Rämemajava
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kärpät, Leijonat
Luuleeko porukka oikeasti, että parissa päivässä tehdään oikeasti jotain isoja muutoksia pelaamiseen?
Pienestä se homma on usein kiinni ja Kärpät on tälläkin kaudella pelannut välillä oikein hyvin. Tottakai Mäntymään tulee yrittää kaivaa sieltä se peruspeli joka osataan ja tuoda siihen sitten jotain uusia juttuja mukaan. Täysin epärealistista luulla, että tässä vaiheessa kautta voi ajaa sisään jonkun uuden täysin erilaisen pelitavan.
Pennanenkin kertoi viime syksynä siirtyessään Ilveksen puikkoihin, ettei tehnyt Ilveksen pelaamiseen ensimmäisiin viikkoihin mitään suuria muutoksia. Toki johtivat liigaa, mutta kertoo kuitenkin siitä, ettei lyhyessä ajassa ole ihmeitä tehtävissä. Eikä tainnut oikeastaan tuo lähes täysi kausikaan aivan riittää Pennaselle, sen verran siinä aika annetaan tasoitusta muille kun valmentajaa vaihdetaan.