Veljekset Lajunen – Ville ja Jani

  • 44 577
  • 100

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Nämä veljekset ovat toivottavasti iso osa Bluesin tulevaisuutta. Ja mikseivät myös nykyisyyttä, kun molemmat pelasivat tänäänkin. Eiköhän siis ole aika pistää kundeille oma ketju pystyyn.

Ville
Syntynyt: 8.3.1988
Pituus: 185 cm
Paino: 88 kg
Maila: Right

Villen vahvuutena ovat mailatekniikka, pelirohkeus ja ennen kaikkea laukaus. Heikkouksina on pakko mainita liike ja luistelu yleensä. Fyysinen peli ei tietysti tuolla iällä vielä ole parhaimmillaan, muttei Ville aivan täysi rukkanenkaan ole. Pituutta on hyökkäävälle puolustajalle ihannemäärä. Tulevaisuudessa voi ennustaa Villelle vähintäänkin EHT-paikkaa, kunhan vaan luistelu saadaan kuntoon.

Jani
Syntynyt: 16.6.1990
Pituus: 188 cm
Paino: 82 kg
Maila: Left

Janin vahvuudet ovat aika lailla samat kuin Villellä. Hyvä laukaus tuntuu olevan Lajusilla verissä (vaikka jatkoajan pelaajakortti ei sitä tajuakaan). Samoin tuntuu liike olevan vähän hakusessa. Taitoa ja rohkeutta löytyy tästä nuoremmastakin panoksesta. -90 syntyneeksi Jani pelaa todella kypsästi. Janin mielipaikka lienee sentteri, mutta suuri vahvuus on se, että myös laitahyökkääjän paikka istuu hyvin. Tulevaisuudessa Jani lienee myös EHT-tason peluri, joskin hyökkääjänä paikka on vaikeampi valloittaa kuin kiekollisena pakkina. Kokoa Janilta löytyy huomattavasti enemmän kuin suomalaispelaajilta keskimäärin. Vähän lisää ikää, niin fyysisestä pelistä voi myös tulla vahvuus.

Molemmat tulevat olemaan suuressa roolissa Bluesissa tulevaisuudessa. Toivotaan, että kehitys on yhtä nopeaa kuin tähän asti.
 

Philly22

Jäsen
Itse en pitäisi Janin heikkoutena liikettä, jani on hyvä luistelija ja nopeuttakin hänellä riittävästi on. Villellä taas luistelussa paljon parannettavaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Päivitelläänpä veljesten tilanteita tällä kaudella.

Ville:
12 ottellussa tehot 2+4=6 ja tehotilasto näyttää lukemaa +1. Keskimääräinen peliaika on SM-Liigan sivujen mukaan ollut 22:47. Sellainen 30 pisteen kausi voisi siis olla tuloillaan. Vielä kun saisi luistelutekniikan hieman paremmaksi, olisi Ville EHT-pelaaja.

Jani:
10 ottelua ja 2+1=3 ja tehotilastossa +2. Jääaikaa on tullut keskimäärin 9:33. 19-vuotias Jani on jatkanut kehittymistään ja on jo liigakelpoinen kolmos- nelosketjun hyökkääjä. Etuna tietysti monipuolisuus eli se, että hän pystyy pelaamaan keskellä että laidassa. Uskon, että parissa vuodessa Janista saadaan ykkös- kakkosketjun hyökkääjä SM-Liigaan.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Mielestäni tämä on juniorikulttuuria hienoimmillaan kun veljessajat edustavat kasvattajajoukkueitaan. Ikuisesti näin ei toki jatku mutta Lajusia ja Sallisia nähtäneen vielä isommissakin ympyröissä - ainakin yksitellen.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Eiköhän tässä ole sama tarina kuin Sallisillakin että nuorempi on se lahjakkaampi. Ilahduttavaa on kuitenkin ollut se että Ville on saanut tuohon puolustuspään otteisiin selkeää parannusta. Silti noita keskialueen omituisia vastaantuloja sekä paikallaanoloa pitää saada karsittua pois. Jani taas nousee toivottavasti vielä isompaan rooliin loppukaudesta. Sopivasti ennakkoluuloton ja röyhkeä ja laukaus lähtee hyvin.

Molempiahan yhdistää se että monta askelta on vielä otettavana. Villen pitää saada tuo puolustuspeli ja kiekoton pelaaminen kuntoon jotta mies olisi selkeä top4-pakki Bluesissa. Janilla taas mielestäni seuraava askel on vakituisen paikan ottaminen hyökkävistä ketjuista ja oletankin tämän olevan vain ajan kysymys kun mies osaa pelata sekä laidalla että keskellä.
 

CuChulainn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, FC Honka, Flyers, DFB-Elf
V. Lajunen on noussut suhteellisen huomaamattomastikin puolustajien pistepörssissä jo toiselle sijalle (47 o. 5+23=28), kuten myös Bluesin sisäisessä pörssissäkin. Uhkaako vielä Öhmania jää nähtäväksi. Henkilökohtainen piste-ennästyskin on myös rikkoutunut melkein kymmenellä pisteellä.

Kun tarkastelee alkuvuoden statseja huomaa, että herra on tehnyt vuoden 2010 puolella olevissa 15:ssa ottelussa 13 pistettä (2 maalia, 7 ykkösyöttöä, 4 kakkossyöttöä.) Pisteistä 8 YV:llä, 1 siirretyn rangaistuksen aikana ja kaksi ilman maalivahtia. Pelaaminen näyttää vieläkin suhteellisen kankealta, mutta pisteitä tippuu. Playoffeissa, (jos niihin päästäisiin) tila vähenee, kuten pisteetkin. Puolustuspään otteet ovat parantuneet, mutta liike ei ole parantunut samassa suhteessa.

Mieshän allekirjoitti kahden vuoden jatkosopimuksen.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Aikamoisessa pistevauhdissa Ville on. Tällä hetkellä 34 pistettä, mikä on vain neljä pistettä vähemmän kuin Laatikaisen parhaalla kaudella. Lisäksi mies nousi tasapisteisiin seikolan kanssa pakkien pistepörssissä. Ensi kaudeksi sitten vielä tarkkuutta laukauksiin, niin alkaa niitä maalejakin tulemaan.
Paitsi pisteiden tekoa, on mielestäni myös Villen puolustustyöskentely parantunut huimasti sitten alkukaudesta. Ihan kuin tuo luistelu olisi parantunut.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olikohan Lajusella joku NHL-pykälä sopparissaan? Ei olisi mikään ihme jos hänet roudattaisiin AHL:ään ensi kaudeksi.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jokohan joku Villen tänä kesä vihdoin varaa.
Voipi olla, mutta ihettelen kovasti, jos menee. Luistelu on edellen vähän erikoista eikä fysiikka oikein riitä. Ts. pitäisi saada hyökkäävä paikka.... edelleen ihmettelisin...
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
V.Lajusen 2-suuntaiseen NHL-soppariin en jaksa uskoa. Tehot ovat kyllä komeat ja eiköhän mies kauden päätyttyä pääse MM-kisaleiritykseen ainakin Tanskaa ja Unkaria (?) vastaan.

Tietyt ominaisuudethan Villellä on jo erinomaisessa kunnossa mutta kyllä kolmea osa-aluetta pitää parantaa; liikettä, sijoittumista ja laukausta. Ei siinä mitään, ensi kaudella varmasti liigassa todella kova luu kuten jo nyt mutta näkisin että nuo kolme asiaa pitää saada paremmaksi ennenkuin voidaan ruveta puhumaan edes EHT-paikasta, NHL-sopimuksista puhumattakaan.
 

trap

Jäsen
Ville on muuten Seikolan kanssa tasapisteissä puolustajien pistepörssissä. Andersson ja Seikola jäämässä parhaillaan pisteiträ, joten toivottavasti V.Laju iskee riittävät pisteet loppukauden aikana.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nämä veljesparit ovat kyllä hieno runko tulevaisuudessa, mikäli kaikki täällä pysyvät jatkossakin.

Ville Lajusessa on vanhanaikaisen hazardipakin perusainekset, paljon tehoja ja vastapainoksi välillä kummallisia koomailuja omassa päässä. Nuori, kehittyvä ja kovalla itseluottamuksella pelaava kaveri kuitenkin kyseessä ja jo nyt SM-liigan parhaimmistoa, joten tyytyväinen täytyy kyllä olla. Nikke tuossa mainitsikin oleelliset kehittymiskohteet. Mutta se on kyllä jännää, että Lajunen pisti viime kaudella 8 maalia verkkoon ajoittain vähäiselläkin peliajalla ja nyt ei mikään uppoa. Ehkä se vielä siitä, oikeastaan väkisinkin noilla laukaisumäärillä.

Mutta odottelen jo vuotta 201x kun karjalalippikset kiroilevat Jatkoajan palstalla MM-kisaseurannassa Ville Lajusen tötöillessä puolivälierässä vastustajan läpiajoon...
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Ville on näemmä rikkonut Bluesin puolustajien yhden kauden syöttöennätyksen ja puolustajien pistepörssin ennätys on neljän pisteen päässä:

Ja tänään kasassa jo 0+2. Piste-ennätys lähestyy..
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jokohan sitä joutuu viimeiseen kotiotteluun alkaa sovittelemaan kultapottaa Villen päähän sopivaksi. Huimassa vireessä on kyllä juuri 22 vuotta täyttänyt poikanen; 55 ottelua, 5+32. Uralla 122 ottelua, tehoilla 14+54.

Laatikaisen piste-ennätykseen enää tuo yksi piste. Voi olla melkoisen tehokas pakki-duo ylivoimalla kaudella 2011, mikäli Lada kotitiutuu...
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Veikkasin jossain ketjussa kauden alussa Lajusen olevan varsin korkealla Bluesin sisäisessä pistepörssissä, mutta on jopa vähän huono juttu että kaveri saattaa peräti voittaa sen. Ihan vaan siinä mielessä, että kyllä jengissä nyt pitäisi aina pari hyökkääjää olla jotka pesevät pisteillään tehokkaimman pakin kun ei nyt ole ihan mistään Rafalskista sentään vielä kysymys.

No mutta toivottavasti kepittäisi vielä Seikolan pakkien pistepörssissä ja tekisi samalla Bluesin piste-ennätyksen tällä saralla.

Lajusen kaltainen tehoilija on varmaan jo Jalosenkin papereissa yhtenä vaihtoehtona MM-kisaleiritystä varten, mutta ehkä sen aika ei ole kuiteskaan vielä. Sen verran on vielä puutteita omassa päässä. Mutta ensi kaudella EHT-peleihin ja siellä vaikka maali niin Jukka Jalonen on heti myyty kun pelaaja tekee kovaa jälkeä kovissa peleissä..

Mutta hienot ovat kyllä nämä veljessarjat, Salliset ja Lajuset. MM-kisoissakin varmaan nähdään vielä jommankumman suvun edustaja joku päivä.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ässiä vastaan sitten Villelle 2 pistettä samalla Saipan nollatessa Seikolan niin pakkien pistepörssin voitto tulee Espooseen.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Yksikin pinna riittäisi nostamaan Villen ykköseksi Bluesin pakkien yhden kauden pistemäärässä. Nythän Ville on tasoissa Jirin ja Arton kanssa. Ei paha saavutus toisella kokonaisella liigakaudelle. Ja ovat muuten Hussen kanssa ainoina tehotilastossa plussalla.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Virtuaalinen kultakypärä kävi Villellä, mutta Öhmanille tuo jäi viimeistä peliä ajatellen. Pudotuspelien osalta ratkaistaan kuitenkin siellä, kumpi sen saa.

Mikäli sääntöjä muistan oikein, niin jos Nylander olisi onnistunut koukkimaan Kähkösen ja estämään sen että kiekko menisi maaliin, niin Öhman olisi muuten menettänyt tuon syöttöpisteen. Maalihan siitä olisi kaiken järjen mukaan kuitenkin tuomittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös