Venäjän nykytilanne

  • 3 408 059
  • 18 257

Morgoth

Jäsen
Ei swedut niin tyhmiä olleet, että olisivat realiteeteille kääntäneet selkänsä. Etenkin kun niillä oli salaiset takeet USA:lta.

Suomi on ollut Ruotsille puskuri Venäjä vastaan sellaiset 600 vuotta eikä asia ole mihinkään muuttunut tähän päiväänkään mennessä. Toki tällä hetkellä Ruotsin oman edunkin kannalta kanattaa sotia Suomen kanssa ja he toivovat että Venäjä saataisiin jotenkin pysäyttyä Suomen puolelle.

Hieman epäilen miten uskottava Ruotsin ydinohjelma oli 1950-luvulla. Esim. Ranskahan sai ydinaseensa vasta valmiiksi 1960 ja uskoisin heillään olleen hieman enemmän resursseja ja osaamistakin kuin Ruotsilla. Oma lukunsa mitä salaiset turvatakuut käytännössä olisivat joskus 1950-luvulla sitten olleet. Lisäksi suurempi ongelma, että millä toimitusvarmuudella Ruotsi olisi saanut ydinaseen toimitettua edes Lappiin sotatilanteessa tai olisiko se sitä uskaltanut lopulta edes käyttää mikäli sillä olisi ollut tarvittava kyvykkyys.

Reaaliteetti on myös että liittoumien vahvuuskin lopulta testataan vasta tosipaikan tullessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hieman epäilen miten uskottava Ruotsin ydinohjelma oli 1950-luvulla. Esim. Ranskahan sai ydinaseensa vasta valmiiksi 1960 ja uskoisin heillään olleen hieman enemmän resursseja ja osaamistakin kuin Ruotsilla. Oma lukunsa mitä salaiset turvatakuut käytännössä olisivat joskus 1950-luvulla sitten olleet. Lisäksi suurempi ongelma, että millä toimitusvarmuudella Ruotsi olisi saanut ydinaseen toimitettua edes Lappiin sotatilanteessa tai olisiko se sitä uskaltanut lopulta edes käyttää mikäli sillä olisi ollut tarvittava kyvykkyys.

Reaaliteetti on myös että liittoumien vahvuuskin lopulta testataan vasta tosipaikan tullessa.

Totta. Ruotsin ydinohjelmahan ei koskaan valmistunut, koska sikäläisten asiantuntijoiden mukaan Ruotsi luopui siitä ja sai takuut USA:lta alueensa turvaamisesta.

Jukka Rislakki kirjoitti HS:ssa muutaman kerran Ruotsinkin tilanteesta kylmän sodan aikana, ja hän toi esille päteviin lähteisiin viitaten, että Ruotsin sotaharjoituksissa amerikkalaiset ja ruotsalaiset kohtasivat vihollisen Suomen maaperällä, ja poistuessaan pyysivät ydinpommitusta Suomen eri kohteisiin.

Tässäkin kannattaa muistaa, että yllä oleva koskee vain ykkösenä aiemmin esiteltyä skenaariota, joka taas perustuu ruotsalaiseen luotettavaan tietoon Ruotsin suunnitelmista. Samaan aikaan Suomi ja Ruotsi työskentelivät salaisessa yhteistyössä mm. USA:n ja Ranskan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Mutta eivät suomalaiset hyväksyneet tietenkään ruotsalaisten hyökkäyssuunnitelmia.
 

Morgoth

Jäsen
Totta. Ruotsin ydinohjelmahan ei koskaan valmistunut, koska sikäläisten asiantuntijoiden mukaan Ruotsi luopui siitä ja sai takuut USA:lta alueensa turvaamisesta.

Veikkaan että tuohon tartuttiin, koska se oli järkevämpää ja myös ettei Ruotsilla todellisuudessa ollut tarpeeksi tietotaitoa valmistakseen ydinasetta. Ohjelma ja että sen ohjelman pystyy toteuttamaan ovat kuitenkin kaksi ihan eriasiaa. Irankin on pitkään yrittänyt, mutta ei vielä onnistunut.

Onhan ydinaseen käytössä ongelma mikäli niitä on omassa varastossa vain 1-2 kpl niin mikäli Ruotsi olisi täräyttänyt Lapissa sen NLn divisioonan päälle ja kuolleita toki olisi, mutta miten ison ydinaseen (jos nyt pystyi ollenkaan) Ruotsi olisi kyennyt edes valmistamaan? Olettavasti kaikki NLn joukot tuskin olisivat olleet ihan muutaman kilometrin säteellä eikä ydinasekaan kuitenkaan kaikkea tuhoa ellei se nyt ole joku Tsar-Bomba. Käytämällä ydinasetta Ruotsi olisi varmistanut, että NL olisi myös käyttänyt ydinasetta heitä vastaan eikä Ruotsi olisi pystynyt kuin ensi-iskuun.

No, alunperin kyse oli enemmänkin politiisesta puolesta, mutta toisaalta sotilaalliset realiteetit ratkaisevat ja niistä kuitenkaan harvoin puhutaan julkisuudessa ja ydinaseet tietysti melko ahdistava aihe ainakin suurella yleisölle. Ydinaseet kuitenkin estäneet suoran sodan ainakin tähän mennessä Euroopassa, mutta sehän ei automaattisesti tarkoita etteikö ydinsotaankin kuitenkin voitaisi päätyä joskus tulevaisuudessa. Eikä sen välttämättä tarvitse alkaa edes Euroopasta vaan tilannehan voi omituisesti kriisiytyä, vaikka jostakin Intiasta ja Pakistanista tai lähi-idässä jos ja kun Iran kenties saa joskus ydinaseensa valmiiksi.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Nuo Ruotsin ydinaseseikkailut kertovat hyvin sen, miten absurdeja ihmisen ylemmyydentuntoiset visiot niihin perustuvasta strategisista ensihyökkäyksen eduista olivat 1950-luvulla. Oman ydinaseen käyttö lähes oman eteisen tuntumassa olisi ollut hemmetin järkevää toimintaa ruotsalaisilta. Onneksi ovat tajunneet jättää sotimiset vähemmälle.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ei nämä kaikki tyrimiset voi olla vahinkoja. Kunhan huvikseen näyttävät ettei mitkään säännöt koske heitä.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Yhtenäinen Venäjä näyttäisi voittavan “vaalit”. Onnittelut Kremliin ja Pasilaan. Hyvin te vedätte.
Oho, väärä linkki. Piti olla tämä:
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Yhtenäinen Venäjä näyttäisi voittavan “vaalit”. Onnittelut Kremliin ja Pasilaan. Hyvin te vedätte.
Oho, väärä linkki. Piti olla tämä:
Onnittelut myös sinne DDR:ään Recep Tayyip Erdoganin tukevasta vallankahvasta.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Pakollinen vanhojen asioiden muistelu seuraavaksi: Venäjää opiskellessa oli joskus luettava venäjänkielisiä lehtiä. Luinpa kerran huvikseni vaalituloksia eri alueilta ja kaupungeista. Eräässä vaalipiirissä äänioikeutetuista täydet 100,00 % oli äänestänyt kommunistista puoluetta. Äänioikeutettuja oli ollut kyseisellä alueella yli 89 000 kpl. Varsin tervettä ja vakaumuksellista sakkia...
Toki kommunistipuolueen prosentit olivat hurjia muuallakin, mutta uskottavuuden vuoksi ne olivat yleensä 97-99% välillä.
Putinin prosentit jäävät vielä aika kauas vanhoista hyvistä ajoista.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Voitto on aina voitto, vaikka tällä kertaa se irtosi peruspelillä ja rutiinisuorituksella. Nyt ei tarvinnut laittaa ihan kaikkea peliin kolmanteen erään, kun ottelu tuntui ratkenneen jo varhaisessa vaiheessa.

Myös tuomarit olivat johdonmukaisia läpi ottelun, ja kaikki vihellykset sopivat pelin henkeen. Ainakin oma joukkue tykkää pelata, kun tuomiot ovat selkeitä eikä linja muutu häiritsevästi kesken pelin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eihän tuolle naapurin touhulle voi kuin nauraa kun ei itkemisestäkään mitään iloa ole. Melko huolestuttavaa kyllä putikoiden kannalta nähdäkseni ettei ainoa vaihtoehto pysty viemään vaaleja esim suoraan perustuslainmuutoksen mahdollistavaan tyyliin vaikka temppurepertuaarissa kaikki tunnetut ja muutama uusi jippo millä estää väärien vaihtoehtojen äänestäminen. Lähinnä tuossa naapurin touhussa jaksaa ihmetyttää, miksi ja ketä varten edes yrittävät pitää yllä demokratian kulisseja?
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos siellä oikeasti ollaan uhattu Applen ja Googlen etc. työntekijöitä linnalla mikäli firmat ei suostu Kremlin toiveita toteuttamaan, on otettu ihan uusi askel Puttelandian tavoissa. Ainahan niitä yrityksiä on kiristelty valtioiden toimesta muttei sentään näin isojen näin räikeästi.

Tulepa iPhone helpdeskiin töihin Moskovaan, toverit on aina valmiita toimimaan.

Silovikeiltä sinänsä aivan loogista toimintaa. Noin mäkin hoitelisin hommat jos -24 vaalit kuumottelis kalenterissa ja joku pirun Navalnyi olisi piikkinä lihassa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähinnä tuossa naapurin touhussa jaksaa ihmetyttää, miksi ja ketä varten edes yrittävät pitää yllä demokratian kulisseja?

On siellä vielä aika paljon niitä kenen lähtö maasta/vastaleiriin pomppaaninen satuttaisi Putinin regimeä pahasti. Plus ihan nuorison takia, ei ne niitä halua kaduilla ampua/hakata ja toistaa Valko-Venäjän menoa ellei ole AIVAN pakko. Koska jossain vaiheessa jopa Lännen lampaatkin alkaa reagoimaan ja sitten sattuu Äiti-Venäjään nopeammin kuin ehtivät sanoa swift.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Voitto on aina voitto, vaikka tällä kertaa se irtosi peruspelillä ja rutiinisuorituksella. Nyt ei tarvinnut laittaa ihan kaikkea peliin kolmanteen erään, kun ottelu tuntui ratkenneen jo varhaisessa vaiheessa.

Myös tuomarit olivat johdonmukaisia läpi ottelun, ja kaikki vihellykset sopivat pelin henkeen. Ainakin oma joukkue tykkää pelata, kun tuomiot ovat selkeitä eikä linja muutu häiritsevästi kesken pelin.
Herää kysymys ottiko Tapola tuomarit puhutteluun kesken peliä? Ratkaisiko se lopputuloksen. Ilmeisesti pari väärää vaihtoa meni taas kerran ratkaisuhetkillä läpi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Herää kysymys ottiko Tapola tuomarit puhutteluun kesken peliä? Ratkaisiko se lopputuloksen. Ilmeisesti pari väärää vaihtoa meni taas kerran ratkaisuhetkillä läpi.
Uutisten mukaan tuomareita (vaalivirkailijoita) on tosiaan puhuteltu, minkä lisäksi yhteistyöhaluttomia myös esim. pidätetty. Goonijoukkueen unelmamaa siis kun kotijoukkueen edun vastaisesti viheltävät poistetaan jengin poliisien toimesta.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Siis hetkinen, aamulla oli uutisissa että Team Putin eli Yhtenäinen Venäjä on jäämässä "alle kahden kolmasosan" äänimäärään eli alle sen 301:n paikan mikä olisi perustuslaillinen enemmistö. Aamu-TV:ssä tulosta sanottiin jopa arvovaltatappioksi. Nyt tilanne on kuitenkin se että ilmeisesti siellä on joku 315 paikkaa tulossa eli tuon rajan yli mennään. Toki eihän tämä nyt sinänsä mikään yllätys ole että tilanteet muuttuu näinkin rajusti, mutta onhan tuota nyt kaikkinensa huvittavaa seurata.

Parastahan tässä koko sirkuksessa on se että varmasti kaikki Venäjälläkin tietää sen että ulkomailla ihmiset tajuaa tuon olevan ihan täyttä teatteria ja vaalit on täysin vilpilliset, mutta samalla nauravat asialle että minkäs te meille mahdatte, tehdään ihan mitä huvittaa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onhan tuo itäinen ihmemaa täysi vitsi. Moskovassa perinteisissä äänissä menossa roimasti vääriä ehdokkaita läpi, lopulta pistetään sitten "elektronisesti annetut äänet" eetteriin ja kappas perkelettä kun ei mennytkään enää yhtään väärää henkilöä läpi. Tuossa jenkeille vähän näytettä että miten se sähköisen äänestämisen vilppi tapahtuu kun heidän vaaleissa ei sitä ollut. Toki naapurissamme sinänsä ihan sama mikä järjestelmä sähköisiä ääniä kerää kun joku Putikan pikkurakki siellä lopulta ilmoittaa mitkä lukemat ilmoitetaan uutisissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös