Ville Heinola – honkajokinen suurlupaus

  • 236 301
  • 918

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
FinnProspectsin draft-ranking: Ville Heinola nousi jo Kaapo Kakon vanaveteen, Anttoni Hongan osake hiipuu yhä - Jatkoaika
Puolustaja Ville Heinola on jatkanut lähes koko kauden kestänyttä nousuaan. Hän on noussut nyt peräti toiselle sijalle. Edellisessä rankingissa hän oli sijalla kolme noustuaan listalla neljä pykälää. Jukurit-puolustaja Mikko Kokkonen putosi Heinolan nousun myötä kolmannelle sijalle.

Ville Heinolan otteet ovat vakuuttaneet myös loukkaantumisen jälkeen. Hienoa, että hän saa tunnustusta myös tätä kautta.

Jopa yllättävän korkealle Heinola on rankattu näin pian loukkaantumisen jälkeen. Vahvan paluun toki on tehnyt. Kauden aikana Heinolan kehitys on ollut aivan hurjaa. Loppukausi määrittelee paljon, mutta tuskin isoja muutoksia tulee tuossa rankingissa ainakaan kärkipelaajien kohdalla.

Upea hankinta ja erittäin kova kaappaus. Näitä lisää.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Heinolan otteissa ei näkynyt mitään pelkoa tai epävarmuutta loukkaantumisen jälkeen. Varmaan tämän myös skoutit noteerasivat. Eihän tuosta edes huomannut, että olisi ollut loukkaantuneena jonkun aikaa. Tuli kaukaloon kuin Tukonen useimmiten loukkaantumisten jälkeen.

Muistan edelleen Heinolan ensimmäiset pelit Lukossa. Oli sellainen fiilis, että varmaan menee junnuissa tämä kausi. Vaikutti vähän heppoiselta silloin ja ne vähäiset laukaukset, mitä näin olivat aika "tuhnuja". Rohkeutta oli kyllä silloinkin, mutta virheitä tuli enemmän. Nyt kun kaveri on saanut pelejä alle niin vaikuttaa olevan kuin kotonaan. Liikkuu kiekon kanssa kuin monen sadan Liigaottelun puolustaja ja tuo laukauskin on oikeasti aika kova silloin, kun sitä vain käyttää. Voisi jopa mielestäni käyttää useamminkin.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heinola pelaa hienosti esimerkiksi ylivoimalla laukaisupaikan joko pakkikaverille tai sitten hyökkääjälle maalinkulmalle. Tuo toimii huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Reunasen tavaramerkki valelaukaus. Laukoa saisi kyllä minunkin puolesta enemmän.
 
Heinola rikkoi tänään 10 pisteen rajan Liigassa.

Lukko-historian tehokkain alle 18-vuotias puolustaja tämän jälkeen ja Liiga-historian 4. tehokkain.

Lukko-historia:

1. Ville Heinola, 28 2+9= 11 2018-19
2. Vesa Salo, 36 2+8= 10 1982-83
3. Janne Grönwall, 40 2+8= 10 1990-91
4. Erik Hämäläinen, 35 2+1= 3 1982-83
5. Esa Hakkarainen, 12 1+1= 2 1970-71
6. Tapani Koskimäki, 6 0+1= 1 1964-65

Liiga-historia:

1. Reijo Ruotsalainen, 30 9+14= 23 1977-78
2. Timo Jutila, 36 9+12= 21 1980-81
3. Mikko Kokkonen, 37 1+13= 14 2018-19
4. Ville Heinola, 28 2+9= 11 2018-19
5. Miro Heiskanen, 37 5+5= 10 2016-17

Ässät peliin asti aikaa kaunistella lukuja, kun samana päivänä 2.3. täyttää 18v.
 
Viimeksi muokattu:

Sonny Burnett

Upeita tilastopoimintoja! Mistä sä näitä oikein kaivat?
 
senilix

Jäsen
Heinola rikkoi tänään 10 pisteen rajan Liigassa.

Lukko-historian tehokkain alle 18-vuotias puolustaja tämän jälkeen ja Liiga-historian 4. tehokkain.

Lukko-historia:

1. Ville Heinola, 28 2+9= 11 2018-19
2. Vesa Salo, 36 2+8= 10 1982-83
3. Janne Grönwall, 40 2+8= 10 1990-91
4. Erik Hämäläinen, 35 2+1= 3 1982-83
5. Esa Hakkarainen, 12 1+1= 2 1970-71
6. Tapani Koskimäki, 6 0+1= 1 1964-65.
Koskimäki pelasi tuolloin hyökkääjänä

Lisätään tähän pieni historiapläjäys.
Tuolla kaudella Närä aloitti numerolla 6 ja pelasi muutaman pelin.
Sitten hän jäi pois, ei oikein luistin kulkenut vaikka muutaman maalin tekikin, ja Tahvo tuli tilalle, jatkoi numerolla 6.
 
Viimeksi muokattu:

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Prospect Need to Know: Free agents and record breakers - TheHockeyNews

Ville Heinola, D, Lukko Rauma (Fin.): The second half has been very good for Heinola’s stock. The teenager’s minutes have increased and lately he has been playing more than 21 per game. The 2019 draft prospect has high-end hockey sense and a nice dose of offense to his game. NHL arrival: 2021-22

Sivusto uskoo Heinolan "saapuvan" -> siirtyvän NHL:n 2021-22.
(Lukon sopimus päättyy 2020-21)
 
Viimeksi muokattu:

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Junnulla on Liigan sivujen mukaan 14 pinnaa 33 matsiin, joka tarkoittaa 0.4 PPG tahtia. Veikkaan, että on ensi kaudella top 5 pakkien pistepörssissä, jos pelaa ehjän kauden. Kesällä kunnon reeni ja kuti tarkemmaksi.
 
Fysiikkaa ja liikkuvuutta vähän paremmaksi niin ensi kaudella paukkuu 30 pistettä rikki. Lukon puolustajien paras peliäly ja pelisilmä hyökkäyspäässä Heinolalla. Joka pelissä napsuu vähintään yksi poikittaissyöttö huippupaikkaan.

Dallas Starsin on uutisoitu olevan kiinnostunut varaamaan Heinola (varaavat 15-20). Heiltä löytyy jo Heiskanen & Klingberg joten ei kovin suurta kiirettä luulisi uutta kiekollista puolustajaa sinne tuoda.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
”...joukkueen (Lukko) nuoret pelaajat ovat sellaisia oman ikäluokkansa kakkoskorin pelaajia. He eivät ole näitä NHL:n ykkös- tai kakkoskierroksen varauksia, eli he eivät ole olleet omissa juniorijoukkueissaan ja nuorten maajoukkueissa ykköstähtiä.” - Ismo Lehkonen

Voidaan siis jatkossa tituleerata Heinola b-luokan junnuksi. Yhtä lailla kuin Lehtisestä puhuttaessa ei sovi unohtaa Ukia.

Se siitä hassuttelusta. Pleijareissa meidän Ville on vain parantanut peliään. Huikea ukko!
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toivottavasti pelaa vielä kauden pari täällä. Päivänselvä NHL-tason pelaaja tulevaisuudessa. Iso iso plussa ja kunniaraumalaisen titteli loppuelämäksi, kun vaihtoi ässä-paidan Lukkoon. Sillä varauksella totta kai, ettei pelaa enää ikinä ässissä.
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Jaahas, ennen draftia on Villellä mahis vielä parannella asemiaan junnukisoissa. Noussut raketin lailla koko kauden, menee varmaan sijoilla 15-20, vaikka mielestäni on lähellä Heiskasen tasoa saman ikäisenä. Paljon on samaa pojissa. Vielä kausi Lukossa ja sitten ykköspakkipariin Änärissä. Todellisen jalokiven saa tulevaisuuden rosteriinsa se joukkue joka Villen nimen ilmoittaa valinnakseen.

Sinikeltaisin laseisin väittäisin draftin toiseksi parhaaksi puolustajaksi, Bowen Byram edellä. Villen liike ja pelipää on vaan nii kovaa. P-Amerikkalaiset nukkuvat usein eurooppalaisten pelaajien suhteen, ellei satu olemaan aivan top5-pelaaja. Potentiaalia olla draftin steal.

Sijoilla 10-15 draftaavat:
Vancouver
Philadelphia
Minnesota
Florida
Arizona
Montreal

Ville menisi erinomaisesti esim. Vancouveriin, Floridaan tai Montrealiin. Itse toivoisin salaa, että Detroitin GM Ken Holland tradeaisi alaspäin, jos Bowen Byram valitaan ennen Detroitin #6 vuoroa. Saatisiin siipipaitaan Heinola ja joitain assetteja. Fanipojan unelmia toki.

Tulkaa nyt helvetti vie fiilistelemään, meillä on Rauman Lukossa aito tulevaisuuden potentiaalinen NHL-joukkueen kahden ensimmäisen parin kiekollinen pakki!!!
 
Suosikkijoukkue
Ässät

Joo onhan Ville ihan älyttömän hieno pelaaja ja hieno sekä erittäin oleellinen osa tätä uudistuneen Lukon uutta tarinaa. Nuo pelivaistot, mahtava luistelu ja hyvät muutkin ominaisuudet yhdistettynä siihen saakelin isoon ratkaisupankkiin, mikä pojalta jo nyt löytyy, tuo tosiaan Heiskasen mieleen. Mitä vain voi aina tapahtua, mutta vaikea uskoa, että mikään tulee seisomaan Ville hienon änäri uran tiellä.

U20 kisoissa tuli loukkaantuminen ja Ville joutui ikävästi jättämään siellä leikin kesken...mutta ennen loukkaantumista Ville ei ollut mielestäni yhtään Vaakanaista ja Jokiharjua jäljessä...vaan melkein ennemmin edellä.

Mielenkiinnolla tosiaan tulee seurattua draftiakin...tuskimpa tuolta montaa pienemmällä numerolla varattua puolustajaa löytyy.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Rönnin rikkinäinen pumppu
U20 kisoissa tuli loukkaantuminen ja Ville joutui ikävästi jättämään siellä leikin kesken...mutta ennen loukkaantumista Ville ei ollut mielestäni yhtään Vaakanaista ja Jokiharjua jäljessä...vaan melkein ennemmin edellä.

Nousi seiska pakin paikalta, ykköspakkipariin ennen kuin loukkaantui. Tämä kertoo jo kaiken, minkälaisesta pelaajan alusta tässä on kyse. Nuori poika, joka nostaa tasoaan melkein, joka pelissä.

Onko tietoa millaisella geeniperimällä tämä poika on varustettu?
 
Strongbow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko Rauma

Honkajoelta, niin veikkaan Valmetin näkyvän perimässä vahvasti.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On ilmeisesti Heinolaan aika paljon kiinnostusta tulevassa draftissa. Göran Stubb Aamulehdessä oli sanonut, että Heinolaa on halunnut haastatella 29 seuraa 31:stä. Mielenkiintoista nähdä mihin päätyy. Parhaimmillaan ennakoissa tällä hetkellä ilmeisti sijalla 17, mutta jotenkin sellainen kutina, että voi mennä jopa 10 paikkeilla.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivottavasti menisi numerolla 20 ja varaava joukkue olisi Rangers. Nousisi kyllä New Yorkin ylpeyden kiinnostavuus aivan uusiin aaltoihin, kun joukkueessa voisi mahdollisesti Kakon lisäksi alakerrassa luutia Heinola sekä Reunanen.

Jokatapauksessa jos ja kun Heinola menee ykköskierroksella, niin aivan loistava asia Lukonkin kannalta. Niin harvinaista herkkua, että kerrankin voidaan aidosti olla ylpeitä, kuinka ollaan onnistuttu kasvattamaan pelaajaa rajusti ylöspäin ja pystytty ulosmittaamaan potentiaali.
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Miten muuten, ne kasvattajakorvaukset? Jos pelaa tulevan kauden Lukossa ja pelaa sen jälkeen Änärissä, millaisen siivun Lukko saa, ja paljonko rahaa?
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Miten muuten, ne kasvattajakorvaukset? Jos pelaa tulevan kauden Lukossa ja pelaa sen jälkeen Änärissä, millaisen siivun Lukko saa, ja paljonko rahaa?
Jos tekee sopimuksen vuoden päästä, Lukko saa noin 240000€ suuruisesta kasvattajakorvauksesta 50% ja Ässät 50%. Jos tekee jo tänä kesänä sopimuksen niin Lukko saa 25%.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miten muuten, ne kasvattajakorvaukset? Jos pelaa tulevan kauden Lukossa ja pelaa sen jälkeen Änärissä, millaisen siivun Lukko saa, ja paljonko rahaa?

Kasvattajakorvauksia maksetaan neljän edellisen kauden perusteella. 25 prosenttia kausi. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin sopimuksen allekirjoitushetki on ratkaiseva. Joku Nhl-guru voi oikaista tietojani tästä jos olen väärässä.

Heinola voi ihan todennäköisesti tehdä NHL-sopimuksen jo kesällä. Silloin hän olisi ennen sopimusta pelannut yhden kauden Lukossa, kaksi kautta Ässissä ja yhden kauden sekä Ässissä että Kankaanpään Jääkarhuissa.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ville Heinolaa haastatteli 29 NHL seuraa joka lupaa hyvää kesän draftia ajatellen. Nyt asiantuntijat arvioivat Heinolan olevan Kakon jälkeen seuraavana varattava suomalaispelaaja ja koko varaustilaisuudessa olisi ensimmäisten kahdeksantoista joukossa. Suomikiekko saitilla oli muistaakseni tästä pieni juttu.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös