Venäjän nykytilanne

  • 3 409 157
  • 18 261

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaimo opettaa yläkouluikäisiä Suomessa syntyneitä venäläisiä, joiden suomen kielen taito on vain tyydyttävällä tasolla. Kotona eivät puhu suomea ja kaveeraavatkin vain venäläisten kanssa. Ei toki kaikilla ja varmaan riippuu asuinpaikasta. Lahdessa on merkittävä venäläisvähemmistö. Eihän täällä oikeastaan muita kieliä kuule kuin suomea ja venäjää.
Oletettavasti tässä on hajontaa. Omat (luonnollisesti rajalliset) kokemukset siis PK-seudulta ja jos kyse on nimenomaan Suomessa syntyneistä tai tänne lapsena muuttaneista, ei puheenparren perusteella voi erottaa ns. kantasuomalaisista. Tiedän myös Suomeen aikuisena muuttaneita, joilla suomen kieli on tarttunut todella hyvin, eikä minkäänlaista henkistä "barrieria" ole kanssakäymisessä muutenkaan. Jokainen case luonnollisesti yksilöllinen, mutta todella mielenkiintoista, mikäli suomen kielen taito myös täällä syntyneillä heikohko. Itse kun tunnen lukuisia täällä syntyneitä, eri puolilta maailmaa sukujuuret omaavia, kielitaidon ollessa samaa tasoa ns. kantasuomalaisten kanssa.

Toki on oikea ongelma, ettei suomi tunnu tarttuvan ihan kaikille. Näen kielen oppimisen ensisijaisen tärkeänä osana integroitumista yhteiskuntaan. Roman Schatz voinee toimia esimerkkinä kaikille maahanmuuttajille. Mies muutti Suomeen 26-vuotiaana, mutta niin vain omaksui suomen aika lailla täydellisesti ja puhuu nykyisin rikkaampaa ja paremmin artikuloitua kieltä, kuin keskiverto kaduntallaaja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä taidan pimahtaa seuraavalle, joka väittää, että tämä on vain Putinin sotarikos.
"Garnerin 300 läpikäymästä viestistä keskimäärin 50 prosentissa vaadittiin enemmän julmuutta ukrainalaisia kohtaan. Vain 3-4 prosenttia tuomitsi venäläissotilaiden toimet Butsassa tai pitivät niitä häpeällisinä. Loput suhtautuivat enemmän tai vähemmän myönteisesti."
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.

Niin, Venäjä on elänyt jo pitkään virtuaalitodellisuudessa, jonka Putin on luonut. Tämä kaikki on Putin syytä, ei kenenkään muun.

Lännen olisi pitänyt tehdä jotain jo 2008, kun Putinin tankit vyöryivät Georgiaan. 2014 Krim-valloitus ei vieläkään saanut Länttä liikkeelle, vaan oikeastaan päinvastoin. Lisää vaan bisnestä ja entistä enemmän riippuvuutta Venäjän energialähteistä.

Vasta 2022 Länsi heräsi, mutta 14 pitkää vuotta myöhässä. Nyt on propagandajunan kääntämisessä töitä 100 vuodeksi, jos riittääkään.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Niin, Venäjä on elänyt jo pitkään virtuaalitodellisuudessa, jonka Putin on luonut. Tämä kaikki on Putin syytä, ei kenenkään muun.
Kyllä se on ihan venäläisten syytä, jos hylkäävät kaikki ihmisyyden määritelmät. Putin ei yksin heitä pakota tätä kannattamaan vaan venäläiset itse haluavat ja kannattavat tätä toimintaa - on heilläkin henkilökohtainen päätäntävalta ja vastuu mielipiteistään ja valinnoistaan,
 
Herra Hopotin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lännen olisi pitänyt tehdä jotain jo 2008, kun Putinin tankit vyöryivät Georgiaan. 2014 Krim-valloitus ei vieläkään saanut Länttä liikkeelle, vaan oikeastaan päinvastoin. Lisää vaan bisnestä ja entistä enemmän riippuvuutta Venäjän energialähteistä.

Vasta 2022 Länsi heräsi, mutta 14 pitkää vuotta myöhässä. Nyt on propagandajunan kääntämisessä töitä 100 vuodeksi, jos riittääkään.

Onneksi ryssivät itse tämän homman.

Jossittelen sen verran, että jos Ukrainan johto olisi alussa lähtenyt karkuun, olisi homma voinut kaatua kuin korttitalo. Jos homma olisi Venäjältä mennyt maaliin, oltaisiin samassa tilanteessa kuin Krimin jälkeen.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Siellä on venäläismammat kiukustunut kun luksuslaukkuja ei tahdo enää saada ja uhkailevat polttavansa Chanelin ja muiden käsiveskat. Siihen saattaa nämä valmistajat sanoa ihan simosalmisina, että "mitä sitten?" Oligarkkisi on sen ostanut ja rahat on saatu aikaa sitten, voit vaikka paskoa laukkuun ja poltaa sen, sittenpä niitä on sinulla yksi vähemmän.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, Venäjä on elänyt jo pitkään virtuaalitodellisuudessa, jonka Putin on luonut. Tämä kaikki on Putin syytä, ei kenenkään muun.
Miljoonat venäläiset on antaneet panoksensa ruscistisen Venäjän rakentamiseen. Vielä useammat on ottaneet sen halukkaasti omakseen, ei ole mediaväen yms murhaaminen hetkauttanut. Kun on vahva johtaja.

CNN juttu kuolleiden örkkien tunnistamisesta. Tietokoneella ja somen avulla ilmoittelevat omaisille. 80% palautteesta on, että ansaitsette mitä tapahtuu ja tullaan itse tappamaan. Ei ole todellakaan vain Putin. Koko kansa vastuussa.

Suosikkijoukkue
HIFK
Hesarissa on hyvä artikkeli Venäjän bisneksistä Afrikassa. Eräiden arvioiden mukaan maa mm. on salakuljettanut 30 tonnia kultaa Sudanista vuosittain ja siten kasvattanut sotakassaa sekä varautunut sanktioihin. Wagnerien puuhista eripuolilla Afrikan mannerta onkin jo kirjoitettu paljon. Venäjällä on kyllä valitettavan suuri vaikutusvalta varsinkin tuolla sarven tienoilla.

Artikkelissa sivutaan myös Ukrainan-sodan välittömiä vaikutuksia. Nyt, kun Ukrainalainen vilja ei pääse Afrikkaan, sitä pitäisi korvata muulla tuonnilla, esim. Pohjois-Amerikasta saatavilla lasteilla. Olenkin viime aikoina miettinyt, että tässä voisi USA:lla olla hyvä tilaisuus parantaa omaa julkisuuskuvaansa ja samalla lyödä kiilaa Venäjän ja Afrikan maiden välille, jos maa toimittaisi omista varastoistaan viljaa esim. juuri pahasta kuivuudesta kärsivään Itä-Afrikkaan. Tosin en tiedä, millaisia satoja USA:n - ja Kanadan - vilja-aittoihin on saatu viime vuosina.

Byvajet

Jäsen
Siellä on venäläismammat kiukustunut kun luksuslaukkuja ei tahdo enää saada ja uhkailevat polttavansa Chanelin ja muiden käsiveskat.
Nämä ovat yksittäistapauksia, mutta tällä hetkellä pakotteiden vaikutus perusvenäläisen arkeen näyttää olevan vähäinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että arviolta yli 100 miljoonaa venäläistä on tähänkin saakka elänyt oloissa, jotka suomalaiselle merkitsevät rehellistä köyhyyttä, ei suhteellista vaan ihan todellista. Koska perustarpeiden hinnat ovat säilyneet ennallaan, pakotteiden vaikutus on toistaiseksi pieni.

Pitempi aikaväli on sitten pitempi aikaväli.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lännen olisi pitänyt tehdä jotain jo 2008, kun Putinin tankit vyöryivät Georgiaan. 2014 Krim-valloitus ei vieläkään saanut Länttä liikkeelle, vaan oikeastaan päinvastoin. Lisää vaan bisnestä ja entistä enemmän riippuvuutta Venäjän energialähteistä.

Vasta 2022 Länsi heräsi, mutta 14 pitkää vuotta myöhässä. Nyt on propagandajunan kääntämisessä töitä 100 vuodeksi, jos riittääkään.
Jossain määrin jälkiviisautta ja asioiden liian pitkälle menevää yksinkertaistusta. Jotainhan tehtiin 2008 ja 2014, ei tietenkään tarpeeksi. Nyt tehdään vähän enemmän, ehkä ei vieläkään tarpeeksi mutta jonkin verran hyödyllisempää. Venäjän toimet on rajumpia joten lännen vastatoimetkin on.

Ei kai kukaan voi väittää, että lännessä olisi täydessä Ruususen unessa oltu Venäjästä tähänkään asti. 20 vuotta on paasattu valtamedioissa Putinin Venäjän huolestuttavasta suunnasta, Tsetsenian sodista, Politskovskajan murhasta, opposition vaientamisesta, Putinin henkilökultin rakentamisesta ja vilpillisistä vaaleista.

Tietenkään Venäjän energiasta riippuvaiseksi tuleminen ei ollut viisasta, mutta kaasua tarvittiin ja sitä ei Euroopassa omasta takaa oikein ole. Venäjän ei uskottu ryhtyvän nähdyn kaltaiseen laajaan hyökkäykseen. Analyysi oli sikäli oikea, ettei sellaisesta niille hyötyä olekaan, mutta lähtivät silti.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Saapas nähdä koska seuraava iso KV-yritys tekee Venäjälle infrainvestoinnin? Se kaikki kun voi hävitä taseesta milloin vaan…

Edith: meikäläiselle itselle jostain syystä tuo linkki jää vain tekstiksi, siispä kuvaus => Venäjä kansallistaa Rellun tehtaat…

Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saapas nähdä koska seuraava iso KV-yritys tekee Venäjälle infrainvestoinnin? Se kaikki kun voi hävitä taseesta milloin vaan…

Edith: meikäläiselle itselle jostain syystä tuo linkki jää vain tekstiksi, siispä kuvaus => Venäjä kansallistaa Rellun tehtaat…

Paljonko oli hyötyä Macronin mielistelystä? Ehkä ranskalaiset oppii jotain.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Eiköhän Venäjällä perusteta kohta oma Russopedia tai Z-pedia, johon sisältöä kirjoittavat Puten mainitsemat lahjakkaat ammattilaiset, joiden mielipiteisiin voit luottaa.

Putte toimisi varmaan itse mielellään ylläpitäjänä, mutta olen käsittänyt, että Puten atk-taidot ovat varsin rajalliset.
 
Tuamas

Jäsen
Koska perustarpeiden hinnat ovat säilyneet ennallaan, pakotteiden vaikutus on toistaiseksi pieni.

Pitempi aikaväli on sitten pitempi aikaväli.

Aika erikoinen näkökulma, toki sinänsä validi, että jos ei ole varaa ostaa mitään, niin se on aivan yksi hailee mitä jokin maksaa.

Venäjällä inflaatio on tällä hetkellä vuositasolla siellä 18% tienoilla, työttömyys raketoi kun länsityönantajat ovat vetäytyneet ja inflaatio on noin alhainen ainoastaan, koska valtio on lainsäädännöllä estänyt isommat hinnankorotukset.

Esimerkiksi maaliskuun lopulla kaalin hinta oli noussut reilut 200% ja muiden peruselintarvikkeiden hinnat vähintään toistakymmentä pinnaa.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nämä ovat yksittäistapauksia, mutta tällä hetkellä pakotteiden vaikutus perusvenäläisen arkeen näyttää olevan vähäinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että arviolta yli 100 miljoonaa venäläistä on tähänkin saakka elänyt oloissa, jotka suomalaiselle merkitsevät rehellistä köyhyyttä, ei suhteellista vaan ihan todellista. Koska perustarpeiden hinnat ovat säilyneet ennallaan, pakotteiden vaikutus on toistaiseksi pieni.

Pitempi aikaväli on sitten pitempi aikaväli.
Eivät perustarvikkeiden hinnat ole säilyneet ennallaan. Vähän täydennystä perustarvikkeiden nousulle mitä @Tuamas yllä kertoi. Lähteenä Suomen Pankin tilastot, aika 1/2022 vrt 4/2022 ja kyseessä siis nousuprosentti:

sokeri 46 %
porkkanat 42 %,
tomaatit 56 %,
sipuli 43 %,
kaali 64 %,
banaanit 54 %.

Kai TV (31 %) ja henkilöauto (30 %) tai älypuhelin (17 %) voidaan nekin perustarvikkeiksi laskea.

Venäjän keskuspankin maaliskuun toisella viikolla keräämien talousennusteiden mukaan inflaatio olisi tänä vuonna 20 %. Consensus Economics -tutkimuslaitoksen mukaan vuosi-inflaatio olisi joulukuussa 2022 vielä noin 22 %.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Renault myi tehtaansa venäläisille ja jatkossa valmistetaan Renaultien sijasta Mosseja. Pakotteiden alla tästä tulee varma menestystarina.

Hmm, en epäile tätä hetkeäkään, koska Mossesta voi jättää osia (tärkeitäkin) pois ilman isompia ongelmia. Tuskin kukaan alkaisi kyseenalaistamaan?
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Renault myi tehtaansa venäläisille ja jatkossa valmistetaan Renaultien sijasta Mosseja. Pakotteiden alla tästä tulee varma menestystarina.

Eikös ne neukkuautot aina olleet kopioita länsiautoista? Esimerkiksi Lada Fiatista? Eli hienosti tämä Putinin aikakone kyllä toimii.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Alba

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Byvajet

Jäsen
Jotain toivoa tuo kuitenkin herättää. Jos koko kansa ajattelisi noin, niin ei sielläkään hallitsijoiden väkivaltakoneisto koko kansaa voi vankilaan laittaa, tai pamputtaa hengiltä.
Tämä nuori on ikäisekseen kypsä ja valistunut, mikä vihjaa siihen, että hänellä on samankaltaiset vanhemmat. Jossain videossa (en muista missä) hän kuitenkin kertoo vanhempiensa varoitelleen, ettei kannata pilata tulevaisuuttaan osallistumalla joukkotoimintaan.

Jos sinulla itselläsi olisi korkeakoulussa opiskeleva nuori, jolla on elämä edessään, niin kannustaisitko häntä osallistumaan toimintaan, joka voi pilata koko elämän ja josta voi seurata pitkä vankeus, kun kuitenkaan varmuutta teon vaikuttavuudesta ei ole?

On tietenkin ihan totta, että jos kansa rynnisi suurella joukolla kadulle, sitä ei voisi hallita, mutta kuka tahtoo ottaa riskin? Helposti käy niin, että vaikka moni tahtoisi, niin vain harva uskaltaa. Silloin uskaltaneille käy huonosti.

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Aika moni tuntuu elättelevän toiveita, että Venäjän kansa kyllästyisi kunnolla Putiniin ja marssisi joukolla kadulle kaatamaan hallintoa. Jos miettii historiaa, niin harvoin tällaista on tapahtunut ilman jotain laukaisevaa tekijää ja sellaiseksi ei taida Venäjällä riittää pelkkä huonosti sujunut "erityisoperaatio". Liikekannallepano voisi kyllä laukaista tällaisen reaktion kun nuoret miehet alkaisivat ajatella, ettei heillä enää ole mitään menetettävääkään.

Ukrainassakin muuten venäläismielinen Janykovytš sai olla pitkään vallassa ennen kuin kansa kerääntyi Maidanille.
 
Byvajet

Jäsen
Aika moni tuntuu elättelevän toiveita, että Venäjän kansa kyllästyisi kunnolla Putiniin ja marssisi joukolla kadulle kaatamaan hallintoa. Jos miettii historiaa, niin harvoin tällaista on tapahtunut ilman jotain laukaisevaa tekijää ja sellaiseksi ei taida Venäjällä riittää pelkkä huonosti sujunut "erityisoperaatio". Liikekannallepano voisi kyllä laukaista tällaisen reaktion kun nuoret miehet alkaisivat ajatella, ettei heillä enää ole mitään menetettävääkään.
Kadulle rynnimistä auttaisi, jos sillä pystyttäisiin saavuttamaan jotain, mutta mitä se olisi? Kuvitellaan, että miljoonat ihmiset Moskovassa ja Pietarissa ryntäisivät protestoimaan. Mitä sen jälkeen tapahtuisi?

Selittäkää minulle asia ihan käytännöllisesti. Jos huomenna miljoonat venäläiset osoittaisivat mieltään, niin miten tilanne siitä jatkuisi? Miten venäläisen elämä siitä jatkossa paranisi?
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kadulle rynnimistä auttaisi, jos sillä pystyttäisiin saavuttamaan jotain, mutta mitä se olisi? Kuvitellaan, että miljoonat ihmiset Moskovassa ja Pietarissa ryntäisivät protestoimaan. Mitä sen jälkeen tapahtuisi? Selittäkää minulle asia ihan käytännöllisesti. Jos huomenna miljoonat venäläiset osoittaisivat mieltään, niin miten tilanne siitä jatkuisi? Miten venäläisen elämä siitä jatkossa paranisi?
Se on masentavan totta :( Vastaus viimeiseen kysymykseen on, että todennäköisesti ei mitenkään, paitsi sitten, jos elämä on jo sen verran kurjaa, ettei menetettävääkään juuri ole.
 
Sj991

Jäsen
Kadulle rynnimistä auttaisi, jos sillä pystyttäisiin saavuttamaan jotain, mutta mitä se olisi? Kuvitellaan, että miljoonat ihmiset Moskovassa ja Pietarissa ryntäisivät protestoimaan. Mitä sen jälkeen tapahtuisi?

Selittäkää minulle asia ihan käytännöllisesti. Jos huomenna miljoonat venäläiset osoittaisivat mieltään, niin miten tilanne siitä jatkuisi? Miten venäläisen elämä siitä jatkossa paranisi?
Lopputulos olisi varmaan jotain väliltä: Ukrainan vallankumous 2014, Valko-Venäjän tilanne tai Syyria.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös