Voittamisen problematiikka

[Knower]

Eilinen MM-finaali sai minut taas pohtimaan syvemmin voittamista. En ollut kummankaan joukkueen puolella varsinaisesti, mutta ehkä kuitenkin aavistuksen toivoin upean Zidanen uran päättyvän pokaalin nostamiseen. Nyt yksi kaikkien aikojen suurimmista pelaajista lopetti uransa toisenlaisissa merkeissä.

Marco Materazzi on nyt suuri sankari ja Voittaja. Hän teki Italian tasoitusmaalin, teki rankkarimaalin ja kuumensi Zidanen ulos kentältä. Emme voi varmaan koskaan tietää, mitä hän Zidanelle tuossa tilanteessa sanoi. Ehkä liikutaan akselilla Zidanen perhe, etninen tausta, henkilökohtaisuudet tms. Oli se mitä tahansa, se sai yli 100 maaottelun miehen täysin pois tolaltaan MM-finaalin jatkoajalla ja lopulta osaltaan auttoi Italian maailmanmestariksi.

Materazzin motiivina varmasti oli halu voittaa peli. Voidaan ajatella ja kärjistää, että hänen arvomaailmassaan jalkapallo-ottelussa voitto on ainoa mikä merkitsee jotain. Siihen päästäkseen sellaisetkin asiat, jotka eivät kestä päivänvaloa, ovat sallittuja. Kuten voittamisen arvostamisen "päämajassa" Yhdysvalloissa sanotaan, "Just win baby".

Nyt hyvät lukijat kysynkin teidän mielipidettänne, mitä voittamisen eteen saa tehdä?

 

[TML]

Tätähän on kysytty aiemminkin esimerkiksi Chris Cheliokselta, että löisitkö kaverin käden poikki, jos se auttaisi Stanley Cupin voittoon asti. Cheli vastasi että en.
Jos kysymys noin asetellaan, niin ei kukaan tietenkään vastaa että joo ilman muuta lyön paskaks. Vedän samalla vie jalanki paskaks ni ei ainakaan kävele pariin viikkoon. Ei kukaan näin sano.
Tosiasia on että aika moni jätkä on valmis vetämään viikatteen jos tarve vaatii. Toisaalta kokemusta ei itselläni tärkeistä peleistä ole. En ole ikinä maailmanmestaruudesta pelannut.

Materazzilla ei vain taida rajoittua kaiken tekeminen voiton eteen vain tähän finaaliin, vaan mitä nyt olen miestä seurannut, niin hän tekee samat temput vaikka oma joukkue johtaisi Palermoa 3-0 marraskuun 14 päivän Seria A:n sunnuntai kamppailussa.

 

[Aln]

Ainakin Materazzi teki jonkunlaisen nännärin (puristi siis Zidanea nännistä tms.) lisäksi tietysti sanoi jotain.

http://video.google.com/videoplay?docid=5142970568688502787&q=materazzi

Poliisit futikseen? :>

Niin voittamisen eteen, mitä vaan mikä ei vahingoita toisen terveyttä tahallisesti. Ja on edes jotenkin sääntöjen sallimaa.

 

[Morgoth]

Emme voi varmaan koskaan tietää, mitä hän Zidanelle tuossa tilanteessa sanoi. Ehkä liikutaan akselilla Zidanen perhe, etninen tausta, henkilökohtaisuudet tms.

Zidanen pää ei vain kestänyt. Vaikea uskoa, että vaikka toinen sanoisi mitä tahansa, että tuolla tavalla hermostuu, jos ei jo perusluonteeltaan ole erittäin kiivas.

Zidane kuitenkin algeriaista (joita ei voi tuskin pitää kovinkaan kylmäpäisenä tai rauhallisina noin yleisesti ottaen), kasvanut jossakin Marseillesin sivukujilla yms. joten hänelle ehkä joku oman 'kunnian' luokkaaminen on niin iso juttu, että pää ei kestä kuunnella luokkauksia edes MM-kisojen finaalissa vaan mielummin ottaa punaisen kortin ja lopettaa hienon uransa vähemmän hienosti.

 

[Troy]

Kyllähän tuota trashtalkia heitetään jo pihapeleissä ja firman tapahtumissa, joten eiköhän Materazzilla ja kaikilla muillakin ole ihan kovat piipussa verbaalisella puolella. Vahingoittamisyrityksiä en ymmärrä ollenkaan enkä varsinkaan tapaus Zidanen kaltaisia pelitilanteen ulkopuolella kuumenemisia. Tuskin Zidanekaan ensimmäistä kertaa kuuli Materazzin heittämiä läppiä, mutta ehkäpä MM-finaalissa hermo on vähän tiukemmalla kuin normaalisti.

 

[floikkari]

Tuskin Zidanekaan ensimmäistä kertaa kuuli Materazzin heittämiä läppiä, mutta ehkäpä MM-finaalissa hermo on vähän tiukemmalla kuin normaalisti.

Nimenomaan. Tämä tietysti menee vähän tuon yhden tapauksen vatvomiseksi, joka ei varsinaisesti ollut tämän ketjun tarkoitus. Painetila jalkapallon mm-kisojen finaalin jatkoajalla on varmasti jotain käsittämätöntä. Ottelua seuraa pari miljardia ihmistä ja ura päättyy joko voittoon tai tappioon. Ehkä Zidanella oli huono päivä; astui heti aamulla lemmikkikissansa hännän päälle. Ehkä Zidanella oli jonkinlainen bad hair day. Turhautuneisuus omiin ja ehkä koko joukkueen otteisiin. Jaloille potkimista, nipistelyä, tönimistä ja suunsoittoa.

En siis välttämättä menisi leimaamaan Zidanea tuollaisen tapahtuman jälkeen suoralta kädeltä miksikään psykopaatiksi tai edes luonnostaan kovin äkkipikaiseksi tyypiksi. Paineet vain kasvoivat hetkellisesti liian suuriksi ja Zidanen päässä sumeni. Jokaisella ihmisellä on taatusti henkilökohtaisia kokemuksia siitä kun hermot yksinkertaisesti pettävät.

Joku aika sitten 60 minuuttia ohjelmassa oli juttu Amerikkalaisesta ex- jenkkifudispelaajasta. Tyyppi kertoi avoimesti laajasta steroidien ja muiden hormoonien käytöstä ja siitä miten hänellä oli tapana "kasan alle joutuessaan" väännellä vastustajien sormia poikki. Kyseinen pelaaja joutui lopettamaan uransa saatuaan liian monta aivotärähdystä rajuissa taklauksissa. Puhekin takelteli ja motoriikka alkoi olla vähän sitä ja tätä. Olisi kuulemma tehnyt kaiken samalla samalla lailla uudestaan, jos vain saisi siihen mahdollisuuden.

 

[Europoli]

Nyt hyvät lukijat kysynkin teidän mielipidettänne, mitä voittamisen eteen saa tehdä?

Hmm. Tuota olen monesti miettinyt.

Itselläni on vankka kamppailulajitausta, ja siellä lajikulttuuriin kuuluu vastustajan kunnioittaminen - ottelun aikana turpa pysyy kiinni, ja myös katsojat ovat melko hillittyjä. Toki matsissa yritetään aina kaikkea, - esim. kuristuksissa "porataan" rystysillä kaulalle, väännetään sormia, yritetään nipistellä ja kutittaa - mutta yleisesti ottaen meno on kuitenkin melko hillittyä. Tämä sm-tasolla kilpaillun 3 vuoden ja 2 tuomarikauden kokemuksella. Muistan myös kuinka eräs katsoja kerran heitettin ulos karaten (tuolloin kakkoslajini, en kilpaillut siinä) Finnish Openista kun aukoi katsomossa tarpeeksi törkeästi päätään...

Siirryttyäni salibandykentille törmäsin palloilukulttuurin suoranaiseen raadollisuuteen. Jopa näissä naisten alasarjoissa (2-4 div.), joita olen tahkonnut kymmenkunta vuotta, ajellaan vastustajaa surutta, auotaan päätä, tökitään mailantupella, urputetaan tuomarille jne. Ja kyse on siis harrastesarjoista. Kurinalaisesta lajikulttuurista tulleelle tämä oli alkuun melkoinen shokki. Erotuomaritoiminnassa (M4d-> N1d-> alaspäin ja junnut) 4 v mukana olleena tämän ehkä huomaa vielä selvemmin: jopa junnusarjoissa kehotetaan rikkomaan siltä varalta että dumari ei näe! Onpa monesti käynyt mielessä etä millaista esimerkkiä junnuille siinä oikein annetaan. No itsellä on kyllä ollut nuo toimihenkilörangaistukset aika herkässä välillä, etenkin junnumatseissa. Ehkä mä olen sitten bitch?! Vituttaa välillä ihan kympillä. Urheilun pitäisi olla hieno asia, mutta täysin merkityksettömissä (siis kilpailullisessa mielessä...) E-junnupeleissä sanotaan että "hakkaa vaan mailaan".

Vilppiä harrastetaan siis kokemukseni mukaan kaikissa sarjoissa niin paljon kuin vain tuomari antaa siihen mahdollisuuksia. Mutta noin yleisesti olen ollut silti sitä mieltä, että mitä korkeammalle tasolle noustaan, sitä kovemmat panokset urheilijoilla on ja sitä enemmän vilunkiakin ollaan valmiita tekemään. Paha se on (missään lajissa) kansallisissa sarjoissa kilpailleen mennä esim. MM-futareita arvostelemaan. Se maailma ei ole tuttu, eikä huippu-urheilun maailmassa muutenkaan päde samat lainalaisuudet kuin muualla. Valitettavasti. Urheilun puhtaus - puhutaan sitten harraste- tai huippu-urheilusta, fyysisestä tai psyykkisestä puolesta - on pelkkä myytti. Valitan kyynisyyttäni... tai ehkä olen vain liian ihanteellinen...

 

[Kaivanto]

Tuskin Zidanekaan ensimmäistä kertaa kuuli Materazzin heittämiä läppiä, mutta ehkäpä MM-finaalissa hermo on vähän tiukemmalla kuin normaalisti.

Tämä on hyvä huomio. Useissa mielipiteissä on pidetty itsestäänselvyytenä, että Zidanen poikkeuksellisen käytöksen on täytynyt johtua siitä, että Materazzi on sanonut jotain poikkeuksellista. Mutta kentillä lentää läppää niin paljon, että on vaikea uskoa Materazzin keksineen mitään ennenkuulumatonta solvausta.

Kenties poikkeuksellista olikin Zidanen henkinen tila. Hän pelasi uransa viimeisiä minuutteja MM-finaalin jatkoajalla. Ehkä hän oli tästä syystä erityisen herkässä tilassa ja sekosi jostain tavanomaisesta poskensoitosta.

Materazzi on joka tapauksessa hullu, ei siinä mitään.

 

[Knower]

Tosiaan, Zidane vs. Materazzi ei ole pelkästään nyt tässä se tilanne mitä haetaan. Tarkoitus olisi pohdiskella yleisemminkin voittamista.

Pari lisäkysymystä ennen seuraavaa pidempää postausta;

Jos puhutaan huippu-urheilusta, esim. jalkapallon MM-kisat / Stanley Cup, onko voittaminen ainoa itseisarvo vai onko pelillä muitakin arvoja? Onko joku mestaruus "väärin voitettu", mikäli se tulee esim. ultrapassiivisella taktiikalla vrt. Kreikka viime EM-kisoissa? Voittaako aina paras joukkue vai voiko paras joukkue jäädä kakkoseksi?

 

[SGD]

Jos puhutaan huippu-urheilusta, esim. jalkapallon MM-kisat / Stanley Cup, onko voittaminen ainoa itseisarvo vai onko pelillä muitakin arvoja? Onko joku mestaruus "väärin voitettu", mikäli se tulee esim. ultrapassiivisella taktiikalla vrt. Kreikka viime EM-kisoissa? Voittaako aina paras joukkue vai voiko paras joukkue jäädä kakkoseksi?

Onkin mielenkiintoinen juttu. Suomi pelaa Portugalia vastaan syyskuun alussa, ja varmasti jokainen tietää mitkä ovat Suomen mahdollisuudet voittoon. Olisinkohan itse tyytyväinen, jos peli päättyy vaikka 1-0 hirvittävän sumppupuolustustaistelun ja yhden onnistuneen kulmapotkun jälkeen? Veikkaisin että kyllä. Enemmänkin, hassua kyllä, minua ottaisi päähän, jos Suomi vaikka voittaisi selvän tuomarivirheen tms. kautta (tyyliin pilkku jossa rike alueen ulkopuolella). Kunhan tulos on ansaittu, ja sitähän se on jos ei päästä maaliakaan. Siten Kreikan voitto oli ansaittu, se teki enemmän maaleja kuin vastustaja jokaisessa jatkopelissä. Ei tarvittu edes rankkariskaboja, siinä mielessä jopa ansaitumpi kun Italian MM.

 

[Knower]

Jos otetaan lähtökohdaksi kärjistäen kaksi erilaista arvoa jalkapallo tai jääkiekkopelissä. Toinen arvo lähtee siitä, että koska kyseessä on huippu-urheilu = tulosurheilu, vain voitolla on merkitystä. Toinen taas lähtee siitä, että voittamisen lisäksi tärkeää on esim. yleisön viihdyttäminen ja Pelin kunnioittaminen.

Jos katsotaan niin, että vain voittamisella on merkitystä, voidaanko siitä vetää yhtäläisyysmerkit sille, että mikä tahansa on sallittua voiton saavuttamiseksi? Jos kerran voittaminen on itseisarvo, tarkoitus pyhittää keinot. Sallittua on henkisen ja / tai fyysisen väkivallan käyttö vastustajaa kohtaan, jotta vastustajan keskittyminen saadaan herpaantumaan. Jos vain voitolla on merkitystä, rajoja on turha vetää mihinkään. Esim. jalkapallossa on kovin vaikea vetäistä vastustajaa ns. turpaan joutumatta ulosajetuksi ja samalla haitanneeksi oman joukkueen voitontavoittelua. Näin ollen suureen arvoon nousee "pikkusikaa" pelaaminen, verbaalinen lämmittäminen yms. toiminta, josta on vaikeampaa jäädä kiinni.

Jos voittaminen ei ole ainoa arvo, liikutaan jo paljon vaikeammalla alueella. Missä kulkee voitontavoittelun, viihdyttämisen, fair playn yms. rajat? Jääkiekko-ottelussa tavoitteena on voittaa se ottelu, siitä ei pääse mihinkään. Jos kuitenkin katsotaan, että joukkueen pitää saada katsojat tulemaan paikan päälle uudestaan, ehkä houkutella uusiakin katsojia, pelkkä voittaminen ei välttämättä enää riitä. Pitää voittaa kauniisti. Kauniisti pelaaminen ja jatkuva häviäminen ei kuitenkaan sekään pidemmän päälle paljoa naurata - katsojat kaikkoavat tässäkin tapauksessa. Jos mennään vielä syvemmälle, voidaan esittää ajatus, että tuleeko jokaisen huippujoukkueen olla omalta kohdaltaan vastuussa tässä tapauksessa jääkiekkokulttuurin ja pelin kehittämisestä?

Hieman sekavaa tekstiä ja paljon kysymysmerkkejä. Tämä on kuitenkin itsellänikin edelleen työstön alla. Tiedän kyllä ehdottomasti kallistuvan sille puolelle, että voittaminen ei ole ainoa tärkeä asia.

Kysyikö joku, harmittaisiko minua jos Suomi menisi ääripassiivisella pelillä seuraaviin jalkapallon arvokisoihin?

Ei sitten pätkääkään.

 

[tant gredulin]

Jos kerran voittaminen on itseisarvo, tarkoitus pyhittää keinot. Sallittua on henkisen ja / tai fyysisen väkivallan käyttö vastustajaa kohtaan, jotta vastustajan keskittyminen saadaan herpaantumaan.

Vaiko peräti omia kohtaan? Vrt Summanen/Niinimaa -episodi.

'Ryminäpronssi'-koulukuntaan kuuluvana koen yleisön viihdyttämisen ja joukkueen oman pelitavan ja tyylin säilyttämisen tärkeänä arvona - tämä pätee siis lajiin, jonka parissa olen vapaa-aikaani viettänyt vuosikymmeniä.
Arvioidessani yksittäistä peliä lajissa, jonka seuraaminen on toissijaista, en kykene näin pitkäjänteiseen ajatteluun.

Mutta jos puhutaan yleensä ottaen henkisen kantin mittaamisesta ja/tai yliotteen hankkimisesta 'hiillostamalla' toista, näen sen osana peliä. Peliä, jonka tuomarit tuomitsevat voimassa olevien sääntöjen mukaan.