Ville Nieminen joukkuepelaajana

  • 223 738
  • 492

HA kontio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei millään pahalla, mutta vaatii jonkinlaista sisälukutaidon ja varsinkin (kiekko)historian sekä Tapparan ja Niemisen yhteisen taipaleen tuntemuksen puutetta, jos näistä aiheeseen liittyvistä viesteistä saa jotenkin "seuran syyksi kaikki" -kuvan. Kun nimenomaan siitä ei ole kysymys, että olisi yhden syy jos kaksi tappelee - saati että siirto olisi an sich jotenkin Vain Huono Asia kellekään.

Mutta on tapoja ja tapoja hoitaa asiat. Se, että huhumyllyt pyörivät, yhdestä siirrosta jauhetaan pitkin vielä kesälläkin eikä asia meinaa rauhoittua millään, koska siitä liikkuu niin paljon ikävää tietoa puolin ja toisin, ei ole varsinaisesti Tapparan tapa.

Ilmeisesti en sitten omaa sisälukutaitoa yhtään tahi muitakaan ominaisuuksia.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Se taas on satavarmaa että Junno hoitaa takuuvarman pelimiehen Maxwellin tilalle. Onko satavarmaa että Leinonen&Tapola hommaa?

Ei minulla ole tässä vaiheessa mitään syytä olettaa miksei pystyisi hankkimaan. Ja tosiaan, vaikka tuohon ei tulisi yhtään uutta pelaajaa niin rosteri on jo nyt kova. Mikäli se pitää paikkansa, että pelaajabudjetti nousee 500k€ niin kyllä sitä pelimiestä sisäänkin tulee.

Heh, vai että Puistola ja Aalto parantaa ja se korvaa Bailenin. Ts. siis Bailenin, jonka etenkin kevätkausi oli varmaan paras puolustajalta mitä nyt itse tässä 20 vuoden sisällä muistan. Lähinnä tulee mieleen Benoit ja vanha kunnon Derek Mayer + esim. Cory Murphy / Brian Rafalski.
Ensinnäkin Puistolalla ja Aallolla ei ole valmiuksia nousta Bailenin tasolle.

Juu, hyvin Bailen pelasi, näin melkein kaikki Tapparan matsit kuitenkin. Silti, sinä puhut nyt yhden hyvän kauden pelanneesta Bailenista ja sanot ettei mm. maailmanmestaruuden voittanut Pasi Puistola ja toissa kauden paras Tappara-pakki Teemu Aalto OMAA VALMIUKSIA nousta tuolle tasolle. Enpä ole tyhmempää juttua taas hetkeen kuullut.

Yksilönä ehkä eivät korvaa suoraan mutta kun heitä onkin kaksi ja Bailenia yksi. On tämä koomista, että joka helvetin asia pitää kirjoittaa tavuviivoilla tänne.

Eikä se Bailen nyt noin hyvä kuitenkaan ollut, etenkään mikään Brian Rafalski tai hirmutehot paukuttanut Murphy.

Toisaalta ihmetyttää, että millä perusteella nyt Puistolan ja Aallon tapauksessa uskot parempaan seuraavaan kauteen
kun Ville Niemisen osalta tämä oli täyttää utopiaa koska huono viime kausi. Esim. Puistola on nyt jo pari vuotta putkeen vetänyt ihan vihkoon. Aalto nyt taas puoluspäässä toteutti varmaan vankimmin tuota
kahvaamisosastoa, ylivoimassa olikin jo ihan sukka ja mm. Kauppinen tiputti Aallon ylivoimasta ja jopa kokoonpanosta. .

Tämä on täyttä paskaa. Niemisestä on puhuttu vain menneestä kaudesta ja olen useasti todennut ettei kova kausi Lukossa yllättäisi yhtään. Tämä kaikki löytyy tästä ketjusta enkä ala enää aiheesta kanssasi kirjoittamaan. Lue jos kiinnostaa.

Vastaa sinä sitten tähän: millä perusteella SINUN mielestäsi on varmaa, että Nieminen olisi pelannut/pelaa huippukauden, jos nuo kaksi eivät siihen enää pysty? Vastaus tulee olemaan eeppinen.

Niin ja pelaajien kehittymisestä, erityisesti nuorien osalta. Harvassa on ne nuoret pelaajat jotka on varmoja pelimiehiä. Sashasta nyt kuka tahansa vähänkin jääkiekkoa seurannut näki jo heti millaisesta pelaajasta on kyse, mutta Sashahan oli poikkeustapaus. Esim. Palola ja Järvinen breikkasivat vasta 25-26 vuotiaina.

Huoh... Kysymys on siitä etteivät omat fanit laske mitään pelaajien kehittymisen varaan, vaan aina pitää hankkia ties mitä korvaajia ja kolmosketjun jätkät vetävät ikuisesti kolmosketjussa. Sinä tuskin olisit Olli Palolaa tai Jan-Mikael Järvistä sijoittanut kärkiketjuihin ennen kauden alkua.

Koita nyt pysyä aiheessa.

Metsola on hauska nostaa tässä esille, koska Metsolan maine Tampereen ulkopuolella on aikalailla seulan tyyppinen. Pieni kääpiöveska joka sulaa finaaleissa. Silläkö pitäisi markkinoida? Peltola ja Saravo ovat toki hyviä pelaajia mutta onhan näiden maine rajattu aikalailla Pirkanmaalle pelkästään.

Joko nyt vaikka sinä kerrot, että mitä väliä on imagolla Helsingissä, Oulussa tai Porissa?? Olen suhteellisen varma, että kausikortit ja liput myydään pääsääntöisesti OMALLE markkina-alueelle ja siellä merkitsee kasvot jotka siellä tunnetaan.

Jos taas sponsori hakee kansallista näkyvyyttä esimerkiksi televisiossa niin sitä ei saa Ville Niemisellä, vaan menestyvällä joukkueella joka on useammin esimerkiksi maalikoosteissa.

Zaari veti saman tien puihin, kun piti perustella miksi aiemmin mainitut pelaajat ovat keskinkertaisia markkinoinnin kannalta Pirkanmaalla. Pelaajina tuskin ovat kovin keskinkertaisia, ei ainakaan pistepörssin ja MM-mitalien määrällä mitattuna.

Peltolalla toki on pelaajatyyppinä ja tietyn tyyppisenä kirvesrintapelaajana mahdollisuus ottaa, ainakin osa tuosta Villen jättämästä roolista. Mutta se tarkoittaisi ihan pelityylillisesti esim. paljon enemmän suoraviivaisuutta
ja räväkkyyttä. Nyt pelityyli on liian "rautakorpimainen", ts. ei aja maalille, kurvailee omaaan päähän jne. Lisäksi julkisuudessa pitäisi aktivoitua huomattavasti.

Ja taas täyttä puutaheinää. Jos haet Tapparasta pelaajaa joka pelaa nimenomaan joukkueelle ja laittaa itseään likoon niin Jukka Peltola on prototyyppi. Toinen on Henrik Haapala. Ja uusia tulee aina.

Uskomatonta mustamaalaamista, aivan käsittämätöntä. Katsoisit edes matseja ennen kuin tulet tänne viisastelemaan.

Mielenkiintoista muuten, että Dufva näki Villen osalta tilanteen aivan erilailla. Eli että tykkää tehdä yhteistyötä vahvojen persoonien kanssa. Ja yrittää kääntää Villen persoonan pikemminkin vahvuudeksi kuin uhaksi.
Lisäksi ihmetyttää, että aika nopeasti tuo 37-vuotias kehäraakki Nieminen sai sopparin liigaan, ja vielä yhteen vahvimmista mestarisuosikeista.
Olisi myös mielenkiintoista vielä saada tietää enemmän tuohon Villen toteamukseen "ymmärsin seurauskollisuuden väärin".

Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Risto Dufvan Lukkoon Nieminen sopi, Tapparaan tällä haavaa ei. Ja viisivuotiaskin ymmärtää mikä mahdollisuus Dufvalla tässä on. Se ei siltikään tarkoita, että Tappara tulos olisi sama.

Lue vaikka tuon Z-nimimerkin tekstit ja funtsi asioita, jos ei sittenkään aukea niin ei mahda mitään.

Ja Voimalaiturille, niin uskon, että tilanne on edelleen vain päiväkävelyä verrattuna siihen huomioon mitä täällä saa.
 
susi

Jäsen
Juu, hyvin Bailen pelasi, näin melkein kaikki Tapparan matsit kuitenkin. Silti, sinä puhut nyt yhden hyvän kauden pelanneesta Bailenista ja sanot ettei mm. maailmanmestaruuden voittanut Pasi Puistola ja toissa kauden paras Tappara-pakki Teemu Aalto OMAA VALMIUKSIA nousta tuolle tasolle. Enpä ole tyhmempää juttua taas hetkeen kuullut.

Yksilönä ehkä eivät korvaa suoraan mutta kun heitä onkin kaksi ja Bailenia yksi. On tämä koomista, että joka helvetin asia pitää kirjoittaa tavuviivoilla tänne.

Eikä se Bailen nyt noin hyvä kuitenkaan ollut, etenkään mikään Brian Rafalski tai hirmutehot paukuttanut Murphy.

Ei helvettiä mitä paskaa suollat. Luetko sä noita viestejä ollenkaan vaan heitätkö vaan muuten vaan tuota shittiä. Esim. Bailenista kirjoitin että etenkin kevätkausi. Näköjään pitäisi tavata kun ei näköjään ymmärrystä ole, tai sitten ei haluta ymmärtää. Tässä sulle nyt vähän faktaa tästä Nick "juu, hyvin pelasi" Bailenista. Kevätkaudella runkosarjassa otteluita 23, pisteitä 8+12. Pudotuspelit, 17 ottelua, 4+8=12. Eli yhteensä kevätkaudella 40 ottelua, 32 pistettä. Sellaisella 60 ottelun tahdilla tuo olisi tuonut 48 pistettä (Cory Murpyhyn enkka esim. 50). Lisäksi mulla ei ole mikään tarve dissata Tapparasta lähteviä pelaajia, vaan itse sentään pystyn rehellisesti tunnustamaan kuinka helvetin hyvästä pelaajasta oli kyse. Varsinkin kun ottaa huomioon että kyseessä vasta kaverin ENSIMMÄINEN ammattilaiskausi.

Aalto toissa kauden paras pakki ja paskat. Kyllä se oli ehdottomasti Tuukka Mäntylä (vaikka Aalto nyt vähän enemmän pisteitä tekikin). Älä naurata mua enempää.

Lisäksi Puistolan yhteydessä maailmanmestaruuden esille ottaminen (pelillisiä puolia korostaakseen) on yhtä huvittavaa kuin itse nostaisin vastaavasti Villen Stanley Cup voiton. Kokemusosastoon tuosta toki lisäpinnoja saa.

Vastaa sinä sitten tähän: millä perusteella SINUN mielestäsi on varmaa, että Nieminen olisi pelannut/pelaa huippukauden, jos nuo kaksi eivät siihen enää pysty? Vastaus tulee olemaan eeppinen.

Vastaus olisi varmaan eeppinen mutta voit vaikka itse keksiä sen koska taas kerran kirjoitat täyttä huttua, mitä muka minä olisin väittänyt. Olenko minä väittänyt että Nieminen palaa varmasti ensi kaudella tuolle edelliskauden huipputasolleen? Olenko väittänyt että Nieminen korvaisi esim. Kuuselan, Palolan tai Jormakan Tappara kärkikentissä? En todellakaan, nuo kaikki ovat vain omassa pienessä vääristyneessä päässäsi.
Olen sanonut, että Nieminen olisi ollut vahva persoona ja varmasti takuusuorittaja mestaruutta hakevassa joukkueessa esim. kolmoskentässä.

Sinähän tässä olet väittämässä että Bailenin rooli pystytään paikkaamaan sisäisesti joka nyt on aivan hullu ajatus kaiken puolin (sillä olettamalla että haetaan mestaruutta, eikä säälipleijaripaikkaa).

Huoh... Kysymys on siitä etteivät omat fanit laske mitään pelaajien kehittymisen varaan, vaan aina pitää hankkia ties mitä korvaajia ja kolmosketjun jätkät vetävät ikuisesti kolmosketjussa. Sinä tuskin olisit Olli Palolaa tai Jan-Mikael Järvistä sijoittanut kärkiketjuihin ennen kauden alkua.

Taas täyttä huttua. Kuka tässä on väittänyt että pelaajat eivät voisi kehittyä. Sinä ilmeisesti. Mutta vastaus kysymykseen, en oliskaan antanut suoraan paikka kärkiketjuista noille kavereille. Kuten ei antanut Rautakorpikaan. Kilpailuasetelma oli kova ja kaverit antoivat sellaiset näytöt että nousivat noihin rooleihin. Tässä se pointti, mitä et näköjään sitten millään ymmärrä.

Joko nyt vaikka sinä kerrot, että mitä väliä on imagolla Helsingissä, Oulussa tai Porissa?? Olen suhteellisen varma, että kausikortit ja liput myydään pääsääntöisesti OMALLE markkina-alueelle ja siellä merkitsee kasvot jotka siellä tunnetaan.

Menestys tuo eniten ihmisiä halliin. Ja kyllä nyt tän kevään tähänaikaiset tiedot ja julkistukset viittaisi siihen että yhtä menestyvää joukkuetta tuskinpa saadaan kasatuksi. Se, että esim. sinulle on tuttu Jukka Peltola ja Henrik Haapala, ei tarkoita että ne ovat kaikille muille tuttuja pelaajia. Ja en mä nyt ihan heti olisi ainakaan Haapalaa millään tavalla nostamassa sellaiseksi pelaajaksi jonka otteita erityisesti edes minkäänlainen suurehko ryhmä lähtisi katsomaan.

Jos taas sponsori hakee kansallista näkyvyyttä esimerkiksi televisiossa niin sitä ei saa Ville Niemisellä, vaan menestyvällä joukkueella joka on useammin esimerkiksi maalikoosteissa.

Siellähän on uusimpien tietojen mukaan Raumalla sponsorit jonossa kun haluavat päästä Niemistä sponsoroimaan. Rajala kiittää ja Lukon kassa kilisee.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Zaari veti saman tien puihin, kun piti perustella miksi aiemmin mainitut pelaajat ovat keskinkertaisia markkinoinnin kannalta Pirkanmaalla. Pelaajina tuskin ovat kovin keskinkertaisia, ei ainakaan pistepörssin ja MM-mitalien määrällä mitattuna.

Tämä on täyttä puuta heinää. Tämä on tapaus jossa nimenomaan sinun pitäisi perustella miksi he olisivat, mutta kanssasi kinaaminen on järjetöntä, koska et kykene ajattelemaan asioita ja kuvitelmasi sokaisevat sinut täysin.
Joskus vastapuolen vaikenemisessa ei ole kyse siitä, ettei pystyisi vastaamaan. Tälläkään kerralla en usko sinun ajattelevan yhtään nopeammin kuin aiemmin, mutta jostain syystä päätin vielä vähän avata asiaa, jota saat käännellä omaksi eduksesi:)

Tällä kertaa sinulle näköjään pitäisi perustella miksi Aalto ei pelaisi huippukautta, vaikka juuri olet vaatimassa selityksiä miksi Nieminen pelaisi. Haluat kovin että sinulle perustellaan joka suuntaan kaikki, muuten on kyseessä tietämättömän kirjoituksia. Itse et tosin pysty antamaan vastausta mihinkään, mutta usko Aaltoon on fanaattinen;)

Kumma että moni muu näkee asiat toisin, mutta edelleen ajattelet mielipiteinesi olevasi aina oikeassa, kuten Tapparan ensi kauden valmentaja ei ole keltanokka vaikka faktat osoittaa täysin muuta.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Markkinoinnista...

Raumalainen.fi lehden digiversiosta löytyi juttua siitä, että välittömästi Ville Niemisen diilijulkistuksen jälkeen yritykset ottivat seuraan yhteyttä ja ilmaisivat kiinnostuksensa kummiyrittäjyyteen. Samaisessa jutussa toimari Rajala selventää, että yleensä hommat menevät toisinpäin eli seura on se joka tarjoaa pelaajiaan firmoille.
Linkki Raumalainen.fi digiversioon ISSUU - Raumalainen 31.5.2014 by Marva Group
Nemo Niemisen juttu löytyy klikkaamalla etusivulta sivun etiäpäin.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tämä on täyttä puuta heinää. Tämä on tapaus jossa nimenomaan sinun pitäisi perustella miksi he olisivat, mutta kanssasi kinaaminen on järjetöntä, koska et kykene ajattelemaan asioita ja kuvitelmasi sokaisevat sinut täysin.
Joskus vastapuolen vaikenemisessa ei ole kyse siitä, ettei pystyisi vastaamaan. Tälläkään kerralla en usko sinun ajattelevan yhtään nopeammin kuin aiemmin, mutta jostain syystä päätin vielä vähän avata asiaa, jota saat käännellä omaksi eduksesi:)

Tällä kertaa sinulle näköjään pitäisi perustella miksi Aalto ei pelaisi huippukautta, vaikka juuri olet vaatimassa selityksiä miksi Nieminen pelaisi. Haluat kovin että sinulle perustellaan joka suuntaan kaikki, muuten on kyseessä tietämättömän kirjoituksia. Itse et tosin pysty antamaan vastausta mihinkään, mutta usko Aaltoon on fanaattinen;)

Kumma että moni muu näkee asiat toisin, mutta edelleen ajattelet mielipiteinesi olevasi aina oikeassa, kuten Tapparan ensi kauden valmentaja ei ole keltanokka vaikka faktat osoittaa täysin muuta.

Niinpä... kun sinulta ei löydy mitään muita argumentteja kuin minun hitauteni niin eipä siihen tosiaan mitään tarvitse lisäillä :)

No onneksi on julkinen palsta niin saa jokainen lueskella kuka perustelee ja kuka ei. Ja susi huutaa taas helvettiä ja vittua, kun on eväät syöty. On tosiaan hyvää keskustelua, hahhah.

Ja nyt kun tässä on porukalla kerrottu Niemisen arvo markkinoinnissa niin kuka on yllättynyt, että Raumalla kiinnostus kasvaa. Olette kyllä hyviä, popcornit vaan puuttuu.
 
Tämä viesti oli täynnä sitä antia mitä sinulla on tarjota:) Minä en ole yllättynyt siitä, että Raumalla innostus kasvaa. Tätähän sinulle on jo jokunen kerta jouduttu jankuttamaan, mutta ei tahdo ottaa ymmärtääkseen.
 
polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täytyy tässä lyhyesti kommentoida, että nimimerkki susi on onistunut tuomaan keskusteluun hyvää sisältöä; hyviä argumentteja ja perusteluja, joissa monissa kohdin myös totuus mukana.

Muutoin on kyllä niin huvittavia markkinointikommentteja täällä seassa, että jos Tapparan tai minkä hyvänsä yrityksen markkinointia hoideltaisiin tuollaisella osaamisella, voitaisiin lappua laittaa luukulle jo ensimetreillä. Kumma, että tälläkin palstalla on joillakin kirjoittajilla tarve esiintyä monialaosaajana, vaikka useimmissa jutuissa ei ole tolkun siementäkään. Itsevarmuutta omaa totuutta kailottamaan riittää sitten sitäkin enemmän. Mutta hyvät naurut täältä on parin viikon aikana saanut.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy tässä lyhyesti kommentoida, että nimimerkki susi on onistunut tuomaan keskusteluun hyvää sisältöä; hyviä argumentteja ja perusteluja, joissa monissa kohdin myös totuus mukana.

Olen täysin samaa mieltä. Hyvää työtä nimimerkiltä susi. Häneltä löytyy näkemystä ja tietoa, mutta myös tunnetta on hyvin mukana.

Ville Nieminen on arvokas pelaaja seuralleen kovin monella tasolla. Hän on niin mielenkiintoinen pelaaja, että pohjoisen poikakin käy lukemassa hänestä näin Tapparan puolella. Sydäntäni riipii, ettei Nieminen voi päättää peliuraansa rakastamassaan seurassa. Ei pysty ymmärtämään tällaista hulluutta. Missä kunniotus?
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tämä viesti oli täynnä sitä antia mitä sinulla on tarjota:) Minä en ole yllättynyt siitä, että Raumalla innostus kasvaa. Tätähän sinulle on jo jokunen kerta jouduttu jankuttamaan, mutta ei tahdo ottaa ymmärtääkseen.

Juu, eikä sinulta saada sitä vastausta kirveelläkään. Toki se oli ihan hauska kommentti mitä Väsyneet Kädet-nimimerkille vastasit. Tällä Tappara-palstalla sen informaatioarvo vastasi samaa kuin tulisin kertomaan Ässä-osioon, että Jari Korpisalolla oli aktiiviaikoinaan jenkkisiili. Mutta saat mennä sillä.

Polvipetteri ilmoittautui myös markkinointiosaajien joukkoon. Niitä totisesti riittää. Toivottavasti firmanne reagoivat vähän joustavammin.

No jäädään odottelemaan imagotappiota ja sitä seuraavaa myynnin romahdusta.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
J.Grönvall kirjoitti:
Juu, eikä sinulta saada sitä vastausta kirveelläkään.

Oikeinko tosissa sanot näin, nimimerkille Zaari ? Sinä et ole vastanut yhteenkään hänen kysymykseensä ja ne ovat olleet perusteltuja. Olen vesi kielellä odottanut vastauksiasi, mutta jatkat vaan paskanjauhantaa, ilman mitään vastausta.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Oikeinko tosissa sanot näin, nimimerkille Zaari ? Sinä et ole vastanut yhteenkään hänen kysymykseensä ja ne ovat olleet perusteltuja. Olen vesi kielellä odottanut vastauksiasi, mutta jatkat vaan paskanjauhantaa, ilman mitään vastausta.

No johan tuo susi niihin kerkesi vastaamaankin ja toteamaan paskaksi, että en tiedä sitten mitä ketjua lueskelet. Mutta joo ihan vilpittömästi kyselin, kun piti tänne asti tulla kertomaan miten asiat ovat. Me nyt tuskin Tapparan asioita tai Ville Niemistä tunnetaankaan, mitä lie.

Täytyykin laskea montako kertaa olen erikseen maininnut, että Ville on poikkeuksellinen kaveri. Se vaan ettei enää täällä pelaa. Toivottavasti tuhkat riittävät kriitikoilla.
 
Susi ? Sultahan vastauksia odoteltiin. Toi loppu on sellasta tekstiä, etten ole varma, mitä sieniä vedät. Mä en oikeasti saa tosta mitään tolkkua.

J.Grönvall kirjoitti:
No johan tuo susi niihin kerkesi vastaamaankin ja toteamaan paskaksi, että en tiedä sitten mitä ketjua lueskelet. Mutta joo ihan vilpittömästi kyselin, kun piti tänne asti tulla kertomaan miten asiat ovat

Ei aukee, aukeeko jollekin muulle ?
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
No onhan se nyt yleinen julkinen salaisuus, että Ville halusi vielä mahdollisimman kovan tilin uransa lopulla ja mistä muualtakaan sitä saa kuin Raumalta. Pelillinen taso ei varmasti vastaa ensi kaudella palkkaa. Pelillisesti Tappara ei menetä ihmeellisyyksiä, henkisellä puolella on kysymysmerkkejä varsinkin Tapolan astuessa ruoriin. Kukahan on ensi kauden kapteeni?

Voin vain kuvitella tilanteen kauden päätteeksi, kun Tappara nostelee pyttyä Hakametsässä ja Ville katselee juhlia Lukon paidassa hopeat kaulassa. Urheilu voi joskus olla julmaa...
 
Huh! Olenkin odotellut milloin lopetat keskustelut tällä palstalla! Kiitos tästä :)
Kyllähän J.Grönvallilla oli ihan validit pointit, mutta poterot on aika syvät jo. Ja tätä toista näkemystä on niin monta huitelijaa, että keskustelu menee väistämättä vähän sekavaksi. Eiköhän vuoden päästä saada vastaus niin markkinoinnin, Niemisen kuin Tapparankin onnistumiseen.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers

Ei ole omaan silmään osunut vielä Grönvallin validit pointit. Sen sijaan omahyväisyys ja muiden keskustelijoiden halventaminen on haissut napajäätikölle asti. Mutta minkäs sille voi, jos luulee olevansa kaikessa aina oikeassa...:)
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ei ole omaan silmään osunut vielä Grönvallin validit pointit. Sen sijaan omahyväisyys ja muiden keskustelijoiden halventaminen on haissut napajäätikölle asti. Mutta minkäs sille voi, jos luulee olevansa kaikessa aina oikeassa...:)

Meistäkin kahdesta sinä olet aiemmin aloittanut tämän nimimerkkiin kohdistuvan kirjoittelun, en minä. Tämäkin löytyy viestihistoriasta niin kuin kaikki muukin. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Se, että sanoo mielipiteensä ja se katsotaan "aina oikeassa olemiseksi" kertoo minusta enemmän toisesta osapuolesta ja sen halusta ja valmiudesta keskustella asioista. Ei tässä ole oikeaa eikä väärää mutta argumentit olisi silti aina mukava saada. Tuo tyhjänhuutelu ei auta ketään. Huvittaa aina, kun joku ärsyyntyy siitä, kun ollaan eri mieltä.

Nimimerkki susi on sellainen, että sitä historiaa on jo vähän enemmän ja provot ihan samaa tasoa, joten peiliin saa siinäkin katsoa. Eniten hänen tyylissään ärsyttää se, ettei hän lue mitä kirjoitan vaan vääristelee juttuja oman mielensä mukaan. Ihan kuten tuossa edellisessä pitkässä lainauksessaan. Jos jaksaisi niin voisi nekin epäkohdat kaivaa mutta ehkä se lienee turhaa, luotan aina siihen, että älykkäät lukijat ymmärtävät missä mennään.

No, leikkiähän tämä on eikä tällainen nimimerkkien solvaaminen tietenkään ketään satuta, tällaisella palstalla niitä ja heidän tekstejään saakin minun mielestäni ruoskia niin paljon kuin lystää. Siinä kontekstissa voisi kuitenkin pysyä. Joten jos se vittuilu elämää helpottaa niin anti mennä vaan, ei kuitenkaan pidä suuttua jos joskus sitten sanotaan takaisinkin.

Silti minä kaipaisin edes YHDEN perustellun näkemyksen siihen miten ensinnäkin tämä väitetty imagotappio vaikuttaa myyntiin, ja ennen kaikkea siihen mihin myyntiin se vaikuttaa niin ratkaisevasti? Zaarilta koitin sitä jo kysyä ja vastaus oli, että minä olen hidas, susi ei vastannut oikein mitenkään ja loput eivät ole edes yrittäneet.

Toisekseen, nyt kun tästä markkinoinnin "kasvoista" on puhuttu niin onko ratkaisunne tosiaan nyt se, että mennään sateeseen istumaan vai olisiko kenties löydettävissä uusia kasvoja markkinointiin? Minä kun mietin sitä Tapparan käyttämää slogania niin montakin ehdokasta on. Ja kävin ne jopa läpi tuossa aiemmin, oman näkemykseni siis. Tuon ollessa paskaa voinemme siis olettaa, että asiat on tehtävä vielä jotenkin toisin, joten jos millään saisi siihen vastauksen niin komeaa olisi.

Ässä- ja Lukko-nimimerkit ovat tervetulleita osallistumaan, jos jotain uutta keskusteluun löytyy. Kaikista ilmeisimpiä asioita lienee turhaa tulla tänne toistelemaan.
 
...
Silti minä kaipaisin edes YHDEN perustellun näkemyksen siihen miten ensinnäkin tämä väitetty imagotappio vaikuttaa myyntiin, ja ennen kaikkea siihen mihin myyntiin se vaikuttaa niin ratkaisevasti? ...
Viimeisin tieto toimistoltahan taisi olla, että myynti on ennätyksellisen hyvässä jamassa. Sellainen uusi mainosvalotaulukin on tulossa. Ilves ei muuten kuulemma halunnut siihen ensimmäiseenkään osallistua, kun oli kallis. Mutta ilmeisesti juuri sillä on saatu rahaa hyvin tahkottua ja siksi toinenkin on tulossa.
Tähän sitten hyvä kausi taas perään, niin eiköhän se myynti jatku ihan hyvänä tulevaisuudessakin.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Siellähän on uusimpien tietojen mukaan Raumalla sponsorit jonossa kun haluavat päästä Niemistä sponsoroimaan. Rajala kiittää ja Lukon kassa kilisee.

Nämä tiedot voi hyvinkin pitää paikkansa. Lukkoon sopimuskohun saattelemana siirtyvä Ville Nieminen voi olla sponsoreille paljon kiinnostavampi sijoituskohde kuin Tapparan kanssa optionsa käyttävä seuraikoni Ville Nieminen.

Eli en nyt näkisi, että Niemisen jatkamista Tapparssa voi suhteuttaa ihan yksi yhteen -kaavaan nykytilanteen kanssa, kun puhutaan pelaajan markkina-arvosta sponsorituloissa katsottuna.
 
Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari

Juu, olen samaa mieltä. Tottakai uutuudenviehätystä on Raumalla, kun Nemo sinne saapuu. Täällä hän olisi "vain" tuttu Niämine. Toisaalta kertoo Lukostakin aikalailla, jos Tappara ikoni vetää niiden sponsoreita maksupäätteille.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
kalkkifredi on oikeassa siinä että Lukko saa enemmän sponsorit liikkeelle kuin Tappara case Niemisen tapauksessa. Ville ei olisi tounut mitään uutta eikä ihmeellistä Tapparan organisaatioon. Sen lisäksi jos Villen palkkapyyntö on kakkosella alkava niin mä söisin ennemmin hatullisen tiettyä tuotetta kun maksaisin neloskentän ukolle tuollaista liksaa.

Vähän luulen että Tappara on tarjonnut Villelle jämäroolia roimalla palkanalennuksella ja tähän Ville ei ole suostunut
 
Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Vähän luulen että Tappara on tarjonnut Villelle jämäroolia roimalla palkanalennuksella ja tähän Ville ei ole suostunut

Mistä näin päättelet? Vai haluatko vaan uskoa, ettei seura kohdellut ikoniaan kaltoin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös