Viesti seurajohdolle

  • 2 029
  • 1

Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Moi!

Kirjoittelin tuossa Facebookin TPS-kannattajat kanavalle ajatuksiani TPS:n nykymeiningistä. Oli ideana välittää viesti huomenna TPS:n seurajohdolle jos viesti saa kannattajilta tukea. Facebookissa viesti sai n. 20 nimeä lisäkseni alle tunnissa. Kerään viestiin nimiä huomiseen klo 12 asti jolloin välitän viestin seurajohdolle nimien kera. Jos haluat nimesi mukaan viestiin, niin ilmaise se ennen huomista klo 12.

Ja itse viestiin:

"Mitä TPS minulle merkitsee kannattajana?

-Paljon. Se on elämäntapa. Se on päivittäistä jääkiekon seuraamista. Tunteja television edessä vietettyä aikaa, tuntien ajomatkoja sekä koti-, että vieraspeleihin. Ilon ja surun tunteita. Voittamisen riemua.

Olen henkilökohtaisesti kannattanut TPS:ssää 90-luvun kultavuosista lähtien. Silloin oli aina ilmiselvää, että keväällä pytystä taistelevat loppuun asti vain TPS ja Jokerit. TPS oli dominoiva, raastava ja taisteleva suurseura, jota kukaan ei aliarvioinut ja seuraa katsottiin ylöspäin. Katsoin pikkupoikana kaikki pelit televisiosta. Sain olla ylpeä kannattaessani TPS:ssää. Eikä sitä tarvinnut peitellä; kukaan ei ilkkunut.

Jostain syystä tästä hyvästä arkisesta työstä on luovuttu vuosituhannen vaihteen jälkeen. Mitä on tapahtunut? TPS on valahtanu seuraksi, missä päätöksissä ei välillä tunnu olevan mitään järkeä. Omia lahjakkaita junioreita pakoilee muihin seuroihin, koska eivät pääse Tepsissä pelaamaan. Miksi niissä ei ole nähty potentiaalia? TPS:lle ilkutaan julkisuudessa ja kun sanot olevasi TPS kannattaja, niin sinulle nauretaan. Tätäkö me entisenä dominoivana suurseurana halusimme?

Olin iloinen lukiessani 2015 alkutalvesta, että Ari-Pekka Selin tulee TPS:n päävalmentajaksi. Seuraan hankittiin Tomi Kallio ja Henrik Tallinder, ja päätettiin, että seura nostetaan sille kuuluvalle tasolle. Ilkkuminen loppuu ja seura palautetaan suurseuraksi. Ja näin kävi. Saatiin vuosien taaperruksien jälkeen yleisöä palautettua halliin ja uskoa tekemiseen. Joukkue kolkutteli heti ensimmäisellä kaudella suoraa playoff-paikkaa. Toisella kaudella joukkue olikin jo runkosarjan toinen. Mitalien ulkopuolelle jäätiin harmillisesti. Joukkue oli ehkä hyvyydestään huolimatta kuitenkin hieman iäkäs ja olisi kaivannut laajuutta pelaajamateriaalissa. Oli loukkaantumisia ja väsymistä, bensa ei riittänyt päätyyn asti.

Ja sitten ilmoitettiin, että Selin ei jatka kolmatta vuotta. Tilalle otettiin "Turun oma poika" Kalle Kaskinen. Käytännössä ilman minkäänlaisia näyttöjä päävalmentajana olosta. Rinnalle otettiin apuvalmentajiksi Rintanen ja Salo. Myöskin entiset turkulaiset pelimiehet käytännössä ilman valmennusnäyttöjä. Mitä tällä valmennusryhmällä ajateltiin saavan enemmän kuin Selinin kaksi kautta nousujohteisesti valmentaneella ryhmällä?

Ojaan mentiin. Kaskisen aikakaudella peli ei ole kertaakaan ollut sitä repivää ja taistelevaa TPS:ssää. Sellaista, jota kunnioitetaan ja katsotaan ylöspäin. Käyrä on ollut laskeva. Joukkue varsinkin viime kaudella oli kokoonpanoltaan nimekäs. Jäätiin playoffien ensimmäiselle kierrokselle.

Yritysmaailmassa (mitä jääkiekkokin loppujen lopuksi on) valitaan tehtäviin parhaat mahdolliset miehet. Isoissa firmoissa nimekkäistä tekijöistä taistellaan. Jos joku ei hoida tehtäviään tai homma ei onnistu, niin tilalle otetaan uusi mies. Kaveruuksilla tai veljeilyllä ei ole koskaan tienattu rahaa tai onnistuttu työtehtävissä. Perheyrityksissäkin jokainen joutuu tekemään työnsä hyvin. Muuten yritys ei menesty.

Nyt TPS:n seurajohdossa, toimistossa ja koko organisaatiossa jokainen voinee katsoa itseään peiliin ja miettiä, että olenko minä antanut kaikkeni tälle seuralle? Jos olen, niin onko se riittävästi? Joukkueen nostaminen huipulle ja yleisön voittaminen puolelleen vaatii isoja taloudellisia satsauksia ja kantaa hedelmää vasta vuosien päästä. Mutta menestyvän urheilun myötä tulee yleisö ja yleisön myötä taloudellinen menestyminen.

On ollut surullista lukea uutisia, että urheilutoimenjohtaja, joka toimensa puolesta pitäisi vastata urheilullisen puolen toiminnasta onkin ollut kädet sidottuna hallituksen toimesta? Ei sillä, että Niittymäkikään olisi onnistunut tehtävässään täydellisesti ja kantoi myös siitä vastuunsa irtisanoutumalla.

Haluammeko nyt heittää sen Selinin tuoman hyvän työnteon hukkaan ja palata taas pohjalle? Suurseuraksi kenelle kaikki nauraa ja ilkkuu. Fanina en voi kuin jännityksellä odottaa mihin suuntaan seuraa halutaan viedä."
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös