Mystinen Myshkin
Vladimir Myshkin ole hyvin erikoinen persoona. Aikoinaan alkoholismin takia Neuvostoliiton maajoukkueesta lempattu Myshkin saapui Raumalle suurin odotuksin. Votkanjuonti ei enää kuulunut miehen harrastuksiin, ja sinänsä kovat meriitit olivat kaikkien tiedossa. Perhekin tuli miehen mukana jo syksyllä, ja elämä hymyili.
Kunnes sitten alkoivat tosipelit, ja nopeasti huomattiin, ettei mies saa kiinni mitään. Sitä ihmeteltiin turuilla ja toreilla, miten mies on joskus ollut peittoamassa Kanadaa 6-0. Siihen sensijaan ei kukaan kiinnittänyt huomiota, että Neuvostoliiton maajoukkueen maalilla pelatessa edessä luutiva puolustus oli ehkä sittenkin hieman kovempaa kaliiperia kuin silloinen Lukon puolustus, jonka vakiomiehiä olivat mm. sellaiset taiturit kuin Vesa Lahtinen ja Jari Parviainen.
Kulttuurishkokki oli myös valtava. Myshkin valitteli Uuden Rauman haastattelussa: "Minä ja perheeni viihdymme hyvin. Palkka on hyvä, kaupoissa on tavaraa, mutta en tiedä mitä voisin palkallani ostaa."
Votkasta Myshkin siis oli päässyt eroon jo ennen Rauman aikaa. Tämä aiheutti hänelle ongelmia, sillä mihinkään joukkueen saunailtoihin tai muihin vastaaviin hän ei voinut osallistua alkoholiongelmansa takia. Myshkinin tapa juoda viinaa ei ollut välttämättä ihan samanlainen kuin täkäläisten pelaajien tapa, sillä hän todella joi sitä, eikä vain tissutellut. Niinpä kun muu joukkue lähti juhlimaan, Myshkin suuntasi kotiin vaimon ja tyttären luo. Ei paha tapa sinänsä, mutta ulkomaalaiselle pelaajalle olisi ollut tärkeää olla joukkueen mukana jotta olisi päässyt jengiin sisälle.
Myshkineille syntyi toinen lapsi, poika, keväällä -91, ja tämän tapahtuman jälkeen hän otti takaisin ykkösmaalivahdin asemansa Klaus Savolaiselta. Karsinnoissa hän oli todella hyvä, ja vaikka Matti Forss yhdessä Esa Keskisen kanssa Lukolle liigapaikan pelasikin, ei Myshkinin panostakaan voi karsinnoissa väheksyä.
Hänen pelityylinsä oli jo silloin, kaudella 90-91, täysin aikansa elänyt. Maaliltaan hän ei lähtenyt edes rännikiekkoja pysäyttämään (sitä tekivät jo silloin kaikki muut liigavahdit), vaan jökötti maalinsa suulla perse syvällä verkossa. Mailankäyttö hänellä oli muutenkin täysin onnetonta. Samoin kauden alussa saatuaan uudet patjat, hän ei millään tottunut käyttämään niitä, vaan joulutauolla Moskovasta lennätettiin hänelle ne vanhat Nooan aikaiset suojat, joilla hän oli Kanadan aikoinaan kaatanut.
Matti Keinonen sanoikin silloin että Myshkin tuli Raumalle kymmenen vuotta liian myöhään. Möllin heittoon on helppo yhtyä, sillä seuraavalle kaudelle saatiin maaliin mies, joka oli kuin eri planeetalta, Petr Briza.