Vitutusketju

  • 1 344 538
  • 7 504

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Valitettavasti linnut laulaa, että tämä fysiikkakoutsi ei ole päässyt tekemään duuniaan kunnolla, kun eräs tammen kasvattaja on halunnut työntää näppinsä tuonnekin.
Voihan sitä tietysti puollustella tekemisiään, mutta asioilla on aina kaksi puolta ja siksi en noteeraa tätä huhua.
Tämän personal trainerin on mielestäni etupäässä itse julkisesti kerrottava miksi joukkueen fysikaaliset ominaisuudet (voima, liike, periksiantamattomuus, jotka ovat kaikki niitä ominaisuuksia joita itse pidän suurelta osin fysikaalisina ominaisuuksina) on niin heikot, kun ovat.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Kaikki eivät ole edes ammattilaisia vielä.
Puhutaanko nyt monestakin kaverista? Tuossa iässä aika moni on ollut pääsarjatasolla täysi tekijä, esimerkiksi vaikka Reijo Ruotsalainen 17v, kun pelasi ensimmäisen kauden SM sarjaa Kärppä paidassa ja teki 30 ottelussa 23 tehopistettä...
 
redpecka

En tiedä noitten palkkoja, tarkoitin että ammattilainen saa elantonsa työstään. Eikö tuolla ole kumminkin kaiken maailman opiskelijoitakin mukana?
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Tänään koetun persraiskauksen tapaisia teurastuksia tullut tällä kaudella kuitenkin suhteellisen vähän, ottaen huomioon miten syvissä vesissä tässä on uitu ja millaista paskaa peli ollut. @Tupaukko tuossa ylempänä melkoisen kattavasti toi esille ne ajatukset joita moni meistä faneista parhaillaan pohtii. Monenlaisia synkkiä pilviä tällä hetkellä SaiPa Oy:n päällä leijailee. Niitä voisi avata ihan kunnolla toisessa viestissä, kattavasti ja ajatuksen kanssa.

Tämä kausi kaikkine kohuineen, lappuineen ja peliesityksineen jää omalla kannattajaurallani ehdottomasti yhdeksi kamalammista. Mielenkiintoista nähdä tuleeko tulevalle kaudelle taas kausari 99 euron hintaan. Vakavan pohdinnan paikka ostaako vai eikö perushintaista. Koskaan ei keltaista ja mustaa kuitenkaan jätetä.
 
redpecka

Jäsen

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
– Tällä kaudella meillä on ollut ongelmana se, että olemme saattaneet pelata todella hyvin, mutta hölmöillä itseltämme pisteitä. Olemme miettineet, miten pelata rohkeasti, mutta fiksusti. Sitä kautta olemme saaneetkin tässä muutamia ihan hienojakin päänahkoja.

Näin sanoo Tero Lehterä Etelä-Saimaassa. Itse sanoisin tällaisiin kommentteihin, että mitä vittua?! Joku saattaa olla kanssani samaa mieltä ja joku eri mieltä, mutta itse olen äärimmäisen ihmeissäni tällaisista paska kommenteista. Toki totuutta ei voi sanoa ja/tai sitten hän ei vaan näe totuutta.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
En ole tuollaisesta kuullutkaan. Onnittelut Riuskalle!

Ps. Komeeta tukkaa jannuilla. Tainneet kuunnella woodstockmusaa vai ovatko noi tsekkilettejä?

Ps2. Ketä ikoneja tuossa olis?
No ensimmäisenä Ilkka Kaarna joka seisoo ylärivissä keskellä ja olisiko Immosen Mose myös siinä vasemmalla?
Joku vanhempi ja viisaampi osaa varmasti kertoa ketä kaikkia siellä on.
Taisi ainakin parina vuonna voittaa mestaruuden ja kerran hopeaa...
 
Bacon

Jäsen
– Tällä kaudella meillä on ollut ongelmana se, että olemme saattaneet pelata todella hyvin, mutta hölmöillä itseltämme pisteitä. Olemme miettineet, miten pelata rohkeasti, mutta fiksusti. Sitä kautta olemme saaneetkin tässä muutamia ihan hienojakin päänahkoja.

Näin sanoo Tero Lehterä Etelä-Saimaassa. Itse sanoisin tällaisiin kommentteihin, että mitä vittua?! Joku saattaa olla kanssani samaa mieltä ja joku eri mieltä, mutta itse olen äärimmäisen ihmeissäni tällaisista paska kommenteista. Toki totuutta ei voi sanoa ja/tai sitten hän ei vaan näe totuutta.
En kyllä Lehterän aikana montaa peliä muista, kun SaiPa olisi pelannut todella hyvin. Tai edes sillein, ettei olisi jäänyt makua, että voitettiin sen takia kun vastustaja ei tehnyt paikoistaan maalia.

Edelleen kysyn, mikä vittu on se Lehterän pelitapa, johon hän itse tuntuu olevan tyytyväinen? Tulkaa nyt joku minua enemmän pelikirjoista ymmärtävä kertomaan tämä. Häiritsee nimittäin ihan oikeasti ja paljon.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
No ensimmäisenä Ilkka Kaarna joka seisoo ylärivissä keskellä ja olisiko Immosen Mose myös siinä vasemmalla?
Joku vanhempi ja viisaampi osaa varmasti kertoa ketä kaikkia siellä on.
Taisi ainakin parina vuonna voittaa mestaruuden ja kerran hopeaa...
Kaarnan vieressä Ari Mikkola? Mose Immonen oli Ketterän miehiä alun perin ja syntynyt 1950, joten tuskin oli tuossa kuvassa/koulussa mukana.
 
redpecka

Jäsen
En kyllä Lehterän aikana montaa peliä muista, kun SaiPa olisi pelannut todella hyvin. Tai edes sillein, ettei olisi jäänyt makua, että voitettiin sen takia kun vastustaja ei tehnyt paikoistaan maalia.
Näinhän se paljolti on. Ja kun SaiPa on miltei kaikilla mittareilla paskin koko Liigassa niin jopa yllättävän paljon on raavittu pisteitä. Mistä se kertoo? Valmentaja on nero mutta matsku huono vai päinvastoin?
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Näinköhän saisi KooKoon pleiaripeliin lippuja, kun pikkuhiljaa rupee enemmän kiinnostamaan naapurikaupungin meininki, kun tämä SaiPan taaperrus... Katsoin tuon Hifk - KooKoo pelin lopun ja täytyy sanoa, että ompahan varmaa pelaamista ja varmaan useampi sata Kouvolalaista oli lähtenyt Helsinkiin... Oikein vituttaa ja kadettaa, muuta ei puutu ku KooKoo nappaa keväällä kannun Kouvolaan, niin se olisi tämän katastrofikauden huipentuma....
 
Herra Jaakko

Jos KooKoo saavuttaa jotain, niin se ei edelleenkään ole SaiPalta pois. SaiPa ottaa sitten selvää miten se tehtiin ja tekee perässä. Näinhän sitä ainakin voidaan ajatella.
 
Also Starring

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näinköhän saisi KooKoon pleiaripeliin lippuja, kun pikkuhiljaa rupee enemmän kiinnostamaan naapurikaupungin meininki, kun tämä SaiPan taaperrus... Katsoin tuon Hifk - KooKoo pelin lopun ja täytyy sanoa, että ompahan varmaa pelaamista ja varmaan useampi sata Kouvolalaista oli lähtenyt Helsinkiin... Oikein vituttaa ja kadettaa, muuta ei puutu ku KooKoo nappaa keväällä kannun Kouvolaan, niin se olisi tämän katastrofikauden huipentuma....

Eli katsoitko jonkun vanhan pelin, koska tänään pelasivat Kouvolassa? Se selittäisi kouvolalaisten paljouden. Tai sit miulta meni nyt ohi jotakin.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Eli katsoitko jonkun vanhan pelin, koska tänään pelasivat Kouvolassa? Se selittäisi kouvolalaisten paljouden. Tai sit miulta meni nyt ohi jotakin.
Katsoin vain Saipan pelin loputtua KooKoo pelin 10 viimeistä minuuttia ja jos peli olikin Kouvolassa, niin sehän siinä tapauksessa kertookin mahtavan kanattaja määrän... Joka tapauksessa hieno tunnelma hallissa ja kentällä..
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Kaakon Derbyjä mainostetaan mutta ei itsellä KooKoota vastaan mitään ole. Toivon mukaa heille hyvä kevät.

Ehkä SaiPassaki joku vois miettiä miten ei tuohon pistemäärään ole runkosarjassa päästy. Todella noloa. Vaikka siellä ensi kausi menis huonosti ni on kyllä SaiPan laittanu apupojaksi. Lähinnä siksi että pelaavat hyvin. Oliko tapsan päivän peli ku laittovat luun kurkkuun.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Kauden viimeinen jännitys ja odotus on, että milloin Kookoo tipahtaa pois. Sinällään ei kiinnosta pätkääkään kuka lopulta voittaa, kunhan se ei ole Kookoo. Mielestäni Kookoon mahdollinen menestys nimenomaan asettaa SaiPan aika kyseenalaiseen valoon, että miten helvetissä täällä ei koskaan edes vahingossa tule menestystä. Jos Kookoo lähtee kiltisti kovan väännön päätteeksi puolivälieristä pihalle, se on business as usual. Ja siellä on niin moni ukko vetänyt ihan 10/10 kauden, että kauden päätteeksi seuraa joukkopako vihreämmille laitumille. Samaa ongelmaa ei ole meillä, pikemminkin toivotaan, että päästäis näistä riippakivistä eroon. :)

Tiedä sitten kenet Kookoo lopulta kohtaa (Tappara, Lukko, Ilves), Tappara tulee, jos Kookoo voittaa sopivasti Tapparan viimeisessä runkkaripelissä ja Ilves ja Lukko kaapivat voitot omistaan. Ei silti varmaankaan olisi kovin kiva saada Tapparaa vastaan heti ekana, vaikka Tuggiksen kone vähän yskähteleekin. Tuggahan sulaa vasta finaaleissa tai välierissä. Mutta eipä siinä, jos KooKoo pärjää, niin hyvä heille.

Lievää positiivisuutta herätti huhut Koskirannasta ja "kahvihuonekeskusteluista", mutta jos Tammenterhonkerääjä jatkaa vielä ensi kaudellakin, tuntuu että kaikki mahdolliset isot satsaukset menevät ihan hukille, koska Tertsi puristaa vaikka timantistakin paskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Kauden viimeinen jännitys ja odotus on, että milloin Kookoo tipahtaa pois. Sinällään ei kiinnosta pätkääkään kuka lopulta voittaa, kunhan se ei ole Kookoo. Mielestäni Kookoon mahdollinen menestys nimenomaan asettaa SaiPan aika kyseenalaiseen valoon, että miten helvetissä täällä ei koskaan edes vahingossa tule menestystä. Jos Kookoo lähtee kiltisti kovan väännön päätteeksi puolivälieristä pihalle, se on business as usual.

Ymmärrän tunteesi, mutta eikö toisaalta voisi sanoa että tuollainen "business as usual" olisi nimenomaan vahingollista SaiPalle, kun seuran päättäjät voisivat piiloutua tuon tekosyyn taakse ja jatkaa samalla taantumuksellisella linjalla sen sijaan että oikeasti katsottaisiin mitä Kouvolassa on tehty oikein verrattuna omiin puuhasteluihin samalla aikavälillä? Seuran toiminta on viimeisen vuoden aikana ollut sellaista, että se olisi syytäkin asettaa kyseenalaiseen valoon.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kauden viimeinen jännitys ja odotus on, että milloin Kookoo tipahtaa pois. Sinällään ei kiinnosta pätkääkään kuka lopulta voittaa, kunhan se ei ole Kookoo. Mielestäni Kookoon mahdollinen menestys nimenomaan asettaa SaiPan aika kyseenalaiseen valoon, että miten helvetissä täällä ei koskaan edes vahingossa tule menestystä. Jos Kookoo lähtee kiltisti kovan väännön päätteeksi puolivälieristä pihalle, se on business as usual. Ja siellä on niin moni ukko vetänyt ihan 10/10 kauden, että kauden päätteeksi seuraa joukkopako vihreämmille laitumille. Samaa ongelmaa ei ole meillä, pikemminkin toivotaan, että päästäis näistä riippakivistä eroon. :)

Tiedä sitten kenet Kookoo lopulta kohtaa (Tappara, Lukko, Ilves), Tappara tulee, jos Kookoo voittaa sopivasti Tapparan viimeisessä runkkaripelissä ja Ilves ja Lukko kaapivat voitot omistaan. Ei silti varmaankaan olisi kovin kiva saada Tapparaa vastaan heti ekana, vaikka Tuggiksen kone vähän yskähteleekin. Tuggahan sulaa vasta finaaleissa tai välierissä. Mutta eipä siinä, jos KooKoo pärjää, niin hyvä heille.

Lievää positiivisuutta herätti huhut Koskirannasta ja "kahvihuonekeskusteluista", mutta jos Tammenterhonkerääjä jatkaa vielä ensi kaudellakin, tuntuu että kaikki mahdolliset isot satsaukset menevät ihan hukille, koska Tertsi puristaa vaikka timantistakin paskaa.
Unohtakaa nyt tuo typerä asetelma, että KooKoo on joku peikko. SaiPa on itsensä pahin peikko. Jos joku soittaa vaikka kitaraa, niin haluaako hän itse kehittyä kovalla harjoittelulla mestariksi vai etsiikö hän hädissään epätoivoisesti itseään huonompia kitaristeja. Ei etsi, hän harjoittelee tunnollisesti ja järkevästi ja ottaa oppia paremmiltaan. Jotain oppia hän saa myös niiltä jotka ovat häntä jäljessä.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Ymmärrän tunteesi, mutta eikö toisaalta voisi sanoa että tuollainen "business as usual" olisi nimenomaan vahingollista SaiPalle, kun seuran päättäjät voisivat piiloutua tuon tekosyyn taakse ja jatkaa samalla taantumuksellisella linjalla sen sijaan että oikeasti katsottaisiin mitä Kouvolassa on tehty oikein verrattuna omiin puuhasteluihin samalla aikavälillä? Seuran toiminta on viimeisen vuoden aikana ollut sellaista, että se olisi syytäkin asettaa kyseenalaiseen valoon.
Kyllä, olisi pitänyt todeta, että "business as usual" sallii SaiPankin jäädä muhimaan omaan erinomaisuuteensa, mutta ei ole takeita siitäkään, että vaikka Kookoo pärjäisi ja tavallaan näyttäisi, että tälläkin kulmalla voi menestyä, ei se tarkoita, että täällä tehtäisiin silti mitään konkreettista asian edistämiseksi. Voi olla, että tehtäisiin, mutta ihan yhtä hyvin voitaisiin todeta, että "Kouvola on niin paljon rahakkaampi ja merkittävämpi talousalue, kuin Lappeenranta, ettei meillä ole mitään mahkuja kilpailla resursseissa, sen sijaan budjettia pitää leikata entisestään." Leikkausten jälkeen Tersan pihaan ilmaantuu uusi urheiluauto.
 
trubaduuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Edmonton Oilers, Imatran Ketterä
Tais jäädä Kohon juhlapeli pelaamatta.

Edit. Meen launtaina juomaan kaljaa kisiksen parkkikselle. Sitä tuskin hallitus estää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös