Tiedättekö, vaikka SaiPa onkin ollut vuosikymmenet Liigan sympaattinen vitsi, nyt se on enää vain vitsi. Vittu en ole töissä puhunut lätkästä kolmeen kuukauteen vaikka aina aiemmin on jauhettu koko ajan.
Töistä kun lähden himaan, näen joka kerta Metro - areenan. Sieltä tullaan kovaa ohi ihan lähivuosina.
Hyvin kiteytetty. Mun mielestä olennaista on se, että ennen SaiPa oli sentään sympaattinen seura, eikä itseänikään hävettänyt sanoa muualla Suomessa kannattavani SaiPaa. Nyt hävettää. Aiemmin sentään (ehkä sinne 2018 saakka) SaiPalla oli yleensä aina kova taistelu ja periksiantamaton asenne, ja siinä oli jotain minkä takana oli hyvä seisoa vaikka menestystä ei tullutkaan. Vähän niin kuin joku pienehkö valioliigaseura, joka ei voita mitään, mutta laittaa aina kunniakkaasti hanttiin isommilleen.
Nyt päällimmäinen tunne on vain myötähäpeä. Ihan normaalia nykyään että vastustaja takoo 6-0 tauluun, ja sitten höntsäillään loppupeli. Aika vaikea olla #YlpeästiKeltamusta ja esiintyä SaiPan kannattajana. Joskus ajattelin, että ne Selinin vuodet olivat kai eräänlainen low point, kun rosteri oli täynnä jotain tomasjaskoja ja paulilevokareja, mutta silloin sentään joukkue pelasi miehekkäästi eikä tarvinnut hävetä.
Ja samaa mieltä Espoosta; ei mene kuin pari vuotta ja Espoo on ohittanut SaiPan vähän kaikessa. Olosuhteet ja mahdollisuudet tehdä liiketoimintaa ovat aivan eri tasolla SaiPaan verrattuna. Ja jos nyt painetta Liigan avaamiseksi tulee vähän joka tuutista, niin ensi kaudella se puhe menee potenssiin 2, kun Jokerit-kiima valtaa median. Voi olla, että Liiga aukeaa nyt Jokereiden vuoksi aika nopeastikin, ja Jokerit (ja Espoo) voi kasata aika nopealla aikataululla sellaisen ryhmän, joka tiputtaa SaiPan ihan urheilullisesti.