Venäjästä irtautumisen muistopäivä?

  • 1 022
  • 11

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Niin, ennenvanhaan kun Suomi oli vielä itsenäinen valtio, niin 6.12 juhlittiin sen itsenäisyyspäivää. Tätä nykyä kun Suomi on kaikenmaailman sakemannien ja ranskalaisten talutusnuorassa eikä meillä ole kohta enään ikiomaa rahaakaan niin mielestäni itsenäispäivänkin voisi muuttaa "venäjästä irtautumisen muistopäiväksi", samoilla eduilla kuin ennenkin eli siis että ko. päivä olisi siis yleinen vapaapäivä.

Itse muistan nuorempana kuinka itsenäisyyspäivä oli suurikin juhla, nykyään se on lähinnä karkeaa pilaa.

Täältä tähän
 

sumumummu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JAVA
Aikalailla samaa mieltä asiasta.Eihän tässä rakkaassa kotimaassamme ole enää juurikaan suomalaisessa omistuksessa olevia yrityksiäkään.Onneksi Kemira-kauppa sveduille meni puihin.
ONKO ISÄMME JA VAARIMME ANTANEET VERENSÄ VIRRATA AIVAN TURHAAN?????????JUHLIKAAMME ITSENÄISYYTTÄMME,KUN SE ON VIELÄ MAHDOLLISTA.
TUKKA POIS JA IRWINIÄ MANKKAAN!!!!!!!!
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Niin, olin itsekin aikeissa puhua asiasta, mutta ervatsalo ehti ensin. Nimittäin eilen heräsin todellisuuteen, kun venäjän kolmoskurssin opettajamme täällä paikallisessa yliopistossa totesi tunnin päätteeksi, että "onneksi minun ei tarvitse nähdä teitä ennen kuin viikon päästä tiistaina" (eikä torstaina kuten tavallisesti). Kaikkien kasvoille levisi se sama alakoululaisen hämmennys, että ei kai me NIIN kamalia olla. Opettaja kuitenkin tähdensi, että jos näkisimme jo torstaina, olisi tämänkin yliopiston virallinen kieli todennäköisesti venäjä, eikä teidän tarvitsisi tällä kurssilla olla lainkaan.

Kyseessä siis on Venäjästä irtautumisen muistopäivä, mutta tuskinpa Suomi nytkään on juuri sen epäitsenäisempi kuin vaikkapa 1944-1992; kumartelun suunta on vain kääntynyt kohti Eurooppaa ja siitä on tullut astetta virallisempaa. En näe tätä mitenkään huonona muutoksena, sillä itään päin kumartaessa joutuu samalla pyllistämään länteen, eikä se ole näin Suomen olosuhteissa kovinkaan turvallista noin 94%:lle kansalaisista. Sen sijaan Pohjoisella jäämerellä ei ole kuin muutama venäläinen ydinsukellusvene, eikä sen ilmanlaatu juuri suomalaisten pyllistelyistä heikkene, ilma korkeintaan hieman raitistuu.

Ehkä halu kuulua johonkin isompaan kokonaisuuteen on pienen valtion kohtalo. Ehkä se on vain herrojen saamattomutta. Ei uskalleta tehdä omia ratkaisuja, vaan mennään joukon mukana, meni sitten syteen tai saveen. Ja yleensä menee. Erona Venäjän miellyttämiseen on se, että tämä on vapaaehtoista; toimitaan ilman suoranaista uhkaa. Juice Leskinen on pohtinut paljon mm. tätä useissa biiseissään(kin). Parhaita paloja tässä

"seinänaapurit alkavat olla jo väärää
uskoa, väriä, mieltä
vaikka tietäisikään emme matkamme määrää
meillä ei poiketa tieltä"
- Europpaan, LP:ltä Simsalabim Jim

"meillä puutetta on siitä laulusta
joka voimalla muureja särki
liian monta on valkoista kaulusta
turhan harvassa hauis ja järki"
- Suomi on liian pieni kansa, LP:ltä Kiveä ja sämpylää

"Ulkoministeri on
meillä aivan verraton
katsoo yhtaikaa itään ja länteen"
- Siniristiloppumme, LP:ltä Taivaan kappaleita
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kemira

Mitäs hyötyä siitä sitten on, ettei Kemiraa myyty ruåtsalaisille.
Käsittääkseni ne on nostaneet maailmanmarkkinoilla menestyk-
seen huomattavasti enemmän yrityksiä kuin suomalainen liik-
keenjohto konsanaan.

Yritysten suomalaisomistusta voi muuten kasvattaa ostamalla
osakkeita pörssissä.

Onko osa suomalaista riskinottovalmiutta se, että rahat
pidetään mieluummin pankkitilillä tai jopa sukanvarressa.

Kyllä Suomi edelleen on itsenäinen valtio, jolla on omat rajat
ja puolustusvoimat. Onko jotain huomattavaa etua siitä, että
meillä olisi markka valuuttana vielä ensi vuonna.

Omalta kannaltani valuuttakurssien miettimisestä on
pelkkää ylimääräistä työtä ja samoin rahanvaihtamisessa
ulkomaanmatkaa varten häviää aina osa pankkipalveluun.
Mieluummin säästän nekin palvelumaksut ja voin vertailla
helposti hintoja eri maissa ilman laskutoimituksia.
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Kun miettii kuinka paljon suomalaisia yrityksiä on siirtynyt ulkomaalaiseen omistukseen, kannattaa myös muistaa, että suomalaiset ovat ostaneet melko hyvään tahtiin myös ulkomaalaisia yrityksiä. Muutamia mainitsemisen arvoisia ovat varmasti Amer, Nokia ja paperiteollisuuden suuret nimet.

En minä ainakaan tunne olevani yhtään vähemmän suomalainen kuin ennenkään, mutta tunnen olevani enemmän eurooppalainen kuin koskaan.
 

Rocco

Jäsen
Olen Eurooppalaisempi kuin ikinä mutta entistä ylpeämpi Suomalainen isolla S:llä!

Katsotaan miten Olympialaisten jääkiekossa käy, sitten saan ehkä yhden uuden syyn olla entistä suomalaisempi! (Ehkä en... :( )
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
No jos oikein piruillaan, niin itse olen välillä sanonut, että suomi on ollut itsenäinen vasta vuodesta 1991...Ennen sitä itänaapuri ohjasi enemmän tai vähemmän meidän toimiamme.
Mutta olen silti aina ollut ylpeä siitä, että olen suomalainen. Ja sellaisena pysyn.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viisas historianopettajani lukion ajoilta tapasi sanoa, että Suomi oli itsenäisimmillään (hassu sana, mutta olkoon) Snelmannin ajoista sortokausiin. Sen jälkeen ollaan oltu milloin minkäkin valtion tai järjestelmän talutusnuorassa. Niin, ehkäpä se näin onkin ollut. Itse tunnen itseni ensisijaisesti suomalaiseksi, sitten savolaiseksi ja jossain sijoilla 4-5 tulee eurooppalaisuus. Se nyt ei vain ole niin suuri osa identiteettiäni, ehkä joskus myöhemmin on.
 

tsei_tsei

Jäsen
Nojaa... itsenäisyys ei ole vielä mihinkään mennyt ja tuskin on ihan pian menossakaan. Suomi on toki lähempänä Eurooppaa ja kyllä oli mukava katsoa tänään Euronews-kanavaa, kun sieltä tuli raportaasi Haaparannasta ja Torniosta ja Euron tulon vaikutuksesta siellä. Suomi oli todellakin osa Eurooppaa dokumentissa ja edelläkävijä Ruotsin kanssa Euro-alueen rajalla. Reportaasissa kun nimenomaan pohdittiin Euroalueen rajoilla ilmeneviä ongelmia, sillä esim. Haaparanta haluaa siirtyä Euroon ja siirtyneekin.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mita se on se itsenaisyys, minka menettamista itketaan? Eiko se olekin sita, etta suomalaiset saavat itse paattaa asioistaan Suomessa? Mutta miten selitetaan sitten se, etta aanestysprosentit ovat olleet laskussa jo aika pitkaan? Eiko ihmisia kiinnostakaan itsenaisyys eli paattaa omista asioistaan omassa maassa omien kansalaistensa voimalla? Politiikka ja poliitikot ovat kansalle pahasta, mutta niin on kuulemma itsenaisyyden "menettaminenkin". Mina huomaan tassa pienen ristiriidan jalleen kerran... Ehka Halosella olisi tahan itsevaltiaan ratkaisu?
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Pyllistelyn historiasta, lyhyt oppimäärä

Niin, Suomihan on todellakin toiminut kaikenlaisen pyllistelyn / kumartelun edelläkävijänä. Jo ennen Itsenäistymistä aloitettiin kumartelu saksan suuntaan. Harvemmin missään mainostetaan että Suomi taisteli jatkosodassa natsi-saksan rinnalla. Sodassa kävi miten kävi jonka jälkeen olikin pakko kumarrella neuvostoliiton suuntaan, tätä jatkuikin sitten aina 90-luvulle saakka jonka jälkeen nokka käännettiin taas eurooppaan päin.

Toisaalta on muistettava että Suomi pienenä maana on "lähes pakkoraossa" eli kansakuntamme elinehtona on pieni vispilänkauppa jonkin suuremman kanssa. Kaikesta pyllistelystä ja kumartelusta huolimatta Suomi on kuitenkin mielestäni paras paikka asustella maan päällä, eli kiitokset vaan vaarille ja niille muille sotureille jotka aikanaan olivat tätä kaikkea puolustamassa.

Täältä tähän
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös