Ville Varakas

  • 6 287
  • 16

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Juhaht:n piti vissiin hoitaa oma ketjunsa Petri Lammassaarelle joten kannetaan oma korsi vastavuoroisesti kekoon ja avataan ketju myös Ville Varakkaalle.

Täytyy heti alkuun myöntää että pidin Varakasta suht riskialttiina pakkina joka ajaa itsensä tilanteista ulos, ihan kuten Janne Jalasvaara joskus aikoinaan. Hieman tällaista on toki nähtävissä mutta pidän Varakasta ainakin nyt ekojen pelien perusteella todella hyvänä hankintana. Samalla totetan että kyllähän tällaista olisi mielellään nähnyt jo yhdessä paketissa viime kaudella. Sopivasti ilkeyttä, osaa pelata yli- ja alivoimaa ja ennen kaikkea tuo myös sitä äijämäisyyttä puolustukseen.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Hyvin näyttää Varakkaan kausi lähteneen käyntiin Espoossa. Mies on sisäisessä pörssissä viidentänä (kolme pakkia viiden kärjessä?), peliaikaa eniten joukkueesta ja piikkipaikalla myös tehopörssissä. Ilmeisesti pelannut vielä kolmospakkiparissa Heiskasen kanssa.

KalPassa Varakkaan viime kaudessa tapahtui pieni notkahdus, mutta muuten aikaisempina kausina mies kehittyi koko ajan varsinkin kiekollisena. Näkisin että pääsyy notkahdukselle oli pitkäaikaisen pakkiparin Seppäsen huono kausi, mutta eivät valmentajan julkiset haukutkaan muutaman virheen jälkeen tehneet hyvää. Itse tykkäsin Varakkaan pelitavasta ja painavista taklauksista vaikka joskus mies hiiltyi vähän turhankin helposti.

Toivottavasti jatkaa samaan malliin!
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Voisi kuvitella että Varakas rikkoo yhden kauden piste-ennätyksen (15 pistettä) jos tahti jatkuu näin. Se mikä lämmittää mieltä vielä enemmän on nyt parissa viime pelissä nähdyt upeat taklaukset. TPS-ottelun taklaus Tommi Lainetta kohtaan oli hulppea ja varsinkin HPK:ta vastaan upea taklaus jonka jälkeen Berzins(?) puhalteli hyvän aikaa.

Selkeä tasonnosto Varakkaalta on mielestäni nähty. Todella hyvää peliä ottaen huomioon että peliaikaa siunaantuu reilut 23 minuuttia pelissä joka on viitisen minuuttia enemmän kuin viime vuonna KalPassa.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvinhän homma tuntuu sujuvan. No joo, hetkittäin on kyllä vähän kylmä rinki perseen alla touhua katsellessa, mutta pääosin toimii. Avojään pommituksiin pystyviä jätkiä ei kuitenkaan liikaa kentillä pyöri ja kun tehojakin tulee yllättävän hyvin, niin mikäs siinä. Kyllähän tuo piste-ennätys ainakin menee varmasti rikki, jos terveenä pelaa loppukauden ja tuolla peliajalla jatkaa.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Voisi kuvitella että Varakas rikkoo yhden kauden piste-ennätyksen (15 pistettä) jos tahti jatkuu näin.

Päivitys vanhaan juttuun, tuohan rikkoutui jo jokin aika sitten. Kaiken kaikkiaan Varakas on ollut ihan positiivinen yllätys ajoittaisista sekoiluistaan huolimatta. Ei voi sanoa miksikään varsinaiseksi huippupelaajaksi, mutta kelpo 2-3 parin pakki kuitenkin liigajengiin.
 

Fordél

Jäsen
Olen parissa ottelussa seurannut Varakkaan pelaamista erityisen tarkkaan ja tämän pienen otoksen perusteella tykkään kyllä Varakkaan pelityylistä. Parasta siinä on mielestäni se, että Varakas uskaltaa pelata. Toki tällainen tyyli tarkoittaa sitä, että myös virheitä tulee, mutta onhan se paljon hienompi katsella aktiivista peliä niin fyysisessä kuin myös kiekollisessa pelissä kuin pelaajaa, joka välttelee virheitä.

Varakkaasta ei saa millään mitään selkeää kiekollista pakkia, mutta se helppo ja lyhyt peliä avaava syöttö kyllä lähtee vaikka paineen alla. Tämän lisäksi hän uskaltaa mennä tilanteisiin ja pelata ne loppuun asti. Kaksinkamppailuissa mies on omimmillaan sekä tietysti niissä kuuluisissa avojaan pommeissa, joita viljelee tasaisin väliajoin. Hienoa, että Varakas jatkaa Bluesissa ensi kaudella, sillä uskon, että hänen pelinsä kehittyy Marjamäen valmennusryhmän alaisuudessa vielä harppauksin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt on kyllä pakko sanoa, kun on jo pitkään tullut seurattua. Oletteko huomanneet kuinka monta kertaa Varakkaan syötöt menevät kohteeseen ja kuinka monesti ne menevät jalkoihin, päin vastustajaa tai muuten vain päin honkia? Tänäänkin Tapparan kaksi parasta maalipaikkaa tähän asti ovat syntyneet Villen hasardisyötöistä lähteneistä kiekonmenetyksistä.

Tossa olisi ainakin kehittämisen varaa.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
...toisaalta jos siinä sivussa murskaa oman piste-ennätyksensä liigassa ja kohta kantaa kultakypärää päässään niin ainakin mun kirjoissa saa silloin myös syöttää muutamia syöttöjä päin honkia.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
...toisaalta jos siinä sivussa murskaa oman piste-ennätyksensä liigassa ja kohta kantaa kultakypärää päässään niin ainakin mun kirjoissa saa silloin myös syöttää muutamia syöttöjä päin honkia.

Periaatteessa joo, mutta pelin avaaminenhan on ylivoimaisesti pahin ongelma Bluesin pelaamisessa tällä hetkellä. Syöttöä ei saada millään osumaan vauhdissa olevalle kundille, vaan joko seisovalle tai sitten pleksin kautta keskialueelle. Varakas ei mitenkään ole edesauttanut asiaa. Tiä vaikka olisi paljon kovemmatkin tehot, jos saisi myös avaavat syötöt lapaan.
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-espoo/Blues
Periaatteessa joo, mutta pelin avaaminenhan on ylivoimaisesti pahin ongelma Bluesin pelaamisessa tällä hetkellä. Syöttöä ei saada millään osumaan vauhdissa olevalle kundille, vaan joko seisovalle tai sitten pleksin kautta keskialueelle. Varakas ei mitenkään ole edesauttanut asiaa. Tiä vaikka olisi paljon kovemmatkin tehot, jos saisi myös avaavat syötöt lapaan.

Onko tuo kuitenkaan pahin ongelma?
Meidän pelaajien pistepörssin kärki on seuraava:
Karalahti 11+17=28
Varakas 5+23=28
Luttinen 15+12=27
V.Lajunen 7+17=24

Mun mielestä jotain pienehköjä ongelmia taitaa kuitenkin löytyä myös hyökkääjistöstä.
 

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Onko tuo kuitenkaan pahin ongelma?
Mun mielestä jotain pienehköjä ongelmia taitaa kuitenkin löytyä myös hyökkääjistöstä.

Onhan toi pistepörssi aivan naurettavan näköinen, liekö jokin Suomen ennätys?? 4 parhaan pistemiehen joukossa kokonaista 1 hyökkääjä...
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Onhan toi pistepörssi aivan naurettavan näköinen, liekö jokin Suomen ennätys?? 4 parhaan pistemiehen joukossa kokonaista 1 hyökkääjä...

Tuo hyökkääjien puute pistepörssin kärkisijoilta johtuu seuraavista asioista:

1: Kukaan hyökkääjistä ei ole saanut niin isoa vaihdetta päälle, että pisteitä olisi tullut illasta toiseen tasaiseen tahtiin kuten nyt vaikka Jesse Niinimäki, Janne Lahti, Perttu Lindgren tai Ryan Keller aikoinaan.

2: Vastuun jakautuessa tasaisesti on monella hyökkääjälle sellaisia "ihan ok" pistesaldoja. Esim. Luttisella, Lajusella, Sailiolla, Lammassaarella ja Miettisellä. Ja ei, en tarkoita, että niihin voitaisiin olla tyytytäisiä esimerkiksi Lammassaaren kohdalla. Mutta esim. Sailion saldo on aika hyvä odotuksiin verrattuna.

Robinson nyt ainakin olisi todennäköisesti tuolla kärkipäässä jos olisi pelannut koko kauden. Arnasonista en tiedä.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mikähän olisi ollut Veikkauksella kertoimena Varakkaan kohdalla, jos olisi voinut ennen kauden alkua pelata Bluesin sisäisen pistepörssin voittajaa?

Hienoa kyllä, että Varakas napsii pisteitä ja pelaa kokonaisuutena muutenkin melko mallikkaasti. Mutta tuo on kyllä täysi vitsi, että jossain liigajengissä kolme puolustajaa ja duunarilaituri tappelevat kultakypärästä.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Onko tuo kuitenkaan pahin ongelma?
Meidän pelaajien pistepörssin kärki on seuraava:
Karalahti 11+17=28
Varakas 5+23=28
Luttinen 15+12=27
V.Lajunen 7+17=24

Mun mielestä jotain pienehköjä ongelmia taitaa kuitenkin löytyä myös hyökkääjistöstä.

Mun mielestä ongelma on aika suuri, koska esimerkiksi tänään Tapparaa vastaan Blues teki lähes tulkoon joka paikasta maalin. Kun sitten taas omista oli ihan tajuttoman vaikea päästä pois juuri tässäkin ketjussa mainittujen syöttöhasardien takia.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tulin ihan huvikseni laskeneeksi joka joukkueen kolmanneksi parhaan puolustajien pistemiehen.

V Lajunen, Blues 24
Laamanen, HPK 22
Kousa, HIFK 20
Saravo, Tappara 17
Sicak, Kärpät 16
Koskinen, JYP 14
Malkamäki, Ässät 14
Forsström, Pelicans 12
Peltola, Ilves 11
Kuukka, Lukko 11
Lippojoki, SaiPa 10
Väänänen, Jokerit 10
Raboin, TPS 9
Kukkonen, KalPa 5

Pari omaa sovellusta:
* Joukkueen jättänyt pelaaja on poistettu listalta. Näin ollen KalPalla Kukkonen on pistepörssin neljäs, Jalasvaara löytyy edeltä. Sama pätee Jokereiden Kauppiseen ja Lukon Brocklehurstiin.
* Kahdessa liigajoukkueessa pelanneiden osalta jälkimmäiseen joukkueeseen laskettu vain jälkimmäisen joukkueen pisteet, ja Brocklehurst tai Kauppinen eivät yllä top-10:iin.

Pakkien pistemäärät siis ovatkin sillä tasolla mitä pitää ollakin, mutta suurin epäkohta on juuri se että hyökkääjät eivät ole onnistuneet sillä tavalla kuin pitäisi.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
No niin, Varakas nappasi sitten Bluesin kultakypärän itselleen. Toki tänään ennen sitä käsittämätön virhe mikä johti Ilveksen ensimmäiseen maaliin.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
No niin, Varakas nappasi sitten Bluesin kultakypärän itselleen. Toki tänään ennen sitä käsittämätön virhe mikä johti Ilveksen ensimmäiseen maaliin.
Oli kyllä sympaattinen suoritus, aivan tuli Niinimaan Janne Naganosta mieleen. Ensin sipaisu suoraan Mätskyn lapaan, ja sitten vielä asiaan kuuluva omiin nauhoihin sotkeutuminen lopputuloksen varmistamiseksi.

Muuten toki mallikasta suorittamista Riku Rikkaalta, hieno esityö Lammassaaren maaliinkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös