Vuoden tulokas kaudella 2021–2022

  • 69 680
  • 307

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No eikö juuri noiden kriteerien perusteella Viitasaloa pitäisi pitää erittäinkin sopivana pelaajana taistelemaan palkinnon voitosta? Yhden kauden aikana Mestiksestä MM-leiritykselle, jossa pelasi vielä hyvin ennen loukkaantumistaan.
En millään tavalla halua Viitasalon suoritusta vähätellä. Taidan olla kuitenkin sen verran ikärasisti, että mielestäni em. 17-19 vuotiaat ovat Viitasaloa paremmin "osoittaneet taitoa kehittyä kansainväliseksi huippupelaajaksi".
 

ijuka

Jäsen
Kyllä Malikin pitäisi olla itsestään selvä valinta ja tulee olemaankin. Yksi kauden parhaista maalivahdeista. Oli myös syy miksi Kookoo pääsi välieriin asti.
Koivunen ja Kemell taas eivät olleet joukkueilleen edes mitään erityisen tärkeitä pelaajia. Komeat kaudet tulokaskaudet pelasivat molemmat, mutta aivan eri tasolla mitä Malik oli. Malik kuuluu jo nyt sarjan eliittiin.
Niin, loukkaantumiselta palattuaan Kemell tosiaan ei ollut niin hyvä.

Mutta ennen loukkaantumistaan johti Liigaa pisteissä sekä maaleissa, ja oli aika selkeän tärkeä pelaaja joukkueelleensa. Joukkue myös alkoi kyntämään totaalisesti Kemellin loukkaannuttua.

Malikille sen varmaan kuitenkin voisi antaa tasaisemman kauden vuoksi, mutta vähän harhaanjohtavaa analyysia kuitenkin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, loukkaantumiselta palattuaan Kemell tosiaan ei ollut niin hyvä.

Mutta ennen loukkaantumistaan johti Liigaa pisteissä sekä maaleissa, ja oli aika selkeän tärkeä pelaaja joukkueelleensa. Joukkue myös alkoi kyntämään totaalisesti Kemellin loukkaannuttua.

Malikille sen varmaan kuitenkin voisi antaa tasaisemman kauden vuoksi, mutta vähän harhaanjohtavaa analyysia kuitenkin.

Kemel tosiaan oli loukkaantumiseen asti joukkueen selkeästi tärkein pelaaja ja ei aina aivan heikko noissa loukkantumisen jälkeisissäkään peleissä. Kokonaisuutena mielestäni kuitenkin kautta pitää arvioida eikä vain heikkoa jaksoa. Siihen nähden tulos on silti aika kova ottelumäärään nähden. Malekille itsekin varmasti antaisin palkinon mutta kenttäpelaajista Kemell voi se ykkönen olla.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Jokelle tämä meni. Itse olisin kyllä Malikin valinnut mutta näin JYPin fanina tuntuu oikein hienolta!
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joakim Kemell, JYP.

Ketjun voisi jo laittaa lukkoon, koska kaikki tämän jampan peliä näkevät ja tulokkaiden pistepörssiä seuraavat tulevat olemaan samaa mieltä koko kauden ajan.
Lainaus avausviestistä. Tietäjät tietää. No, ehkä tuosta eriäviä mielipiteitä oli itse kullakin. Onnea Jokke! Huonoja vaihtoehtoja eivät olleet muutkaan kalkkiviivoille päässeet.
 

Jarzki

Jäsen
Eipä tuo Kemellin valinta mitenkään isosti metsään mennyt, vaikka itsekin ehkä olisin Malikille kunnian suonut. Kemell oli jäätävä alkukaudesta, sitten loukkaantumisen jälkeen pitkä taantuma, kunnes taas loppukaudeksi nosti selvästi tasoaan ja tehojakin rupesi taas tulemaan. 39 ottelua ja 15 maalia on hieno saldo 17-vuotiaalle pelaajalle. Ei loppukaudesta kyennyt enää alkukauden dominointiin, mutta varmasti myös vastustajat pelasivat tarkemmin häntä vastaan. Ensi kaudella sitten siitä huolimatta kovat tehot tauluun ja luomaan uraa Pohjois-Amerikkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös