Viikate

  • 67 242
  • 313

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Minulle tämä uusin toimii myös. Läpi on mennyt muutaman kerran, livenä odotan hyvän kuuloisia vetoja muutamasta biisistä. Ehdoton suosikkini on Allikko.

Toki myös minulle vanhat ajat tämän bändin kohdalla uppoavat paremmin. Unholan Urut on ja pysyy ykkösenä tämän bändin levyistä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Livenä bändi on ainakin edelleen rautaa. Äsken oli hyvä puolitoistatuntinen Tavastialla. AIemminkin olen bändin nähnyt, mutta tämä oli ensimmäinen kerta "kotihallissani". Aiemminkin olen kiinnittänyt huomiota, että Viikatteella on saundit todella kohdillaan - liekö joku vakiomiksaaja kiertämässä bändin kanssa? Melko kova voliyymi kyllä, mutta sitä varten on tulpat. Samaten valaistus on kuin katsoisi HD-kuvaa, mitä nyt välillä tuli strobot ja muut valokeilat ikävästi silmiin.

Kun bändi kiertää ilman vastikää julkaistua levyä, setti oli varsin mielenkiintoinen yhdistelmä hittejä ja harvemmin kuultuja siivuja. Soittivat. mm. peräkkäin pari viikkoa sitten ilmestyneen sinkun Synkkä ventti ja ensimmäiseltä demolta peräisin olevan Koiran tuokion. Erikoisuutena - tai en tiedä onko sitä aiemminkin soitettu, kuultiin cover Lyijykomppanian Kyisen pellon kyntäjistä. Ja välispiikeissähän nämä hemmot ovat totaalisen kurkoja.

Settilista setlist.fm:ssä
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No nyt kun tämä ketju tässä on:

Ikiwanhan V-fanin oikeudella katson voivani sanoa, että alkavat olla lähellä ne ajat, kun Viikatteen täytyisi oikeasti alkaa harkita lopettelemista. Tämä uusin single on todella mitätön tekele, jopa bändin viime vuosien umpisurkea tasokin huomioiden. On käsittämätöntä, mihin tämä 2000-luvun lähes paras yhtye on vajonnut.. se alkaa olla vain parodiayhtye itse itsestään, eikä mitään muuta. Tällä tavalla bändiä ei koskaan saada hautaan sillä kunnialla, jolla se sinne kuuluisi..

Olen hyvin surullinen tämän mahtavan yhtyeen käsittämättömästä alamäestä. Onneksi toki musiikki kestää aikaa ikuisesti, joten Noutajan Valssi-Petäjäveräjät akselille sijoittuvaa kahdeksaa levyä voin aina kuunnella ja muistella miten uskomattoman myyty olin tästä musiikista. Ja olen siis edelleen tuon noin 12 vuoden ajanjakson osalta..
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
No nyt kun tämä ketju tässä on:

Ikiwanhan V-fanin oikeudella katson voivani sanoa, että alkavat olla lähellä ne ajat, kun Viikatteen täytyisi oikeasti alkaa harkita lopettelemista. Tämä uusin single on todella mitätön tekele, jopa bändin viime vuosien umpisurkea tasokin huomioiden. On käsittämätöntä, mihin tämä 2000-luvun lähes paras yhtye on vajonnut.. se alkaa olla vain parodiayhtye itse itsestään, eikä mitään muuta. Tällä tavalla bändiä ei koskaan saada hautaan sillä kunnialla, jolla se sinne kuuluisi..

Olen hyvin surullinen tämän mahtavan yhtyeen käsittämättömästä alamäestä. Onneksi toki musiikki kestää aikaa ikuisesti, joten Noutajan Valssi-Petäjäveräjät akselille sijoittuvaa kahdeksaa levyä voin aina kuunnella ja muistella miten uskomattoman myyty olin tästä musiikista. Ja olen siis edelleen tuon noin 12 vuoden ajanjakson osalta..

Kerrassaan loistava kiteytys ja olen täysin samaa mieltä tästä!

Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa täällä, että vanha Viikatteen tuotanto oli käytännössä Petäjäveräjät albumiin asti täyttä timanttia. Etenkin Marraskuun lauluja I sekä Marraskuun lauluja II ovat minulle aina olleet, ja varmasti tulevat aina olemaankin, erittäin kovia albumeja! Uskomattoman hienoja biisejä niin sanoituksiltaan, kuin soitoltaankin.

Kaikki levyt Kymijoen Lautturit julkaisuun asti löytyy hyllystä mutta siihen on kyllä valitettavasti omat hankinnat jääneet.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tällä tavalla bändiä ei koskaan saada hautaan sillä kunnialla, jolla se sinne kuuluisi..
Minulle ei aukene lainkaan tämä asenne että kun joskus fanittaa bändiä niin se oikeuttaisi määrittelemään sen mitä yhtyeen kuuluisi olla. Kaikilla on oma oikeus tykätä tahi olla tykkäämättä, mutta ei bändi ole mitenkään velvollinen lopettamaan uraansa, jos fanin mielestä se ei enää kolahdakaan.

Otetaan esimerkki omasta elämästä, Eppu Normaali oli kova juttu Elävänä Euroopassa levyyn saakka, sen jälkeen en ole paljoakaan heidän tuotannostaan innostunut. Mutta moni muu on ja hyvä niin. Nykypäivän Eput ovat aivan muuta kuin tuolloin 70/80 lukujen taitteessa, minulle on kuitenkin ihan ok, että ne jatkavat.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Itsekin vierastan kovasti näitä, että sen ja sen bändin pitäisi pistää pillit pussiin. Miksi ihmeessä pitäisi? Jos joku ei tykkää niin voi lopettaa kuuntelemisen ja bändin seuraamisen omalta kohdaltaan. Nämä kyllä yleensä ovat juuri niitä, jotka tulevat haukkumaan uuden levyn ja kehumaan niitä demoaikoja. Viimeisin levy ei kolahtanut itselleni, mutta sitä edeltävät 4-5 albumia ovat rakkainta Viikatetta. Pitää kyllä myöntää, että pitäisi tuolle uusimmalle antaa vielä mahdollisuus, kun sen kuunteleminen on jäänyt tai jäi aika vähälle.

Olen nähnyt bändin vain festareilla ja klubikeikka on näkemättä. Eivät kovin usein tee sellaista täällä pohjoisempana ja aina on ollut joku este, kun ovat huudeilla olleet.

Viikate on kyllä ylivoimainen suosikkini, mitä tulee suomeksi laulettuun musiikkiin. Mukava tätä bändiä olisi käydä katselemassa vielä vuosia eteenpäin, vaikka eivät onnistuisikaan tekemään timanttista uutta musiikkia. Harvassa ovat tämän kaltaiset uudet bändit... rock/heavy ylipäätänsä on uusien bändien osalta ainakin omaan makuun vähän huonossa jamassa.
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Minulle ei aukene lainkaan tämä asenne että kun joskus fanittaa bändiä niin se oikeuttaisi määrittelemään sen mitä yhtyeen kuuluisi olla. Kaikilla on oma oikeus tykätä tahi olla tykkäämättä, mutta ei bändi ole mitenkään velvollinen lopettamaan uraansa, jos fanin mielestä se ei enää kolahdakaan.

Hieman samaa mietin.

Eput mainittu esimerkkinä, löytyyhän näitä vaikka mitä. Apulanta on minulla toinen pahe. Heidänkin kohdalla musiikki meni jossain kohtaa väärään suuntaan, mutta esimerkiksi keikkoja halusin aina tsekata. Viikatteella pätee tuo, että livenähän he ovat aivan älyttömän hyvä poppoo. Joskus jopa parempia keikat klubeilla kuin festareilla. Turussa saa nyt vaan odotella...

Minun suosikkibändinä tämä pysyy. Tosiaan, harvassa ovat tällaiset nykyään.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuo on kyllä sinänsä jännä asenne että miksi se bändi pitäisi kuopata jos sen musiikki on mennyt suuntaan mistä itse ei pidä. Voihan sen ihan itse kuopata ja jättää levyt ostamatta, mutta eikö ne ihmiset saa jatkaa kuuntelua joille tuo vielä putoaa (tai jotka jopa pitävät enemmän tästä uudesta suunnasta)?

Kyllä minäkin sanon että Viikatteen pari viimeisintä levyä ei minulle uponnut yhtään, mutta en minä silti lähtisi vaatimaan että bändi pitäisi kuopata. Jos Viikatteen porukka vielä itse nauttii musiikin tekemisestä niin minun puolesta jatkakoot. Jos taso pysyy tällaisena niin minä vaan yksinkertaisesti jätän kuuntelematta, ja keskityn kuuntelemaan sitä timanttisen kovaa aiempaa tuotantoa. Toki sen verran kova Viikate-fani olen että uusimmatkin tuotokset pitää vähintään kertaalleen katsastaa läpi "josko sittenkin...".

Kaarlen nykytuotannosta tämä Haaviston kanssa tehty duo-projekti toimii nyt minulle paremmin. Toivottavasti on uutta levyä tulossa piakkoin.
 
Suosikkijoukkue
Kuhmon Kiva, KalPa, LA Kings
Hyvä, että bändi herättää keskustelua. Patajaskan kanssa samoilla linjoilla bändin nykytasosta. Lopettaminen tietenkin sitten bändin oma asia, jos soitto maistuu niin antaa mennä. Levythän taitaa jollain tasolla myydä ja keikat vetää porukkaa.

Kauas on tultu kyllä huippuvuosista. Mitähän tälle bändille tapahtui tuossa marraskuun lauluja levyjen jälkeen? Sen jälkeen tuotanto ollu omasta mielestäni kyllä suhteellisen kuraa. Niin kuin kaikki kirjoittajat taineetkin todeta, että livenähän tämä toimii edelleen. Nämä hittibiisit ovat ihan kauheaa kuultavaa olleet pitkään ja sen takia keikoille lähteminen on vaikeampaa vuosi vuodelta. Parhailta levyiltä kun niitä biisejä ei soiteta, kuin pari sieltä täältä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kauas on tultu kyllä huippuvuosista. Mitähän tälle bändille tapahtui tuossa marraskuun lauluja levyjen jälkeen?

Viikatehan painoi tehdä levyjä pitkään aika rivakalla tahdilla (noin levy per vuosi) joten kyllähän se varmaan väistämättä alkaa näkymään lopulta laadussa. Minä jossain vaiheessa ihmettelin tätä moneen kertaan että miten bändi onnistui pitämäänkin tason noin korkeana niin pitkään tuollaisella julkaisutahdilla.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
....
Erikoisuutena - tai en tiedä onko sitä aiemminkin soitettu, kuultiin cover Lyijykomppanian Kyisen pellon kyntäjistä.
Jätkä siteeraa itseään, vaikka välissä on keskustelua vaikka kuinka paljon. Mutta... sen verran hyvä maku jäi tuosta Tavastian keikasta, että piti laittaa äsken uusiksi Tampereen Klubilla. K. VIikate paljasti siellä, että tuo Kyisen pellon kyntäjät on laitettu myös purkkiin - vierailevana vokalistina alkuperäinen tulkki Timo Rautiainen. Sinänsä mielenkiintoista, mutta melkein ennemmin olisin kuullut siitä Kaarlen tulkinnan. No, kaipa joku laittaa Youtubeen jonkun liveversion. Kovasti näkyi nytkin kännykät surisevan sen aikana. Koitin itse ottaa sen talteen wav-tiedostoon, mutta saamarin freeware-nauhuri taas kerran petti kesken biisin.

Hyvä keikka jälleen, joskin täsmälleen sama biisilista kuin Tavastialla oli pienoinen pettymys. Meno oli nyt lauantai-iltana vieläkin parempi, mutta teknisesti ehkä vähän jäätiin Tavastian HD-kokemuksesta.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Viikate on heilunut minulle tehokkaammin vasta nyt, tämän yhtyeen kohdalla sisäänajo on kestänyt yllättävän kauan, mutta siinä vaiheessa kun veikkohuovismaiset sanoitukset, iskelmän melankolisuus, särö sekä itse Kaarlen persoonallinen ääni kolahtivat raskaaseen sovitukseen, niin paluuta ei enää ole. Alkuaikojen Viikate noin karkeasti toki tottelee minunkin musiikillista mieltymystä kuin tuoreempi tuotanto, mutta täysin väliinputoaja - levyjä yhtye ei mielestäni ole tehnyt, ehkä jonkinmoista tyhjäkäyntiä ennemminkin. Yllätyin, että tämäkin ketju on ollut jatkoajassa yllättävän vireä, tosin nyt on ollut hiljaiseloa, mutta jos saataisiin pöhinää hieman tännekin.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Viikate on heilunut minulle tehokkaammin vasta nyt, tämän yhtyeen kohdalla sisäänajo on kestänyt yllättävän kauan, mutta siinä vaiheessa kun veikkohuovismaiset sanoitukset, iskelmän melankolisuus, särö sekä itse Kaarlen persoonallinen ääni kolahtivat raskaaseen sovitukseen, niin paluuta ei enää ole. Alkuaikojen Viikate noin karkeasti toki tottelee minunkin musiikillista mieltymystä kuin tuoreempi tuotanto, mutta täysin väliinputoaja - levyjä yhtye ei mielestäni ole tehnyt, ehkä jonkinmoista tyhjäkäyntiä ennemminkin. Yllätyin, että tämäkin ketju on ollut jatkoajassa yllättävän vireä, tosin nyt on ollut hiljaiseloa, mutta jos saataisiin pöhinää hieman tännekin.

Viikate oli oman aikansa muoti-ilmiö. Toki vanhemmat levyt ja vielä Kuu Kaakon Yllä oli kovaa tavaraa, mutta tuntuu että ovat hiipumaan päin. Tästä kertoo myös levyjen julkaisutahti, joka oli aiemmin noin levy per vuosi, mutta nyt on uudempaa odoteltu jo jonkin aikaa. Saa toki yllättää ei haittaisi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Viikate oli oman aikansa muoti-ilmiö. Toki vanhemmat levyt ja vielä Kuu Kaakon Yllä oli kovaa tavaraa, mutta tuntuu että ovat hiipumaan päin. Tästä kertoo myös levyjen julkaisutahti, joka oli aiemmin noin levy per vuosi, mutta nyt on uudempaa odoteltu jo jonkin aikaa. Saa toki yllättää ei haittaisi.

Kaikella on aikansa, myös esiintyvillä artisteilla. Yllättävän tasapäisenä pystyivät pitämään laadun, kun pitkäsoittoa tuli kuin liukuhihnalta. Vaikka vanhan toistoa olisikin ilmassa, kunnioitan aina yhtyeen ylläpitämää alkuperäistä linjaa eikä juosta trendien perässä lisäten jotain syntikkaa ja konepoppia, jotta saataisiin vain lisää faneja/näkyvyyttä.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaikella on aikansa, myös esiintyvillä artisteilla. Yllättävän tasapäisenä pystyivät pitämään laadun, kun pitkäsoittoa tuli kuin liukuhihnalta. Vaikka vanhan toistoa olisikin ilmassa, kunnioitan aina yhtyeen ylläpitämää alkuperäistä linjaa eikä juosta trendien perässä lisäten jotain syntikkaa ja konepoppia, jotta saataisiin vain lisää faneja/näkyvyyttä.

Voihan sitä musiikkia muuttaa kuuntelijaystävällisemmäksi myös saman genren sisällä. En tiedä onko Viikkaatteella tietoisesti näin käynyt, mutta kyllähän bändi viimeisen kymmenen vuoden aikana on ainakin Tampereella noussut Kubillta Pakkahuoneelle tai Tammerfesteilla Ratinaan kevyen musiikin artistien pariin ja hyvin keskeisen osa keikoista tänä päivänä ovat nämä samasta puusta veistetyt iskelmärock-hitit, joita pikkujouluporukoiden on helppo laulaa mukana. Mietin vain sitä, että nykyinen tilanne mahdollistaa todennäköisesti päätoimisen ammattilaisuuden, toisin kuin siellä Klubin puolella synkän jynkytyksen vääntäminen, nyt kun levymyynti on vähentynyt

Toki olen myös ymmärtänyt, että bändi myös itse tykkää soittaa ja tehdä menevempää kamaa, enmäsitäsano. Joka tapauksessa myös minun mielestäni Petäjäveräjät oli selkeä tasonlasku aiempaan, vaikka sieltäkin pari todella kovaa, kuten nimibiisi löytyi. Eilen olisi toki ollut mukava käydä Pakkahuoneella katsomassa 'Kuu kaakon yllä' spessukeikka, mikä jäi kuitenkin välistä.

Edit: kiitoksia Motolle raportista eiliseltä. Siellähän oli ollut kova settilista!
 
Viimeksi muokattu:

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopivasti nousi ketju ylös, kun eilen näin bändin Pakkahuoneella neljän artistin illan pääesiintyjänä. Muut olivat Eläkeläiset, Kalevauva.fi sekä Toivo Susi, jota en nähnyt kun alkupäivä tuli vietettyä Ratinanniemellä ja kaipasi pientä ruoka- ja huilitaukoa.

Vaikka bändi ei ole mitään erityisen unohtumattomia albumikokonaisuuksia saanut enää moneen vuoteen aikaan, monet yksittäiset biisit uudemmastakin tuotannosta kyllä toimii minulle hyvin ja livekunnossa ei ole moittimista. Itse asiassa nämä Kuu kaakon yllä-juhlakeikat ovat olleet vahvimpia näkemiäni esityksiä - toki on sanottava että näin bändin ensimmäistä kertaa vasta Unholan urkujen vastaavalla juhlakiertueella, niin kovin vanhoja kokemuksia ei ole.

Etenkin Kesävainaja-EP:ltä poimittu biisikaksikko Routakasakka & Hallamaatuska on livenä(kin) ihan huikea. Eilen suunnilleen vieressäni joku hemmo huusi sen loppupuolella ihan kiihkossa jotain että "älkää lopettako, älkää lopettako paras soolo ikinä". Olisi voinut yhtyä huutoon.

Kalle on ehkä viime aikoina tehnyt parhaat biisinsä Marko Haaviston kanssa, tänä vuonna ilmestynyt Kuu on vaarallinen-albumi on hieno ja kun bändissä on mukana myös Agents- ja Francine-hemmoja, on varmaan turha edes mainita että livenäkin toimii.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Just tuossa taustalla soi Viikate. Ei kuulu omiin suosikkeihini, joten keskityn olueen ja aurinkoon, mutta ei tuo paskalta kuulosta taustalla ja spiikit ovat luontevia.
 

Crank

Jäsen
Eilen toista kertaa tällä KKY-kiertueen keikalla ja kyllä vaan toimi edelleen. Välispiikeissä ei ollut oikeastaan mitään samaa kuin aiemmalla keikalla ja kruunasivat hyvän soitannan! Ennen Routakasakka-tiluttelua letkautettu "Tilua tulee! Tilu viiskymppiä!" sai yleisön repeämään nauruun.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Voihan sitä musiikkia muuttaa kuuntelijaystävällisemmäksi myös saman genren sisällä. !

Tämä on toki hankala taito, yhdelle kun pyllistät niin toiselle kumarrat. Viikate on tässä ihan kohtalaisesti onnistunut, vaikkeivät uudet levyt niin välttämättä säväytä. Harva yhtye pystyy takomaan huippukierroksilla koko uraansa jos aktiivisina pysyvät. Monella kotimaisella yhtyeellä on ollut tapana hakea vauhtia pohjalta virkistääkseen luomisvoimaansa ja siinä on ihan onnistuttu paikoin, esim. Kotiteollisuus.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, All Blacks
Tänään ilmestyi Viikatteen uutukainen, Rillumarei!-nimeä kantava albumi. Viikatteen viimeiset levyt ovat olleet pienoisia pettymyksiä, kun aiemmin yhtye julkaisi vuodesta toiseen todella kovia levyjä. Uutukainen on kuunneltu nyt pariin otteeseen ja varovainen arvioni on, että kyseessä saattaa olla Viikatteen paras albumikokonaisuus sitten vuonna 2009 julkaistun Kuu Kaakon Yllä -levyn. Aika näyttää, että muuttuuko mieli kuuntelukertojen karttuessa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Itsellekin iloinen yllätys.

Petäjäveräjissä oli jotain yksittäistä toimivaa (esim. Työmies), samoin Kymijoen lauttureista pari biisiä toimii keikoilla. Seuraavan sisältöä en juuri muistakaan, paitsi Allikko jostain syystä toisinaan soi päässäni.

Tällä levyllä nuo pari hitaampaa osui ja upposi. Samoin nopeampitempoinen Viilušaketti, tuota biittiä kaipaisi keikoillekin. Kaiken kaikkiaan sovituksissa löytyi hienosti taustalaulantaa, pianoa, jousta... eri tavoin kuin aiemmissa. Tunnelma ei kuitenkaan muuttunut liian iskelmäksi, tykkäsin.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Tänään 2.10. on levynjulkkarikeikka äxän sivuilla, liput 9,99€. Alkaa 18, katsottavissa 2 viikkoa.

Hyvä jos löytyy myös rauhallisempaa poljentoa, monet omat suosikit löytyvät sieltä alkupään hidasteluista. Vaikkapa Öljyvärejä ja tietty Yönseutu.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kuuntelin myös äsken uutukaisen ja sen myötä varovainen positiivisuus sisälläni nousi levyä kohtaan. Hyvältä vaikutti ja kuuntelukertoja varmaankin tulee lisää.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno kokonaisuus. Ke-to yöllä Radio Rockin keskiyön ensisoitossa Hallava iski tajuntaan kuin kolmemetrinen halko eikä varsinaista heikkoa lenkkiä löytynyt. Ainoa pettymys levynjulkkaripäivään liittyi se, että paketti ehti noutoautomaattiin vasta juuri sen jälkeen kun olin jo ehtinyt lähteä reissuun enkä näin ollen saanut fyysistä levyä mukaani enkä paitaa päälleni. Keikkakin tuli tuossa äsken tallenteena väijyttyä ja kivaa oli, I love it! Kunpa taas pääsisi ihan oikeillekin keikoille pian eikä korona sotkisi suunnitelmia...
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Viikatetta olen kuunnellut jo jotain 18-19 vuotta, eli käytännössä bändin koko uran ajan. Totuushan oli eiliseen asti, että bändin urakäyrä oli hirvittävässä syöksykierteessä alaspäin, ja etenkin kaksi viimeistä levyä ovat lähes kokonaan kuuntelukelvottomia..

Mutta kylläpä muuttui kaikki kuin taikaiskusta eilen, herranjumala mikä levy! Nämä herrasmiehet palasivat kartalle sellaisella tavalla ettei paljon höpistä. Kuinka kauan näitä biisejä on pidetty pöytälaatikossa?? Mielettömiä kitaramelodioita, ja modernin soundin lisäksi levy heittää osittain ajatukset sinne old school tunnelmiin, eli sinne noin Kaajärven Rannat rieskan aikoihin. Vaivaisten Laulu sopisi esimerkiksi ihan sellaisenaan kyseiselle levylle. Levy on ennen kaikkea monipuolinen ja mahtavan tyylitajuinen, aivan suora syöttö lapaan vanhan koulukunnan V-fanille. Kouluarvosana on vähintään 9½, siis nimenomaan vähintään. En pysty edes sanomaan suosikkibiisiä, koska se vaihtuu joka kuuntelulla..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös