tuomaa vähennystä marginaaliin, joka ei sentään vielä ole miinukseen asti päässy. Paljon on sellaisia vanhojakin ja tuostahan on käyty keskustelua, että voisiko kokonaiskorko tosiaan olla miinusmerkkinen ja pankki joutuisi maksamaan. Useissa vanhoissa lainasopimuksissa ei ole asiasta mitään mainintaa, kun asiaa ei kai ole pankkien puolelta pidetty mahdollisenakaan. Omassanikaan ei muistaakseni ole. Lieneekö sitten olemassa joku muu pykälä, joka estää tuon miinuskoron syntymisen kaikissa tapauksissa? Jos joku tietää, niin voisi kertoa.

Lisäksi ei ole niin hullua lainanottajaa vielä löytynyt, joka olisi lähtenyt koittamaan onneaan pankkien lakiosastoa vastaan, että oltaisiin saatu ennakkotapaus.

Mutta tosiaan luulisin, että nykyinenkin pankki korjaa tuon vanhan lainasopimuksen uudelleen itselleen edullisemmaksi. Eihän kilpailuttamisessa mitään järkeä tässä kohtaa enää olisikaan, kun kilpailevien pankkien sopimuksissa ei tuota negatiivista euriboria ole enää tarjota. Ja mahtaako ketään edes kiinnostaa, kun tuossa vielä tarkastin, et viime vuoden korkokulut tällä diilillä oli yhteensä 85,05€.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Nordea on myös käsittääkseni huomattavasti joustavampi, jos haluaa pitää lyhennysvapaata.
Jeps. Kieltämättä ihmetytti täällä nähty avautuminen siitä, miten kaikkinaisen paska Nordea on. Tosiaan omassakin lainassa on maksuton lyhennysjousto-ominaisuus. Eli jos joskus olisi tuollaiselle tarvetta, niin homman pitäisi hoitua ihan vain verkkopankin kautta ilman mitään erillisiä lyhennysvapaan anomisia. Ja peruspankkipalvelut ja kortit ovat tosiaan myös ilmaisia.

Kaikin puolin sujuvaa on kyllä ainakin meidän tapauksessa Nordean toiminta ollut. Lainatarjouskin saatiin heti konttorilla käydessä käteen (OP:lla taas sen tekemisessä kesti useita päiviä), toki etukäteen oli netissä täytetty perustiedot palkoista, varallisuudesta yms. Ja marginaali pysyi luvatussa 0,35:ssä, vaikka jätettiin kaikki pankin tarjoamat korkokatot sun muut lisäpalvelut ottamatta.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kai se nytkään negatiivinen ole, vaan nolla? Tai sitten on kyllä ehdot kohdillaan.
Minulla on kyllä se käsitys, että jos pankki ei vaihdu, niin tuohon ehtoon ei ole pankilla oikeutta puuttua vaikka muita ehtoja (esim marginaali) uusiksi neuvoteltaisiin, mutta toki ottavat asian varmaan marginaalissa huomioon jos kilpailutat.
Henkilöasiakkaiden kohdalla pankki ei saa yksipuoleisesti mennä nostamaan marginaalia. Yritysten osalta tilanne on eri ja ainakin Nordea sekä Danske nostivat yritysten osalta marginaaleja yksipuoleisesti jossain 2014 tienoilla. Tuolloin toki on oikeus maksaa lainapääoma ilman kuluja pois ja vaihtaa pankkia.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Laitoin Osuuspankille viestiä, että olen aikeissa kilpailuttaa asuntolainaa. Katsotaan tuleeko parempaa tarjousta. Ilmoitin, että minulle on tarjottu 0,4 marginaalia parhaimmillaan, tämä olisi siis 0,15 halvempi mitä nykyinen.

OP suostui pudottamaan marginaalin 0,5, eli pudotusta tuli huimat 0,05. Kaikki silti kotiinpäin ja eipä tuo vienyt kun pari minuuttia aikaa.

Edit: Tuli vaan mieleen, että saako pankeilta vielä 30 vuoden asuntolainoja? Joskus noita annettiin, mutta sitten taas hommaa kiristettiin. Mikähän on tilanne nyt?
 
Viimeksi muokattu:

Artyukhin

Kyllä saa, riippuen toki lainan määrästä ja tuloista ym.
 
Jameson

Jäsen
Tänään tuli Danskelta tarjous, todellinen vuosikorko 0,495%, eli tällä hetkellä kärjessä. Tässä vaikutti Akavan jäsenyys pudottaen marginaalin 0,20 prosenttiyksiköllä, eli juuri sen verran, että pesi OP:n. Nykyinen pankkini Nordea saa kyllä laskea aika huolella marginaalia ja kokonaispakettia muutenkin, jotta sinne jäisin.

Nordea ei sitten pystynyt kilpaileen edes sinne päin, tarjosivat 0,67% marginaalin. Asiakaspalvelija sanoi, että juuri tämän viikon maanantaina tulleet uudet raja-arvot jotka sitovat kädet aika tiukasti näissä neuvotteluissa. Täten Nordean 25 vuotta kestänyt asiakkuus laitetaan poikki ja siirrytään Nalle Wahlroossin huomaan.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Helsingin Osuuspankin asiakaspalvelu on kyllä todella hidasta ja sekavaa. Tässä autolainaa hakemassa niin kolme viikkoa ensimmäisestä tarjouksesta ja homma ei vieläkään maalissa. Eri asiakaspalvelijat antavat erilaisia ohjeita niin homma venyy.

Alussa harmitti myös kun homma ei onnistunut tyylillä X niin asiakaspalvelija ei voinut ilmoittaa samalla, että se onnistuu tyylillä Y vaan tämä tieto piti itse selvittää.

Kun on saanut autolainan maaliin ja asuntolainan marginaalin pudotettua, niin siirrän pankkiasiat takaisin maaseudulle. Siellä pullantuoksuiset pankkivirkailijat pitävät minusta ja rahoistani hyvää huolta.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Helsingin Osuuspankin asiakaspalvelu on kyllä todella hidasta ja sekavaa. Tässä autolainaa hakemassa niin kolme viikkoa ensimmäisestä tarjouksesta ja homma ei vieläkään maalissa. Eri asiakaspalvelijat antavat erilaisia ohjeita niin homma venyy.

Olen ikäni ollut Nordean asiakas, mutta vaimon sukurasitteista johtuen otimme aikoinaan ensimmäisen asuntolainamme OP:sta, joten Nordean-asiakkuus on jäänyt vähän sivuasiakkuudeksi. Joten vuodesta 2004 alkaen on ollut kokemusta OP:n asiakaspalvelusta pk-seudulla. Mielestäni tämä on heikentynyt huomattavasti viimeisten reilun viiden vuoden sisällä. Juuri esimerkiksi autolainan saaminen oli hankalaa (ei siis muuten, mutta kesti vaan aivan helevetin kauan).

Samoin kun tyttärelle piti ennen Lontoon-reissua vuosi sitten saada uusi maksukortti, kun siellä paikallisliikenne toimii kätevästi lähimaksulla, oli palvelu aivan äärimmäisen hidasta. Vanhassa kortissa piti olla lähimaksuominaisuus, mutta se ei kertakaikkiaan toiminut. Olin jo varautunut siihen, että palvelu voi olla hidasta, ja aloitin noin pari kk aiemmin homman. Kun jonkun viikon jälkeen kysyin, mitä tapaukselle kuuluu, selvisi, että joku dokumentti puuttuu. Toimitin sen välittömästi. Jälleen viikon-parin kuluttua kysyin, että onhan heillä nyt kaikki mitä tarvitaan, ja kerroin miksi se uusi kortti on välttämätön, ja ilmoitin samalla, että sen on oltava perillä tiettynä päivänä (kaksi viikkoa ennen todellista). Sitten se kortti kyllä tuli, mutta aivan käsittämätöntä vääntöä tuossa oli. Ja kyse oli vain ja ainoastaan viallisen kortin korvaamisesta ehjällä!

Viimeksi asioin tekemällä ajanvarauksen konttoriin. Piti saada tyttärelle verkkopankkitunnukset. Kysyin chatissa edellisenä päivänä (joo, aika myöhään kyllä), että onhan nyt varmasti aiemmin annetut valtakirjat OK, kun vaimo ei paikalle pääse. Henkilö tarkisti, ja ilmoitti että on OK. No, konttorilla selvisi, että valtakirja oli vanhentut. Virkailijalle pisteet, että hän oli asian tarkistanut etukäteen, ja käynyt pyytämässä luvan katsoa asiaa sormien läpi.

Joten ei se nyt ihan putkeen mene. Mutta asuntolainan kokonaiskoron ollessa pyöreä 0 ei viitsi liikaa valittaa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Nalle poistui Nordeasta pari vuotta sitten. Sampossahan tuo on häärinyt vuosikymmeniä, sittemmin vaihtui Danskeen pankkipuolella. Ehkä sillä ei oo enää mitään lonkeroita siellä, muistelin siis väärin.
Mitenkäs tuo nyt tosiaan menee, eikös Nordean suurin omistaja ole kuitenkin Sampo-konserni ja Nallehan siellä on hallituksen puhjeenjohtajana kaiketi edelleen. Danske Bank sitten tosiaan osti Sammolta Sampo-pankin liiketoiminnan pois joten Nallella ei ole sen kanssa mitään tekemistä enää.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitenkäs tuo nyt tosiaan menee, eikös Nordean suurin omistaja ole kuitenkin Sampo-konserni ja Nallehan siellä on hallituksen puhjeenjohtajana kaiketi edelleen. Danske Bank sitten tosiaan osti Sammolta Sampo-pankin liiketoiminnan pois joten Nallella ei ole sen kanssa mitään tekemistä enää.

@Roger Moore on asian ytimessä, juuri noin siinä kävi. Myytyään Sampopankin ihan törkeällä hinnalla Danskelle, Nalle hankki Sampo-konsernista osuuden ja nousi hallituksen puheenjohtajaksi. Nallen aikana Sampo hankki Nordeasta ison osuuden. Nythän ne tosin taitaa koittaa päästä eroon..
 
Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämänhetken tilanteeni on sellainen että asun Hämeenlinnassa ja työpaikkani on Riihimäellä. Koska työpaikka vaikuttaa suht varmalta noin niinkuin pitkän tähtäimen ajattelulla ja olen viihtynyt siellä, niin ajattelin, että jossakin kohtaa olisi varmasti hyvä muuttaa Riihimäelle lähemmäs työpaikkaa koska tuo pitkähkö työmatka ei oikein nappaa. Maksoin nykyisestä asunnostani aikoinaan 64 tuhatta kun otetaan huomioon myös taloyhtiövelan poismaksu. Tällä hetkellä on maksamatonta asuntolainaa jäljellä 39 750 € Jos muutan, niin en kuitenkaan haluaisi myydä tätä asuntoa, vaan laittaisin vuokralle. Asuntosijoittaminen kiinnostaa ajatuksen tasolla jossain määrin ja lisäksi on riskinä, että jäisin myynnissä pahasti tappiolle, esim tämä laskuri arvioi asunnon arvoksi noin 51 900 €

Yleinen nyrkkisääntö lienee se, että asumismenoihin saisi mennä noin 30 % nettotuloista. Itse tienasin viime vuoden aikana yhteensä hieman alle 25 tuhatta euroa nettona, joten kuukautta kohden se on noin 2 tuhatta. Nykyisessä asunnossa menee asuntolainan lyhennykseen+yhtiövastikkeeseen+vesimaksuun noin 400 € kuukaudessa, joten hakiessani uutta lainaa, huomioitaisiinko tuo 400 euroa kulueränä siitä huolimatta että olisin aikeissa hankkia tähän vuokralaisen, jolloin voisin tuossa jäädä jopa voitolle? Jos tuo 400 € huomioitaisiin kulueränä niin silloinhan uudessa asunnossa saisi mennä asumiskuluihin vain 200 €/kk (600-400) mikä ei kyllä oikein riittäisi mihinkään. Ja pitääkö uutta asuntoa ostaessa olla aina se 15 % asunnon myyntihinnasta olla säästettynä ennen kuin lainaa myönnetään nyt kun ei ole enää esim ASP-lainaan mahdollisuutta?
 
doppelgänger

Kannattaa laittaa lainahakemusta menemään, se on paras tapa selvittää mahdollisuudet uuteen lainaan.

Kulujen laskenta riippuu paljon pankista. Jos olet aikeissa jättää vanhan sijoituskäyttöön ottaa pankki toki tämän huomioon ja lisää tuloihisi vuokra-vastike periaatteella vuokratulon. Lainanhoitomenoa ei lasketa saman könttään vaan se otetaan huomioon luotonhoitomenoissa.

Nykyisin enimmäisluototussuhdelaki edellyttää 10% omaa rahaa tai ulkopuolista vakuutta jos kyseessä ei ole ensiasunto. Eli suoraan omaa rahaa ei tarvitse olla vaan myös vakuudet käy (riippuu vanhan kämppäsi arvostuksesta, että pystyykö sitä hyödyntämään). Maksullisia lisävakuuksia on sitten tarjolla runsaasti myös pankista riippuen.

Yhteenvetona: laita hakemus menemään ja näin saat selville mahdollisuutesi. Se ei mitään maksa eikä sido sinua sitten lainaa ottamaankaan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja pitääkö uutta asuntoa ostaessa olla aina se 15 % asunnon myyntihinnasta olla säästettynä ennen kuin lainaa myönnetään nyt kun ei ole enää esim ASP-lainaan mahdollisuutta?

Ei kai tarvitse, ellei ehtoja ole tiukennettu juuri. Ostimme avovaimon kanssa rivitalokaksion toissa keväänä, ja nimissäni ollut luhtitalokaksio lähti vuokralle. Siitä olin ehtinyt maksaa tuossa vaiheessa muistaakseni n. 2/3. Pankin kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta hekin pitivät vuokrausta ehdottomasti järkevämpänä kuin myyntiä. Olimme varautuneet käteisosuudella tähän uuteen kämppään, mutta kun tuo edellinen asunto riitti niin hyvin vakuudeksi, niin omaa osuutta ei vaadittu, ja otimme sitten koko kämpän hinnan verran lainaa ja teetimme käsirahaksi varatulla osuudella remontin (johon kuitenkin meni alle puolet tästä).

Toki kokonaisuus riippuu monesta asiasta, mutta pankissa osaavat sitten kertoa, mitä mieltä ovat asiasta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Mutta eikö tuo säästövaatimus ole nimenomaan, jos muuta vakuutta lainalle ei ole kuin se ostettava asunto. Sullahan tuo yli puoliksi maksettu asunto kai lasketaan vakuuksien lisäksi myös " säästöiksi".
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta eikö tuo säästövaatimus ole nimenomaan, jos muuta vakuutta lainalle ei ole kuin se ostettava asunto. Sullahan tuo yli puoliksi maksettu asunto kai lasketaan vakuuksien lisäksi myös " säästöiksi".

Juuri näin olen sen ymmärtänyt. Jos ostaa asuntoa, se katsotaan lainan vakuudeksi vain tiettyyn rajaan asti, ja tämän vuoksi tarvitaan omarahoitusosuutta, jos muita vakuuksia ei ole. Tuossa meidän tapauksessa vakuuksia oli niin hyvin, että omarahoitusosuutta ei lopulta tarvittu.
 
Veijari

Jäsen
Yritin OP:n verkkopankin kautta varata aikaa asuntolainaneuvotteluun, joko etänä, puhelimessa tai paikan päällä kaikkiin Turun alueen konttoreihin. Ehdottaa seuraavaa vapaata aikaa neljän viikon päähän! Mitä helvettiä? Toivoin että olisi ensi viikolle saanut jo ajan ja jonkin alustavan lupauksen lainalle.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Kannattaa täytellä verkkopankin kautta lainahakemus, ottavat sitten yhteyttä sen perusteella. Palvelulupaukset vaihtelee pankeittain, mutta luulisin että saat ensi viikon aikana lainalupauksen jos tänään täytät hakemuksen.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Yritin OP:n verkkopankin kautta varata aikaa asuntolainaneuvotteluun, joko etänä, puhelimessa tai paikan päällä kaikkiin Turun alueen konttoreihin. Ehdottaa seuraavaa vapaata aikaa neljän viikon päähän! Mitä helvettiä? Toivoin että olisi ensi viikolle saanut jo ajan ja jonkin alustavan lupauksen lainalle.
Valitettavasti ihan normaalia nykypäivänä. Nopeimmillaan saatat saada ajan parin viikon päähän, mutta jos on vähänkin jotain lomakautta (kesä, joulu, pääsiäinen, hiihto- tai syysloma), niin äkkiä mennään neljässä viikossa. Aika uskomatonta että kun etäneuvotteluihin voi osallistua pankkivirkailija oikeastaan mistä tahansa Suomea, niin siitä huolimatta jonot on pidemmät, kuin aiemmin perinteisten tapaamisten aikakaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös