Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

  • 45 205
  • 380

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kuulu enää pätkääkään Suomen pressanvaaliketjuun, mutta Venäjän osallistuminen arvokisoihin vasta tekikin hankalaksi maailman parhaiden toteamisen takavuosina. Arvokilpailujen mitalisteja on laitettu monet kerrat uuteen järjestykseen vielä vuosikausia kisojen jälkeen, kun erityisesti venäläisiä on saatu testaustekniikan kehittymisen ansiosta kiinni jälkeenpäin. Ja toki muidenkin kansallisuuksien urheilijoita on jäänyt vastaavalla tavalla kiinni, muistaakseni ainakin mm. valko-venäläisiä ja unkarilaisia. En siis tietenkään tarkoita, että urheilussa huijaaminen olisi ollut pelkästään venäläisille ominaista touhua, mutta valtiojohtoisuus on tehnyt venäläisestä vilpistä kategorisella tavalla häikäilemätöntä. Mielestäni Putinin sotaa tukevien ja läpinäkyvän dopingkontrollin ulkopuolella harjoittelevien urheilijoiden paikka ei yksinkertaisesti ole kansainvälisissä urheilukilpailuissa.
Siirretään presidentinvaaleista keskustelu vaikka tänne. Venäjän sulkeminen sodan ajaksi urheilukisojen ulkopuolelle on tuntunut hyvältä ja saa puolestani jatkua. Pidemmällä tähtäimellä uskoisin että Venäjän urheilijat palaavat jossain vaiheessa kansainvälisille kilpakentille, jollei sitten kiista idän ja lännen välillä kärjisty ihan maailmansodaksi jolloin urheilut maailmanlaajuisella tasolla jää kisaamatta.

Doping-juttu oli pahalla mallilla myös kylmän sodan aikana Neuvostoliiton ja Itä-Saksan järjestelmien myötä. Silti boikottikisat esim. Los Angeles 1984 jätti pahan maun suuhun mm. Juha Tiaiselle, joka jollain tapaa vissiin jopa häpesi olympiakultaansa, kun tiesi että Juri Sedyh ja muut itäblokin heittäjät on oikeasti kovempia. Doupattuna tai ilman. Boikottikisat 1980 ja 1984 ei lopulta vissiin saavuttanut muuta kuin tärvei joiidenkin urheilijoiden haaveet olympiamitalista, niin itäisissä kuin läntisessä maissa.

Ja kyllähän se täytyy todeta rehellisyyden nimissä, että järjestelmällistä huijaamista esiintyi silloin ja myöhemminkin myös itäblokin ulkopuolella. USA:n ja Jamaikan pikajuoksijat, Afrikan maiden kestävyysjuoksijat ym. Ranskan ympäriajon ja muiden vastaavien kisojen pyöräilijät melkeinpä kansallisuudesta riippumatta. Hiihdossa Suomi 2001 ja Itävalta 2006, myös Italian ja Norjan systeemeistä on esitetty vihjailuja.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Suomen ampumaurheiluliitolta viisas ratkaisu sallia kilpaileminen tunnuksettomia venäläisiä tai valkovenäläisiä urheilijoita vastaan samoissa kisoissa. Toisenlaisesta ratkaisusta Suomen kärkiampujat olisivat voineet kärsiä kohtuuttomasti.
 
Edellisen jutun tärkein kohta kuitenkin: ”Lisäksi SAL jatkaa vaikuttamistyötä, jotta venäläisiä ja valkovenäläisiä ei hyväksyttäisi mukaan kansainväliseen kilpailutoimintaan missään roolissa missään lajissa.”
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Olympialaiset | Venäjän jousiampujat kieltäytyivät olympialaisista: Olympialaiset | Venäjän jousiampujat kieltäytyivät olympialaisista

Kerrankin hyvä päätös venäläisiltä. Toki vääristä syistä, mutta kuitenkin. Joka tapauksessa olympialaisten jousiammunta on siis katsojaystävällistä venäläisvapaata urheilua. Mitäs näitä muita on? Yleisurheilu ja joukkuelajit ainakin. Saa niilläkin jo päivät kulumaan.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tällaista tuubaa sumusaarilta, mitähän hittoa?
Liittyyköhän jotenkin siihen, että venäläiset oligarkit omistavat aika merkittävän siivun brittien kiinteistöistä ja yrityksistä aina jalkapalloseuroista lähtien? Tai ainakin omistivat ennen helmikuun 2022 hyökkäystä. Britit ovat myös EU:n ulkopuolella. Toki ainakin sotilaallisesti ovat olleet myös yksi isoimmista Ukrainan tukijoista, joten ota tuosta nyt sitten selvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös