Ihmisillä on kyllä melko erikoisia käsityksiä siitä, mitä ammattilaisjoukkueen valmentaminen on. Se on ennen kaikkea johtamista. Harjoittelu, harjoituttaminen ja taktiset asiat ovat tietysti yksi osa valmentamista, mutta ne ovat kuitenkin vain osa valmentajan työtä. Pääasiassa valmentaminen on ihmisten johtamista ja käsittelyä. Erilaisten, erilaisissa henkisessä tilanteessa olevien ihmisten johtamista. Sellaisten pelaajien valmentaminen, joilla on alla onnistumisia, on huomattavan paljon helpompaa kuin sellaisten pelaajien, joilta onnistumiset puuttuvat. Jos pelaaja tekee jotain selvästi väärin, niihin on suhteellisen helppo puuttua ja opettaa pelaamaan tilanteet oikein tai harjoituttaa vaikka laukaisutekniikkaa. Mutta, jos pelaaja ei varsinaisesti tee mitään väärin ja onnistuu vaikkapa harjoituksissa erinomaisesti, valmentajan pitää saada tai pikemminkin tarjota sille pelaajalle työkalut jollakin tavalla kaivettua se sama taso peleissäkin esiin. Ja vaikka valmentaja tekisi kaiken juuri oikein ja kuten kuuluukin, siltikään se pelaaja ei välttämättä onnistu. Valmentamisen keskiössä on luoda ilmapiiri, missä pelaaja uskaltaa yrittää pelata niillä vahvuuksilla, vaikka onnistumisia ei aina tulisikaan.
Kuka tahansa ammattivalmentaja osaa piirtää fläppitaululle toimivan ylivoiman, mutta siitä piirroksesta on äärimmäisen pitkä matka maaliin käytännössä. Asioita pitää sopia etukäteen, mutta kyllä siellä kentällä pitää pystyä tekemään asioita täysin sopimattakin, koska ikävä fakta on se, että vastustaja scouttaa erikoistilanteet aina ja pyrkii pelaamaan ne pois. Ylivoimissa onnistumisilla on mun mielestäni vielä korostetusti suurempi merkitys itseluottamuksen suhteen kuin 5-5-pelissä. Nythän meidän ykkösylivoima on tehotonta, koska Ikonen ei ole maalinteossa onnistunut. Jos olisi, todennäköisesti ylivoimakin olisi tehokkaampaa. Aiheellinen kysymys on se, miksi Ikonen edelleen siinä vetäjän paikalla on, mutta kyllä mä ymmärrän sen psykologisesta näkökulmasta, miksi hän vieläkin on saanut niitä mahdollisuuksia. Plus, että Koivistoisen ja Sundin suht lyhyet (tai ainakin sellaisiksi kaavaillut) poissaolot voivat määrittää sitä, miksi isompia muutoksia ei ole vielä tehty. Kun ei siitäkään mitään oikein tule, että koko ajan muutetaan jotain.
Ihmiset eivät myöskään näytä käsittävän, mitä esim. lehdistötilaisuudet ja ottelutapahtumien aikana tapahtuva "elehtiminen" ovat. Ne ovat 100%:sti viestintää. Pressit ovat viestintää paitsi ulkoisille tahoille, mutta myös omalle joukkueelle. Jos valmentaja puhuu kärsivällisyydestä, hänen pitää osoittaa itse sitä myös. Vaikka valmentajaa henkilökohtaisesti kuinka vituttaisi tappiot tai yksittäisten pelaajien virheet, hänen pitää unohtaa omat tunteensa. Hänen henkilökohtaisilla tuntemuksillaan ei ole merkitystä, koska hänen ensisijainen tehtävänsä on johtaa joukkuetta ja hän esiintyy medialle joukkueen valmentajan ominaisuudessa. Jokainen voi verrata Pelaaja-Villeä ja Valmentaja-Villeä hävityn matsin jälkeen. Ja ihan turha kuvitella, että valmentajana Villeä ei tappiot vituttelisi. Aivan pomminvarmasti ottaa kupoliin ja kovaa, mutta hän ei voi niitä ulkopuolisille näyttää.
Vaikea nähdä mitään toista tahoa, joka tekisi yhtä paljon ihan konkreettista työtä tappioiden välttämiseksi tai ehkä pikemminkin voittojen maksimoimiseksi kuin valmentaja. Kyllä siellä kaikki kivet käännetään joka saralla, että ne pienet erot kääntyisi jatkossa meille. Syyllisiä on aika turha yksilötasolta etsiä, kun kukaan ei voi toisen duuneja tehdä.