Vituttaa niin, ettei värejä nää
Tämä joulun jälkeinen vitutus on seisauttaa pienen verenkiertoni tykkänään ja lamauttaa osin isonkin. Keho kirjavoituu sinipunaiseksi silkasta suuttumuksesta. Kostonhimo kyllästää hipiäni kylmällä näljällä, sillä kohta ne saa tuta mitä koulutuspäivät käytännössä tarkoittaa. Ja turha on opetusjakson aikana tulla märisemään joutavia julmuudestani. Mitäs pakottavat ehdoin tahdoin muutoin niin lupsakkaan miehen vuosittaisiin joulukinkereihinsä?
Niin, mikäkö se miestä noin niin kuin varsinaisesti nyppii?
Itse asiassa minua vituttaa koko joulu kaikkine turhailuiluineen. Helvetillinen hässäkkä koko edeltävän kuukauden yhtä tuskaista aattoiltaa varten, ja joulupäivänä kaikki on förbi. Päiväkausia valmistetut joulumöyhteet kipataan biojätepaljuun aivan kuin niihin ei olisi koskettukaan. Sillä määrällä jouluevästä ruokkisi satojen sippurahäntien sikalan, mutta kuka sitä nyt enää joulupäivänä moisiin kajoaisi, kun kemut meni jo?
Vaimo vetistelee ja niiskuttaa varsinaisen syntymäpäivän peratessaan kämppää joulukoristeista. Odotti taas junailemaltaan joululta jotain mikä ei vielä yhdeksäntenätoistakaan yhteisenä joulunamme toteutunut. En enää viitsi piinata häntä puheilla, vaan kiikutan kiltisti kuusen koristeineen roskakatokseen.
Ja varsinkin vituttaa se, että anoppini kampeaa joka jumalan joulu kuusijuhlaamme sulostuttamaan. Tämä ämmän kanttura hiloo vuosittain paksun perseensä joulupöytäämme sen antimia aina arvostellen. Kinkussa on aina liikaa suolaa, mutta kraavifisut taas tuimia. Perunalooran imellys epäonnistuu useinmiten ja sienisalaatin pilaa smetana. Muikunmäti taas kaipaisi hyppysellisen valkopippuria, mutta poro ja savukalat ovat kuivia. Juomaksi sille ei kelpaa samat viinit tai oluet mitä muut juovat, ei edes maito tai vesi, vaan akalle pitää olla PIIMÄÄ. Sitä se vetää viikset valkeina huurteisten snapsien lomaan ja röyhtäilee päälle. Sössöttää suustaan sattumia suoltaen joutavia juttujaan. Nakkelee niskojaan nuppi tutisten, jos sille huomauttaa pöytätavoista. Bon apetit!
Jokavuotista visiittiään anoppi perustelee tyttärelleen halusta viettää joulu lapsiperheen kanssa. Vaimoni siskoilla ei ole perhettä sen enempää kuin lapsiakaan, mitä ei sikäli voi pitää ihmeenä, ovat näet sen verran tulleet äitiinsä. Lapsiperheessä vietetyn juhlan loistokkuutta ei hänen silmissään himmennä yhtään se, että kersat ovat jo lähes aikuisia ja näkisivät mummunsa mielummin TV:stä Hurstin pidoissa rokkaa ryystämässä kuin meillä tunnelmaa pilaamassa. Kaiken kukkuraksi tuo, joka ennen toi sentään isännälle tynnyrin pesuvedeksi luokiteltavaa ”konjakkia” potin, antoi joululahjakseni tökerösti paketoituna kaksi askia Pantteri salmiakkia ja raaputettavan Ässä-Arvan. Kyseli täpinöissään sitten vielä koko illan, että joko se Rööri raaputti sen arvan, tiedä vaikka olisi miljonääri?
Tjooh! Vitutti vielä moni muukin, ehkä niistä tuonnempna, mutta nyt pitää rientää...
